Kerro hassuin mielipaha lapsuudestasi!

Minä halusin ihan hirveästi nukenvaunut enkä niitä tietenkään saanut. Olin kateellinen serkulleni, joka sai sellaiset synttärilahjaksi. Aikuisena sitten ensimmäisiä kertoja ulkoillessani vauvani kanssa ihmettelin, miksi lastenvaunujen työntaminen tuntui niin mukavalle. Tajusin, että nythän minä ne nukenvaunut sain ja taatusti elävänoloisen nuken myös.

Alakoululaisena olin kateellinen serkkulikalle, jonka jalka leikattiin ja hän sai ihanat kyynärsauvat. Sen lisäksi hän pääsi taksilla kouluun. Minän viherryin kateudesta, jouduinhan ihan itse kävelemään kokonaisen kilsan päästäkseni samaan paikkaan.

Myöhemmin loukkaisin polveni, se leikattiin eikä se sitten ollutkaan niiiiin ihanaa kuin olin kuvitellut. Vaikka pääsin takilla kouluun ja mulla olikepit ja kaikki.

Olin pari vuotias ja olin avannut itse vaipat, ja luulin että vaipassa on suklaata, voit arvata että pettymys oli suuri..

Osuuspankin Hippo-hiihdoissa jäin viimeiseksi. Kaikille oli kai tarkoitus antaa palkinto mutta jäin jostain syystä ilman. Itketti ihan kamalasti, olin kai 3 tai 4 vuotias. Isosisko sitten askarteli sipsipussista minulle mitalin. Se lohdutti vain vähän.

Pääsin koulunäytelmässä vain verhojen vetäjäksi..Ilmeisesti en omannut esiintymislahjoja,ainakaan opettajan mielestä?

Up

Halusin koko lapsuuteni nukketslon, alle kouluikäisestä 12-vuotiaaksi. Aluksi syy oli, ettei meille mahdu. Tein itse omenalaatikosta nukkekodin ja leikin sillä. 

Reilun 30 vuoden kuluttua toiveestani sain tytön ja hän sai nukkekodin jo 2-vuotiaana.

Sain kauan toivomani leikkimökin omaan pihaaan. Ehdin muutamia kertoja mökissä leikkiä, kunnes sinne oli ilmaantunut hämähäkki. Se jälkeen en suostunut leikkimökkiin enää menemään. Taisin olla aika itsepäinen muksu ..Siinä se mökki tönötti tyhjänpanttina. Kunnes vanhemmat antoivat sen eteenpäin. Ei edes harmittanut.

Naapurin tyttö kaatui kerristalon portaissa ja sai tikattavan haavan leukaansa. Heillä ei ollut autoa, joten minun isäni lähti kyyditsemään. Minä roikuin ovenkahvassa ja yritin estää lähdln, koska Olin mustasukkainen naapurin tytön saamasta huomiosta. Monta viikkoa tämän jälkeen kävelin huolimattomasti portaita ylös ja yritin kompastua, jotta minäkin saisin tikattavan haavan.

Surin kahta asiaa: nimessäni ei ollut yhtään a-kirjainta eikä minulla ollut yhtään merkkipäivää kesällä. Kaikilla tietämilläni ihmisillä oli vähintään toinen noista.

Joskus 10-vuotiaana ajattelin, että jos joskus menen naimisiin, niin pidän huolen, että kihlajais- ja hääpäivä ovat sitten kesällä. Muistin tämän mentyäni kihloihin - 20. tammikuuta :-)

Hääpäivä on sitten heinäkuussa ja sukunimikin vaihtui A:lla alkavaksi :-)

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 19:07"]

Osuuspankin Hippo-hiihdoissa jäin viimeiseksi. Kaikille oli kai tarkoitus antaa palkinto mutta jäin jostain syystä ilman. Itketti ihan kamalasti, olin kai 3 tai 4 vuotias. Isosisko sitten askarteli sipsipussista minulle mitalin. Se lohdutti vain vähän.

[/quote]

Anteeksi, mutta mua naurattaa kauheasti että isosisko askarteli mitalin sipsipussista :D Ihana ele siskolta!

Mua harmitti kauheasti, etten saanut aitoa Baby Bornia vaan jonkun halvan kopion. Joulu- ja synttärilahjoiksi sain aidon Baby Bornin vaatteita, jotka eivät tietenkään sopineet sille kiinaihmeelle. Sitten mua tietysti harmitti, että monen monen kuukauden odotuksen jälkeen en saanutkaan pikkusiskoa, vaan pikkuveljen. Mulla oli jo yksi, en olisi tarvinnut toista :D

Piirsin aapiseen ekalla 2 viivaa paksulla tussilla ja loppuvuosi meni niiden piilottelussa ja häpeämisessä ja pelätessä, että opettaja huomaa ne ja saan toruja. En saanut.

Mun Kenillä ei ollut oikeaa tukkaa, mutta kaverin Ken-nukella oli! NOLOA ja otti niin paljon päähän. Mun muovitukka-Ken tosin oli kovaa valuuttaa kun kaverin isosisko leikkasi jonkun sisarusriidan aikana tukan veks :D

Itse halusin skidinä sellaista pinkkiä, kimaltavaa prinsessa-My Little Ponya. Se oli joku sellainen erikoisponi, kimaltava kruunu ja kaikki ( http://media-cache-ec0.pinimg.com/736x/34/3c/3c/343c3c299299bf472d800bbf90bade83.jpg ).

Äiti sanoi, ettei sellaista löytynyt kaupoista. Olin katkera koska tiesin yhdellä tuttavamuksulla olevan sellaisen pinkin prinsessa-ponin (koska skidinä en tietenkään tajunnut, että tuo poni saattoi olla tuliainen ulkomailta, tms.)

Äitini sanoi eräänä päivänä, että lähtisimme lippulaivaan. Olin tällöin noin 4 vuotias. Auton saapuessa kauppakeskuksen parkkihalliin tajusin, että emme ole menossa risteilylle. Muistan, että Lippulaivan paljastuminen espoolaiseksi kauppakeskukseksi oli minulle kova pala.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:35"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:30"]Mulla oli tarhassa lokeron kuvana PELLE. Kaikki kaverit nauroi sille ja kutsui mua välillä pelleksi (muilla oli siis siilejä, kissoja, karhuja, sateenkaaria jne.), yritin jopa tarhantädeiltä kysyä voisiko sen vaihtaa mutta ei. Tästä oli usein mielipahaa. Näin 22-vuotiaana mua vain naurattaa, ollaan vieläkin tarhakavereiden kanssa kavereita, eikä kukaan oikeasti tarkoittanut mitään pahaa. :) eikä asiastakaan olla puhuttu ikuisuuksiin. Lapsena se lokeron kuva oli maailmanloppu.

[/quote] Voi ei... Nauroin hyväntahtoista naurua. Suloinen kirjoitus. :)

[/quote] Tämä on ihana kaikesta traagisuudesta huolimatta. Pieni tyyppi on osannut hakea oikeuttaan. :)

Minuakin harmitti lapsena, kun nimessäni ei ollut yhtään A-kirjainta.

Pyhäkoulun joulukuvaelmassa Maria, joka pitää jeesuslasta sylissään sai tätien päätöksellä olla sellainen jolla on oikeasti pikkusisarus. Minulla ei ollut, vaikka olisin niin toivonut sellaista. Enkä siksi saanut olla Mariakaan, se tuntui kamalan epäreilulta.

Hippohiihto-muisto minullakin! Takanani hiihtänyt piti päästää ohi ja tämän vuoksi menetin kakkossijani. :( Tänäkään päivänä en ymmärrä sitä logiikkaa, että muita päästetään ohi, esim. formuiloissa!

Minulla ja siskollani on kaksi serkkua, tyttö ja poika, joita näimme lapsena usein. Olin kuitenkin siinä luulossa että serkkupoika oli vain siskoni serkku ja serkkutyttö vain minun. Otti päähän, olisin nimittäin halunnut serkkupojan. :(

Ekalla tai tokalla oli joulujuhlaesitys, jossa mun oli tarkoitus lausua pätkä runosta. Viime tingassa ope päätti etten avaakaan koko esityksessä suutani, pidin vain kynttilää. Harmitti kun olin päntännyt sitä runonpätkää ihan kunnolla.

Olin kuorossa kolmanella luokalla ja esitimme Hamelnin pillipiiparin. Olin kaikissa kuoroharkoissa ja jotenkin luulin että saisin laulaa kuorossa myös esityksessä. Toisin kävi, olin vain hiiri jonka ainoa tehtävä oli kontata näyttämön poikki ja tipahtaa lavan edessä olleella patjalle "mereen".