Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastuksesta tulee iso suru monelle
Tutkijat lataavat kasan syitä sille, miksi pikkulapsia ei kannata jakaa tasojoukkueisiin – silti KuPS teki niin
Asiantuntijat varoittavat, että pienten lasten jaottelusta tasojoukkueisiin on monia riskejä.
Lasten varhainen jaottelu voi johtaa kierteeseen, jossa varhain kehittyville kasaantuu etuja, joista myöhemmin kehittyvät jäävät paitsi.
Liian varhainen jaottelu voi viedä lapselta harrastamisen ilon ja johtaa koko harrastuksen loppumiseen.
Tää on niin totta. Poikani pelasi jalkapalloa joukkueessa, joka jaettiin muutama kuukausi aloittamisen jälkeen. Vain muutamat harkat sen jälkeen ja poika halusi lopettaa. Muutenkin touhu tuntui pelkältä rahastukselta. Yhdet kisat käytiin ja sieläkään ei peliaikaa juuri herunut. Ei tullut hauskaa yhdessä tekemisen meininkiä ja onnistumisen iloja.
Mulle tuli mitta täyteen kun ostimme pojalle uuden jalkapallon harjoituksiin, niin se oli kummasti vaihtunut harkoissa iänvanhaan rämään. Pojan pallo oli merkattu isoin kirjaimin tussilla, joka ei todellakaan lähde pois kuin spriillä hankaamalla.
Kommentit (476)
No ei ole mikään pakko harrastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kaikessa pitäisi aina mennä huonompien mukaan? Ettei tulis paha mieli?
Kyllä elämässä pitää oppia pettymyksiäkin sietämään. Ja aina voi etsiä sen lajin jossa on parempi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikessa pitäisi aina mennä huonompien mukaan? Ettei tulis paha mieli?
Kyllä elämässä pitää oppia pettymyksiäkin sietämään. Ja aina voi etsiä sen lajin jossa on parempi.
Juurikin tuon vuoksi, ettei tule paha mieli ja "kaikilla on kivaa" "eikä saa olla liian vakavaa." Ei tarvikaan olla vakavaa, mutta tehdäön nyt tosissaan kun kerran tehdään eikä pelleillä.
Olen valmentanut aika kauan ja sanon ihan suoraan, että ne parhaat hetket on silloin kun voitetaan. Niin joukkue- kuin yksilölajeissa.
Sitten vielä se kuoppa, että jos mennään niiden heikoimpien mukaan, ollaan muutamassa vuodessa tilanteessa, jossa kärki lähtee muualle haastavampaan joukkueeseen ja se häntä lopettaa. Keskikastillekaan ei ole enää joukkuetta, koska porukkaa on liian vähän. 2/3 lopetti. Jos mentäisiin sen kärjen mukaan niin se häntä lopettaa joka tapauksessa, mutta sitten olisi viwlä kärjelle ja keskikastille joukkue. Vain 1/3 lopetti, mutta ne on niitä jotka lopettaa joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Tämä on naurettavaa. Todellisuus on ettei niistä "lahjakkuuksistakaan" tule 99,999999999% todennäköisyydellä koskaan mitään. Maailmalla on näitä lahjakkuuksia pilvin pimein eikä siinä suomalaisilla ole jakoa. Minä en laske vielä siksi joksikin pelaamista isona Suomessa räntäsateessa putkiemiestäkin huonommalla palkalla kun katsojian on yhtä paljon kuin pelaajia. Vielä 80-90 luvuillakin olisi naurettu jos joku olisi sanonut olevan ammattivalmentaja jossakin junnuseurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Tämä on naurettavaa. Todellisuus on ettei niistä "lahjakkuuksistakaan" tule 99,999999999% todennäköisyydellä koskaan mitään. Maailmalla on näitä lahjakkuuksia pilvin pimein eikä siinä suomalaisilla ole jakoa. Minä en laske vielä siksi joksikin pelaamista isona Suomessa räntäsateessa putkiemiestäkin huonommalla palkalla kun katsojian on yhtä paljon kuin pelaajia. Vielä 80-90 luvuillakin olisi naurettu jos joku olisi sanonut olevan ammattivalmentaja jossakin junnuseurassa.
Kyllä se prosentti on isompi ainakin jossain lajeissa. Esimerkiksi jääkiekossa keskimäärin 1% kaikista yhdessä ikäluokassa aloittaneista pelaa jossain vaiheessa ammatikseen. 0,1% tienaa niitä miljoonia. Eli jos lahjakkaita on vaikka 20% kaikista niin 5% päätyy kiekkoilemaan ammatikseen olettaen, ettei kukaan niistä lahjattomista onnistu saamaan ammattilaissopimusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän 8-vuotiaan tytön joukkueessa on neljä eri tasoryhmää. Kaikki treenaavat samaan aikaan ja tekevät samat harjoitukset, mutta turnauksiin joukkue jaetaan tasoryhmiin. Minusta tämä toimii: Kaikki pääsevät pelaamaan yhtä paljon ja kaiken lisäksi omantasoistaan peliä. Esimerkiksi vasta-alkajat voivat pelata vuotta nuorempia vastaan ja enemmän pelanneet pelaavat samanikäisiä poikia vastaan. Ei olisi mitään järkeä laittaa vasta-alkajia tyttöjä kokeneita poikia vastaan häviämään murskaluvuilla. Se vasta veisikin motivaation.
Tyttöjen tasoryhmät eivät ole lukkoon lyötyjä, vaan vaihtelevat koko ajan. Joukkueen päävalmentaja (joka saa jopa hieman palkkaa) on turnauksissa aina vähemmän pelanneiden kanssa, joten he saavat mielestäni parasta valmennusta. Tämä on hyvä, sillä päävalmentaja neuvoo tyttöjä todella hyvin pelin aikana.
Vierailija kirjoitti:
Meidän 8-vuotiaan tytön joukkueessa on neljä eri tasoryhmää. Kaikki treenaavat samaan aikaan ja tekevät samat harjoitukset, mutta turnauksiin joukkue jaetaan tasoryhmiin. Minusta tämä toimii: Kaikki pääsevät pelaamaan yhtä paljon ja kaiken lisäksi omantasoistaan peliä. Esimerkiksi vasta-alkajat voivat pelata vuotta nuorempia vastaan ja enemmän pelanneet pelaavat samanikäisiä poikia vastaan. Ei olisi mitään järkeä laittaa vasta-alkajia tyttöjä kokeneita poikia vastaan häviämään murskaluvuilla. Se vasta veisikin motivaation.
Tyttöjen tasoryhmät eivät ole lukkoon lyötyjä, vaan vaihtelevat koko ajan. Joukkueen päävalmentaja (joka saa jopa hieman palkkaa) on turnauksissa aina vähemmän pelanneiden kanssa, joten he saavat mielestäni parasta valmennusta. Tämä on hyvä, sillä päävalmentaja neuvoo tyttöjä todella hyvin pelin aikana.
Tämä onkin järkevän kuuloista ja ihan eri asia kuin se että tehdään eri joukkueet jo nuorena hyville ja huonoille. Totta kai on järkevää pelata tasaväkisiä pelejä. Jos kaikki ovat yhtä joukkuetta, siitä on helppo vaihdella peliryhmiä koko ajan. Tammikuussa lajin aloittanut 7v voi jo kesäkuussa olla yhtä taitava kuin vuoden aiemmin aloittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Tämä on naurettavaa. Todellisuus on ettei niistä "lahjakkuuksistakaan" tule 99,999999999% todennäköisyydellä koskaan mitään. Maailmalla on näitä lahjakkuuksia pilvin pimein eikä siinä suomalaisilla ole jakoa. Minä en laske vielä siksi joksikin pelaamista isona Suomessa räntäsateessa putkiemiestäkin huonommalla palkalla kun katsojian on yhtä paljon kuin pelaajia. Vielä 80-90 luvuillakin olisi naurettu jos joku olisi sanonut olevan ammattivalmentaja jossakin junnuseurassa.
Kyllä se prosentti on isompi ainakin jossain lajeissa. Esimerkiksi jääkiekossa keskimäärin 1% kaikista yhdessä ikäluokassa aloittaneista pelaa jossain vaiheessa ammatikseen. 0,1% tienaa niitä miljoonia. Eli jos lahjakkaita on vaikka 20% kaikista niin 5% päätyy kiekkoilemaan ammatikseen olettaen, ettei kukaan niistä lahjattomista onnistu saamaan ammattilaissopimusta.
Aika moni siinä matkan varrella vammautuukin, vaikka olisi kuinka lahjakas ja motivoitunut. Eli kyllä ehkä neuvoisin lätkäjätkääkin keskittymään koulunkäyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Tämä on naurettavaa. Todellisuus on ettei niistä "lahjakkuuksistakaan" tule 99,999999999% todennäköisyydellä koskaan mitään. Maailmalla on näitä lahjakkuuksia pilvin pimein eikä siinä suomalaisilla ole jakoa. Minä en laske vielä siksi joksikin pelaamista isona Suomessa räntäsateessa putkiemiestäkin huonommalla palkalla kun katsojian on yhtä paljon kuin pelaajia. Vielä 80-90 luvuillakin olisi naurettu jos joku olisi sanonut olevan ammattivalmentaja jossakin junnuseurassa.
Kyllä se prosentti on isompi ainakin jossain lajeissa. Esimerkiksi jääkiekossa keskimäärin 1% kaikista yhdessä ikäluokassa aloittaneista pelaa jossain vaiheessa ammatikseen. 0,1% tienaa niitä miljoonia. Eli jos lahjakkaita on vaikka 20% kaikista niin 5% päätyy kiekkoilemaan ammatikseen olettaen, ettei kukaan niistä lahjattomista onnistu saamaan ammattilaissopimusta.
Aika moni siinä matkan varrella vammautuukin, vaikka olisi kuinka lahjakas ja motivoitunut. Eli kyllä ehkä neuvoisin lätkäjätkääkin keskittymään koulunkäyntiin.
Ja lähde tälle vammautumisväitteelle? Junnulätkässä tulee hyvin vähän semmoisia loukkaantumisia, jotka estäisivät pelaamisen jatkamisen. Toki vammoja tulee, en minä sitä kiellä ja silloin tällöin tulee se vakavakin, mutta hyvin harvoin.
Ja toki siihen kouluunkin kannattaa keskittyä, ei siitä haittaa ole. Mutta onneksi nämä voi aika hyvin yhdistää nykyaikana. Tai jopa erittäin hyvin jos on tarpeeksi hyvä sekä urheilussa, että koulussa. Silloin avautuu se reitti esimerkiksi jenkkien yliopistoihin, joissa voi urheilla ammattimaisesti ja hankkia samalla tutkinnon.
Omista valmennettavista ne hyvät pelaajat on usein ollut hyviä koulussakin. Viimeisin josta tuli ammattipelaaja päätti perukoulun keskiarvolla 9,6. Nyt se on Sveitsissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Tämä on naurettavaa. Todellisuus on ettei niistä "lahjakkuuksistakaan" tule 99,999999999% todennäköisyydellä koskaan mitään. Maailmalla on näitä lahjakkuuksia pilvin pimein eikä siinä suomalaisilla ole jakoa. Minä en laske vielä siksi joksikin pelaamista isona Suomessa räntäsateessa putkiemiestäkin huonommalla palkalla kun katsojian on yhtä paljon kuin pelaajia. Vielä 80-90 luvuillakin olisi naurettu jos joku olisi sanonut olevan ammattivalmentaja jossakin junnuseurassa.
Kyllä se prosentti on isompi ainakin jossain lajeissa. Esimerkiksi jääkiekossa keskimäärin 1% kaikista yhdessä ikäluokassa aloittaneista pelaa jossain vaiheessa ammatikseen. 0,1% tienaa niitä miljoonia. Eli jos lahjakkaita on vaikka 20% kaikista niin 5% päätyy kiekkoilemaan ammatikseen olettaen, ettei kukaan niistä lahjattomista onnistu saamaan ammattilaissopimusta.
Aika moni siinä matkan varrella vammautuukin, vaikka olisi kuinka lahjakas ja motivoitunut. Eli kyllä ehkä neuvoisin lätkäjätkääkin keskittymään koulunkäyntiin.
Ja lähde tälle vammautumisväitteelle? Junnulätkässä tulee hyvin vähän semmoisia loukkaantumisia, jotka estäisivät pelaamisen jatkamisen. Toki vammoja tulee, en minä sitä kiellä ja silloin tällöin tulee se vakavakin, mutta hyvin harvoin.
Ja toki siihen kouluunkin kannattaa keskittyä, ei siitä haittaa ole. Mutta onneksi nämä voi aika hyvin yhdistää nykyaikana. Tai jopa erittäin hyvin jos on tarpeeksi hyvä sekä urheilussa, että koulussa. Silloin avautuu se reitti esimerkiksi jenkkien yliopistoihin, joissa voi urheilla ammattimaisesti ja hankkia samalla tutkinnon.
Omista valmennettavista ne hyvät pelaajat on usein ollut hyviä koulussakin. Viimeisin josta tuli ammattipelaaja päätti perukoulun keskiarvolla 9,6. Nyt se on Sveitsissä.
Olen sen verran katsellut harrastajaluistelijan roolissa ulkojäillä noita räkiviä ja v*ttua huutavia jäkisjunioreita yhdessä Suomen suurista jääkiekkokaupungeista, että hymähdän lempeästi ajatukselle 9,6 keskiarvoista tai ylipäätään muustakaan kehittyneemmästä aivotoiminnasts heidän kohdallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Tämä on naurettavaa. Todellisuus on ettei niistä "lahjakkuuksistakaan" tule 99,999999999% todennäköisyydellä koskaan mitään. Maailmalla on näitä lahjakkuuksia pilvin pimein eikä siinä suomalaisilla ole jakoa. Minä en laske vielä siksi joksikin pelaamista isona Suomessa räntäsateessa putkiemiestäkin huonommalla palkalla kun katsojian on yhtä paljon kuin pelaajia. Vielä 80-90 luvuillakin olisi naurettu jos joku olisi sanonut olevan ammattivalmentaja jossakin junnuseurassa.
Kyllä se prosentti on isompi ainakin jossain lajeissa. Esimerkiksi jääkiekossa keskimäärin 1% kaikista yhdessä ikäluokassa aloittaneista pelaa jossain vaiheessa ammatikseen. 0,1% tienaa niitä miljoonia. Eli jos lahjakkaita on vaikka 20% kaikista niin 5% päätyy kiekkoilemaan ammatikseen olettaen, ettei kukaan niistä lahjattomista onnistu saamaan ammattilaissopimusta.
Aika moni siinä matkan varrella vammautuukin, vaikka olisi kuinka lahjakas ja motivoitunut. Eli kyllä ehkä neuvoisin lätkäjätkääkin keskittymään koulunkäyntiin.
Ja lähde tälle vammautumisväitteelle? Junnulätkässä tulee hyvin vähän semmoisia loukkaantumisia, jotka estäisivät pelaamisen jatkamisen. Toki vammoja tulee, en minä sitä kiellä ja silloin tällöin tulee se vakavakin, mutta hyvin harvoin.
Ja toki siihen kouluunkin kannattaa keskittyä, ei siitä haittaa ole. Mutta onneksi nämä voi aika hyvin yhdistää nykyaikana. Tai jopa erittäin hyvin jos on tarpeeksi hyvä sekä urheilussa, että koulussa. Silloin avautuu se reitti esimerkiksi jenkkien yliopistoihin, joissa voi urheilla ammattimaisesti ja hankkia samalla tutkinnon.
Omista valmennettavista ne hyvät pelaajat on usein ollut hyviä koulussakin. Viimeisin josta tuli ammattipelaaja päätti perukoulun keskiarvolla 9,6. Nyt se on Sveitsissä.
Mä kysyin ihan vaan Googlen tekoälyltä, ja se kertoi että jääkiekko on yksi eniten loukkaantumisia sisältäviä lajeja junioreilla.
Loukkaantumisiakin pahempana näen tuon monien ihaileman ammattilaisuuden mentaliteetin. Aikuiset miehet tappelemassa vielä pillin puhalluksen jälkeen, hyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Tämä on naurettavaa. Todellisuus on ettei niistä "lahjakkuuksistakaan" tule 99,999999999% todennäköisyydellä koskaan mitään. Maailmalla on näitä lahjakkuuksia pilvin pimein eikä siinä suomalaisilla ole jakoa. Minä en laske vielä siksi joksikin pelaamista isona Suomessa räntäsateessa putkiemiestäkin huonommalla palkalla kun katsojian on yhtä paljon kuin pelaajia. Vielä 80-90 luvuillakin olisi naurettu jos joku olisi sanonut olevan ammattivalmentaja jossakin junnuseurassa.
Kyllä se prosentti on isompi ainakin jossain lajeissa. Esimerkiksi jääkiekossa keskimäärin 1% kaikista yhdessä ikäluokassa aloittaneista pelaa jossain vaiheessa ammatikseen. 0,1% tienaa niitä miljoonia. Eli jos lahjakkaita on vaikka 20% kaikista niin 5% päätyy kiekkoilemaan ammatikseen olettaen, ettei kukaan niistä lahjattomista onnistu saamaan ammattilaissopimusta.
Aika moni siinä matkan varrella vammautuukin, vaikka olisi kuinka lahjakas ja motivoitunut. Eli kyllä ehkä neuvoisin lätkäjätkääkin keskittymään koulunkäyntiin.
Ja lähde tälle vammautumisväitteelle? Junnulätkässä tulee hyvin vähän semmoisia loukkaantumisia, jotka estäisivät pelaamisen jatkamisen. Toki vammoja tulee, en minä sitä kiellä ja silloin tällöin tulee se vakavakin, mutta hyvin harvoin.
Ja toki siihen kouluunkin kannattaa keskittyä, ei siitä haittaa ole. Mutta onneksi nämä voi aika hyvin yhdistää nykyaikana. Tai jopa erittäin hyvin jos on tarpeeksi hyvä sekä urheilussa, että koulussa. Silloin avautuu se reitti esimerkiksi jenkkien yliopistoihin, joissa voi urheilla ammattimaisesti ja hankkia samalla tutkinnon.
Omista valmennettavista ne hyvät pelaajat on usein ollut hyviä koulussakin. Viimeisin josta tuli ammattipelaaja päätti perukoulun keskiarvolla 9,6. Nyt se on Sveitsissä.
Mä kysyin ihan vaan Googlen tekoälyltä, ja se kertoi että jääkiekko on yksi eniten loukkaantumisia sisältäviä lajeja junioreilla.
Loukkaantumisiakin pahempana näen tuon monien ihaileman ammattilaisuuden mentaliteetin. Aikuiset miehet tappelemassa vielä pillin puhalluksen jälkeen, hyi.
Sama tekoäly vastasi minulle mm. näin:
Lajit, joissa sattuu eniten loukkaantumisia
Tilastojen mukaan vammoja kertyy eniten seuraavissa lajeissa (lukumääräisesti):
Jalkapallo: Ylivoimaisesti suurin määrä vammoja sekä pojilla että tytöillä.
🏒 Salibandy: Erityisesti polvi- ja nilkkavammat ovat yleisiä nopeiden käännösten vuoksi.
Jääkiekko: Kontakti- ja vauhtilajina aiheuttaa paljon vammoja erityisesti pojille.
🏇 Ratsastus: Tyttöjen keskuudessa yksi eniten vammoja aiheuttavista lajeista; vammat voivat olla vakavia putoamisten vuoksi.
🏀 Koripallo & Lentopallo: Hyppyjen ja kontaktien vuoksi tyypillisiä ovat nilkka- ja sormivammat.
Riskilajit vakavuuden mukaan
Vaikka jalkapallossa sattuu eniten vammoja, tietyissä lajeissa vamman keskimääräinen vakavuus on suurempi:
Ratsastus: Suuri riski vakaville selkä- ja päävammoille putoamisten vuoksi.
Alppilajit: Suuret vauhdit aiheuttavat pahoja murtumia ja polvivammoja.
Motocross / Moottoriurheilu: Vammat ovat lähes poikkeuksetta vakavia sairaalahoitoa vaativia tapauksia.
Trampoliinihypyt: Vapaa-ajalla yksi suurimmista syistä lasten vakaviin niska- ja selkävammoihin.
Ja sitten lopussa vielä kerrotaan, kuten varmaan siinä sinunkin saamassa vastauksessa:
"Tekoälyn antamat vastaukset voivat sisältää virheitä."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Tämä on naurettavaa. Todellisuus on ettei niistä "lahjakkuuksistakaan" tule 99,999999999% todennäköisyydellä koskaan mitään. Maailmalla on näitä lahjakkuuksia pilvin pimein eikä siinä suomalaisilla ole jakoa. Minä en laske vielä siksi joksikin pelaamista isona Suomessa räntäsateessa putkiemiestäkin huonommalla palkalla kun katsojian on yhtä paljon kuin pelaajia. Vielä 80-90 luvuillakin olisi naurettu jos joku olisi sanonut olevan ammattivalmentaja jossakin junnuseurassa.
Kyllä se prosentti on isompi ainakin jossain lajeissa. Esimerkiksi jääkiekossa keskimäärin 1% kaikista yhdessä ikäluokassa aloittaneista pelaa jossain vaiheessa ammatikseen. 0,1% tienaa niitä miljoonia. Eli jos lahjakkaita on vaikka 20% kaikista niin 5% päätyy kiekkoilemaan ammatikseen olettaen, ettei kukaan niistä lahjattomista onnistu saamaan ammattilaissopimusta.
Aika moni siinä matkan varrella vammautuukin, vaikka olisi kuinka lahjakas ja motivoitunut. Eli kyllä ehkä neuvoisin lätkäjätkääkin keskittymään koulunkäyntiin.
Ja lähde tälle vammautumisväitteelle? Junnulätkässä tulee hyvin vähän semmoisia loukkaantumisia, jotka estäisivät pelaamisen jatkamisen. Toki vammoja tulee, en minä sitä kiellä ja silloin tällöin tulee se vakavakin, mutta hyvin harvoin.
Ja toki siihen kouluunkin kannattaa keskittyä, ei siitä haittaa ole. Mutta onneksi nämä voi aika hyvin yhdistää nykyaikana. Tai jopa erittäin hyvin jos on tarpeeksi hyvä sekä urheilussa, että koulussa. Silloin avautuu se reitti esimerkiksi jenkkien yliopistoihin, joissa voi urheilla ammattimaisesti ja hankkia samalla tutkinnon.
Omista valmennettavista ne hyvät pelaajat on usein ollut hyviä koulussakin. Viimeisin josta tuli ammattipelaaja päätti perukoulun keskiarvolla 9,6. Nyt se on Sveitsissä.
Mä kysyin ihan vaan Googlen tekoälyltä, ja se kertoi että jääkiekko on yksi eniten loukkaantumisia sisältäviä lajeja junioreilla.
Loukkaantumisiakin pahempana näen tuon monien ihaileman ammattilaisuuden mentaliteetin. Aikuiset miehet tappelemassa vielä pillin puhalluksen jälkeen, hyi.Sama tekoäly vastasi minulle mm. näin:
Lajit, joissa sattuu eniten loukkaantumisiaTilastojen mukaan vammoja kertyy eniten seuraavissa lajeissa (lukumääräisesti):
Jalkapallo: Ylivoimaisesti suurin määrä vammoja sekä pojilla että tytöillä.
🏒 Salibandy: Erityisesti polvi- ja nilkkavammat ovat yleisiä nopeiden käännösten vuoksi.
Jääkiekko: Kontakti- ja vauhtilajina aiheuttaa paljon vammoja erityisesti pojille.
🏇 Ratsastus: Tyttöjen keskuudessa yksi eniten vammoja aiheuttavista lajeista; vammat voivat olla vakavia putoamisten vuoksi.
🏀 Koripallo & Lentopallo: Hyppyjen ja kontaktien vuoksi tyypillisiä ovat nilkka- ja sormivammat.
Riskilajit vakavuuden mukaanVaikka jalkapallossa sattuu eniten vammoja, tietyissä lajeissa vamman keskimääräinen vakavuus on suurempi:
Ratsastus: Suuri riski vakaville selkä- ja päävammoille putoamisten vuoksi.
Alppilajit: Suuret vauhdit aiheuttavat pahoja murtumia ja polvivammoja.
Motocross / Moottoriurheilu: Vammat ovat lähes poikkeuksetta vakavia sairaalahoitoa vaativia tapauksia.
Trampoliinihypyt: Vapaa-ajalla yksi suurimmista syistä lasten vakaviin niska- ja selkävammoihin.
Ja sitten lopussa vielä kerrotaan, kuten varmaan siinä sinunkin saamassa vastauksessa:
"Tekoälyn antamat vastaukset voivat sisältää virheitä."
Mä juttelen yleensä tekoälyn kanssa englanniksi, ja siksi saan sieltä pikkuisen erilaisia tekstejä. Mutta suosittelen sinuakin miettimään, onko järkeä kysyä, missä lajissa lukumäärällisesti eniten onnettomuuksia. Jalkapallon harrastajia on maailmassa seuratasolla 250 miljoonaa, jääkiekkoilijoita 1,5 miljoonaa.
Tuo salibandy vaikutti hyvin erikoiselta nostolla, mutta tarkemmin katsoen vaikuttaa siltä, että AI:n mielipiteeseen on vaikuttanut pari korkealle algoritmeissa noussutta suomalaista auto-onnettomuutta kisamatkoilla.
Eli kannattaa olla tarkkana siinä, miten kysymyksensä muotoilee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari kysymystä ulkopuoliselta, kun en ole koskaan harrastanut joukkuelajeja:
Onko tämä ongelma vain joukkuelajeissa? Saako yleisurheilussa käydä samoissa treeneissä muiden kanssa jos ei ole hyvä? Entä junnukaratessa? ainakin itsepuolustuslajeissa joita olen harrastanut mielestäni oli porukka aika sekaisin, ne lupaavimmat kävivät sitten erikseen korkeamman tason treeneissä ja leireillä. Senseiksi kasvaminen kuuluu oleellisena osana polkuun joten muiden opettaminen kuuluu asiaan jo varhain. Telinevoimistelua olen seurannut sivusta ja sielläkin oli myös harrasteryhmiä, ja vähemmän intensiivisä kilpailullisia. näkyivät vanhemmalla iällä harjoittelevan myös yksin joukkotreenien lisäksi (voima notkeus lisätoistot).
eikö seuroissa tapahdu segregaatiota? ei kai esim pk seudun kaikki seurat voi olla niitä huippuseuroja? ja sitten parhaat pikkuseuroista voisivat siirtyä akatemiaan tms. eikö se näin toimi isoissa jalkapallomaissa?
miten te kuvittelette että niitä huippuja syntyy?pelaamalla yhtä paljon kuin heikommat?tietysti tasoerot pitää ottaa huomioon esim peliajassa ja kyllä noissa lapsista jyvät erottuu akanoista hyvin varhaisella iällä ja kyllä seura toiminta on kilpaurheilua.heikommat sitten potkii huvikseen koulun pihalle jos ei tapa miellytä.ei suomikaan voi pienestä materiaalista antaa etuja enempää muille maille missä sama meininki ellei kovempikin.
Vierailija kirjoitti:
miten te kuvittelette että niitä huippuja syntyy?pelaamalla yhtä paljon kuin heikommat?tietysti tasoerot pitää ottaa huomioon esim peliajassa ja kyllä noissa lapsista jyvät erottuu akanoista hyvin varhaisella iällä ja kyllä seura toiminta on kilpaurheilua.heikommat sitten potkii huvikseen koulun pihalle jos ei tapa miellytä.ei suomikaan voi pienestä materiaalista antaa etuja enempää muille maille missä sama meininki ellei kovempikin.
Nimenomaan Norjassa ja Tanskassa on yhtä vähän asukkaita kuin meillä, lapsia kannustetaan leikillisyyteen ja monilajisuuteen, ja menestys on selvästi meitä parempaa sekä joukkue- että yksilölajeissa. Tämä suomalainen systeemi ei vain toimi.
Vierailija kirjoitti:
Harrastaako kukaan lapsi enää itsekseen mitään? Vai ovatko kaikki jossain seuran joukkueessa?
Harrastaminen yksin tai omassa pienessä ryhmässä on lapsille helppoa. Lapset osaavat leikkiä ja harrastaa keskenään.
Esimerkiksi
Yksin: leikkiminen, lukeminen, askartelu
Vanhempien kanssa: monenlaista kotona
Pienessä ryhmässä: pihaleikit, puistoleikit pallopelit, luistelu
Ongelmana on se kun harrastuksista pitäisi (?) maksaa jollekin ulkoiselle järjestäjä taholle. Hienoja halleja ja kalliit jäsenmaksut ammattimaiseen aikataulutettuun harrastamiseen lapsille. Tämä koulun käynnin lisäksi, vaikka koulu on tärkeämpi.
Joo tää on niin nähty ”parhaassa” ryhmässä 10 poikaa ja 10 isävalmentajaa:0 Huonompiin ryhmiin ei meinattu edes saada valmentajaa..
Vierailija kirjoitti:
Pari kysymystä ulkopuoliselta, kun en ole koskaan harrastanut joukkuelajeja:
Onko tämä ongelma vain joukkuelajeissa? Saako yleisurheilussa käydä samoissa treeneissä muiden kanssa jos ei ole hyvä? Entä junnukaratessa? ainakin itsepuolustuslajeissa joita olen harrastanut mielestäni oli porukka aika sekaisin, ne lupaavimmat kävivät sitten erikseen korkeamman tason treeneissä ja leireillä. Senseiksi kasvaminen kuuluu oleellisena osana polkuun joten muiden opettaminen kuuluu asiaan jo varhain. Telinevoimistelua olen seurannut sivusta ja sielläkin oli myös harrasteryhmiä, ja vähemmän intensiivisä kilpailullisia. näkyivät vanhemmalla iällä harjoittelevan myös yksin joukkotreenien lisäksi (voima notkeus lisätoistot).
eikö seuroissa tapahdu segregaatiota? ei kai esim pk seudun kaikki seurat voi olla niitä huippuseuroja? ja sitten parhaat pikkuseuroista voisivat siirtyä akatemiaan tms. eikö se näin toimi isoissa jalkapallomaissa?
Yleisurheilussa riippuu seurasta. Tai no suurimmassa osassa varmaan on 5-11 v tarjolla pelkkä yleisurheilukoulu, jossa kaikki reenaa yhdessä. Sen jälkeen saattaa olla sitten pienempiä valmennusryhmiä ja niissä voi olla jo valmentajallakin sanavaltaa, ketä se valmentaa. Eli ei välttämättä ota huonoja mukaan.
Segregaatio on vaan ihan markkinoista kiinni. Jos joku sanoo, että me vaan harrastellaan, niin ei sinne sitten kukaan mene. Näin se vaan on vaikka täällä siitä harrastelusta jaksetaan vauhkota.
Tuossa täyttyy jo syrjinnän kriteerit jos vanhempien työn takia lapsi saa lähdöt joukkueesta. Ei liity lapseen millään tavalla ja talkootöitä ei voi lain nojalla velvoittaa kenellekään.