Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

ÄLYTÖNTÄ! Morsiusparin vanhemmat riitelevät häiden maksamisesta!

Vierailija
18.05.2015 |

Duunariperheestä oleva siskoni on menossa naimisiin yläluokkaisesta perheestä tulevan miehen kanssa. Pariskunta on noin 30-vuotias, normaalisti työssäkäyviä tavistöissä, ja suunnittelevat pitävänsä isot häät (siskoni puolelta noin 50, miehen puolelta n. 120). Miehellä on kaksi siskoa, joiden häät miehen rikkaat vanhemmat ovat maksaneet, kun "morsiamen vanhempien kuuluu häät maksaa". Miehen äiti ilmoitti tekevänsä myönnytyksen, ja maksavan poikansa häistä puolet - jos vanhempamme maksavat toisen puolikkaan.

   Siskoni oli tähän anopille sanonut, että kiitos, mutta vanhempamme eivät tue aikuisia lapsia taloudellisesti, eivätkä voi tai halua hääkustannuksiin osallistua. Meni pari viikkoa, ja sitten anoppi alkoi soittelemaan pojalleen, ja haukkumaan vanhempiani ja siskoani. Ilmeisesti siskon mies sanoi, että maksavat häänsä itse kunhan saavat rahaa tarpeeksi säästetyksi/ottavat lainaa, ja välillä anoppi sanoo että auttavat, välillä taas että auttavat vain jos meidän vanhemmat antavat saman summan - mitä ei siis tapahdu.

   Nyt anoppi oli mennyt niin pitkälle, että oli lähettänyt äidilleni tekstiviestin. Viestissä vaati, että parin tilille on heti laitettava puolet arvioidusta hääkustannussummasta, että pari pääsee naimisiin ja voidaan hääsuunnittelut aloittaa. Vanhempani ovat eronneet, äidilläni on todella huono rahatilanne ja tekee kahta työtä pärjätäkseen edes jotenkuten kun on asuntolainaakin, ja hänen tilanteessaan hän ei voisi antaa edes 150 €, puhumattakaan ämmän vaatimasta 15. 000 €! En edes tiedä mistä hän summan on repäissyt kun tietääkseni häitä ei ole edes suunniteltu ja aiotaan pitää vasta kesällä 2016, liekö tuo sitten olevan puolet siitä mitä ovat tyttärilleen antanut. Minulla niin kiehuu, että tämä anoppi ei ymmärrä, ettei tavallisella pulliaisella ole noin vain antaa lasten häitä varten samaa summaa, mikä äidilläni jää käteen vuodessa palkasta! Voiko todella olla noin todellisuudesta vieraantuneita ihmisiä?!

   Nyt tilanne on tämä: Äitini on aivan tolaltaan, ja itkee sitä, miten huono ihminen hän on, kun ei voi auttaa. Hän todella antaa tuollaisen naikkosen pilata päivänsä, mutta hän on muutenkin masennukseen ym taipuvainen. Isäni vähät välittää tuosta akasta, pari viestiä sielläkin vaihdettiin puolin ja toisin. Tilanne on kiristänyt myös siskon ja miehensä välejä, ja kiukuissaan siskoni on purkanut tuota myös äitiini, vaikka äitini ei todellakaan kuulu mitään häitä maksaa. Siskon välit anoppiin ovat hyvää väliä tulehtumassa, ja epäilen, että välit kohta menevät myös pojan ja anopin välillä. 

Mitä nasevaa anopille voisi sanoa jos sieltä vielä yksikin viesti äidilleni tulee? Olen niin kiukkuinen. En todellakaan uskonut että tällaisia ihmisiä onkaan, ja itseasiassa minäkin pidin siskon anoppia todella rentona ja mukavana tyyppinä ennen kihloja. Nyt hänestä on paljastunut ihan uusi puoli. Onneksi oma anoppi on rutiköyhä, eipä ainakaan olla mitään velkaa, kun ei mitään heiltä ikinä saada.

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano, että itse maksatte omat häänne, ja jos tuollainen käytös vielä jatkuu, niin anoppi jääkööt ilman kutsua. Kuulostaa kyllä tosi ikävältä :(

Vierailija
2/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyse oli siis siskoni häistä ja siskon anopista. Noin he ovatkin sanoneet, mutta luulen, että miehen vanhemmat tulevat kuitenkin maksamaan huomattavan summan. Äitiäni hävettää ja hän miettii ihan oikeasti kesämökin myyntiä, että voisi osallistua myös - hirveä häpeä hänelle ettei voi-, mutta ihan oikeasti, siitä vanhasta maalaismökistä keskellä metsää ei kyllä montaa euroa saisi. Näytän kyllä tämän ketjun äidilleni rohkaisuksi, jos yleinen mielipide on että siskon anoppi on %#%€. Itse en häihin tuollaista akkaa kutsuisi, enkä huolisi rahoja. Varmasti he maksavat, ja sitten häissä tietysti anoppi leikkii marttyyria ja koittaa taas nolata vanhempani. Anopille häät ovat ilmeisesti oiva tilaisuus pröystäillä, ei tosiaan mikään perheenyhdistysmisjuhla. AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viestiä anopille ystävälliseen sävyyn. Hei, olen ahdistunut näistä viesteistä, ne tuntuvat painostavilta ja agressiivisiltä, selittää että vuositulot ovat nämä ja siitä ei yksinkertaisesti ole mahdollista antaa, tyhjästä paha nyhjästä vaikka se hienoa olisikin. Lisäksi kertoa että vaikka se teidän sukunne tapa onkin, ei meillä ole sellaista käytäntöä ollut ja että toivoo välien pysyvän hyvinä kun aikuisia kuitenkin ollaan. Jotain semmosta, pitäkää yhteiset illalliset kaikkien osapuolien kesken jossa saa rauhassa kaikki osapuolet selittää kantansa, ja jos miehen vanhemmat ei tähän pysty vaan jankkaavat sitä omaa päätöstään miten asioiden kuuluisi heidän mielestään mennä, voi heille ystävällisesti sanoa että ikävä kyllä ei onnistu ja ignorata.

Vierailija
4/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä jättäisin isot häät pitämättä kokonaan ja menisin vähin äänin naimisiin. Kirkkohäät voi pitää pienestikin, kaksi todistajaa riittää. 

Vierailija
5/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

OT, mutta mihin tarkalleen ottaen häissä saa menemään 30 tonnia? Ja kuka on niin pelle että haluaa laittaa tuollaisen summan yhteen päivään, miksei maksa vaikka asuntolainaa tuolla summalla? Ja siskosi anoppi vaikuttaa urpolta jolla raha kasvaa puissa ja pensaissa.

Vierailija
6/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ne häät niille vanhemmille kuuluvat? Nyt mies pistää äitinsä kiireen vilkkaan ruotuun ennen kuin ehtii tapahtua pahempia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähän suhteellisuudentajua kehiin, ero tulee kumminkin.

Vierailija
8/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei voi olla totta!
Voiko tuollaisia ihmisiä olla? Todella surullista! On päivä millainen tahansa, se on jo pilalla. Ja erittäin huonoa käytöstä siskoltasi ryppyillä äidillesi. Hänen tulisi a) alunperinkin suunnitella häät miehensä kanssa HEIDÄN budjettiinsa sopivaksi. Ja b) pitää äitinsä puolta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, en minäkään ymmärrä tuota 30 000 e hääbudjettia. Meillä oli pienet häät, ja vaikka mukaan laskisi häämatkan ja sormukset, taisimme kustantaa ehkä 4000 e, itse häät max. 2000 e. Ap

Vierailija
10/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oho, osa viestistä (10) katosi. Luulen että siskoni kustantaisi koko häät tuolla 15 000 eurolla häämatkoineen ja sormuksineen, tuskin heidän tarkoituksena on tilata mitään tanssivia kääpiöitä ja norsuja häihin. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

JEEEE - anoppivihaaja siirtyi nyt keksimään juttuja siskon anopista!

Mutta ne pienet yksityiskohdat! Taas kaikki kaatuu niihin.

Jos se sulhanen on yläluokkainen (!) niin miten se on tavistöissä? Kyllä tuollaisen anopin poika on vähintäänkin diplomiekonomi ja senior manager.

Yläluokka ei tekstiviestittele vaan soittaa.

Jos anoppi soittanut pojalleen, niin miten ihmeessä ap eli käly tietää kohtalaisen tarkasti keskustelun kulun?

Miksi se siskon anoppi on akka, ämmä ja naikkonen? Eikö yksi halventava termi olisi tässä sadussa riittänyt?

Miksi sinun pitää keksiä jotain napakkaa sanottavaa äitisi saamalle tekstiviestille?

Keksi oikeasti jotain todempaa! Nämä omituisen kaunaiset tarinat kertovat enemmän sinun pääsi sisällä olevista ongelmista kuin kirjoittajantaidoistasi.

Vierailija
12/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuiset ihmiset todellakin maksavat itse hääkotkotuksensa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 19:58"]No ei tasan ole provo. Äitini on matalapalkkapäivätöissä, viikonloppuna taksin ratissa. Erottuaan n. 3 v sitten lunasti isäni ulos talosta. Ei tälle palstalle viitsi mitään edes kirjoittaa, kun aina tullaan huutelemaan mikä provo on. Tuossa "peukutetaan leffoja"-ketjussakin tapellaan siitä, peukutetaanko alapeukkuja hyville leffoille joita ei edes nähty, kun ei hyväksytä että joku ei sun mielestä hyvästä leffasta tykkää. Enkä ole anopinvihaaja, oma anoppi ja appi ovat mukavia. Ap
[/quote] Joo, todella ärsyttävää kun joka ketjuun tulee useampi "Porvoosta päivää" "PROVO !!" Huutelijoita.. Pilaa ketjun ja harmistuttaa aina aloituspostaajaa, joka joutuu todistelemaan. Vaikka oliskin provo (en tästä ketjusta ajattele niin) niin yksi maininta riittäisi ! Saan jo kylmiä väreitä aina lukiessani sanan Porvoo joka hemmetin ketjussa.

Vierailija
14/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä jättäisin tuossa tilanteessa koko häät pitämättä ja kävisin maistraatissa kertomatta etukäteen kenellekään muulle kuin kahdelle todistajalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 19:58"]

No ei tasan ole provo. Äitini on matalapalkkapäivätöissä, viikonloppuna taksin ratissa. Erottuaan n. 3 v sitten lunasti isäni ulos talosta. Ei tälle palstalle viitsi mitään edes kirjoittaa, kun aina tullaan huutelemaan mikä provo on. Tuossa "peukutetaan leffoja"-ketjussakin tapellaan siitä, peukutetaanko alapeukkuja hyville leffoille joita ei edes nähty, kun ei hyväksytä että joku ei sun mielestä hyvästä leffasta tykkää. Enkä ole anopinvihaaja, oma anoppi ja appi ovat mukavia. Ap

[/quote]

Ja sillä äidillä ei ole antaa 150 euroa siskolle? Sekin kaataa talouden? Myisi talon pois, ei se vanha ihminen ja anoppi noin isoa tarvitse. Ymmrtäisi nuorten onnen ja tajuaisi, että raha ei tee onnelliseksi ikäloppua luuskaa, joka ei enää kelpaa kenellekään. Kateiden vuoksi se ämmä ei suostu maksamaan siskosi häitä, inha eukko.

Vierailija
16/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 20:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 20:09"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 19:58"]No ei tasan ole provo. Äitini on matalapalkkapäivätöissä, viikonloppuna taksin ratissa. Erottuaan n. 3 v sitten lunasti isäni ulos talosta. Ei tälle palstalle viitsi mitään edes kirjoittaa, kun aina tullaan huutelemaan mikä provo on. Tuossa "peukutetaan leffoja"-ketjussakin tapellaan siitä, peukutetaanko alapeukkuja hyville leffoille joita ei edes nähty, kun ei hyväksytä että joku ei sun mielestä hyvästä leffasta tykkää. Enkä ole anopinvihaaja, oma anoppi ja appi ovat mukavia. Ap [/quote] Joo, todella ärsyttävää kun joka ketjuun tulee useampi "Porvoosta päivää" "PROVO !!" Huutelijoita.. Pilaa ketjun ja harmistuttaa aina aloituspostaajaa, joka joutuu todistelemaan. Vaikka oliskin provo (en tästä ketjusta ajattele niin) niin yksi maininta riittäisi ! Saan jo kylmiä väreitä aina lukiessani sanan Porvoo joka hemmetin ketjussa.

[/quote]

Aha, ap se kirjoittaa kovasti loukkaantuneena sivustakatsojana. Että ärsyttää tämmöinen provoksi huutelu, koska yläluokkahan on ihan tavistermi arkikäytössä ja kaikki tietää, että anopit on aina ämmiä ja naikkosia.

[/quote]

 

Älä ihan oikeesti jaksa...huoh.

Vierailija
17/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 20:15"][quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 20:09"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 19:58"]No ei tasan ole provo. Äitini on matalapalkkapäivätöissä, viikonloppuna taksin ratissa. Erottuaan n. 3 v sitten lunasti isäni ulos talosta. Ei tälle palstalle viitsi mitään edes kirjoittaa, kun aina tullaan huutelemaan mikä provo on. Tuossa "peukutetaan leffoja"-ketjussakin tapellaan siitä, peukutetaanko alapeukkuja hyville leffoille joita ei edes nähty, kun ei hyväksytä että joku ei sun mielestä hyvästä leffasta tykkää. Enkä ole anopinvihaaja, oma anoppi ja appi ovat mukavia. Ap [/quote] Joo, todella ärsyttävää kun joka ketjuun tulee useampi "Porvoosta päivää" "PROVO !!" Huutelijoita.. Pilaa ketjun ja harmistuttaa aina aloituspostaajaa, joka joutuu todistelemaan. Vaikka oliskin provo (en tästä ketjusta ajattele niin) niin yksi maininta riittäisi ! Saan jo kylmiä väreitä aina lukiessani sanan Porvoo joka hemmetin ketjussa.

[/quote]

Aha, ap se kirjoittaa kovasti loukkaantuneena sivustakatsojana. Että ärsyttää tämmöinen provoksi huutelu, koska yläluokkahan on ihan tavistermi arkikäytössä ja kaikki tietää, että anopit on aina ämmiä ja naikkosia.
[/quote] rauhoitu nainen. En ole ap, vaan ärsyyntynyt lukija Tampereelta. Ehkä kirjoitustyylistäkin näkee. Älä tuohdu turhaan. :)

Vierailija
18/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 19:33"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 19:24"]

Oho, osa viestistä (10) katosi. Luulen että siskoni kustantaisi koko häät tuolla 15 000 eurolla häämatkoineen ja sormuksineen, tuskin heidän tarkoituksena on tilata mitään tanssivia kääpiöitä ja norsuja häihin. Ap

[/quote]

Ai voileipäkakku ja kahvia? Morsiamen ja sulhasen vaatetus + hiukset jne. + sormus noin 500  (minimi, käytännössä monella 1000 - 3000 e), häämatka noin 1000 e (vai meneekö ne Lindalinella Tallinnaan?) => 170 vieraan juhlapaikkaan, ohjelmaan ja tarjoiluihin jää rahaa noin 80 e/hlö, käytännössä paljon vähemmän.

[/quote]

Hyvin saa tuon kahdeksankymppiä yhden henkilön kustantamana riittämään. Kahvipaketti ei paljoa maksa ja borssikeiton saa edellisenä iltana valmistettua ja lämmitettyä kirkkohäiden aikana. Paketti vehnäjauhoja, mansikanpoiminta ja kerma ei montaa kymppiä tee. 

Kun pukukoodi on vähän rennompi, vaatteetkin onnistuu edullisesti hankkimaan ja sormuksen saa toisen henkilön kahdeksallakympillä.

Kun kysyy jonkun seurakunnan väentuvan, sinne usein kuuluu astiat.

Vierailija
19/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi älkää takertuko noihin summiin, jos sanon että sisko saa koko häät katettua tuolla 15 000 eurolla. Kuten sanoin, en ole pitänyt suuria häitä , enkä tiedä mitä niihin menee; toiseksi, siskon häitä ei ole suunniteltu, MUTTA jos he itse häät maksavat, en usko että niistä tulee kymppitonnien juhlat.
Ap

Vierailija
20/29 |
18.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hääpari voi karata naimisiin ja 15.000 miehen vanhemmilta riittää hyvin siihen, että pääsevät kivalle häämatkalle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä yhdeksän