Petin miestäni, mutta HUMALASSA
En ole puolustellut miehelleni pettämistäni humalatilalla, mutta olen ihmetellyt, miksi humalalla ei voisi selittää pettämistä?
Minun on täysin mahdotonta kuvitella, että pettäisin miestäni selvinpäin. Se ei tulisi mieleenikään. Viinan viedessä tilanne on erilainen. Maailman logiikka heittää jotenkin häränpyllyä.
Ja edelleenkään EN VÄITÄ, ettenkö olisi tehnyt väärin tai ettäkö alkoholilla voisi perustella pettämistään, mutta en kyllä ymmärrä sitäkään, miksi humalalla ei voisi selittää pettämiskäytöstä.
Jos oma mieheni pettäisi, niin teko tuntuisi paljon vähäisemmältä, jos se tapahtuisi kännissä baari-illan jälkeen kuin jos se tapahtuisi selvinpäin työpäivän jälkeen jonkun satunnaisen nettituttavuuden kanssa.
Kommentit (38)
Ihmisen voi käyttäytyä hyvin kovassakin humalatilassa.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 17:45"]Ihmisen voi käyttäytyä hyvin kovassakin humalatilassa.
[/quote]
Totta. Itse olen hyvin jurrissa sinkkua alusvaatteisillani sängyssä kieltäytyny seksistä. Jotku idiootit ei vaan osaa hillitä itteään.
Minä petin miestä humalassa. En tosiaan tekisi niin selvin päin, mutta kännissäkin tajusin teon olevan väärin ja että aamulla kaduttaisi. Humalatila ei ole mikään puolustus.
Jokainen voi itse valita, käyttääkö arvostelukykyä laskevia päihdeaineita. Oikeudessakin ihmiset usein vetoavat humalatilaan. Onneksi turhaan.
Ole huoleti. Ei tuota sitten lasketa.
Ei viina oikeasti vie kontrollia kuin joiltain harvoilta, ihmiset vain antavat itselleen luvan sekoilla kun korkkaavat! Tosi harva alkaa tanssia pöydillä kotona edes kovassa kännissä mutta baarissa jo pieni hiprakka vie ihan kreisibailaajaksi
Jos tietää, ettei välttämättä pysty kontrolloimaan itseään humalassa, niin ei juo. Yksinkertaista.
Näinhän se on. Väkivallastakin yli 80 % tehdään humalassa. Sellainen aine se alkoholi nyt vain on, se laskee estoja ja hämärtää todellisuudentajun.
Kyllä minäkin käyttäydyn humalassa aivan eri tavoin kuin selvin päin. Muutun esimerkiksi hirvittävän puheliaaksi ja vapautuneeksi, vaikka selvin päin olen tiukkajäykkis.
Alkoholi on aine, joka muuttaa aivojen kemiaa. Kun aivojen kemia muuttuu, muuttuu käytöskin.
Jos mieheni perustaisi päätöksensä minun huonoihin päiviini (joka kuukausi suunnilleen samaan aikaan), niin tämä suhde loppuisi lyhyeen. Ihminen on kemiaa, johtuu kemiallinen muutos sitten kropan omasta toiminnasta tai ulkoisesta aineesta.
No onneksi olkoon sinulle. Mitä miehesi sanoit, vai kerroitko?
Selvinpäin en olisi lähtenyt humalassa rattiin.
Pettäminen/pettämättä jättäminen on aina itse tehty päätös/valinta.
Et tietenkään juo enää alkoholia koska yrität paeta tekemisiäsi ja vastuutasi alkoholin taakse.
Joo toi kännikortti on hyvä vetää esiin aina. Not.
Minulla riittää aina vientiä, kun olen humalassa ja jossakin juhlimassa. Vaikka korkkarit menee kattoon naisporukassa, en ole ikinä pettänyt miestäni. En ole pettänyt, vaikka takana on jo 10 vuotta yhteistä taivalta.
Jokainen aikuinen ottaa vastuun omasta käytöksestään - humalassakin.
Vierailija kirjoitti:
En ole puolustellut miehelleni pettämistäni humalatilalla, mutta olen ihmetellyt, miksi humalalla ei voisi selittää pettämistä?
Minun on täysin mahdotonta kuvitella, että pettäisin miestäni selvinpäin. Se ei tulisi mieleenikään. Viinan viedessä tilanne on erilainen. Maailman logiikka heittää jotenkin häränpyllyä.
Ja edelleenkään EN VÄITÄ, ettenkö olisi tehnyt väärin tai ettäkö alkoholilla voisi perustella pettämistään, mutta en kyllä ymmärrä sitäkään, miksi humalalla ei voisi selittää pettämiskäytöstä.
Jos oma mieheni pettäisi, niin teko tuntuisi paljon vähäisemmältä, jos se tapahtuisi kännissä baari-illan jälkeen kuin jos se tapahtuisi selvinpäin työpäivän jälkeen jonkun satunnaisen nettituttavuuden kanssa.
Alkoholi on maailman surkein syy/tekosyy eikä taatusti lieventävä juttu, päinvastoin. Millainen aikuinen olet jos et vielä tiedä montako annosta voit ottaa ennen kuin sulta lähtee kontrolli ja teet tyhmyyksiä? Se että "viina vie "sinua ei ole mikään oikea syy ja saa sinut näyttämään vieläkin typerämmältä.
Fiksu aikuinen tuntee rajansa eikä ylitä niitä. Koita siis keksiä parempi tekosyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole puolustellut miehelleni pettämistäni humalatilalla, mutta olen ihmetellyt, miksi humalalla ei voisi selittää pettämistä?
Minun on täysin mahdotonta kuvitella, että pettäisin miestäni selvinpäin. Se ei tulisi mieleenikään. Viinan viedessä tilanne on erilainen. Maailman logiikka heittää jotenkin häränpyllyä.
Ja edelleenkään EN VÄITÄ, ettenkö olisi tehnyt väärin tai ettäkö alkoholilla voisi perustella pettämistään, mutta en kyllä ymmärrä sitäkään, miksi humalalla ei voisi selittää pettämiskäytöstä.
Jos oma mieheni pettäisi, niin teko tuntuisi paljon vähäisemmältä, jos se tapahtuisi kännissä baari-illan jälkeen kuin jos se tapahtuisi selvinpäin työpäivän jälkeen jonkun satunnaisen nettituttavuuden kanssa.Alkoholi on maailman surkein syy/tekosyy eikä taatusti lieventävä juttu, päinvastoin. Millainen aikuinen olet jos et vielä tiedä montako annosta voit ottaa ennen kuin sulta lähtee kontrolli ja teet tyhmyyksiä? Se että "viina vie "sinua ei ole mikään oikea syy ja saa sinut näyttämään vieläkin typerämmältä.
Fiksu aikuinen tuntee rajansa eikä ylitä niitä. Koita siis keksiä parempi tekosyy.
Nimenomaan. Jos ei ole seksuaalista itsekontrollia humalassa, niin tällaisen ihmisen elämään ei sovi sekä alkoholi että yksiavioinen parisuhde, vaan toisesta pitää luopua. Ja kyllä nämä asiat pitäisi todellakin olla itselle selvitettynä jo ennen kuin mennään vakavaan parisuhteeseen.
Jos sinut raiskattaisiin, olisitko tyytyväinen, kun raiskaaja ei saisi tuomiota vedottuaan humalatilaan?
Tai jos rattijuoppo tappaisi miehesi, se olisi vain 'kännisen vahinko', seuaamuksena vähän päiväsakkoja.
Ei humalatila ole mikään tekosyy. Kuka käskee juoda ja olla ääliömäinen? Jos otat, kärsit seuraamukset ihan normaalisti.