Oletko tehnyt heinätöitä?
Seivästänyt heinää seipäälle? Itse yritin lapsena, mutta en osannut tehdä seivästä, vaan tuli huojuva heinäkasa:]
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Minä en voi ymmärtää miten joskus sata vuotta sitten on pystytty maatilan työt tekemään. Tuntuu tämmöisestä veltosta kaupunkilaisesta ihan järjettömän rankalta työnteolta. Jotain valtavan isoa peltoa alkaa käsin viikatteella niittämään.
Suuresti arvostamani Laila Hirvisaari (sitä ennen Hietamies) on kirjoittanut ajoista noin 100 vuotta sitten Suomessa ja ilmeisesti kylän yhteishengen mukaan autettiin naapureita niin, että yhdessä tehtiin ensin sun, sitten mun, sitten hänen pellot.
Lapsena tein kesäisin isovanhempien tilalla heinätöitä paljonkin, vanhaan Suomi-filmi-tyyliin. Pölyistä hommaa.
Olen teininä yhtenä vuonna 90-luvulla tehnyt heinää seipäälle. Oli hirveän sateista, joten ei voinut kuivata heinää maassa, joten jostain kaivettiin esille heinäseipäät. Pyysin kaverinikin mukaan töihin, koska isän sisarukset oli jo niin vanhoja ettei jaksaneet kunnolla nostella heinää hangolla. Oli hauskaa, vaikka lähinnä sitä hauskaa oli minulla ja kaverillani, muut valittivat että on inhottavaa ja raskasta.
80-luvulla pääsin ekaa kertaa heinätöihin. Siihen asti oli vanhemmat pitäneet liian pienenä ja heikkona, mutta kun olin 9v, pappa alkoi olla liian vanha ajamaan traktoria (putosi maahan kun yritti kiivetä alas penkiltä). Joten äiti opetti ajamaan traktoria ja aikuiset kasasi kärrylle paaleja. Oli vähän haastavaa, kun olin liian pieni painamaan jarrua, ei mennyt alas vaikka olisin ollut koko painolla sen päällä, joten piti ajaa ykkösvaihteella ja käyttää kytkintä jarruna. Paikallinen poliisi ajoi toista traktoria, joten ei kai kukaan pitänyt liian laittomana että 9v ajaa traktoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sananlasku "helppoa kuin heinänteko" on suuri valhe!
Heinänteko ei ole helppoa ollenkaan. Ihan järjettömän rankkaa hommaa. Pelkästään jo yhden heinäseipään edestä niittäminen ja kerääminen on iso työ.
Minä olisin ihan hyödytön noissa hommissa. En kestä lämpöä enkä aurinkoa. Kovaa fyysistä työtä olen kyllä tehnyt, mutta aurinko on minulle kuin kryptoniitti Teräsmiehelle.
Minä en voi ymmärtää miten joskus sata vuotta sitten on pystytty maatilan työt tekemään. Tuntuu tämmöisestä veltosta kaupunkilaisesta ihan järjettömän rankalta työnteolta. Jotain valtavan isoa peltoa alkaa käsin viikatteella niittämään.
Veltot kaupunkilaiset pitäisi laittaa joka kesä johonkin maatöihin, jotta alkaisivat ymmärtää olennaisia asioita elämästä.
Olen tehnyt heinätöitä, mutta ei niitä meillä enää 80-luvulla ja eteenpäin tietenkään seipäille tehty, vaan paaleiksi (mutta ei suurpaaleiksi).
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt heinätöitä, mutta ei niitä meillä enää 80-luvulla ja eteenpäin tietenkään seipäille tehty, vaan paaleiksi (mutta ei suurpaaleiksi).
Itse olen 80-luvulla ollut heinäpellolla useinkin, eli haravoinut ja laittanut niitä seipäiden välitappeja. Kun oli oikein sateisia kesiä, ei heinää pystynyt paalaamaan ilman että se homehtui jossain vaiheessa.
^