Artemis II lähestyy viimeistä koitostaan: paluu Maahan rääkkää alusta ja astronautteja. Huhhuh!
Miehitetty Artemis 2 -kuulento on parhaillaan paluumatkalla kohti Maata.
Orion-kapselin odotetaan putoavan mereen San Diegon edustalle noin kello kolmelta lauantaiaamuna Suomen aikaa.
Laskeutumista pidetään yhtenä avaruuslennon vaarallisimmista vaiheista, koska laskuvarjojen ja muiden laskeutumisjärjestelmien on toimittava tarkasti äärimmäisissä olosuhteissa.
Myös miehistö joutuu koetukselle. Mikäli kaikki menee suunnitellusti, miehistö kokee 3,9 G:n voimia noin 13 minuuttia kestävän ilmakehään saapumisen ja laskeutumisen välillä. Tämä tarkoittaa, että astronautti tuntee painonsa nelinkertaiseksi.
Laskeutumisen haasteet syntyvät valtavista nopeuksista. Orion-alus saapuu Maan ilmakehään noin 40 000 kilometrin tuntivauhdilla.
Noin 122 kilometrin korkeudessa Maasta Orion alkaa ensimmäistä kertaa laukaisun jälkeen tuntea Maan ilmakehän vaikutukset. Muutamassa sekunnissa aluksen ympärille alkaa muodostua kuumaa plasmaa ympäröivän ilmakehän kitkan kasvaessa.
Nasan mukaan aluksen lämpökilpi joutuu kestämään jopa 1 650 celsiusasteen lämpötiloja ja yhteys miehistöön katkeaa tilapäisesti plasman vuoksi.
Kommentit (9)
He ovat studiolla.
Mutta toivottavasti saavat poistua sieltä elossa. Jos epäilevät, että puhuvat ohi suun. Kapseli "tuhoutuu" kun "laskeutuu"
Tätähän ei kukaan tiennytkään, 1. kerta kun avaruusalus tule takaisin maahan.
Vierailija kirjoitti:
He ovat studiolla.
Mutta toivottavasti saavat poistua sieltä elossa. Jos epäilevät, että puhuvat ohi suun. Kapseli "tuhoutuu" kun "laskeutuu"
Kauheaa
Vierailija kirjoitti:
He ovat studiolla.
Mutta toivottavasti saavat poistua sieltä elossa. Jos epäilevät, että puhuvat ohi suun. Kapseli "tuhoutuu" kun "laskeutuu"
Ja maa on litteä.
Tuo on kyllä hurjaa. Aion seurata livelähetystä ja toivotaan, että miehistö pääsee kotiin.
Vierailija kirjoitti:
He ovat studiolla.
Mutta toivottavasti saavat poistua sieltä elossa. Jos epäilevät, että puhuvat ohi suun. Kapseli "tuhoutuu" kun "laskeutuu"
Eikö nää ihmiset olekaan oikeasti siellä kapselissa?
Koko matkan vaarallisin hetki on vielä edessä.
Jatkuu...
Kun alus on selviytynyt paluulämmöstä, kaksi halkaisijaltaan seitsemänmetristä jarruvarjoa avautuu noin 7 600 metrin korkeudessa. Varjot hidastavat kapselin nopeuden noin viiteen sataan kilometriin tunnissa.
Kun kapseli saapuu lopulta runsaan 200 kilometrin tuntinopeudella 2 900 metrin korkeuteen, apuvarjot avautuvat vetääkseen esiin kolme viimeistä päävarjoa. Nämä 35 metriä leveät päävarjot hidastavat Orionin vauhdin 27 kilometriin tunnissa. Tällä nopeudella alus kohtaa merenpinnan.
https://yle.fi/a/74-20219767
Huhhuh! Kuulostaa kyllä kamalalta! Ei käy sääliksi astronautteja. 😬