Löysin sielunkumppanin, olen hämmästynyt ja peloissani

Minusta AP kirjoitti hyvin. Teet oikein jättäessäsi tuon option käyttämättä. Olet selvästi itsetutkiskeluun kykenevä aikuinen ihminen ja hienosti pohdiskelet omaa isäsuhdettasi. Myös aikuinen saa olla romanttinen ja haaveilija, kunhan ei anna haaveilunsa tuhota sitä oikeaa elämää. Tuo kertomasi saa tosiaan miettimään, kuinka paljon projisoit keskeneräisiä tuntemuksia isääsi kohtaan tuohon unelmiesi mieheen. Sanoithan, ettet tunne varsinaista himoa vaan tuttuuden /turvallisuuden tunnetta ja lämpöä. Oidipaalikompleksi tulee mieleen, löydät sitä koskevaa tietoa psykoanalyyttisesta kirjallisuudesta jos haluat tarkemmin perehtyä :)

Kaikkea hyvää sinulle, selviät kyllä.

Täällä oli just ketju ilmiöstä kaiken YLIPSYKOLOGISOINTI, ja tadaa, tässä sen aateliaa. :D

varsinkin jos oma suhde väljähtynyt. Itse olen huonossa suhteessa ja meillä ei esim. seksiä koskaan enään tai pari kertaa/v miehen aloitteesta. MInusta ihmiselämä on liian lyhyt toisten ihmisten mielipiteiden ajatteluun tai siihen että ei käytä tilaisuutta hyväkseen. Ei se tarkoita että miehen tarvisi tietää tai lapsien. Ja jos jotain suhteesta tulisi niin sitten harkitaan uudestaan. Mutta kannattaa katsoa mitä tuo tunne pitää sisällään. En usko että ap jokaisen miehen matkaan olisikaan lähtemässä.

Minusta AP kirjoitti hyvin. Teet oikein jättäessäsi tuon option käyttämättä. Olet selvästi itsetutkiskeluun kykenevä aikuinen ihminen ja hienosti pohdiskelet omaa isäsuhdettasi. Myös aikuinen saa olla romanttinen ja haaveilija, kunhan ei anna haaveilunsa tuhota sitä oikeaa elämää. Tuo kertomasi saa tosiaan miettimään, kuinka paljon projisoit keskeneräisiä tuntemuksia isääsi kohtaan tuohon unelmiesi mieheen. Sanoithan, ettet tunne varsinaista himoa vaan tuttuuden /turvallisuuden tunnetta ja lämpöä. Oidipaalikompleksi tulee mieleen, löydät sitä koskevaa tietoa psykoanalyyttisesta kirjallisuudesta jos haluat tarkemmin perehtyä :)

Kaikkea hyvää sinulle, selviät kyllä.

Täällä oli just ketju ilmiöstä kaiken YLIPSYKOLOGISOINTI, ja tadaa, tässä sen aateliaa. :D

No, ei sun ole pakko olla lainkaan samaa mieltä. Jotkut nyt vaan tykkää miettiä vähän pidemmälle asioita. Toiset sitten vaan toimii. Ei tartte pelihousujansa repiä :D musta on hyvä, että edes osa ihmisistä miettii ensin ja toimii sitten. Oli lähestymiskulma nyt sitten analyyttinen tai ihan mikä vaan.

enkä todellakaan toimi suin päin. Siinä on kuitenkin eroa vetääkö sen noin naurettavan överiksi, kuin mitä jotkut tekevät. Siis mulle on tietenkin aivan se ja sama mitä tuokin ap tekee, evvk, mutta huvittaa vaan nämä tämmöiset elämänsuorittajat, joiden elämä on minuutilleen suunniteltua ja jokainen päivä tästä hautaan asti pelkkää useinkin todella ulkoaohjautuvaa suorittamista.



39

enkä todellakaan toimi suin päin. Siinä on kuitenkin eroa vetääkö sen noin naurettavan överiksi, kuin mitä jotkut tekevät. Siis mulle on tietenkin aivan se ja sama mitä tuokin ap tekee, evvk, mutta huvittaa vaan nämä tämmöiset elämänsuorittajat, joiden elämä on minuutilleen suunniteltua ja jokainen päivä tästä hautaan asti pelkkää useinkin todella ulkoaohjautuvaa suorittamista.

39

OK. Puhut sitten jostain muusta kuin minusta. Ainakin itsellä asioiden pohdiskelu on aiheuttanut juuri sen, etten ohjaudu ulkoa enkä mene sukupolvia jatkuneen vanhan mallin mukaan. Ei ajatteleminen tarkoita sitä, että jumitetaan eikä liikuta mihinkään. Sen sijaan se on ainakin mua estänyt toimimasta perse edellä puuhun-mentaliteetilla joka olisi ehkä oman kiivaan luonteeni mukaista. Vähän pohtimalla (ja kuten sanoin, tyyli vapaa) voi välttää turhat sudenkuopat. Voihan se oikeasti olla, että vaikkapa AP:n parisuhde päättyy joka tapauksessa ja AP päätyykin tämän unelmamiehen kanssa yksiin. Mutta on hyvä tiedostaa, miksi haluaa jotain eikä vain haluta kuten suurella osalla nykyihmisistä on tapana. "Kun mä haluun" "Se vain tapahtui" jne.

niin sehän täytyy sitten heti alkuunsa pilata keinolla millä hyvänsä, koska eihän se nyt kuitenkaan hyvä juttu voisi olla, kun joidenkin mielestä ihmiselämän on tarkoitus olla lähinnä tasaista harmautta ilman suurempia nostattavia tunnekuohuja missään kohtaa ikinä. Voi kai sen noinkin halutessaan kokea.

Nykyään "kaiken" analysointi menee mielestäni paikoitellen hieman liian pitkälle ja ammattilaisten kirstuihin kilahtelee sitten eurot sellaisestakin, mikä voisi kuulua ihan vain niille joillekin luottamuksen arvoisille läheisille ihmisille. Ja muutenkin minua jotenkin alkaa ärsyttää tämä keskustelu, koska aika megaluokan ego pitää ihmisellä olla, jos hän kokee oikeudekseen mennä neuvomaan muita ihmisiä kuinka juuri heidän pitäisi tehdä ja valita. Useimmille meistä riittää se omankin elämän valintojen tekeminen ihan mainiosti, mutta av:lta löytyy nämä kaikkitietävät tietäjät, joilla on se ainoa oikea vastaus kaikkeen tuosta noin vaan. Ei me voida tietää mikä on ap:lle parasta, se voi olla miehensä kanssa oleminen, toisen matkaan lähteminen, joku kolmas vaihtoehto jne. Hän itse voi sen ainoastaan tietää omien tuntojensa pohjalta.

Tai sitten vaan sinun, oi ylin ja älykkäin av-jumalatar, ohjeiden perusteella vain sanoa, että " sinä ap. yksin sydämessäsi tiedät oikean vastauksen" Vaikka ap. just kertoi kuinka hämillään on.

Hei palstajeesus, tiedätkö kun tämä on KESKUSTELUPALSTA. Täällä on tarkoitus, että ihmiset keskustelee ja just kuten tykkää, toiset kertoo omia tarinoitaan, toiset neuvoo, jotkut kauhistelee. Vain sinun kaltaisiasi saatana besserwissereitä ei tarvita mihinkään.

PS. Eiköhän se ongelma ole ap:n kohdalla just siinä, että perheellinen ihminen ei voi liehua tuosta vaan tuulen mukana etsimässä " tunnekuohuja ja väriä elämäänsä" satuttamatta siinä samalla liutaa muita ihmisiä. Ja milloin se muiden satuttaminen on todella sen arvoista, sitä on vaikea tietää.

ketjuja.

Kun nainen hakee vierasta niin ollaan niin rakastuneita ja on löydetty sielunkumppani ja kosmiset voimat ovat mukana. Tietysti naiselle kuuluu oikeus onneen.

Jos mies mies hakee vierasta, niin seksiä vailla ja tunteeton sika se on :D.

Juuri näin, voiko olla tyhmempää kuin kaksinaismoralistinen av-mamma?

itse sanoi haluavansa pitää tilanteen avoimena. Kuulemma sitten kun pitää tietää mitä tehdä, sen tietää. Haluaa siis jatkaa tapaamista ja yhteydenpitoa. Hän itse on vapailla markkinoilla. Koitin saada hänet ymmärtämään miten vaarallisilla asioilla leikimme. Entä jos se onkin hän joka kiintyy tai jopa rakastuu minuun, mutta jääkin sitten ulkopuolelle, kun en haluakaan muuttaa elämääni. Enkä haluaisi, missään nimessä. Tai jos muuttaisinkin elämäni ja huomaisin sitten tehneeni elämäni suurimman virheen. En voisi saada menetettyä takaisin.



Saako toiseen ihmiseen edes tutustua, jos pelkää rakastuvansa? Onko tähän olemassa moraalista vastausta? Onko oikein sekään, että kävelee mahdollisen onnensa ohi? Tarkoittaako tämä epäily jo sitä, että parisuhteeni oli alunpitäenkin epäkunnossa?



Olisipa joku vanha ja kokenut ihminen kertomassa minulle elämänviisauksia...



ap

Entä jos se onkin hän joka kiintyy tai jopa rakastuu minuun, mutta jääkin sitten ulkopuolelle, kun en haluakaan muuttaa elämääni. Enkä haluaisi, missään nimessä.

Tuo asia ei ole sinun vastuullasi. Hän itse ottaa riskinsä kun alkaa varatun kanssa ihmissuhteen, eikä se ole sinun syysi jos hän rakastuu ja joutuu pettymään. Tekstistäsi kyllä vähän vaikuttaa että te olette molemmat tavallanne jo toisiinne rakastuneita...

Tai jos muuttaisinkin elämäni ja huomaisin sitten tehneeni elämäni suurimman virheen. En voisi saada menetettyä takaisin.

Et voi. Toisaalta et tiedä jos et muuta elämää mitä mahdollista hyvää olisi seurannut muutoksesta. Itse olen kyllä sitä mieltä että hyvää olemassaolevaa parisuhdetta, jos toiseen on jo sitouduttu, ei tule minkään rakastumisten ja sielunkumppanuuksien takia menemään heittää vaikka onkin mahdollista että se uusi suhde olisi jopa parempi. Kun on lupauduttu yhteen niin on lupauduttu. Mutta jokaisella on omat periaatteet näissä asioissa, joku laittaa oman onnen tavoittelun esim. avioliittositoumuksen edelle eikä muilla ole siihen nokan koputtamista.

Saako toiseen ihmiseen edes tutustua, jos pelkää rakastuvansa? Onko tähän olemassa moraalista vastausta?

Totta kai saa, mutta päätös tekeekö niin täytyy tehdä omat voimavarat ja mielensä tuntien. Minä olen koko ajan ystävyyssuhteessa ihmiseen johon olen rakastunut eikä se minua haittaa. Nautiskelen vaan itsekseni rakastumisen tunteesta, ilman aikomustakaan ikinä saada sen enempää kuin omat fantasiani - koska olen jo varattu. Tiedän sen että minun itsekurini riittää tähän eikä tilanne tuota minulle tuskaa.

Mutta jos sellainen ihmissuhde tuottaa yhä enemmän tuskaa kun alkaa kaivata suhdetta sen kanssa johon on rakastunut, ja ahdistaa kun sitä ei saa, ei sellaista mitään järkeä ole jatkaa. Tai jos pelkää lankeavansa seksi- tai suhdesekoiluihin vaikka oikeasti ei sitä halua, niin silloinkaan ei missään nimessä kannata.

Onko oikein sekään, että kävelee mahdollisen onnensa ohi? Tarkoittaako tämä epäily jo sitä, että parisuhteeni oli alunpitäenkin epäkunnossa?

No ei se nyt ihan varmasti tarkoita sitä että nykyinen parisuhteesi olisi epäkunnossa. Minä ainakin olen rakastunut useita kertoja muihin kun olen ollut hyvässä avioliitossa. En koskaan ole niiden rakastumisten perään haihatellut enkä halunnut ihastumisen kohteita omakseni, vaan olen käyttänyt niihin liittyviä fantasioita vain piristämään omaa liittoani.

Fakta: :)

eli kuten jo ensimmäisessä viestissäni sanoin, en ollut aikomuksissa jättää miestäni ja perhettäni. Ongelmani liittyi siihen, voinko olla edes ystävä tuon ihmisen kanssa, koska pelkään rakastuvani. En pohtinut jättääkö miestäni vaan sitä, entä jos rakastun niin vietävästi että en ole enää ollenkaan onnellinen.

Itseni tuntien siis parempi olla kokonaan erossa. Olisihan se mukava nauttia tästä viattomasti, mutta minulta se ei onnistu vaikka kiva neuvo onkin.

ap

Kun seuraavan kerran tankkaat, niin leiki sytkärillä ja kokeile, jos tikun tiputtaa tankkiin niin mitä tapahtuu.

Ihme vimma ihmisellä tehdä asioista monimutkaisia.

Jos et aio pettää miestäsi, niin ei ole mitään järkevää asiaa tapailla tätä sielunkumppanimiestä, joka varmasti antaa koko sielunhoitosetin, jos vain vähän unohdat päätöksesi.

Jos tapailet sielunkumppanimiestä "ystävä"pohjalta, niin se on aktiivinen valinta lihallisen pettämisen puolesta; ennemmin tai myöhemmin.

Hyvää pohdintaa, ja päätöksesi kuulostaa viisaalta elämänvaiheeseesi nähden.

Haluaisitko kertoa hiukan suhteestasi mieheesi. Millaisen rakastumisen koit hänen kanssaan?

Olen itsekin paljon miettinyt näitä asioita. Oma mieheni ei ole samanlainen kuin minä kaikissa asioissa, eli joku voisi kai sanoa, että hän ei ole sielunkumppanini. Meillä on esim. omia mielenkiinnon kohteita, joihin suhteessa toinen ymmärtää, mutta ei ole kovin inohimoinen. Rakastan häntä kovasti ja hänen kanssaan on hyvä ja turvallinen olla, ja kemia välillämme on edelleen voimakas.

Mietinkin, onko sinulla samankaltainen toive, kun itselläni on joskus ollut, että jostain tulisi ihminen, jonka kanssa on maaginen yhteys? Itse olen kallistunut ajattelemaan enemmän, että ihmisellä on oikeus ja vastuu omaan kasvuun. Onhan se surullista, että ihminen on lopulta "yksin", sillä kukaan ei voi olla kuin vierelläsi. Mutta ei sillä tavalla sisäkkäin kuin rakastumisen symbioosissa, sillä tunne haalistuu lopulta. Pakkohan sen onkin:)

Itse ajattelen nykyään, että rakastumisessa on aika paljon psykologiaa mukana, eikäs e tietysti tee tunteista arvottomia, mutta silti. Se on helppo huomata, kun katsoo muita ihmisiä, miten moni rakastuu niin voimakkaasti, ja aina vääränlaisiin ihmisiin.

Ja jokainen rakastuminen voi tuoda erilaisia kasvun kysymyksiä eteen. Niin kuin esimerkiksi sinun kohdallasi, "sielunkimppani" olisi ehkä tuonut isäsuhteeseesi liittyviä, nykyinen miehesi taas sukupolvien ketjussa liikkuneita, perheen ehjänä säilymiseen liittyviä.

Itse olen myös huomannut, että tutulta tuntuvia ihmisiä voi löytyä myös ihan ystäviksi, eli "sielunkumppaneiden" ei tarvitse välttämättä olla vastakkaista sukupuolta tai heidän kanssaan ei tarvitse olla parisuhteessa. Ja jotkut omista, etenkin nuoruuden ystävyyksistäni "sielunkumppanien" kanssa ovat myös haalistuneet, mutta ovat olleet tärkeitä kasvunvaiheita.

Kaikkea hyvää sinulle, kuulostat sinäkin tuossa pohdinnassasi jokseenkin tutulta:)

(Sori kenties sekava vastaukseni!)

Nykyiseen mieheeni rakastuminen ei tapahtunut heti. Minulla oli itseasiassa pitkään torjunta päällä. Mies siis jallitti minua jokusen kuukauden ennen kuin suostuin tapaamaan kahden kesken. Vielä tapaillessa mietin lähes joka kerta, että noh katsotaan vielä. Mutta sitten jäin koukkuun, kun päädyimme sänkyyn. Seksi oli nimittäin loistavaa ja meillä oli mukavaa flirttiä. Mistään vakavasta emme puhuneet. Joskus yritin, mutta tuntui jotenkin yksipuoliselta. Nykyisen miehen kanssa oli niin helppoa unohtaa kaikki sisäiset ristiriidat. Hän on niin sanotusti hyvällä tavalla pinnallinen ihminen. Hän on tietyllä tavalla potkinut minua eteenpäin elämässä.

Nykyisen mieheni kanssa tulin vahingossa raskaaksi. Meillä on siis vain 1 lapsi. Olen nimenomaan tässä suhteessa ajatellut oppineeni rakastamaan, hyväksymään sen, että kukaan ihminen ei tule täyttämään kaikkia tarpeitani tai ymmärtämään minua täysin. Ja kyllä on myönnettävä, että fyysinen vetovoima oli se joka piti meidät yhdessä. SEn jälkeen molempien rakkaus lapseen on tuonut vasta henkisen rakastumisen ainakin minun puoleltani. rakastan häntä ja välitän hänestä, koska hän on lapseni ainut isä. Toisaalta minulla on paljon hyvin läheisiä ystäviä, joista olen saanut sielunkumppanuutta sen verran, etten ole kokenut tarvetta jättää miestäni. Meillä on niin sanotusti toimiva liitto, seksiä ja tarpeeksi hengitystilaa, olemme mukavia toisillemme ja toisinaan kinastelemme, mutta sovimme hyvin nopeasti. Mutta minua aika ajoin painaa se, että heti ensimmäisellä tapaamisella nykyisen miehen kanssa en ollut lainkaan kiinnostunut ja torjuin hänet vielä kuukausien ajan. Kuukauden tapailun jälkeenkin sanoin hänelle, että en usko että meidän kannattaa jatkaa tätä, koska koen meidän olevan niin erilaisia. Mutta mies ei päästänyt minua ja mukavaa meillä oli. Seksi toimi paremmin kuin kenenkään muun kanssa aiemmin. Päätin olla ylianalysoimatta tunteitani.

Mieheni on siis hyvä isä ja hyvä puoliso. Hänessä ei ole mitään vikaa. Mutta en ole yhtään mustasukkainen hänestä tai kovinkaan kiinnostunut siitä, mitä hän ajattelee maailmasta. Tämä on niin surullista. Mutta meillä on edelleen mukavaa yhdessä ja nautimme perhe-elämästä.

Oli oma syyni, etten ollut rehellinen itselleni vuosia sitten. Takaraivossani oli koko ajan tunne, että tämä mies on väärä. Mutta vuosien sinkkuilun ja treffailun jäljiltä olin vain jotenkin niin väsynyt etsimään. Luovuin romanttisesta ajattelustani ja päätin olla onnellinen siitä mitä on. Ja olenkin lapsestani todella onnellinen. En kadu yhtään tätä vahinkoa.

Mutta ilman oma nykyistä miestä en itseasiassa olisi koskaan tavannut tätä miestä, josta nyt haaveilen. Eli turha jossitella mitään. kaikella tuntuu olevan tarkoituksensa.

siinä jotain vastauksia kysymyksiisi :)

ap

Jos teillä on toimiva suhde, mukava perhe, tilaa hengittää, arki sujuu ja sänkyelämä toimii, niin toi on juuri sitä, mitä hyvä parisuhde on! Se ei ole mitään säkenöivää filosofointia ja kyynelten täyttämiä terapiasessioita.



Meillä miehen kanssa oli alusta asti vahva seksuaalinen lataus ja lisäksi kävimme läpi, että kumpikin haluaa parisuhteen ja ajastaan perheen. Raha-asioissa olemme samoilla linjoilla ja kunnioitamme toisiamme. Mutta mulla on erikseen ystäväni, joiden kanssa käyn läpi kyökkipsykologia pohdintoja henkisestä kasvusta. Ja työkaverit, joiden kanssa kehitän itseäni ammatillisesti.



olen itsekin joskus työmatkoilla ollut tilanteessa, että yhtäkkiä jonkun vieraan miehen kanssa juttu vain jatkuu ja jatkuu, tuntuu että kaikesta maan ja taivaan välillä voi puhua.



Silloin olen vain vältellyt kyseistä henkilöä niin kauan, että tunne menee ohi. Hieman etäältä voi sitten tarkastella, että mikä olisi todennököisyys, että juuri tuon "sielunkumppanin" kanssa saisin toteuttaa itseäni työelämässä, hän kunnioittaisi minua, arkemme ja arvomme kohtaisivat jatkuvasti ja seksi pysyisi vuodesta toiseen mielettömän hyvänä. Vastaus: Se olisi lähellä nollaa ja lisäksi hän EI olisi koskaan, milloinkaan lasteni isä.



Ihmiset ovat ihania ja on ihana hetken kohdata ajatukset jonkun toisen kanssa. Mutta oikeasti rakastan omassa miehessäni myös sitä, että hän on nimenomaan vähän jörö mieheni ja lasteni isä, ei mikään sieluni terapeutti.

viisaita ajatuksia tässä ketjussa... Kiitos!

T. Ohikulkija

Tapasitko Ridgen??

Tapasin miehen, joka herätti minussa samanlaisia tunteita ja samanlaisia tapahtumia, joita kuvailit. Paljastui harhaiseksi narsistiksi, pahoinpiteleväksi juopoksi. Kesti kaksi vuotta päästä lopullisesti eroon. Vielä eromme jälkeenkin halusi tavata monta kertaa ja yritti samoja temppuja, kuin ensimmäisen kerran tavatessamme lumotakseen minut, mutta tunsin jo hänet ja tiesin niiden olevan teeskentelyä.

Kun olin tästä suhteesta jo hyvin toipumassa, tapasin taas miehen, joka herätti minussa samanlaisia tunteita, mutta ei ruokkinut ja liioitellut näitä. Kesti monta vuotta, että pystyin uskomaan miehen olevan oikeasti sellainen, ettei esittänyt. Mutta ei tietenkään ollut väkivaltaa ym muita negatiivisia piirteitä, mitä edellisessä suhteessa oli. Onneksi mies on mahdottoman vakaa ja sinnikäs.

Ei siis tarvitse olla narsismia tai manipulaatiota, että tuntee noita tunteita.

En kuitenkaan uhraisi ihan hyvää perhe-elämää uudelle suhteelle. Arki astuu myös sielunkumppanuussuhteisiin. Vaikka asiat onkin paljon helpompia samankaltaisen ajattelun takia, niin voi käydä myös huonostikin. Joskus samankaltaisuus myös ärsyttää. Ei myöskään tule kauheasti puhuttua syvällisemmistä asioista, kun ne on kerran puhuttu ja tietää toisen olevan samaa mieltä, kuin itse.

Lisäksi tulee päälle lapsen kärsimys.

Kummankaan "kumppanin" kanssa en pystyisi olemaan vain ystävä. Ensimmäistä en halua edes ajatella tekemiensä tekojen takia ja jos joutuisin olemaan nykyisen mieheni kanssa vain ystävä, sydämeni itkisi tuskasta.

Ole oma itsesi,älä yritä,älä selitä-ole;rakkaudessa toivon mukaan,oman uskosi arvoinen.Sela.

Löytyykö ketjun ap vielä täältä? Millaista elämä on nyt?

t. yksi ketjuun kommentoineista

kirjoitin tuossa ylempänä kuinka löysin sieluntovetini 3 vuotta sitten, jolloin alkoi helvetillinen matka omaan itseen. kerroin ettemme juuri nyt ole tekemisissä. liian hurjaa. no, arvatkaas keneen törmäsin taas tänään? ja kohta keskystellaan puhelimessa. että näin. tämä ei lopu koskaan. olimme tänään törmätessämme taas hakeutuneet samaan paikkaan yhtaikaa, tekemään sanaa asiaa samalla kellonlyömällä, toisistamme tietämättä.

Mistä asioista tiesitte että olette sielunkumppanit?? Mitä sellaista yhteistä teillä oli? Onhan sitä monien kanssa paljan samoja mielipiteitä esim

sielunkumppanin tunnistaminen on aika hemmetin kaukana siitä että fyysisesti himoaa jotakuta esim. ovuloidessaan, tai ksivstessaan jänskää kuihtuneeseen avioelämäänsä. minä en uskonut mihinkään sielunkumppaneihin, kunnes sellainen elämääni tipautettiin. lekalla päähän. sen tietää ja tajuaa vasta kun omalle kohdalle osuu.