Ihmisten pariutuminen saman "tasoisen" kumppanin kanssa.
Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut, että kun kaikenlaiset ihmiset löytävät itselleen puolison niin miten homma "sujuu" näiltä vähemmän viehättävän näköisiltä? Tarkoitan, että tiedostaako ihminen minkä tasoiseen kumppaniin hänellä on mahikset ja sen pohjalta ihastuu ja rakastuu toiseen?
Onko ruma ihminen sisimmässään kiinnostunut kauniista kumppanista ja tukahduttaa tunteensa tiedostaen ettei hänellä ole mahdollisuuksia, vai näkeekö hän toiset rumat ihmiset kauniina, koska on itse samaa "tasoa"..
Ihminen varmasti vaistoillaan etsii itselleen mahdollisimman vahvaa kumppania jatkamaan sukua. Jos itse on ns. heikosta päästä niin tiedostaako ihminen sen itse ja tyytyy sitten jatkamaan sukua toisen heikon kanssa, koska ei ikinä saisi parhaita yksilöitä?
Oli aika rajusti kirjoitettu, mutta ehkä ymmärsitte ajatuksen..
Kommentit (89)
varmaankin hakeudun automaattisesti oman tasoisteni seuraan, en oikein välttämättä edes kiinnostu miehestä, jos se on ihan mielettömän komea. Hyvännäköisistä kyllä, mutta en mistään mallityypeistä.
Olen itse ihan viehättävän näköinen. Nuorena olin myös järkyttävän pinnallinen ja silloin avomiehekseni valikoitui näyttävä, komea ilmestys. Ei tyhmä ollenkaan, mutta kunnianhimoton ja laiskanpuoleinen, kun itse olen kaikkea muuta.
Kun ikää ja kypsyyttä tuli lisää, ymmärsin vihdoin, mikä elämässä on tärkeää. Nykyinen mieheni ei ole sieltä komeimmasta päästä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Hän on kaikin puolin täydellinen; kuten minäkin, hän on akateemisesti koulutettu, kunnianhimoinen ja hyvä työssään, muttei mikään uraohjus kuitenkaan. Meillä on työ- ja perhe-elämä loistavassa tasapanoinossa. Mieheni on miehekäs, hauska ja tasapainoinen, upea kumppani ja loistava isä.
Olen monesti pohtinut, että on hyvä, että tapasin mieheni vasta yli kolmekymppisenä. Nuorempana olisin todennäköisesti päästänyt tämän loistosaaliin menemään, kun en pinnallisuuttani olisi nähnyt, mikä aarre hän on.
Mutta tärkeintä on varmaan, että meitä miellyttää juuri se oman kumppanin ulkonäkö. On minulla rehellisesti sanottuna ollut komeampiakin miehiä ja miehelläni kauniimpia, mutta kun toinen on "riittävän" hyvännäköinen että mielenkiinto viriää ja keskustellessa se vaan lisääntyy, niin sen myötä miehestäni on sukeutunut mun silmissäni ihanin mies ulkonäkönsäkin puolesta. Rakastan hänen piirteitään, vaikka hän ei ole "maailman komein".
Totta kai tärkeämpää on siis se, että luonteemme mätsäävät niin hyvin. Meillä on samanlaiset arvomaailmat, huumorintajut yms. Mitä ihmettä tekisin vallattoman komealla miehellä, jonka kanssa en tule toimeen?
Olen meikittä aika pliisun, mielestäni korkeintaan söpön näköinen, mutta meikkaan itsestäni hämäävän kauniin (hämäävän siksi, etten oikeasti ole erityisen kaunis =D ). Sinkkuaikana sain näin poikkeuksellisenkin hyvännäköistä miesseuraa, mutta koska itse tiedostan tasoni, niin en ole ollut vastaavasti erityisen kiinnostunut niistä huippukomeista, vaan olen mieltynyt enemmän tasoiseeni seuraan.
Jotka taas ovat kokeneet olevansa kärjistettynä liian huonoja mulle. Kauhun tasapaino... =D
Mutta tärkeintä on varmaan, että meitä miellyttää juuri se oman kumppanin ulkonäkö. On minulla rehellisesti sanottuna ollut komeampiakin miehiä ja miehelläni kauniimpia, mutta kun toinen on "riittävän" hyvännäköinen että mielenkiinto viriää ja keskustellessa se vaan lisääntyy, niin sen myötä miehestäni on sukeutunut mun silmissäni ihanin mies ulkonäkönsäkin puolesta. Rakastan hänen piirteitään, vaikka hän ei ole "maailman komein".
Totta kai tärkeämpää on siis se, että luonteemme mätsäävät niin hyvin. Meillä on samanlaiset arvomaailmat, huumorintajut yms. Mitä ihmettä tekisin vallattoman komealla miehellä, jonka kanssa en tule toimeen?
Olen meikittä aika pliisun, mielestäni korkeintaan söpön näköinen, mutta meikkaan itsestäni hämäävän kauniin (hämäävän siksi, etten oikeasti ole erityisen kaunis =D ). Sinkkuaikana sain näin poikkeuksellisenkin hyvännäköistä miesseuraa, mutta koska itse tiedostan tasoni, niin en ole ollut vastaavasti erityisen kiinnostunut niistä huippukomeista, vaan olen mieltynyt enemmän tasoiseeni seuraan.
Jotka taas ovat kokeneet olevansa kärjistettynä liian huonoja mulle. Kauhun tasapaino... =D
itse olen hyvin viehättävä. Tavattiin netissä. Välillä ärsyttää kun ei olla samantasoisia. Olen yrittänyt miestä koulia hyvin pukeutumaan edes tuloksetta. :( Tässä mennään. Kukaan komea ei ole huolinut ja siksi miehen kanssa lapset ja talo.
Esim. tieteellisesti menestyneet ulkonäöltään varsin vaatimattomat miehet onnistuvat usein löytämään hyvinkin viehättäviä nuoria neitokaisia.
Sama pätee upporikkaisiin, miettikää vaikka Hjallista ja hänen (lukuisia) kumppaneitaan.
Ulkonäkö ei ole tärkeää jos joku muu ominaisuus kompensoi.
minulla on kuitenkin poikkeuksellisen hyvän näköinen mies. En todellakaan ole miettinyt minkä "tasoisen" miehen voin saada vaan en olisi ottanut ketään jos en saisi sellaista johon itse ihastun.
Eikä se ulkonäkö tietenkään ole tason ainoa määrääjä myös, meillä esim. minä olen korkeasti koulutettu ja huippuälykkäänä pidetty, mies taas ammattikoulun käynyt eikä perinteisessä mielessä älykäs. Kumpi meistä sitten on "tasokkaampi", minä älykkönä vai törkeän komea mieheni. Itse pidän meitä ihan saman tasoisina, vain erilaisina.
Meinaan vaan, että eikö miehesi ympärillä ole kuitenkin amisaikoina ( ja muutenkin ) pyörinyt vaikka minkälaista misukkaa, jos hän on niin komea - ja jos hän on, niinkuin sanoit, ei-niin-älykäs, niin miten maailmassa hän älysi ottaa sinut, ruman ja läskin, kun olisi saanut kauniinkin?
Miten miehesi siis tajusi, että nimenomaan sinuun kannattaa satsata?Saatan olla sun miehen tasoa, noin niinkuin ulkoisesti, mutta älyllisesti kaukana sinun takanasi, koska tätäkään yhtälöä en ymmärrä.
Asiaa selittää ehkä osin se että tapasimme vasta vähän vanhempina, minä 33 v ja mies 36 v. Hän on ollut nuorempana kova naistenmies ja nimenomaan niitä kauniita naisia pääosin "kertakäyttänyt", välillä lyhytaikaisesti seurustellutkin. Esim. alle kolmikymppisenä hän tuskin olisi koskaan minuun päin vilkaissutkaan.
Me tapasimme eräällä nettipalstalla. Homma alkoi niin että mies otti minuun yhteyttä kun piti kirjoituksistani, hänestä ne olivat syvällisiä ja viisaita. Hän halusi tavata ihan oluellakäynnin ja juttelun merkeissä. Ihan kaveripohjalta alettiin tapailla, mies seurusteli toisen (hyvin kauniin, ukrainalainen entinen missi) kanssa. Vähitellen kuitenkin hän ihastui minuun ja vuoden päästä erosi silloisesta tyttöystävästään ja aletttin seurustella.
Ollaan joskus juteltukin tästä ulkonäköasiasta, olen ihan suoraan kysynyt eikö häntä haittaa että olen lyhyt, tukeva harmaahiirulainen kun hänellä on ennen ollut niin kauniita naisia. Mies on kuitenkin sitä mieltä että hän on jo osansa kauniita saanut eikä arjessa sillä ulkonäöllä lopulta ole juuri mitään merkitystä. Että on paljon tärkeämpää että sen ihmisen kanssa on helppo ja hyvä ja tasapainoinen olla arjessa.
Mitä tulee vielä tuohon "älyeroon", ei mies varsinaisesti toki tyhmä ole mutta ei sillä tavalla koulujenkäymiseen sopivalla tavalla älykäs, ei lukupäätä ja/tai kiinnostusta. Mutta muuten ihan fiksu ja syvällinen ihminen kylläkin, ja minua ei ole koskaa haitannut esim. meidän koulutuseromme niin kuin joitain ulkopuolisia esim. vanhempiani tuntuu häiritsevän.
itse olen hyvin viehättävä. Tavattiin netissä. Välillä ärsyttää kun ei olla samantasoisia. Olen yrittänyt miestä koulia hyvin pukeutumaan edes tuloksetta. :( Tässä mennään. Kukaan komea ei ole huolinut ja siksi miehen kanssa lapset ja talo.
rahalla, asemalla ja yleisellä itsetietoisudella ja alfauroudella. äääriesimerkkinä tietysti rumat, käppänät julkkismiehet. Naisella ei ole vastaavia korvaavia "hyveitä", vaikka mukava luonen ja innokkuus seksiin auttaa jossain määrin.
Nämä siis keskimääräisinä viehättävyysarvoina. Yksittäinen ihminen kyllä voi kiinnostua ihmisestä, joka enemmistön mielestä ei ole miellyttävä kumppanimielessä. Onneksi ;)
Itse olen kaunis ja hyväkroppainen nuori nainen (tiedän, on itsekästä sanoa itsestään noin, mutta siinä teille konteksti). Itsetunton on hyvä ja koen olevani suht fiksu ihminen. Ja olen ikisinkku.
Jos elämässä olen oppinut jotain, niin sen, ettei seurustelemisella ole mitään tekemistä ulkonäön, fiksuuden, koulutuksen tai tulotason yms kanssa. Oma ikisinkkuuteni on ainakin lähtöisin ihan täysin oman pääni sisältä, ja tiedän näin olevan myös muilla sinkkuystävilläni.
Rahalla ynnä muulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, löytääkö ihminen rakkauden vai ei. Mutta tosiaan, tottahan se on, että omaa kumppania kannattaa etsiä suht omantasoisista ihmisistä. Ojasta allikkoon mennään silloin, kun hieman ylipainoinen seinäruusu koittaa etsiä rinnalleen komeaa purjehtivaa suomenruotsalaista urosta.
Mä: kaunis, amk ja maisteri
Mies: minusta tosi komea (mutta hänellä ei ollut aiemmin naisia), DI
Mulle on kova paikka, kun mies menestyy töissään ja mä en kovasta yrityksestä huolimatta löydä koulutustani vastaavaa työtä. Eli paperilla "samantasoiset", silti olemme ajautuneet eri sosiaaliluokkaan työn perusteella. Kiva.
varmaankin hakeudun automaattisesti oman tasoisteni seuraan, en oikein välttämättä edes kiinnostu miehestä, jos se on ihan mielettömän komea. Hyvännäköisistä kyllä, mutta en mistään mallityypeistä.
Miehen ulkonäön pitää tietty miellyttää, mutta mua ei edes kiinnosta mikään mallityyppinen mies, ovat usein vähän turhan pinnallisia ja ulkonäkökeskeisiä mun makuun. Pidän seksikkäämpänä miestä, jossa on älyä ja huumoria.
sellaisia mitäänsanomattomia ujoja nössömiehiä ja toisaalta taas koulutettuja kauniita naisia. Kumpikin varmasti haluaa parempaa kuin mitä on tarjolla. Me ollaan mieheni kanssa kai samaa tasoa tutkintojen ja naamojen suhteen. Tosin en itse juuri anna painoa kummallekaan. Varmaan vasta kolmansilla treffeillä koko tutkintoasia tuli puheeksi. Eli todellakaan korkea koulutus ei tarkoita että se olisi tärkeä arvo. Itse ole hankkinut koulutuksen päästäkseni haluamaani työhön, koulutus"taso" ei ole minusta mitenkään kiinnostava ominaisuus ihmisessä. Toki joidenkin mielestä on, mutta minulle syy tähän ei ole auennut.
Minusta vapaina kulkee hirveästi sellaisia mitäänsanomattomia ujoja nössömiehiä ja toisaalta taas koulutettuja kauniita naisia.
Minunkin tuttavapiirissäni on paljon fiksuja, koulutettuja hyvännäköisiä naisia jotka ei millään löydä vakikumppania. Miehiä on kyllä vapaina mutta ne on tosiaa monet semmoisia ujoja nössöjä jotka ei näitä koulutettuja tahtonaisia oikein kiinnosta. Eikä välttämättä niitä miehiäkään kyllä tuontyyppiset naiset.
On parisuhteen hyvinvoinnin ja kestävyyden kannalta tärkeää, että voi arvostaa ja kunnioittaa toista. Se, mitä kumppanista etsitään, vaihtelee siis arvostuten mukaan. Moni (kuten minä itsekin) arvostaa nuorena paljonkin ulkonäköä, joten etsii niin hyvännäköisen kumppanin kuin voi saada.
Vanhemmiten arvostukset muuttuvat. Mieheni valitsi minut, koska näki minussa hyvän roolimallin lapsilleen - hänen kuvankaunis 1.vaimonsa oli osoittautunut n.s. huonoksi äidiksi. Minä taas valitsin hänet, vaikka hän ei ole ulkoisesti tasollani, koska arvostan suuresti hänen originellia ja syvällistä ajatteluaan. Hänen kanssaan ei ole koskaan tylsää.
Hmm uskon että eniten merkitsee luonteet ja sisin. Itse olen koulutettu, kansainvälinen, kaunis vahva nainen jne ja olen seurustellut myös vähemmän viehättävän, kouluttamattoman miehen kanssa. Minua ei haitannut suoraan nuo mainitsemani ominaisuudet tai asiat, vaan hänen eteenpäinpyrkimätön luonteensa sekä erilaiset elämänarvot.
Sen olen huomannut, että mitä vähemmän koulutusta sitä tärkeämmässä roolissa ulkonäkö on elämässä, oma ja muiden.
Mitä kauniimpi/komeampi ihminen on, sitä vähemmän tärkeää on se puolison ulkonäkö. Koska ihmisellä on kokemusta siitä, että jo saisi ne kaikkein kauneimmat/komeimmat. Silloin alkaa seuloa muita puolia ja vaatia siltä kumppanilta muita; oleellisempia ominaisuuksia kuin se ulkonäkö.
minulla on kuitenkin poikkeuksellisen hyvän näköinen mies. En todellakaan ole miettinyt minkä "tasoisen" miehen voin saada vaan en olisi ottanut ketään jos en saisi sellaista johon itse ihastun.
Eikä se ulkonäkö tietenkään ole tason ainoa määrääjä myös, meillä esim. minä olen korkeasti koulutettu ja huippuälykkäänä pidetty, mies taas ammattikoulun käynyt eikä perinteisessä mielessä älykäs. Kumpi meistä sitten on "tasokkaampi", minä älykkönä vai törkeän komea mieheni. Itse pidän meitä ihan saman tasoisina, vain erilaisina.
ulkoisesti samaa kastia. Mitä nyt kadulla näkee, tuttujen tuttuja tms. ilman että tietäisin heidän koulutustaan tms. niin päältäpäin ovat usein yhtä komeita/kauniita/nörttejä/rumia..
-ap
Mutta tärkeintä on varmaan, että meitä miellyttää juuri se oman kumppanin ulkonäkö. On minulla rehellisesti sanottuna ollut komeampiakin miehiä ja miehelläni kauniimpia, mutta kun toinen on "riittävän" hyvännäköinen että mielenkiinto viriää ja keskustellessa se vaan lisääntyy, niin sen myötä miehestäni on sukeutunut mun silmissäni ihanin mies ulkonäkönsäkin puolesta. Rakastan hänen piirteitään, vaikka hän ei ole "maailman komein".
Totta kai tärkeämpää on siis se, että luonteemme mätsäävät niin hyvin. Meillä on samanlaiset arvomaailmat, huumorintajut yms. Mitä ihmettä tekisin vallattoman komealla miehellä, jonka kanssa en tule toimeen?
Olen meikittä aika pliisun, mielestäni korkeintaan söpön näköinen, mutta meikkaan itsestäni hämäävän kauniin (hämäävän siksi, etten oikeasti ole erityisen kaunis =D ). Sinkkuaikana sain näin poikkeuksellisenkin hyvännäköistä miesseuraa, mutta koska itse tiedostan tasoni, niin en ole ollut vastaavasti erityisen kiinnostunut niistä huippukomeista, vaan olen mieltynyt enemmän tasoiseeni seuraan.
Jotka taas ovat kokeneet olevansa kärjistettynä liian huonoja mulle. Kauhun tasapaino... =D