Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus

Vierailija
06.04.2026 |

Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan.

Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.

Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia teiltä joilla on tämän tyyppinen parisuhde ja miten teillä on mennyt. Pelkään että tämä on loppujen lopuksi itselle ratkaiseva tekijä, mutta yritän kovasti keskittyä kaikkeen hyvään mitä meillä on. Mietityttää vaan, että riittääkö se. En ole ottanut aihetta puheeksi miehen kanssa, mutta aion sen ennen pitkää tehdä ja keskustella asiasta.

Kommentit (551)

Vierailija
541/551 |
09.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asiaa on kyllä tutkittu ja yksilöllinen ero siinä, milloin ja paljonko endorfiinejä erittyy, on iso. 

Jep. Jos ihmisen hormonitoiminta tai mikään muukaan addiktio olisi jokaiselle samanlainen, kehittyisi samalla tavalla niin eihän meillä mitään ongelmia olisikaan. Olisi jo kehitetty pilleri, jonka jokainen aamulla popsaisee ja siihen loppuisi addiktiot. Toinen pilleri, joka saa jokaisen ryntäämään lenkkipolulle virne naamalla onnessaan.

Eikä sen nyt helppo tie voi väittää olevan, jos kolmatta vuotta ravaa ja nyt vasta alkaa joskus askel kivaltakin tuntumaan.

Vierailija
542/551 |
09.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse jotenkin viehätyn siitä rääkistä ja kehoni kurittamisesta, ei se itse suoritus mukavalta tunnu enkä lähde mitenkään hymy naamalla suorittamaan. Lisäksi nautin hoikasta ja kiinteästä kehosta, saan siitä mielihyvää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
543/551 |
09.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä puhutaan pitkälle menemisistä ja saavutuksista. Harvasta kumminkaan on alansa huipuksi, vaikka kuinka treenaisi, eli kyllä on myös hyvä taito sietää omaa keskinkertaisuuttaan ja keskeneräisyyttään. Jos kaikki pyrkisivät pakkomielteisesti olemaan harvojen huippujen joukossa, niin monelta jäisi elämä elämättä. Toki huippusuorittajat varmasti viihtyvät keskenään, mikäli suorittamisen ja treenaamisen lisäksi sellaiseen jää aikaa, mutta eivät pakonomaiset huippusuorittajat ole suinkaan kaikille tavoitelluin ihmistyyppi kumppaniksi.

Vierailija
544/551 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannata jatkaa suhdetta. Minua ärsyttää pelkästään se, ettei mies pysy perässä juostessa ja muissakin lajeissa jää kevyen harrastelun puolelle. Muut asiat kyllä kompensoivat, mutta sohvaperunaa en katsoisi hetkeäkään liikunnallisena ihmisenä.

Vierailija
545/551 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä joku huomautti hyvin, minkä itsekin allekirjoitan, että ei se, että ei juokse 20 km lenkkipolkuja tarkoita, että ihminen on sohvaperuna. Aika monen treenailevan miehen takana on nainen, joka hoitaa lapset ja kaikki kodin hommat ja moni treenaileva nainen on sinkku.

Kun sitten tulee ero tai nainen pariutuu, tilanne hyvinkin saattaa muuttua. Miehen treenailu vaihtuu kaljapulloon ja naisen vyötärön levenemiseen ensin lasten myötä ja sitten muuten vaan.

Jos treenailusta ei todellakaan kykene tekemään koko elämän kestävää, ne kilot, jotka on saatu pidettyä kurissa treenillä ilmaantuvat hyvinkin nopeasti. Kaikilla meillä on se urheileva, tosi timmi nuoruudenkaveri, jota emme tunnista, kun kymmenen vuoden päästä kaupassa törmätään.

Heidät tunnistamme, jotka ovat olleet "ihan tavallisia", kuka hoikka ja nyt normaalipainoinen ja sen toisen, joka on aina ollut vähän pyöreä. He yleensä säilyvät aika hyvin, ikä tuo muutaman kilon, ei enempää, koska heidän tavoissaan mikään ei ole radikaalisti muuttunut.

Kärjistettyä, mutta myös yleisen elämäntietämyksen valossa totta.

Vierailija
546/551 |

Kyllä tässä on monta totuuden siementä.

Lisään vielä tuosta etenemisestä ja urheilusta, joka vähän nauratti itseäni. Siis oikeastiko nyt muutaman esimerkin vuoksi menestyjät ovatkin oikeita atleetteja, kun tähän asti on totuttu ajattelemaan, että kyllä se on ne eturivin nörttipojat, jotka keksintöjä kammioissaan tekevät. Pikkusen uskallan väittää, että yksi Stubb ei tätä muuta. Esimerkkinä muutoinkin juuri hän on hauska: yhtään ei vaikuta perhesuhteet, ei se, että vaikka akateeminen osaaminen aika heikkoa olikin, on kuitenkin käyty kansainväliset koulut ja päästy sitä myötä piireihin, joiden kautta sitten kv-hommiin. Ei, kyllä kaikki tämä on lenkkipolulla saavutettu!

Välillä tuntuu, että ihmiset, jotka hörähtävät urheiluun, ovat ihan harhaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
547/551 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nää ihmiset jotka sanoo, ettei sportti vaikuta seksielämään... säälin kumppaneitanne :D Luuletteko tosiaan ettei kropan ulkonäkö vaikuta siihen, kuinka kiihottavaksi joku kokee seksin kanssanne? :D

No okei, olette niitä jotka hoitaa toimituksen pimeässä. Molemmat ajattelee salaa jotain julkkista tahoillaan.

En ikipäivänä deittailisi naista joka ei treenaa persettään. Se on 10X tärkeämpää kuin tissit. Tissit voi olla ihan sama millaiset, kunhan jotkut itikan pistot on. Perse sen sijaan pitää olla pyöreä, iso ja timmi, eikä sellaisia saa kuin kuntosalilta, kovilla kyykkytreeneillä. Naama, perse, tissit... tässä järjestyksessä.

Ihmiset jotka ei liiku on helvetin ahdistavia. Semmosia nyhveröitä en kaipaa edes kaveripiiriini. On sellainen yleinen nahjus-asenne kaikkeen, neuroottisia, hitaita ja pelokkaita. Toiset treenaajat tunnistaa heti, riuska kädenpuristus ja silmiin ulottuva hymy.

Mieheni on ollut suhteemma aikana laihempi ja lihavampi, huonokuntoisempi ja parempikuntoisempi. Hänen ulkomuodollaan ei ole aidosti ollut mitään vaikutusta haluuni häntä kohtaan. Pidän häntä himoittavana, koska hän on hän. Ihmiset ovat näissä asioissa varmaan erilaisia. Toiset pistää enemmän painoarvoa ulkonäölle ja toiset vähemmän. Itse ajattelen niin, että kun ihan oikeasti syvästi rakastaa toista ihmistä niin ulkonäkö menettää vuosien aikana merkityksensä. 

Vierailija
548/551 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiaa on kyllä tutkittu ja yksilöllinen ero siinä, milloin ja paljonko endorfiinejä erittyy, on iso. 

Jep. Jos ihmisen hormonitoiminta tai mikään muukaan addiktio olisi jokaiselle samanlainen, kehittyisi samalla tavalla niin eihän meillä mitään ongelmia olisikaan. Olisi jo kehitetty pilleri, jonka jokainen aamulla popsaisee ja siihen loppuisi addiktiot. Toinen pilleri, joka saa jokaisen ryntäämään lenkkipolulle virne naamalla onnessaan.

Eikä sen nyt helppo tie voi väittää olevan, jos kolmatta vuotta ravaa ja nyt vasta alkaa joskus askel kivaltakin tuntumaan.

Itse jotenkin viehätyn siitä rääkistä ja kehoni kurittamisesta, ei se itse suoritus mukavalta tunnu enkä lähde mitenkään hymy naamalla suorittamaan. Lisäksi nautin hoikasta ja kiinteästä kehosta, saan siitä mielihyvää. 

Juuri toi, että osa ihmisistä saa hyvänolon hormoneja siitä, että tuntuu pahalta, on ihan totta. Toiset ei saa mitään mielihyvää siitä, että rääkkää itseään. Se tuntuu vain kidutukselta eikä miltään muulta. Jari Isometsä sanoi, että huippu-urheilijan on pakko nauttia kivusta, koska se on se millä saadaan tuloksia. Ja niin se on ja ne ketkä nauttii siitä päätyvät huippu-urheilijoiksi (toki tarvitaan muitakin ominaisuuksia). Kaikilla nyt vain ei välittäjäaineet ja hormonit toimi tuolla tavalla ja se on ok. Olemme erilaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
549/551 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ei suhteen alussa pysty hyväksymään toista sellaisena kuin hän sillä hetkellä on, niin ei kannata jatkaa suhdetta. Sehän on se suhteen edellytys, että kelpaa itse omana itsenään ja kelpuuttaa toisen sellaisena kuin hän on. Me ihmiset muutumme elämämme aikana monta kertaa ja olemme eri elämänvaiheissa erilaisia. Tätä muutosta pitää sietää (toki ei pidä sietää mitä tahansa, tämä on eri asia). Toisen ihmisen muuttumista on vaikea sietää jos alun alkaenkaan ole voinut hyväksyä häntä sellaisena kuin hän on.

Vierailija
550/551 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiaa on kyllä tutkittu ja yksilöllinen ero siinä, milloin ja paljonko endorfiinejä erittyy, on iso. 

Jep. Jos ihmisen hormonitoiminta tai mikään muukaan addiktio olisi jokaiselle samanlainen, kehittyisi samalla tavalla niin eihän meillä mitään ongelmia olisikaan. Olisi jo kehitetty pilleri, jonka jokainen aamulla popsaisee ja siihen loppuisi addiktiot. Toinen pilleri, joka saa jokaisen ryntäämään lenkkipolulle virne naamalla onnessaan.

Eikä sen nyt helppo tie voi väittää olevan, jos kolmatta vuotta ravaa ja nyt vasta alkaa joskus askel kivaltakin tuntumaan.

Itse jotenkin viehätyn siitä rääkistä ja kehoni kurittamisesta, ei se itse suoritus mukavalta tunnu enkä lähde mitenkään hymy naamalla suorittamaan. Lisäksi nautin hoikasta ja kiinteästä kehosta, saan siitä mielihyvää. 

Juuri toi, että osa ihmisistä saa hyvänolon hormoneja siitä, että tuntuu pahalta, on ihan totta. Toiset ei saa mitään mielihyvää siitä, että rääkkää itseään. Se tuntuu vain kidutukselta eikä miltään muulta. Jari Isometsä sanoi, että huippu-urheilijan on pakko nauttia kivusta, koska se on se millä saadaan tuloksia. Ja niin se on ja ne ketkä nauttii siitä päätyvät huippu-urheilijoiksi (toki tarvitaan muitakin ominaisuuksia). Kaikilla nyt vain ei välittäjäaineet ja hormonit toimi tuolla tavalla ja se on ok. Olemme erilaisia.

Tämähän on ihan totta jo silläkin perusteella, että jotkut nauttivat S/M-seksistä, joka toisille on täysi kauhistus. En tiedä, onko näillä mitään yhteyttä, koska kuulun siihen toiseen leriiin, joka ei tykkää kummastakaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
551/551 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää ihmiset jotka sanoo, ettei sportti vaikuta seksielämään... säälin kumppaneitanne :D Luuletteko tosiaan ettei kropan ulkonäkö vaikuta siihen, kuinka kiihottavaksi joku kokee seksin kanssanne? :D

No okei, olette niitä jotka hoitaa toimituksen pimeässä. Molemmat ajattelee salaa jotain julkkista tahoillaan.

En ikipäivänä deittailisi naista joka ei treenaa persettään. Se on 10X tärkeämpää kuin tissit. Tissit voi olla ihan sama millaiset, kunhan jotkut itikan pistot on. Perse sen sijaan pitää olla pyöreä, iso ja timmi, eikä sellaisia saa kuin kuntosalilta, kovilla kyykkytreeneillä. Naama, perse, tissit... tässä järjestyksessä.

Ihmiset jotka ei liiku on helvetin ahdistavia. Semmosia nyhveröitä en kaipaa edes kaveripiiriini. On sellainen yleinen nahjus-asenne kaikkeen, neuroottisia, hitaita ja pelokkaita. Toiset treenaajat tunnistaa heti, riuska kädenpuristus ja silmiin ulottuva hymy.

Mieheni on ollut suhteemma aikana laihempi ja lihavampi, huonokuntoisempi ja parempikuntoisempi. Hänen ulkomuodollaan ei ole aidosti ollut mitään vaikutusta haluuni häntä kohtaan. Pidän häntä himoittavana, koska hän on hän. Ihmiset ovat näissä asioissa varmaan erilaisia. Toiset pistää enemmän painoarvoa ulkonäölle ja toiset vähemmän. Itse ajattelen niin, että kun ihan oikeasti syvästi rakastaa toista ihmistä niin ulkonäkö menettää vuosien aikana merkityksensä. 

Sama koskien vaimoani. Hänen ei tarvitse kuin katsoa sillä tietyllä tavalla niin kaikki ympäriltä katoaa. Luulen, että nämä ulkonäkökeskeisemmät eivät voikaan tajuta, mitä se on harrastaa seksiä niin että siinä on koko pää eikä pelkkä kroppa. Siis että seksi on pään sisällä eikä tuijoteta kroppaa. Uutta se oli itsellenikin ennen tätä naista. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän yksi