tarvitsen apua :(

Sulle voisi olla siitä hyötyä ja pääsisit ainakin purkamaan tuota patoutunutta vihaa.



Yksi asia sun pitää tietää, jos et jo tiedäkin: äitisi on mieleltään sairas ja sinä et ole syyllinen hänen käytökseensä millään tavalla.

minäkin sanon että äitisi teot eivät olleet eivätkä ole sinun vikasi. sä olet arvokas omana itsenäsi.



varaa rohkeasti aika terariaan.

ei siksi että olisit sairas tai hullu, vaan lapsuuden kokemukset ja traumat tulevat mukanamme avioliittoon ja parisuhteeseen ja heijastuvat lastenkasvatukseen. Asioista voi keskustella mielenterveystoimistossa tai terkkarin psykologin kanssa tai voitte mennä pariterapiaan esim. kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen (maksutonta).



Minusta äitisi kuulostaa aivan hirveältä, ihmettelen että kirjoitat "oli muutoin ihana". Äidilläsi on ollut erittäin pahoja ongelmia, ja on normaalia että haavasi ovat kipeitä ja tuskasi näkyy vihana. Jotta se ei tuhoaisi omaa perhettäsi, hae apua.

on niin rankkoja kokemuksia takanasi ja lapsi kun olet ollut, nuo omat raivoamisetkin varmasti juontavat juurensa siihen lapsuuden kotiisi. Et ole voinut mitenkään purkaa asioita silloin lapsena ja nyt jo aikuisena, oman perheesi perustaneena ja turvallisuuden tunteesi lisäännyttyä ne alkavat purkautua alitajunnasta. Suosittelen terapiaa. Ja muista, tyhmä ei ole se joka apua hakee, tyhmä on se joka jättää hakematta!



Hienoa, että olet alkanut tiedostamaan asian. Nyt ei muuta kuin apua hakemaan ja saat onnellisen loppuelämän. Vaikkakin terapian ensiviikot vain pahentavat tilannetta, niin valo löytyy tunnelin päästä!

ymmärrän että tarvitsen terapiaa jotta saan purattua nää asiat. miehelle tietty olen tästä puhunut ja hän ymmärtää, mutta tarvitsen ulkopuolisen apua .



viime viikolla riidan päätteeksi itkin aivan hysteerisesti kun huomsin miten käyttäydyn just niinkun äitini silloin, en ikinä ikinä ikinä tahdo lapsilleni samaa mitä itse jouduin kokemaan .



Jos riitelemme jostain ja mieheni suuttuu ja sanoo asioita joita jokainen vihaspäissään sanoo, joku naksahtaa päässäni ja sanoo "mullehan ei noin puhuta, mun ei tarvi kuunnella enää yhtään tällasta" ja sitten kilahdan ihan täysin :( johtunee siitä että en ennen voinut puolustautua.



Ja tiedän että on vaikea ymmärtää miten äitini oli muuten tosi ihana. aina kohtauksen jälkeen hän tuli pyytämään anteeksi, ja itki, mutta tätä samaa jatkui vuosia. ja vaikka yritän, en voi antaa sitä anteeksi että om äiti kutsuu niin kamalilla nimillä kuin teki.



onneksi meidän lapset (kaksoset) on vielä niin pieniä (vauvoja) etteivät ole tajunneet riitojamme (ovat olleet nukkumassa). Haluan todellakin muuttua ennenkuin tämä pahenee ja lapset kasvavat, enkä tiedä kauanko miehenikäään tätä jaksaa, vaikka ymmärtääkin että tarvitsen apua

http://www.maria-akatemia.fi/palvelut_asiakkaille



ja sitten rohkeasti hakeudut lääkäriin ja hän neuvoo miten pääset terapiaan.

taas oli väkivaltainen ja vaikea isä. Sairastuin sittemmin ensin ahdistusneuroosiin ja sittemmin maanis-depressiivisyyteen. Vaikeimpina aikoina purkautuu sisältäni "kuin isän viha". En hallitse itseäni ja huudan apua samalla kun raivoan. Olen ollut psykoottinenkin, nähnyt pelottavia hahmoja ym. Nyt kaikki on hyvin. Olen käynyt pian neljä vuotta terapiassa, minulla on hyvä taitava psykiatri ja kiintymyssuhde lapsiin on hyvä. Käytin vanhempaa lastani (omasta vaatimuksesta) lastenpsykiatrillakin, koska oli nähnyt mun kohtauksia, mutta siellä sanottiin, että kaikki on hyvin ja lapsi on tasapainoinen. Nyt arki on hyvää ja luotan ja uskon, että pahin epätasapaino ja ahdistus ei ota minua enää valtaansa. Tsemppiä. Toivottavasti tästä on jotain apua, vaikka toki toivon sydämestäni, että oireesi eivät ole näin vakavia. Hae apua, se ei varmasti tule olemaan turhaa.

taas oli väkivaltainen ja vaikea isä. Sairastuin sittemmin ensin ahdistusneuroosiin ja sittemmin maanis-depressiivisyyteen. Vaikeimpina aikoina purkautuu sisältäni "kuin isän viha". En hallitse itseäni ja huudan apua samalla kun raivoan. Olen ollut psykoottinenkin, nähnyt pelottavia hahmoja ym. Nyt kaikki on hyvin. Olen käynyt pian neljä vuotta terapiassa, minulla on hyvä taitava psykiatri ja kiintymyssuhde lapsiin on hyvä. Käytin vanhempaa lastani (omasta vaatimuksesta) lastenpsykiatrillakin, koska oli nähnyt mun kohtauksia, mutta siellä sanottiin, että kaikki on hyvin ja lapsi on tasapainoinen. Nyt arki on hyvää ja luotan ja uskon, että pahin epätasapaino ja ahdistus ei ota minua enää valtaansa. Tsemppiä. Toivottavasti tästä on jotain apua, vaikka toki toivon sydämestäni, että oireesi eivät ole näin vakavia. Hae apua, se ei varmasti tule olemaan turhaa.

tosi pahoillani sun puolesta. Mutta ihana kuulla että voit nyt paremmin. Itsellä ei onneksi muita oireita ole, kuin tuo riidan yhteydessä täysin kontrollin menettäminen :/ kukaan ei ikinä varmasti uskoisi minusta sitä miten käyttäydyn kun raivoan ja saan tuon kohtauksen. Olen tosi ujo ja hiljainen muuten. Jotenkin tuntuu tosi vaikealta ottaa yhteyttä terapeuttiin, jotenkin hävettää :/ vaikka tiedän että se on nyt pakko. Tuo maria akatemia kuulostaa hyvältä, jospa otan sinne yhteyttä piakkoin.