Kuulin just vuosisadan vitsin..

Tai sit kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää... 

Mun siskoni kertoi, että hänellä on ystävänsä mielestä aivan liian ruusuinen kuva lapsiperhe-elämästä, koska on seurannut lähinnä mun perheeni elämää  lähietäisyydeltä. Tällä ystävällä on yksi lapsi ja tunnemme toki toisemme, mutta nähdään suht harvoin, hyvä jos kerran kuussa. 

Lasten kanssa ei kuulemma voi oikeasti tehdä mitään, esim. leipoa sämpylöitä tms. 

Kyllä, tosi auvoisaa ja ruusuista on. Meillä on siis kolme lasta, joista yksi on erityislapsi (asperger)

Hienoa, jos meidän lapsista saa kuvan, että elämä on auvoisaa. Sitten olen varmaan saanut ne kasvatettua ees vähän vieraskoreiksi tai jotain. 

Hiukan kyllä pakkas huvittamaan - ja sit alkoi oikeastaan ärsyttämään. Ehkä alkoi tuntua lähinnä siltä, että siinä mitätöitiin se helvetinmoinen duuni, että on saanut tuon keskimmäisen käyttäytymään edes ihmisten ilmoilla ihmisiksi (ettei paisko tavaroita ihmisten niskaan tai pure, potki tai lyö nyrkillä ketään - ainakaan ihan vierasta...) Työ, jota tehdään edelleen. 

Tiedän, ei se tyhjään ole mennyt ja ehkä se, ettei ulkopuolinen tajua sitä, on paras osoitus siitä, ettei se ole ollut turhaa, mutta silti. Tekis mieli kiljua, että aika helvetin perseestä tää on aika ajoin ollut.