Lue keskustelun säännöt.
Löysin sielunkumppanin, olen hämmästynyt ja peloissani
23.07.2012 |
En ole koskaan uskonut tähän kliseeseen, mutta nyt uskon. Outoja sattumuksia ja johdatusta, koko olemusta ravisteleva tila, viikkojen unettomuutta ja vahvistunut läsnäolon tunne. Tiedän, että joku ajattelee minua ja tuntuu kuin pystyisin lähettämään tälle ihmiselle omia ajatuksiani.
Ja viime lauantaina selvisi, että tunne oli ollut molemmin puolinen. Heti alusta. Kuin olisi tavannut vanhan tutun tai tullut kotiin. Olen tavallaan rakastunut, mutten tunne himoa, vain suurta lämpöä ja kiintymystä. Ehkä tuo, olen viimeinkin kotona-tunne on paras kuvaamaan olotilaani. Ei ikinä ole kenenkään kanssa synkannut niin hyvin. Maailmankatsomus ja huumori, ovat niin samanlaiset, että naurattaa ja itkettää yhtäaikaa.
Mutta pelottaa samaan aikaan. Tämä ihminen sai minut itkemään muutamassa minuutissa kysymällä muutaman kysymyksen elämästäni. Ja minä, joka en koskaan itke kenenkään edessä, itken yhtäkkiä asioita, jotka luulen haudanneeni kauan sitten.
Mutta en tiedä mitä tehdä. Haluaisin olla tuon ihmisen seurassa koko ajan. Mutta olen perheellinen ja tähän asti kuvitellut olevani onnellinen ja rakastunut omaan mieheeni. Nyt kaikki tuntuu yhtäkkiä tyhjältä. Silti tiedän, että haluan tuon ihmisen elämääni jotenkin. Samaan aikaan järki päässä sanoo, että pitäisi välittömästi laittaa välit poikki, ennen kuin halu käy tuhoavaksi. En ole pettämässä miestäni enkä jättämässäkään. En ole uskonnollinen ihminen, mutta kokemus on ollut lähes yliluonnollinen. Tuntuu, että tällä kohtaamisella on jokin suuri tarkoitus. Aivan ensimmäistä kertaa elämässäni joku ymmärtää minua ja tunnen olevani täysin läsnä, hyvä ja kiinni maailmassa omana itsenäni. Mitä teen?
Kommentit (87)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 20:29"]
kirjoitin tuossa ylempänä kuinka löysin sieluntovetini 3 vuotta sitten, jolloin alkoi helvetillinen matka omaan itseen. kerroin ettemme juuri nyt ole tekemisissä. liian hurjaa. no, arvatkaas keneen törmäsin taas tänään? ja kohta keskystellaan puhelimessa. että näin. tämä ei lopu koskaan. olimme tänään törmätessämme taas hakeutuneet samaan paikkaan yhtaikaa, tekemään sanaa asiaa samalla kellonlyömällä, toisistamme tietämättä.
[/quote]
Mahtavaa! Iisisti... Tiedän tunteen, vaikka mulla sillä tavalla surullista sielunkumppanimiehen kanssa, että hänellä on vaikeuksia solmia suhteita naisiin ja vaikka haluaisin nähdä häntä en tiedä tapahtuuko sitä enää koskaan. Tai sitten just kolmen vuoden päästä! Kunhan maailmankaikkeus on järjestellyt joitain asioita.
Mullakin alkoi tuosta mieletön itsetutkiskelu etc. On ollut rankkaa ja antoisaa. Miksi rakastan häntä, vaikka tilanne on tyyliin aivan mahdoton?!
[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 20:36"]
Mistä asioista tiesitte että olette sielunkumppanit?? Mitä sellaista yhteistä teillä oli? Onhan sitä monien kanssa paljan samoja mielipiteitä esim
[/quote]
Oma mies ja elämä kyllästyttää. Plääh, tätäkö tämä on? En ole muuta kuin äiti ja mies on ihan tylsä löysäkulli, johon en tunne intohimoa tai kiinnostusta edes olla yhdessä juurikaan.
Enter toinen mies. Viinipäissään on ihana jutella tämän miehen kanssa ja saa tuntea itsensä taas naiseksi. Jotenkin se ymmärtää niin hyvin mun tunteetkin (=kuuntelee kohteliaasti saadakseen pillua). Tapaamisten ulkopuolella sitten alitajuisesti aletaan rakennella pilvilinnoja ja kuvitella, minkälainen mies on. Pikkuhiljaa harhaisuus lisääntyy sen verran, että tuntuu kuin mies ymmärtäisi kaiken ja olisi tässä läsnä.
Sielunkumppani on siinä.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 23:54"]
[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 20:36"]
Mistä asioista tiesitte että olette sielunkumppanit?? Mitä sellaista yhteistä teillä oli? Onhan sitä monien kanssa paljan samoja mielipiteitä esim
[/quote]
Oma mies ja elämä kyllästyttää. Plääh, tätäkö tämä on? En ole muuta kuin äiti ja mies on ihan tylsä löysäkulli, johon en tunne intohimoa tai kiinnostusta edes olla yhdessä juurikaan.
Enter toinen mies. Viinipäissään on ihana jutella tämän miehen kanssa ja saa tuntea itsensä taas naiseksi. Jotenkin se ymmärtää niin hyvin mun tunteetkin (=kuuntelee kohteliaasti saadakseen pillua). Tapaamisten ulkopuolella sitten alitajuisesti aletaan rakennella pilvilinnoja ja kuvitella, minkälainen mies on. Pikkuhiljaa harhaisuus lisääntyy sen verran, että tuntuu kuin mies ymmärtäisi kaiken ja olisi tässä läsnä.
Sielunkumppani on siinä.
[/quote]
No voi olla näinkin :D
Oma tarinani on kuitenkin hieman toisenlainen, vaikka sitä kullia olisi kyllä ihana saada myös. Seksi ihmisen kanssa joka tuntuu sielunkumppanilta: mikä voisi tuntua paremmalta? Mutta vaikuttaa siltä ettei näissä jutuissa läheskään aina päästä sänkyyn asti.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2012 klo 17:04"]
varsinkin jos oma suhde väljähtynyt. Itse olen huonossa suhteessa ja meillä ei esim. seksiä koskaan enään tai pari kertaa/v miehen aloitteesta. MInusta ihmiselämä on liian lyhyt toisten ihmisten mielipiteiden ajatteluun tai siihen että ei käytä tilaisuutta hyväkseen. Ei se tarkoita että miehen tarvisi tietää tai lapsien. Ja jos jotain suhteesta tulisi niin sitten harkitaan uudestaan. Mutta kannattaa katsoa mitä tuo tunne pitää sisällään. En usko että ap jokaisen miehen matkaan olisikaan lähtemässä.
[/quote]
Samaa mieltä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.07.2012 klo 14:09"]
Siinä käsitellään mm. tuota kuvaamaasi voimakasta tunnetta siitä, että on tavannut vanhan tutun tai tullut kotiin. Tuo ilmiö ei välttämättä kerro mistään terveestä ja positiivisesta asiasta.
[/quote]Tätä tulin kirjoittamaan. Minullekin on käynyt kuvaamallasi tavalla Ap. Hullaannuin täysin. Itkin kuinka vihdoinkin joku ymmärsi minua. Tiesin löytäneeni sielunkumppanini, kaikki tuntui erilaiselta kuin ennen. Olin tullut kotiin. Hän ymmärsi minua sanatta, tiesi miten minua kohdella. Janosin hänen seuraansa. Pari vuotta myöhemmin ymmärsin, että kyseessä olikin vain hullaantuminen. Voimakas, syvä tunne olikin vain tunne. Ei enempää. Tämä ymmärrys mullersi elämäni perin pohjin. Minun kohdallani seuraukset olivat lopulta hyvät. Ystävyys häneen säilyy. Sielunkumppanuus-hömpötykseen en enää usko. Enkä ihonalaisiin. Kohdatessani ihmisen, jota ihailen ja jonka koen sielunkumppanikseni, käännän katseen itseeni. Mitä tuossa toisessa ihmisessä ihailen ja miksi koen hänet sielunkumpaniksi. Yritän sitten kehittää itseäni kohti ihailemiani piirteitä. Toisinaan tunnen hassua haikeutta kun ajattelen ihmistä, jota luulin ihonalaisekseni. Nyt tiedän kuitenkin, että kaipaan enemmänkin sitä ajatusta, että johonkin ihmiseen olisi todella syvä side. Enkä niinkään sitä ihmistä. Luulen, että tämä on jonkinlaista geneettistä koodia meissä, kaipuuta takaisin kohtuun, napanuoraan, äiti-suhteeseen aikana jolloin olimme sylivauvoja.
minä olen ketjussa tämä joka 3 vuotta sitten parinsa löysi. päivitystä: taas jutellaan tunti tai useampi lähes joka halvatun päivä. kaikki soljuu, kaikki ymmärretään, kaikki on kirkasta, selbää, ja aivan eri tasolla kommunikoimme kuin kenenkään muun kanssa, ja tämän on kumpikin ääneen tunnustanut. päivittäin tulee ilmi ajatuksia, aikeita ja tekoja, jotka yhteneväisiä meillä ilman, että olisimme etukäteen asioista keskustelleet. sairastamme, olemme terveitä samaan aikaan, hakeudumme samojen asioiden ja kysymysten ja elämysten, kokemusten ääreen jatkuvasti. tämä on aivan helvetin outoa. ja samalla kumpikin koettaa rakentaa omaa parisuhdettaan (jotka eivät toimi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko kysyä, onko tuo sielunkumppanisi nimeltään Timo. Jos nääs on, niin hän on pyöritellyt monen muunkin päät sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tuo ihastus johtuu vain hormoneista.
Ap tuo ihastus johtuu vain hormoneista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä en uskonut muhinkään sielunkumppanuuksiin, ja pidin sielunkumppaninsa löytäneitä aivan samoin narsisteihin sun muihin sortuneina rakkaudennälkäisinä ressukoina suunnilleen. mutta joo, sitä on aivan turhaa selittää kenellekään, joka ei ole sitä itse kokenut. kuinka selittää menneisyyden todistettavat yhtenäiset valinnat, samat kirjat kirjahyllyissä, samat levyt levykaapeissa, samanlaiset vaatteet hengareissa, samaan aikaan menneisyydessä tehdyt ulkomaanmatkat samoihin kohteisiin, saman pituiset avioliitot ja suhteet samoissa elämänvaiheissa saman tyyppisten ihmisten kanssa, erojen syyt samat, samat harrastukset lapsuudesta lähtien, sama koulutus, samat kiinnostuksen kohteet, samat menot samoilla kellonlyömillä samoihin paikkoihin toisen aikeista tietämättömänä, samanlainen ulkonäkö, samanlaiset ihanteet, pyrkimykset ja ajatukset ja helvetinmoinen yritys pysyä toisesta erossa, molemmin puolin. tästä huolimatta tunne ettei muita ole oikein olemassakaan. t. 3 vuotta kärsinyt
ei voi muuta todeta, kuin että rakastan sielunkumppaniani yhtä lailla kuin omaa ruumistani, henkeäni. toivon hänelle parasta mahdollista onnea. sen ihmisen kanssa, joka hänet onnellisimmaksi, valmiimmaksi tekee. ja hän toivoo minulle samaa, sen tiedän. t. 3 vuotta sitten..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja höpönlöpön sinunkin sielunkumppani-puheillesi.
Mitä ap:lle kuuluu nykyään?
Suosittelen lukemaan Lorna Byrnen kirjat Enkeleitä hiuksissani ja sen jälkeen Toivon viesti enkeleiltä. Ne valottavat mm. tätä sielunkumppaniasiaa.
Eikös se mene jotenkin siten, että kumppania pitäisi vaihtaa 5-7 vuoden välein, jos haluaisi sitä sielun kumppanuutta maksimoida.
Rakastumis/seurustelu vaihe kestää +-1 vuosi, kanielämää jatkuu tuon päälle 1-2 vuotta, pari vuotta on vielä onnellinen ja sitten 5-7 vuoden jälkeen alkaa ihmettelemään, että tässäkö tämä sitten oli.
Hmm sielunkumppanuus ja henkinen yhteys. Nuorena tuli kaverin kanssa monen monta kertaa parennettua maailmaa pikkutunneille saakka ja puolen vuorokauden keskustelut sai aikaan aiheesta onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha ja molemmilla oli samat perustelut mutta johtopäätökset olivat päinvastaisia. samoilla palikoilla. Nyt ei ole koko kaveria tavannut moneen vuoteen eikä ole edes yrittänyt tavoitella.
Helppohan on jakaa samoja näkemyksiä ja löytää ihanaa samankaltaisuutta ajatuksista ilman arjen rasituksia. Ehkä tämän järjellä ymmärrät tai sitten et.
Tietty määrä henkisyyttä ja sielujen sympatiaa avioliitossa pitää olla, se on selvä. Mutta jos ja kun ap kirjoituksesi mukaan liittonne seksielämä on puolin ja toisin tyydyttävää, niin tuo on jotain, mitä sitä monessa liitossa ei ole. Ja jos seksissä mättää, niin sitä ei sielujen sympatia paikkaa.
Suo siellä vetälä täällä.
Aivan ensimmäistä kertaa elämässäni joku ymmärtää minua ja tunnen olevani täysin läsnä, hyvä ja kiinni maailmassa omana itsenäni. Mitä teen?
Särähtääkö tämä omaan korvaasi yhtään, ap? Olisiko elämäsi terveemmällä pohjalla, jos voisit ihan itsenäsi olla täysin läsnä maailmassa ja hyvä, ilman että se asia olisi kiinni tästä sielunkumppanista? Kun toiseen ripustaa näin mielettömät merkitykset kuin sinä, on myös todella iso pudotus menettää se ihminen. Nythän varmaan tuntuu, että teillä on niin maaginen yhteys ettet häntä voi millään menettää, mutta...... niin.
Kaipasit kasvua ja eheytymistä ja pohdit, onko se pakko hoitaa ennemmin terapiassa kuin parisuhteen kautta. On ihan selvää, mitä toivot vastaukseksi. Lienet myös sellaisessa huumassa nyt, että on ihan sama, vaikka miten "viisas" ihminen sanoisi sinulle mitä.
Sittenpä tietää eläneensä, kävi miten kävi :-)
niin sehän täytyy sitten heti alkuunsa pilata keinolla millä hyvänsä, koska eihän se nyt kuitenkaan hyvä juttu voisi olla, kun joidenkin mielestä ihmiselämän on tarkoitus olla lähinnä tasaista harmautta ilman suurempia nostattavia tunnekuohuja missään kohtaa ikinä. Voi kai sen noinkin halutessaan kokea. Nykyään "kaiken" analysointi menee mielestäni paikoitellen hieman liian pitkälle ja ammattilaisten kirstuihin kilahtelee sitten eurot sellaisestakin, mikä voisi kuulua ihan vain niille joillekin luottamuksen arvoisille läheisille ihmisille. Ja muutenkin minua jotenkin alkaa ärsyttää tämä keskustelu, koska aika megaluokan ego pitää ihmisellä olla, jos hän kokee oikeudekseen mennä neuvomaan muita ihmisiä kuinka juuri heidän pitäisi tehdä ja valita. Useimmille meistä riittää se omankin elämän valintojen tekeminen ihan mainiosti, mutta av:lta löytyy nämä kaikkitietävät tietäjät, joilla on se ainoa oikea vastaus kaikkeen tuosta noin vaan. Ei me voida tietää mikä on ap:lle parasta, se voi olla miehensä kanssa oleminen, toisen matkaan lähteminen, joku kolmas vaihtoehto jne. Hän itse voi sen ainoastaan tietää omien tuntojensa pohjalta.
Ap nimenomaisesti kysyi neuvoja. Sinulle on ylitsepääsemättömän törkeää, että joku sitten yrittää hänen tilanteeseensa ottaa kantaa. Sitäpaitsi ap:n saamat vastaukset ovat olleet asiallisia, mikä on piristävä poikkeus tällä palstalla. Ehkä sinun pitäisi prosessoida kipukohtiasi niiden "luottamuksen arvoisten läheisten ihmisten" kanssa.
ketjuja.
Kun nainen hakee vierasta niin ollaan niin rakastuneita ja on löydetty sielunkumppani ja kosmiset voimat ovat mukana. Tietysti naiselle kuuluu oikeus onneen.
Jos mies mies hakee vierasta, niin seksiä vailla ja tunteeton sika se on :D.
Täytyy kertoa oma tarinani tästä asiasta, jospa siitä olisi jollekin jotain apua tai antaisi perspektiiviä. Itse törmäsin sielunkumppaniini noin seitsemän vuotta sitten. Tyypin seura oli mulle juuri sellaista mitä täällä monet ovat kuvailleet, hän sai ihan muutamalla kysymyksellä mut kyyneliin ja nostettua esiin sellaisia kipupisteitä, joista en itsekään oikein tiennyt. Tuohon aikaan en kamalasti harrastanut pohdiskelua, joten mies ikäänkuin nosti näitä asioita minun mietittäväkseni. Miehen kanssa pystyi puhumaan mistä vain ja olenkin käynyt elämäni parhaimmat keskustelut juuri hänen kanssaan. Tunsimme syvää yhteyttä ja välimatkasta huolimatta pidimme toisiimme hurjasti yhteyttä. Ne kerrat kun aina onnistuimme tapaamaan, olivat mieleenpainuvia. Kotiin tulemisen tunne oli myös mulla vahvasti läsnä. En koskaan kokenut suurta fyysistä himoa häntä kohtaan, mutta suhteessa oli läsnä todella syvä kiintymys ja rakkaus. Sellainen täysin sokea ja pyyteetön "haluan olla sulle hyvä"-asenne.
Mies oli seurustellut edellisen tyttöystävänsä kanssa useita vuosia. He jäivät tauolle ja silloin mies tapasi minut. Tuo entinen tyttöystävä sai puhuttua miehen takaisin itselleen ja mies lopetti suhteemme. Pian mies tajusi, että tämä oli virheratkaisu, ja yritti saada meitä takaisin yhteen. Itse olin löytänyt jo toisen. Mies lopulta erosi kuitenkin tuosta naisesta ja elää edelleen yksin, ei ole kukaan kolahtanut kunnolla enää sen jälkeen.
Tiedän tänäkin päivänä, että tuo mies oli todennäköisesti ensimmäinen ja viimeinen sielunkumppani keneen törmään. Harmittaako minua etten päätynytkään yhteen hänen kanssaan? Ei. Olen opetellut pohtimaan asiat läpi itsekseni, enkä suoraan sanottuna kestäisi ihmistä jonka kanssa olisin aina auki. Olen taipuvainen alakuloisuuteen, joten jos itkeskelin jonkun sielunkumppanin kysymyksistä harva se päivä, en ihan oikeasti vain pystyisi toimimaan. Nykyinen mies lohduttaa jos itken jostain oikeasti painavasta syystä, saattaa jopa jotenkin rakentavasti keskustella asiasta, mutta ei ala syväanalysoimaan asiaa kanssani. Ei ole tottunut sellaiseen, eikä varmasti osaakaan. Mikäli itken jostain täysin mitättömästä asiasta, hän lähinnä kohauttaa olkiaan ja kysyy miksi pillitän. Useimmiten silloin alan ihan todella miettimään, että miksi tässä nyt kannattaa olla näin alakuloinen asian x takia. Tarvitsen siis tavallaan jotain "kovaa", en kumppania joka lähtee mukaan tunteisiini. Tuo sielunkumppanimies siis koki kaiken isolla koolla, ja olikin erittäin tunteikas tyyppi.
Toivoisin, että voisimme jonakin päivänä olla vielä ystäviä. Olemme olleet viimeksi yhteydessä jokunen vuosi sitten, jolloin mies täysin spontaanisti kertoi pitävänsä eropäätöstään elämänsä suurimpana virheenä, ja että mä olen se "the one that got away". Hän välittää musta vieläkin syvästi ja kyllä mäkin pohdin ajoittain, että mitäköhän hänelle kuuluu. Vettä on virrannut Vantaalla jo sen verran, että olisi ihan hauska vaikka joskus nähdä, KUNHAN hänellä ei ole enää mitään romanttista agendaa. Mulla on tunne, että meidän polut kohtaa vielä joskus. Ohimennen kaupassa, 50 vuoden päästä, miten vaan, mutta joskus. Jos niin ei käy, ei tämän sielunkumppanin kuulunut olla mun elämässä kuin vain sen lyhyen ajan. Siitäkin opin paljon.
Mä olen ihan tyytyväinen siihen, että asiat meni näin. Olen onnellinen nykyisen mieheni kanssa ja uskoisin, että arki sujuu hänen kanssaan paremmin kuin mitä tuon sielunkumppanin kanssa olisi koskaan sujunut. Samanlaista yhteyttä meille ei mieheni kanssa ole, mikä toisinaan mua harmittaa, mutta tiedän että sielunkumppaneita ei kaikkien tielle kulkeudu välttämättä koskaan. Olen siis onnellinen, että olen sen saanut kokea, ja tiedän mitä se on. Tiedän miten ihanan hirveän raastavaa se osaa olla. Näen sen muustakin näkökulmasta, kuin siitä Harlekiini-kirjojen vaaleanpunaisesta ihanuudesta.