Kerro hassuin mielipaha lapsuudestasi!

Mä en ikinä saanut polkutraktoria vaikka olisin halunnut.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:08"]

Mä en ikinä saanut polkutraktoria vaikka olisin halunnut.

[/quote]Mäkin olisin halunnut saada leikkikaupan (siis kassakone ja niitä ostoksia + ostoskori) enkä koskaan saanut. Päädyin sitten kyllä myöhemmin kauppaan töihin eikä se piippaaminen enää ollut niin kivaa.

Minun piti viidennellä luokalla olla Tonttu Torvelo joulunäytelmässä. :D olin tosi loukkaantunut.

Kävin heppakerhossa siskoni kanssa. Olemme samannäköisiä kasvoista, paitsi että siskoni on tummatukkainen ja minä vaaleahiuksinen. Nimemme ovat hyvin samankaltaiset (vaikka Suvi ja Sini). kerhoon tuli uusi ohjaaja ja toinen ohjaajista esitteli kaikki lapset hänelle.

Ohjaaja sanoi:" Tuo blondi on siis Sini (minä)"

Aloin itkeä koska luulin että se tarkoittaa jotain pulleroa tai jotain :D olin tuolloin 8 v

Minä en koskaan saanut sellaista puhuvaa pingviiniä. Kauheinta tässä oli se, että naapurintytöllä oli sellainen.

T: Ikuisesti katkera

Näitä lisää!

Varhaislapsuuttani varjosti se etten saanut leluiksi pikkuautoja. :( Kaksi onnistuin saamaan asiallisen päättäväisyyteni ansiosta, kiukuttelu ei edes tullut kysymykseen.

Mutta ne autot olivat kyllä hienoja. Porrasperäinen henkilöauto ja mukana asuntovaunu. Toinen oli harmaa kaksiovinen. Mikä tärkeintä olivat laatuleluja, joten niissä oli avattavat ovet.

Muuten minulla oli kaikki ne lelut mitä tyttö vain voi toivoa. :)

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:05"]Ei kiitos mitään karmaisevia kohtaloita alkoholisti-narsistivanhempien kynsissä, vaan sellaisia pienempiä pahoja, mutta lapsen näkövinkkelistä katkeruutta herättäviä. (Joku toinen ketju sitten niille oikeasti kamalille jutuille, jooko!)

Mulle tuli mieleen sellainen kun kevätjuhlassa esitettiin laulu nimeltään Pieni tytön tylleröinen ja minä jouduin olemaan mustikka! Se oli kauheaa se :)

[/quote]

Eikä!!! Mulla ihan sama, jouduin päiväkodissa olemaan mustikkana ja se hävetti jostain syystä kauheasti :D

7 jatkaa. Olisin halunnut laatikollisen pikkuautoja, kuten naapureiden pojilla.

4-vuotiaana aloin itkeä, kun muropaketista tuli kaksi kertaa peräkkäin samat keräilytarrat.

Vanhemmat sukulaiset, eritoten mummoni, kertoili vielä kouluikäisenä minulle niitä tyhmiä tempauksia, joita minulle oli hänen hoidossaan taaperona sattunut.

Aina kun oli moottoripyörä menossa ohi ja kuului pärinä kun oltiin pihalla niin iskä sanoi että ampparit tulee ja piti juosta sisälle piiloon.. Vasta melkein kymmenen vuotta myöhemmin tajusin että sehän kusetti mua.. :D

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:23"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:05"]Ei kiitos mitään karmaisevia kohtaloita alkoholisti-narsistivanhempien kynsissä, vaan sellaisia pienempiä pahoja, mutta lapsen näkövinkkelistä katkeruutta herättäviä. (Joku toinen ketju sitten niille oikeasti kamalille jutuille, jooko!)

Mulle tuli mieleen sellainen kun kevätjuhlassa esitettiin laulu nimeltään Pieni tytön tylleröinen ja minä jouduin olemaan mustikka! Se oli kauheaa se :)

[/quote]

Eikä!!! Mulla ihan sama, jouduin päiväkodissa olemaan mustikkana ja se hävetti jostain syystä kauheasti :D

[/quote]Oho, enpä arvannut mustikkana olemisen olevan noin noloa :) Sekään ei tuntunut yhtä pahalta, kun jouduin olemaan Päivänsäteessä ja menninkäisessä se peikko tietenkin ruskeahiuksisena, mutta mustikka - sitä muutkin ymmärtävät hävetä!

Mulla oli tarhassa lokeron kuvana PELLE. Kaikki kaverit nauroi sille ja kutsui mua välillä pelleksi (muilla oli siis siilejä, kissoja, karhuja, sateenkaaria jne.), yritin jopa tarhantädeiltä kysyä voisiko sen vaihtaa mutta ei. Tästä oli usein mielipahaa. Näin 22-vuotiaana mua vain naurattaa, ollaan vieläkin tarhakavereiden kanssa kavereita, eikä kukaan oikeasti tarkoittanut mitään pahaa. :) eikä asiastakaan olla puhuttu ikuisuuksiin. Lapsena se lokeron kuva oli maailmanloppu.

Tarhassa esitettiin kevätjuhlissa Poika Sambalele -laulu (vai mikä olikaan), ja esitykseen pääsi muutama tyttö tanssitytöksi. Olisin kovasti halunnut tanssitytöksi, mutta pääsin soittamaan rytmikapuloita! Olin niin vihainen, että murjotin kaikissa harjoituksissa ja vielä kevätjuhlissakin, enkä suostunut soittamaan. :)

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:30"]Mulla oli tarhassa lokeron kuvana PELLE. Kaikki kaverit nauroi sille ja kutsui mua välillä pelleksi (muilla oli siis siilejä, kissoja, karhuja, sateenkaaria jne.), yritin jopa tarhantädeiltä kysyä voisiko sen vaihtaa mutta ei. Tästä oli usein mielipahaa. Näin 22-vuotiaana mua vain naurattaa, ollaan vieläkin tarhakavereiden kanssa kavereita, eikä kukaan oikeasti tarkoittanut mitään pahaa. :) eikä asiastakaan olla puhuttu ikuisuuksiin. Lapsena se lokeron kuva oli maailmanloppu.

[/quote] Voi ei... Nauroin hyväntahtoista naurua. Suloinen kirjoitus. :)

En ollut koskaan päässyt matkustamaan expressbussissa kun luokkakaveri suhasi sellaisella joka vkonloppu mummolaan...

Olen koko ikäni pelannut isän kanssa lautapelejä, korttia jne, ja voi se pettymys kun joskus n. 10 vuotiaana tajusin että minä en olekaan niin hyvä pelaamaan, vaan isä antoi minun voittaa.

Enkä olisi edes silloinkaan varmaan tajunnut, jos äitini ei olisi kertonut.

Olin niiiiiiin katkera molemmille!

Vielä nykypäivänäkin isäni antaa minun voittaa, ikää yli 25v. :D

Jos siskopuoleni vastaisi tähän ketjuun, hän varmaan sanoisi että on katkera siitä, kun pikkusiskopuolen isä (eri isät siis, sama äiti) antoi sen rasittavan kakaran aina voittaa ja hänen isänsä ei tehnyt niin. Muistan hänenkin katkeruuden!

(Sitten isäni alkoi pelaamaan myös hänen kanssaan ja antoi voittaa. Siskopuoli oli tosi iloinen :D)

Olisin aina tahtonut oman leikkimökin, tietenkään en sellaista voinut saada kun asuimme kerrostalossa, olin kyllä katkera asiasta :D

Mä kävin lapsena ahkerasti pyhäkoulussa. luvattiin, että useimmin käynyt saa palkinnon. Tiesin olleeni ahkerin, joten odotin innolla tunnustusta kinkereillä. Mutta pappi antoikikin palkinnon naapurimökin " heleä- äänisille tytöille". palkinto oli virsikirjat, ja enhän mä osaa laulaa, ja he olivat köyhiä, mutta se epäoikeudenmukaisuus tuntui pahalta. Aikuisena erosin heti kirkosta....

Hain viisi- tai kuusivuotiaana musiikkiopistoon ja meidän piti valita jokin laulu, jonka esittäisimme muutamalle aikuiselle pienessä laulukokeessa. Kokeessa oli kaksi muutakin lasta. Äiti oli valinnut minulle lauluksi "Aleksille taikinaa, Juliukselle voita" (en tiedä sen oikeaa nimeä mutta näin siinä lauletaan). Toinen tyttö, joka lauloi siellä myös, oli nimeltään Jasmine. Olin kateellinen tytön nimestä (prinsessan nimi, selvästikin. Aladdin-elokuvakin oli jo tullut) ja lisäksi tytön valitsemasta laulusta, joka oli Maijan karitsa. Minulla oli vain typerä "poikien laulu", jota tajusin vasta silloin kokeessa hävetä.

Ekalla luokalla luokkamme esitti aakkoslaulun ja kaikki saivat kuvan yhdestä kirjaimesta. Minun ja parhaan ystäväni nimet alkoivat H:llä. Ystäväni sai H:n, ja minä I:n. Kyllä se vähän harmitti.

Päiväkodin joulukirkossa nelivuotiaana esitimme joululauluja. Aloin itkeä, ja muistelen äidilleni selittäneeni, että itkin koska emme laulaneet laulua Tuiki tuiki tähtönen, jota olimme harjoitelleet myös. Taisi kyllä oikeasti vain jännittää :)