Lue keskustelun säännöt.
Minusta lapsella on oikeus tunteisiinsa.
11.06.2014 |
Tätä filosofiaa yritän muistaa noudattaa, aina. Lapsi saa suuttua minulle, vihastua, pahoittaa mielensä, minulla ei ole oikeutta sitä latistaa tai puhua pois. Päinvastoin, olen todennut hämmästyksekseni että monet itkupotkuraivarit selättyvät nopeammin sillä, että vain nimeän lasten kanssa ne tunteet.
Minua "reipastettiin" koko minun lapsuuteni, no äläs nyt, pyyhi nyt kyyneleesi, älä liioittele, ole hiljaa jne, jne. Siitä ei tullut muuta kuin vaikeuksia aikuisena.
Kommentit (9)
No hyvä, että sinulla on aikaa ja energiaa tuollaiseen ja että tuo toimii oman lapsesi kanssa. Saako lapsesi myös lyödä sinua? Ainiin, mutta eihän sinun lapsesi tee sellaista? Jos tekisi, niin "lässynlässyn, mikä harmittaa, kulta-mussukka, oooh... mä niin ymmärrän..."?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mulla on kolme lasta ja kaikki ovat lyöneet minua. Tietenkään se ei ole sallittua en tykkää siitä ja sanon sen kyllä ihan selvästi. En ole mikään lässynlässyn äiti, mutta se ei muuta sitä, että minusta lapsella on oikeus tunteisiinsa. Yksi lapsistani on tosi kiltti ja hänen kanssaan asiat toimivat tosi helposti noin, yksi tosi tiukka pikkuneiti, hänen kanssaan pitää olla tietoisempi asioista, ja kolmas siltä väliltä.
ap
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:08"]
Minusta tässä on selvästi kasvatusilmapiirin muutos. Ennen hyvä lapsi oli se, joka ei näyttänyt mitään negatiivisia tunteita. Ja kun vanhemmat olivat sitä ikäluokkaa, jolle ei oltu sallittu sitäkään vähää tunteiden näyttämistä, kun omat vanhemmat olivat sodan henkisesti vaurioittamia, väsyneitä ja arvaamattomia, niin senhän ymmärsi. Jos ei ole ikinä saanut lupaa omiin tunteisiinsa, ei sitä lupaa annan lapselleenkaan, koska se koetaan heti uhaksi ja arvosteluksi.
[/quote]
Toki tuolloin asenneilmapiiri on ollut muutenkin erilainen. Tunteiden kontrollointi kuului myös aikuiselle. Sen takia lasta niin kasvatettiinkin, kun katsottiin, että aikuisen tulee nimenomaan olla tällainen aina kontrollissa oleva henkilö, niin tottakai lasta ohjataan siihen samaan suuntaan. Mitä vanhempi lapsi, sitä aikuisemmin pitää käyttäytyä. Kyse on siis laajemmasta asenneilmapiirin muutoksesta. Myös aikuisille sallitaan ihan erilaista käytöstä kuin aikaisemmin. Joten lapset kasvatetaan siihen samaan.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:09"]
No hyvä, että sinulla on aikaa ja energiaa tuollaiseen ja että tuo toimii oman lapsesi kanssa. Saako lapsesi myös lyödä sinua? Ainiin, mutta eihän sinun lapsesi tee sellaista? Jos tekisi, niin "lässynlässyn, mikä harmittaa, kulta-mussukka, oooh... mä niin ymmärrän..."?
[/quote]
Väkivalta tässä yhteiskunnassa hyvin usein johtuu siitä, että ihminen ei kykene käsittelemään ja tunnistamaan tunteitaan kenenkään kanssa eikä ymmärrä mistä ne tunteet tulevat. Hän käsittää vain sen, että hänestä tuntuu epämääräisen pahalta tai jokin tilanne ahdistaa sietämättömästi, ja yrittää etsiä siihen jotakin väylää lopettaa ahdistava tilanne tai helpottaa tunnetta. Väkivallassa ja lyömisessä on paljon avuttomuuden, turhautumisen, mitätöinnin, häpeän, surun ja pettymyksen tunteita, joita ei olla osattu ilmaista siinä vaiheessa, kun ne eivät ole kasvaneet niin suuriksi että väkivalta on ainoa keino ilmaista niitä. Ei tunteiden tunnistaminen ole mitään hyssyttelyä, vaan nimenomaan sen ihmisen sisimmän paljastamista, vastuun ottamista omista tunteistaan ja omista teoistaan.
Tunteita nimetään täälläkin, ja myös sen totean, jos esim. raivolle on selkeä syy (sua harmittaa, kun on nukkumaanmenoaika ja haluaisit vielä leikkiä). Kaikkien tunteiden ilmaisu on sallittua, kun ei satuta itseään tai muita tai hajota paikkoja. Tärkeä on opettaa, että ketään ei satuteta, vaikka itseä ottaisi kuinka paljon päähän, ei koskaan.
Voi kyllä myös auttaa tunteiden käsittelyssä, ei se ole tukahduttamista. Jos lapsi vaikka satuttaa itseään, ja itku jatkuu ja jatkuu, voi hyvin sanoa, että itke vaan, se kohta helpottaa. Tai jos lapsi itkee väsymystään, voi sanoa, että kun väsyttää noin paljon, että itkettää kaikki, kannattaa mennä nukkumaan. Herätessä on sitten parempi mieli.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, ettei lasta jätetä yksin tunteittensa kanssa, ei ignoorata koskaan. Ja jos aikuinen mokaa (esim. suuttuu jos lapsella on raivari), sitä on syytä pyytää lapselta anteeksi. Aikuisen pitäisi olla se rauhallinen ja turvallinen tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:09"]
Saako lapsesi myös lyödä sinua? Ainiin, mutta eihän sinun lapsesi tee sellaista?
[/quote]
AP puhui, että lapsella on oikeus tunteisiin, lyöminen on teko. Se on ihan eri asia miten ne tunteet tuo esille, esim. sanomalla äiti, mä olen vihainen sulle, tai lyö äitiä sanomatta sanaakaan. Itse sanon omalle lapselle, että sä saat olla äidille vihainen, mutta sä et lyö äitä, etkä ketään muutakaan.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:09"]
Saako lapsesi myös lyödä sinua? Ainiin, mutta eihän sinun lapsesi tee sellaista?
[/quote]
AP puhui, että lapsella on oikeus tunteisiin, lyöminen on teko. Se on ihan eri asia miten ne tunteet tuo esille, esim. sanomalla äiti, mä olen vihainen sulle, tai lyö äitiä sanomatta sanaakaan. Itse sanon omalle lapselle, että sä saat olla äidille vihainen, mutta sä et lyö äitä, etkä ketään muutakaan.
[/quote]
Ihan tuota samaa olin tulossa kirjoittamaan. Tunteet ovat sallittuja, mutta ne pitää oppia esittämään muuten kuin lyömällä äitiä tms. Saa olla vihainen, mutta ketään ei saa vahingoittaa. En omalle lapselleni ainakaan koskaan sano, että olepas nyt iloinen jos häntä kiukuttaa vaan ymmärrän, jos häntä kiukuttaa ja yritän opettaa tapoja hallita sitä kiukkua tai ilmaista sitä kiukkua. Silti esim. eilen sain pallosta päähäni, mitä en todellakaan hyväksy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minsuta tärkeää on myös myöntää kun tekee itse väärin ja pyytää anteeksi. Täydellistä ihmistä ei ole.
Minusta tässä on selvästi kasvatusilmapiirin muutos. Ennen hyvä lapsi oli se, joka ei näyttänyt mitään negatiivisia tunteita. Ja kun vanhemmat olivat sitä ikäluokkaa, jolle ei oltu sallittu sitäkään vähää tunteiden näyttämistä, kun omat vanhemmat olivat sodan henkisesti vaurioittamia, väsyneitä ja arvaamattomia, niin senhän ymmärsi. Jos ei ole ikinä saanut lupaa omiin tunteisiinsa, ei sitä lupaa annan lapselleenkaan, koska se koetaan heti uhaksi ja arvosteluksi.
Minäkin yritän antaa lapsen ilmaista ja tunnistaa tunteensa, jotta hän oppii nimeämään ne. Ja sehän vaatii myös sitä, että ei lankea kiusakseen ja ala tosiaan selitellä asioita parhain päin vain koska ei halua myöntää että joskus siihen lapsen pahaan mieleen on ihan syy, joka on yleensä ollut minun vikani. Minusta tuntuu usein, että käyn lasten kanssa yhdessä tunnekoulua, ja saan samalla ne omatkin tunteeni paremmin ymmärrettyä kuin ennen.