Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Löysin sielunkumppanin, olen hämmästynyt ja peloissani
23.07.2012 |
En ole koskaan uskonut tähän kliseeseen, mutta nyt uskon. Outoja sattumuksia ja johdatusta, koko olemusta ravisteleva tila, viikkojen unettomuutta ja vahvistunut läsnäolon tunne. Tiedän, että joku ajattelee minua ja tuntuu kuin pystyisin lähettämään tälle ihmiselle omia ajatuksiani.
Ja viime lauantaina selvisi, että tunne oli ollut molemmin puolinen. Heti alusta. Kuin olisi tavannut vanhan tutun tai tullut kotiin. Olen tavallaan rakastunut, mutten tunne himoa, vain suurta lämpöä ja kiintymystä. Ehkä tuo, olen viimeinkin kotona-tunne on paras kuvaamaan olotilaani. Ei ikinä ole kenenkään kanssa synkannut niin hyvin. Maailmankatsomus ja huumori, ovat niin samanlaiset, että naurattaa ja itkettää yhtäaikaa.
Mutta pelottaa samaan aikaan. Tämä ihminen sai minut itkemään muutamassa minuutissa kysymällä muutaman kysymyksen elämästäni. Ja minä, joka en koskaan itke kenenkään edessä, itken yhtäkkiä asioita, jotka luulen haudanneeni kauan sitten.
Mutta en tiedä mitä tehdä. Haluaisin olla tuon ihmisen seurassa koko ajan. Mutta olen perheellinen ja tähän asti kuvitellut olevani onnellinen ja rakastunut omaan mieheeni. Nyt kaikki tuntuu yhtäkkiä tyhjältä. Silti tiedän, että haluan tuon ihmisen elämääni jotenkin. Samaan aikaan järki päässä sanoo, että pitäisi välittömästi laittaa välit poikki, ennen kuin halu käy tuhoavaksi. En ole pettämässä miestäni enkä jättämässäkään. En ole uskonnollinen ihminen, mutta kokemus on ollut lähes yliluonnollinen. Tuntuu, että tällä kohtaamisella on jokin suuri tarkoitus. Aivan ensimmäistä kertaa elämässäni joku ymmärtää minua ja tunnen olevani täysin läsnä, hyvä ja kiinni maailmassa omana itsenäni. Mitä teen?
Kommentit (87)
"Tein päässäni tosin yhden kompromissin; jos parisuhteeni menee huonompaan suuntaan ja eroan joskus, otan silloin yhteyttä tuohon mieheen. Mutta tälle annan pitkän ajan."
Se varmaan odottaakin sua vaikka vuosikymmeniä, hahhah. Aika hirveätä roskaa toi sun tekstisi muutenkin, siis mitä pintaliitoa! Et taida edes osata oikeasti rakastaa ketään, kun miehessäkin kaikkein oleellisinta tuntuu olevan komeus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tein päässäni tosin yhden kompromissin; jos parisuhteeni menee huonompaan suuntaan ja eroan joskus, otan silloin yhteyttä tuohon mieheen. Mutta tälle annan pitkän ajan."
Se varmaan odottaakin sua vaikka vuosikymmeniä, hahhah. Aika hirveätä roskaa toi sun tekstisi muutenkin, siis mitä pintaliitoa! Et taida edes osata oikeasti rakastaa ketään, kun miehessäkin kaikkein oleellisinta tuntuu olevan komeus.
Voi jestas mitä tekstiä.
Ehkä aloittaja ei osaa rakastaa. Mutta hän hyvin selvästi ilmaisi, että AIKOO TEHDÄ OIKEIN.
Kyllä vaan, mun mielestä on oikein aikuisena luopua ihastuksista ja antaa lapselleen paikka kasvaa. Jos perheessä kaikki on ns. hyvin, niin silloin on syytä ponnistella perheen hyväksi.
Noita ihastuksia tulee, ei tässä missään tynnyrissä eletä. Se on ihan tilastollinen tosiasia! Aikuinen ihminen osaa valita vastuullisesti.
Toivottavasti tämä mieskin jatkaa elämäänsä tahollaan - ja kyllä vaan, jos jotkut on tarkoitettu yhteen niin he päätyvät yhteen. Se ei tarkoita, että toista pitäisi odottaa koko se aika, ei!
Joskus vaan elämässä on väärä hetki. Ja joskus vähän parempi.
Hyvää pohdintaa, ja päätöksesi kuulostaa viisaalta elämänvaiheeseesi nähden.
Haluaisitko kertoa hiukan suhteestasi mieheesi. Millaisen rakastumisen koit hänen kanssaan?
Olen itsekin paljon miettinyt näitä asioita. Oma mieheni ei ole samanlainen kuin minä kaikissa asioissa, eli joku voisi kai sanoa, että hän ei ole sielunkumppanini. Meillä on esim. omia mielenkiinnon kohteita, joihin suhteessa toinen ymmärtää, mutta ei ole kovin inohimoinen. Rakastan häntä kovasti ja hänen kanssaan on hyvä ja turvallinen olla, ja kemia välillämme on edelleen voimakas.
Mietinkin, onko sinulla samankaltainen toive, kun itselläni on joskus ollut, että jostain tulisi ihminen, jonka kanssa on maaginen yhteys? Itse olen kallistunut ajattelemaan enemmän, että ihmisellä on oikeus ja vastuu omaan kasvuun. Onhan se surullista, että ihminen on lopulta "yksin", sillä kukaan ei voi olla kuin vierelläsi. Mutta ei sillä tavalla sisäkkäin kuin rakastumisen symbioosissa, sillä tunne haalistuu lopulta. Pakkohan sen onkin:)
Itse ajattelen nykyään, että rakastumisessa on aika paljon psykologiaa mukana, eikäs e tietysti tee tunteista arvottomia, mutta silti. Se on helppo huomata, kun katsoo muita ihmisiä, miten moni rakastuu niin voimakkaasti, ja aina vääränlaisiin ihmisiin.
Ja jokainen rakastuminen voi tuoda erilaisia kasvun kysymyksiä eteen. Niin kuin esimerkiksi sinun kohdallasi, "sielunkimppani" olisi ehkä tuonut isäsuhteeseesi liittyviä, nykyinen miehesi taas sukupolvien ketjussa liikkuneita, perheen ehjänä säilymiseen liittyviä.
Itse olen myös huomannut, että tutulta tuntuvia ihmisiä voi löytyä myös ihan ystäviksi, eli "sielunkumppaneiden" ei tarvitse välttämättä olla vastakkaista sukupuolta tai heidän kanssaan ei tarvitse olla parisuhteessa. Ja jotkut omista, etenkin nuoruuden ystävyyksistäni "sielunkumppanien" kanssa ovat myös haalistuneet, mutta ovat olleet tärkeitä kasvunvaiheita.
Kaikkea hyvää sinulle, kuulostat sinäkin tuossa pohdinnassasi jokseenkin tutulta:)
(Sori kenties sekava vastaukseni!)
itse sanoi haluavansa pitää tilanteen avoimena. Kuulemma sitten kun pitää tietää mitä tehdä, sen tietää. Haluaa siis jatkaa tapaamista ja yhteydenpitoa. Hän itse on vapailla markkinoilla. Koitin saada hänet ymmärtämään miten vaarallisilla asioilla leikimme. Entä jos se onkin hän joka kiintyy tai jopa rakastuu minuun, mutta jääkin sitten ulkopuolelle, kun en haluakaan muuttaa elämääni. Enkä haluaisi, missään nimessä. Tai jos muuttaisinkin elämäni ja huomaisin sitten tehneeni elämäni suurimman virheen. En voisi saada menetettyä takaisin.
Saako toiseen ihmiseen edes tutustua, jos pelkää rakastuvansa? Onko tähän olemassa moraalista vastausta? Onko oikein sekään, että kävelee mahdollisen onnensa ohi? Tarkoittaako tämä epäily jo sitä, että parisuhteeni oli alunpitäenkin epäkunnossa?
Olisipa joku vanha ja kokenut ihminen kertomassa minulle elämänviisauksia...
ap
Hän saattaa jo olla korviaan myöten rakastunut sinuun, joten ihan turha miettiä sitä että mitä jos rakastuu. Itse luultavasti - tässä liitossa jossa olen - katsoisin mihin tuo johtaa. Ihan vain siksi, että en pystyisi tuollaisessa asiassa elämään sen tiedon kanssa että en katsonut. Liian paljon menetettävää. Itse olen toki jämähtänyt paikoilleni, tuo olisi juuri se potku persauksille jonka tarvitsisin. Mutta melkoinen tuuri pitäisi olla että ehta sielunkumppani vastaan tulisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tein päässäni tosin yhden kompromissin; jos parisuhteeni menee huonompaan suuntaan ja eroan joskus, otan silloin yhteyttä tuohon mieheen. Mutta tälle annan pitkän ajan."
Se varmaan odottaakin sua vaikka vuosikymmeniä, hahhah. Aika hirveätä roskaa toi sun tekstisi muutenkin, siis mitä pintaliitoa! Et taida edes osata oikeasti rakastaa ketään, kun miehessäkin kaikkein oleellisinta tuntuu olevan komeus.
Voi jestas mitä tekstiä.
Ehkä aloittaja ei osaa rakastaa. Mutta hän hyvin selvästi ilmaisi, että AIKOO TEHDÄ OIKEIN.
Kyllä vaan, mun mielestä on oikein aikuisena luopua ihastuksista ja antaa lapselleen paikka kasvaa. Jos perheessä kaikki on ns. hyvin, niin silloin on syytä ponnistella perheen hyväksi.
Noita ihastuksia tulee, ei tässä missään tynnyrissä eletä. Se on ihan tilastollinen tosiasia! Aikuinen ihminen osaa valita vastuullisesti.
Toivottavasti tämä mieskin jatkaa elämäänsä tahollaan - ja kyllä vaan, jos jotkut on tarkoitettu yhteen niin he päätyvät yhteen. Se ei tarkoita, että toista pitäisi odottaa koko se aika, ei!
Joskus vaan elämässä on väärä hetki. Ja joskus vähän parempi.
Siis pointtini oli tuo ajatuskulku että ap on ottamassa yhteyttä SITTEN JOSKUS ja yrittämässä silloin väliintuloa sen miehen kuvioihin, mikä on todella narsistista. Että ensin aloittaja kerää kermat kakun päältä ja sitten vielä lopuksi, piittaamatta miten paljon voisi sitten silloin joskus hämmentää muiden ihmisten asioita, olisi valmis ottamaan mieheen yhteyttä. Opettele sisäistämään lukemaasi, niin sulle ehkä avautuu tämä ajatus. Joillejin niin tyypillistä tuo ehkä just ja just vähän laajennettu (ne lapset) huikea itsekkyys.
Samaa olin tulossa kirjoittamaan.
Voihan sen pettämisen noinkin hienosti muotoilla. Sielunkumppani.
Voi jessus mitä p...aa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fakta: Ihminen voi olla samaan aikaan pitkässä elämänkumppanuus suhteessa, ihastunut ja vielä himoissaan. Nämä voi kohdistua eri ihmisiin samaan aikaan. Koska nää eri asiat on aivoissa eri osissa erään tutkimuksen mukaan.
Joten. Älä hämmenny. Se että ihastut, ei ole pois mieheltäsi. Se ei tarkoita että parisuhteesi olisi huono. Muista että tämä tapahtuu nyt täysin luonnostaan aivokemiatasolla kun olet romantiikan janoinen ja henkilökemia tämän uuden tyypin kanssa on kohdallaan.
Muista: Jos eroat ja hyppäät uuteen vaiheeseen elämässäsi, muutut. Se henkilökemia mikä nyt on olemassa muuttuu. Hyvällä tuurilla jotain sidettä edelleen löytyy, mutta tämä tilanne toimii siksi että olet äiti ja puoliso toiselle.
Jos kuitenkin lähdet himojesi perään vaistojen varassa, voi käydä tulevaisuudessa ihan samalla tavalla. Ihmisiä tulee vastaan, fiiliksiä syntyy mutta lähdetkö aina? Sitten KUN olet nykyiseen tylsistynyt. No, sehän olisi uskollista kyllä, vaikkakin itsepetosta vaikket ketään pettäisikään.
Mitä mies tekisi tilanteessasi: Nauti hyvästä fiiliksestä. Älä mene pidemmälle kun olet valmis. Anna hyvän olon piristää. Älä kerro koskaan kaikkea puolisollesi. Mun mielestä elämänkumppanuus ei poissulje ihmisyyttä. Meidän on tarkoituskin innostua asioista ja ihastua. Mutta pitäskö aina kaikki pistää hajalle hormonihuuruissa?
Miehesi ei voi koskaan olla 100% sulle etkä sinä voi koskaan täyttää joka osa-alueella miehesi ajatusmaailmaa, mutta voitte jakaa elämän ja olla perhe. Omistushalu ja uhrautuva omistautuminen vie liian aikaisin hautaan. Nauti elämästä miehesi rinnalla :)
ja sinä lopulta päädytte yhteen, mutta vasta vanhoina, ja siitä tulee mukava asia, muillekin. Ei kenenkään satuttamista tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fakta: Ihminen voi olla samaan aikaan pitkässä elämänkumppanuus suhteessa, ihastunut ja vielä himoissaan. Nämä voi kohdistua eri ihmisiin samaan aikaan. Koska nää eri asiat on aivoissa eri osissa erään tutkimuksen mukaan.
Joten. Älä hämmenny. Se että ihastut, ei ole pois mieheltäsi. Se ei tarkoita että parisuhteesi olisi huono. Muista että tämä tapahtuu nyt täysin luonnostaan aivokemiatasolla kun olet romantiikan janoinen ja henkilökemia tämän uuden tyypin kanssa on kohdallaan.
Muista: Jos eroat ja hyppäät uuteen vaiheeseen elämässäsi, muutut. Se henkilökemia mikä nyt on olemassa muuttuu. Hyvällä tuurilla jotain sidettä edelleen löytyy, mutta tämä tilanne toimii siksi että olet äiti ja puoliso toiselle.
Jos kuitenkin lähdet himojesi perään vaistojen varassa, voi käydä tulevaisuudessa ihan samalla tavalla. Ihmisiä tulee vastaan, fiiliksiä syntyy mutta lähdetkö aina? Sitten KUN olet nykyiseen tylsistynyt. No, sehän olisi uskollista kyllä, vaikkakin itsepetosta vaikket ketään pettäisikään.
Mitä mies tekisi tilanteessasi: Nauti hyvästä fiiliksestä. Älä mene pidemmälle kun olet valmis. Anna hyvän olon piristää. Älä kerro koskaan kaikkea puolisollesi. Mun mielestä elämänkumppanuus ei poissulje ihmisyyttä. Meidän on tarkoituskin innostua asioista ja ihastua. Mutta pitäskö aina kaikki pistää hajalle hormonihuuruissa?
Miehesi ei voi koskaan olla 100% sulle etkä sinä voi koskaan täyttää joka osa-alueella miehesi ajatusmaailmaa, mutta voitte jakaa elämän ja olla perhe. Omistushalu ja uhrautuva omistautuminen vie liian aikaisin hautaan. Nauti elämästä miehesi rinnalla :)
Jos pystyt olemaan hänen kanssaan pelkkä ystävä, ole. Mutta jos se alkaa tuntua tulella leikkimiseltä ja himot muuhunkin heräävät, ei siinä auta muu kuin jättää sielunkumppanin tapaaminen kokonaan.
Mulla oli eräs exä tuollainen täydellinen sielunkumppani, tosiaan tuntui että välimatkojen päästäkin vaistosimme millä mielialalla toinen on jne ihan yliluonnolliselta tuntuvaa. Meillä juttu meni kuitenkin poikki ko. ihmisen mielenterveysongelmiin. Olemme silti edelleen parhaita ystäviä, vaikka minulla on nykyään aviomies. Meillä oli tietysti helpompi tilanne siinä että oli jo kokemusta että vaikka olemme sielunkumppaneita, meidän saman katon alla asumisesta ei tule mitään. Sinulla voi olla vähän vaikeampaa kun toivo voi herätä että kuinka hienoa olisikaan parisuhde sielunkumppanin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onpa onneton tilanne (tavallaan). Tiedän ton tunteen sielunkumppanuudesta, mutta erotus on siinä, että se on mun mieheni. Tuo 'kotona olo' on iso juttu, mutta toisaalta entä jos kaikki onkin vain alkuhuumaa. Entä jos siinä sielunkumppanissa on muita vikoja (joista et vielä tiedä), joiden takia et voisi koskaan elää hänen kanssaan. Neuvoisin niin sanotusti katselemaan tilannetta. Älä vie suhdetta ihastuksesi kanssa pitkälle, yritä katsella kaikkia puolia hänessä, katsele myös asioita omassa miehessäsi ja yritä ylläpitää suhdetta häneen. Onko sulla lapsia? Jos on niin yritä enemmän ylläpitää suhdetta yllä nykyiseen mieheesi. Hän ei voi olla ihan huono jos olet aiemmin kokenut olevasi hänen kanssaan onnellinen. Muista myös, että sielunkumppanuudesta huolimatta tämä ihminen ei koskaan olisi sinulle hyvä mies. Hyvään avioliittoon tarvitaan muutakin ja en nyt puhu seksistä. Olen aikoinaan tuntenut myös yhden toisen miehen, jonka kanssa oli hirveän helppo olla, puhua, puuhata, olla vaan. Hänessä oli kuitenkin pari sellaista piirrettä, että en voisi mitenkään elää hänen kanssaan.
Minulta kariutui avioliitto ja sen jälkeinen seurustelukin vaikken valinnutkaan sielunkumppaniani. Hän pysyi ystävänäni kaikki nämä vuodet ja jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt olla vähemmän järkevä luottaen vahvoihin tunteisiinsa. Monta vuotta olisi jäänyt hukkaamatta ja säästänyt itseään sekä muita kärsimykseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fakta: Ihminen voi olla samaan aikaan pitkässä elämänkumppanuus suhteessa, ihastunut ja vielä himoissaan. Nämä voi kohdistua eri ihmisiin samaan aikaan. Koska nää eri asiat on aivoissa eri osissa erään tutkimuksen mukaan.
Joten. Älä hämmenny. Se että ihastut, ei ole pois mieheltäsi. Se ei tarkoita että parisuhteesi olisi huono. Muista että tämä tapahtuu nyt täysin luonnostaan aivokemiatasolla kun olet romantiikan janoinen ja henkilökemia tämän uuden tyypin kanssa on kohdallaan.
Muista: Jos eroat ja hyppäät uuteen vaiheeseen elämässäsi, muutut. Se henkilökemia mikä nyt on olemassa muuttuu. Hyvällä tuurilla jotain sidettä edelleen löytyy, mutta tämä tilanne toimii siksi että olet äiti ja puoliso toiselle.
Jos kuitenkin lähdet himojesi perään vaistojen varassa, voi käydä tulevaisuudessa ihan samalla tavalla. Ihmisiä tulee vastaan, fiiliksiä syntyy mutta lähdetkö aina? Sitten KUN olet nykyiseen tylsistynyt. No, sehän olisi uskollista kyllä, vaikkakin itsepetosta vaikket ketään pettäisikään.
Mitä mies tekisi tilanteessasi: Nauti hyvästä fiiliksestä. Älä mene pidemmälle kun olet valmis. Anna hyvän olon piristää. Älä kerro koskaan kaikkea puolisollesi. Mun mielestä elämänkumppanuus ei poissulje ihmisyyttä. Meidän on tarkoituskin innostua asioista ja ihastua. Mutta pitäskö aina kaikki pistää hajalle hormonihuuruissa?
Miehesi ei voi koskaan olla 100% sulle etkä sinä voi koskaan täyttää joka osa-alueella miehesi ajatusmaailmaa, mutta voitte jakaa elämän ja olla perhe. Omistushalu ja uhrautuva omistautuminen vie liian aikaisin hautaan. Nauti elämästä miehesi rinnalla :)
eli kuten jo ensimmäisessä viestissäni sanoin, en ollut aikomuksissa jättää miestäni ja perhettäni. Ongelmani liittyi siihen, voinko olla edes ystävä tuon ihmisen kanssa, koska pelkään rakastuvani. En pohtinut jättääkö miestäni vaan sitä, entä jos rakastun niin vietävästi että en ole enää ollenkaan onnellinen.
Itseni tuntien siis parempi olla kokonaan erossa. Olisihan se mukava nauttia tästä viattomasti, mutta minulta se ei onnistu vaikka kiva neuvo onkin.
ap
Nämä on aina hyviä ketjuja.
Kun nainen hakee vierasta niin ollaan niin rakastuneita ja on löydetty sielunkumppani ja kosmiset voimat ovat mukana. Tietysti naiselle kuuluu oikeus onneen.
Jos mies mies hakee vierasta, niin seksiä vailla ja tunteeton sika se on :D.
Tavallaan näissä on tendenssi havaittavissa juu. Toisaalta en voisi koskaan pettää seksin takia, se on jo nähtykin ja ihan selvää minulle ollut aina. Toisaalta voisi suhde kaatua jos tulisi vastaan joku joka veisi jalat alta. Siis tilanteessa jossa suhde on heikossa kunnossa ja erosta puhutaan kuin näkkileivästä.
Eli jos asia on kuten kirjoitit (ja voi hyvin olla), niin silloin tuo termi sielunkumppani on kärsinyt kovan inflaation ja on laimentunut merkityksettömäksi ilmaisuksi.
Toisaalta provojen meressä ihan sama mitä täällä kukin huutelee. Aitoa asiaa on harvoin jos silloinkaan.
..että näin se toimii. Tarkoitukseni oli vaan sanoa että älä hämmenny. Ole onnellinen niistä tuntemuksista. Ei tule montaa kertaa elämässä vastaan.
Mutta rakkaus on aina riskibisnes.
kuulostaa siltä, että sulla katoaa päästä järki ja olet tunteittesi vietävissä. Sellainen vaan ei kuulu vastuulliseen aikuisuuteen.
Lisäksi on älyttömän itsekästä vaan kuvitella, että joo tässä on mun sielunkumppani ja jättää huomioitta se tosiasia on lupautunut rakastamaan puolisoaan myötä ja vastoinkäymisissä.
sä vaan kuvittelet että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja tulet pettymään siihen, ettei se lopulta ollutkaan kun olet siellä toisella puolella ja tajuat rikkoneesi perheesi ja lapsesi itkevät...
nyt jäitä hattuun ja alat miettiä kuinka voisit tehdä työtä nykyisen parisuhteesi eteen (ja sitähän ei tehdä tutustumalla ulkopuolisiin vaan ihan siihen omaan kumppaniin...) ja lähdet avoimesti etsimään omasta parisuhteestasi ja miehesi kanssa sitä kipinää ja sielunkumppanuutta. Usko pois se on ainoa oikea ratkaisu tuossa tilanteessa, ellet sitten vaan etsi omaa mielihyvääsi perheesi ja lastesi kustannuksella.
jos ap on noin himojensa vietävissä, niin ei todellakaan ole järkeä ystävystyä. Ihan sama kun alkoholistinkaan ei kannata istuksia pöydässä jossa on pulloja rivi edessä... tai syöpön on turha istuskella herkkuja täynnä olevassa pöydässä ja kuvitella ettei tule syömään mitään.
Minusta AP kirjoitti hyvin. Teet oikein jättäessäsi tuon option käyttämättä. Olet selvästi itsetutkiskeluun kykenevä aikuinen ihminen ja hienosti pohdiskelet omaa isäsuhdettasi. Myös aikuinen saa olla romanttinen ja haaveilija, kunhan ei anna haaveilunsa tuhota sitä oikeaa elämää. Tuo kertomasi saa tosiaan miettimään, kuinka paljon projisoit keskeneräisiä tuntemuksia isääsi kohtaan tuohon unelmiesi mieheen. Sanoithan, ettet tunne varsinaista himoa vaan tuttuuden /turvallisuuden tunnetta ja lämpöä. Oidipaalikompleksi tulee mieleen, löydät sitä koskevaa tietoa psykoanalyyttisesta kirjallisuudesta jos haluat tarkemmin perehtyä :)
Kaikkea hyvää sinulle, selviät kyllä.
Alue: Aihe vapaa
itkenyt olen paljon ja miettinyt. Ja tullut järkiini. Tuon ihmisen vetovoima on sitä luokkaa, että aion katkaista välit kokonaan. Niin paljon kuin se harmittaakin, on se selvästi ainut vaihtoehto. Pystyn liian helposti kuvittelemaan rakastumisemme ja huuman. Siitä en osaa sanoa, kuinka kauan tuota kestäisi. Nykyinen suhde on kestäny useamman vuoden, vaikka aluksi epäilyttikin.
Mutta en itse koskaan ole ollut suhteessa ripustautuja. Tuohon narsismiin on kyllä hyvin vaikea uskoa tämän toisen ihmisen puolelta. Nimenomaan se tavallisuus ja rauhallisuus mikä tuossa ihmisessä on, on se asia joka tuntuu niin kotoisalta ja hyvältä. Hän tuntuu itseasiassa vähiten narsistilta kaikkiin entisiini verrattuna. Ei ole painostanut minua mitenkään, eikä ihaillut tai imarrellut. On sanonut ääneen, että jos haluan olla ystävä, on se hänelle ok, hänen vain pitää silloin tehdä kovasti tietoista työtä, ettei ihastuminen vie mennessään. Ja hän ei ole mitenkään komea, toisin kuin oma mieheni. Eronnut mies, 12 vuotta avioliittoa takana.
Mutta sitten tajusin, että olen toistamassa samoja virheitä kuin omat vanhempani. Juuri niitä virheitä, joiden takia olen joutunut piilottamaan paljon surua sisääni. Omat vanhempani menivät tunteidensa mukaan ja me lapset jäimme ihmettelemään elämän jatkuvia muutoksia. En halua samaa omalle lapselleni. Olen tavallaan todella kiitollinen tuolle ihmiselle, että hän toi esiin heikon puoleni. Mutta en oikeastaan halua alkaa kaivamaan sitä esille sen enempää. Kyllä lataan paljon merkitystä asioihin, olen aina ollut romantikko ja voimakas tunteissani. Haluan ajatella, että tällä kohtaamisella on jokin tarkoitus. Ehkä se on nimenomaan viimeinkin kasvaa ja ylittää tämä toivottomuuden kierre, joka sukupolvesta toiseen on toistunut.
Tein päässäni tosin yhden kompromissin; jos parisuhteeni menee huonompaan suuntaan ja eroan joskus, otan silloin yhteyttä tuohon mieheen. Mutta tälle annan pitkän ajan. Siihen asti voin muistella näitä mukavia hetkiä ja fantasioida yhdessäolosta aina silloin kun arki on harmaata. Todennäköisesti se olisi sitä joskus tämän sielunkumppaninkin kanssa. Nyt hän jää täydelliseksi muistoissani. Jos meidät on tarkoitettu yhteen, se tulee tapahtumaan näistä estelyistäni huolimatta.
ap