Kerro hassuin mielipaha lapsuudestasi!

Olin kuusi vuotiaana sukumme kesämökillä ja pyysin äitiäni ostamaan minulle Prinsessa-lehden. Tätini tokaisi siihen, että olen liian vanha lukemaan kyseistä lehteä :/

Lapset aina toivovat kaikenlaista... Kun sen tietäisikin mikä on se ehdottomasti ihanin juttu ja toive kun kaikki tuntuvat olevan sellaisia! Sitten niille jää mieliin ikuisesti se vääryys kun eivät saaneet juuri oikeanlaista Barbia (esimerkiksi) kun sitä ennen ovat saaneet muita haluamiaan juttuja. Ja sitten sitä katkerana muistellaan.

Itse koin hirveäksi vääryydeksi sen, etten saanut kuin yhden Barbin. Myöhemmin olen ajatellut, että moni lapsi ei ole saanut sitäkään.

Jouduin joulujuhlassa pitämään hiuksia auki ja kiharrettuna, vaikka olisin halunnut ne letille. Olin 6.

Olin pikku tyttönä aika hoikka,

muutaman vuoden vanhempi serkkuni taas oli aika pyöreä.

olimme uimassa, minä kellukkeiden kanssa koska en vielä kunnolla osannut.

heidi taas kellui veden pinnalla hienosti ja minä olin vihreä kateudesta.

olin ilmoittanut äidilleni, että minäkin haluan olla isompi niin pysyn pinnalla..

Näin unta, jossa joku antoi minulle suklaarouheisen jäätelötuutin. Seikkailin hetken se kädessäni ja sitten heräsin yöllä - ja järkytyin, kun jäätelö olikin ollut vain unta. Nousin etsimään tuuttia huoneestani ja lopulta taisin itkeä peittoni alla katkerana, kun jäätelöä ei löytynyt mistään. Se olisi ollut maailman paras jäätelö.
Tämä suretti ja kiukutti vielä seuraavana päivänä, mutten voinut kertoa vanhemmilleni siitä huolimatta, että he olisivat voineet viedä minut ihan oikealle jäätelölle. Minä olin nimittäin ollut ihan kamalan tyhmä, kun en ollut tajunnut syödä sitä jäätelöä nopeasti ennen unen loppumista. Ei tuollaista typeryyttä kehtaisi kellekään kertoa, ikinä.

Ja kerran ystäväni kompastui kyläillessään meillä ja pyllähti lattialla lojuvalle lautapelilaatikon kannelle. Pahvinen kansi meni rikki ja ystäväni nauroi yllättyneenä. En muista pahoitteliko, mutta järkytyin hänen huoletonta reaktiotaan kauheasti, Rikkoihan hän meidän perheen omaisuutta! Leikimme loppuun, mutta illalla kääntelin rikkinäistä kantta itku silmässä. Jostain syystä olin tosi huolestunut ja pahastunut mokomasta pahvilaatikosta, ja lopulta äitini teippasi sen kuntoon. Ei helpottanut. En antanut kavereiden pelata meillä lautapelejä vuosiin.

Minä jouduin olemaan tarhan näytöksessä prinsessa Ruusunen, kun olisin halunnut olla linnan muuri kun muutkin olivat.

Toivoin pienenä synttärilahjaksi Jasmin- ja Aladdin-nuket, kun olin juuri nähnyt sen leffan. Vanhemmat suostuivat maksamaan osan niistä ja syntymäpäiväni aattona mentiin isän kanssa ostamaan nuket. Samana iltana kränisin, että koska maksoin niistä suurimman osan, niin haluan leikkiä niillä jo nyt. Pitkän neuvottelun jälkeen sain nuket ja menin vihaisena huoneeseeni leikkimään niillä.

Toivoin joululahjaksi nauhuria ja kirjoitin joulupukille kirjeenkin jonka äiti "vei", mutten saanut sitä:< yhyy oon vieläkin katkera ja muistan millaisen näköinen lelunauhuri se oli, sillä se oli ainoa lahja jonka oikeasti koskaan halusin lapsena!

Up

Up

Vaikka en päiväkotiajoista juurikaan mitään muista, tämä on silti jäänyt ikuisesti mieleen. Muistan, että äiti oli aamulla päiväkotiin lähtiessä oikein painottanut, että en tarvitse ulkohousuja, koska oli jo niin hyvä ilma. Päiväkodintädit olivat kuitenkin sitä mieltä, että ulos ei mennä ilman ulkohousuja ja koska minulla ei ollut omia mukana, pakottivat minut pukemaan löytötavaralaatikosta löytyneet collegehousut. Muistan olleeni niiiiin raivoissani ja loukkaantunut, en vai siksi, että jouduin laittamaan jonkun toisen rumat housut, vaan myös siksi, että he minut tähän pakottivat, vaikka äiti nimenomaan oli luvannut, että en tarvitse ulkohousuja. Olin kuitenkin niin ujo ja arka, että en kehdannut reagoida mitenkään vaan puin kiltisti housut jalkaan. Mutta kyllä otti päähän.

Minulla oli pienenä myös todella useasti äidin kanssa vääntöä niistä vaatteista mitä hän minulle valitsi, koska mielestäni ne olivat rumia ja epämukavia. Nyt aikuisena vanhoja kuvia katsoessa sitä vasta tajuaa, kuinka ihania asuja minulla oli, eipä sitä vaan sillon lapsena osannut arvostaa :D

Samoin mieleen on jäänyt joulu, jolloin joulupukki tuli kolmen lahjasäkillisen kanssa ja sain ihan kaiken mitä olin toivonut, mutta silti harmitti, koska serkkuni sai formularadan, joka oli niin valtavassa paketissa, että se piti erikseen kantaa sisälle. En sillonkaan sanonut mitään, koska tajusin kyllä kuinka paljon lahjoja olin saanut ja olin erittäin onnellinen sen tavarapaljouden keskellä, mutta silti harmitti, että serkku "voitti" kun sai niin ison paketin :DD

Kirkossa ollessamme vanhempani kysyivät, että haluanko ehtoollisella ottaa ehtoollisleipää ja viiniä, vain pelkästään siunauksen. Sanoin ujosti, että siunauksen, koska ehtoollisen ottaminen tuntui jostakin syystä liian jännittävältä. Oikeasti olisin halunnut maistaa sitä leipää ja viiniä. Ehtoollisella näin, kun serkkuni oli isänsä kanssa vähän ennen meidän perhettä ja hän sai ehtoollisviinin ja leivän. Suutahdin ja kun pappi tuli kohdalleni käsi ojossa antamaan siunauksen, juoksin pois ja sinkosin muutaman viinipikarin mennessäni lattialle. Ihmeen hyvin papilla piti pokka ja rauhallisesti hän vain jatkoi eteenpäin, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Kirkosta tullessa alkoi sataa ja minä ajattelin, että Jumala rankaisee nyt, kun käyttäydyin sopimattomasti. Mielenilmaukseni ja hävetti silloin ja hävettää vieläkin, vaikka nykyään onnellisesti ateisti olenkin.

Ihania nämä!

Mun syntymäpäivä oli jouluna. Mulle ei ikinä laulettu koulussa ja harvoin sain omia synttärikortteja - jos joku muisti, niin oli kirjoittanut joulukorttin: ps. Hyvää syntymäpäivää tms.

Olin isäni kanssa alta 6v pilkkikisoissa ja sain pienen sintin -jonka tuuli sitten vei muovipusseineen. Pettyneenä selitin kisanjärjestäjälle mitä tapahtui. Murhettani liensi se, että kisanjärjestäjä sitten ilmoitti minut yhdeksi palkituksi kertoen tarinani yleisölle. Sain hakea pöydästä ihan mitä vain. Sätin itseäni koko automatkan kotiin sillä olin valinnut (en tajua miksi) miesten nahkalompakon vaikka olin halunnut oikeasti ne disney-juomalasit. Ajattelin kai niiden lasien olevan paljon arvokkaamman kuin tylsän nahkalompakon ja ottanut sitten sen kun en tuntenut oloani palkinnonarvoiseksi kun ei ollut ollut kalaakaan näyttää.

Minäkin sain tummahiuksisen vauvanuken, vaikka vaaleat hiukset olivat kauneinta mitä tiesin. Mielipahaa kasvatti entisestään se, että pikkusiskon vauvanuken hiukset olivat tietenkin vaaleat. Nyt aikuisena minun lapseni ovat blondeja, siskon tummahiuksisia ;) ;) Tosin enää en osaa arvottaa hiusten väriä noin voimakkaasti kuin lapsena.

Toinen mielipaha mikä mieleen nousee on se, kun meillä kävi jotain vieraita, joita en edes tuntenut. Tätini toi heidät meille ja mainosti suureen ääneen, että ei ollut antanut näiden vieraiden ostaa karkkia meille lapsille. Surkeutta sentään, kun jäi ilman karkkia, ei sitä niin vain tiheään ostettu 80-luvun alussa.

En saanut ikinä olla keiju, vaan olin nimenomaan tuo Pieni tytön tylleröinen. Keiju-osat jaettiin aina niille näteille ja hoikille, hentoisille, kauniille tytöille, joilla oli paksut pitkät hiukset. Pullukka lyhyttukkainen sai olla Tyllerö.