Ihmisten pariutuminen saman "tasoisen" kumppanin kanssa.

Varmaankin, koska mua on lähestyneet käytännössä vain hirveän rumat miehet. Mä olen huolinut ne kaikki, koska en parempaakaan ehkä saisi, tai jos saisin, niin en kuitenkaan saisi pidettyä kauaa.

Ehkä joku on ollut sellainen ihmisen näköinen, jonka olen osin siitäkin syystä karsinut, ettei se kauaa mua katsois kuitenkaan.

minulla on kuitenkin poikkeuksellisen hyvän näköinen mies. En todellakaan ole miettinyt minkä "tasoisen" miehen voin saada vaan en olisi ottanut ketään jos en saisi sellaista johon itse ihastun.

Eikä se ulkonäkö tietenkään ole tason ainoa määrääjä myös, meillä esim. minä olen korkeasti koulutettu ja huippuälykkäänä pidetty, mies taas ammattikoulun käynyt eikä perinteisessä mielessä älykäs. Kumpi meistä sitten on "tasokkaampi", minä älykkönä vai törkeän komea mieheni. Itse pidän meitä ihan saman tasoisina, vain erilaisina.

Meinaan vaan, että eikö miehesi ympärillä ole kuitenkin amisaikoina ( ja muutenkin ) pyörinyt vaikka minkälaista misukkaa, jos hän on niin komea - ja jos hän on, niinkuin sanoit, ei-niin-älykäs, niin miten maailmassa hän älysi ottaa sinut, ruman ja läskin, kun olisi saanut kauniinkin?

Miten miehesi siis tajusi, että nimenomaan sinuun kannattaa satsata?

Saatan olla sun miehen tasoa, noin niinkuin ulkoisesti, mutta älyllisesti kaukana sinun takanasi, koska tätäkään yhtälöä en ymmärrä.

Varmaankin, koska mua on lähestyneet käytännössä vain hirveän rumat miehet. Mä olen huolinut ne kaikki, koska en parempaakaan ehkä saisi, tai jos saisin, niin en kuitenkaan saisi pidettyä kauaa.

Ehkä joku on ollut sellainen ihmisen näköinen, jonka olen osin siitäkin syystä karsinut, ettei se kauaa mua katsois kuitenkaan.

mielenkiintoinen keskustelu

Ap puhui vain ulkonäöstä, mutta useimmalle meistä se taso on muutakin.



Luulen, että useimmilla se puoliso tulee samasta sosiaaliluokasta, suunnilleen samalta koulutustasolta,on maailmankatsomukseltaan suunnilleen saman tyyppinen ihminen (aktiivinen kristitty ei mene naimisiin taistelevan ateistin kanssa) ja kiinnostuksiltaan ja harrastuksiltaan saman kaltainen. Ja ulkonäkö on vain yksi osa tätä isompaa palettia.



Itse olin nuorena sellainen tavis, mutta ihan siedettävän näköinen, ja muodokas hoikka kroppa. Seurustelin hetken aikaa erittäin komean nuoren miehen kanssa, ja täytyy sanoa, että se oli rasittavaa. Muiden naisten takia, joita selvästi ärsytti se, että poikaystäväni oli nimenomaan minun perääni. Samoin eräs ystäväni oli erittäin hyvännäköinen poika, ja monet tytöt halusivat seuraani tutustuakseen ystävääni. Kun tämä ystäväni sitten rupesi seurustelemaan pullukan ja tavallisen näköisen tytön kanssa, nämä tytöt purkivat sydäntään minulle, ja harmittelivat, että eivät yrittäneet poikaa tarpeeksi. Selvästikin kävi luonnolle, kun olivat mielestään tätä tyttöä kauniimpia. No tuskin sisäisesti kuitenkaan, ja tämä pari on ollut onnellisesti jo parikymmentä vuotta yhdessä. (Eikä mitään ulkoista eroa enää huomaa.)

Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut, että kun kaikenlaiset ihmiset löytävät itselleen puolison niin miten homma "sujuu" näiltä vähemmän viehättävän näköisiltä? Tarkoitan, että tiedostaako ihminen minkä tasoiseen kumppaniin hänellä on mahikset ja sen pohjalta ihastuu ja rakastuu toiseen?

Onko ruma ihminen sisimmässään kiinnostunut kauniista kumppanista ja tukahduttaa tunteensa tiedostaen ettei hänellä ole mahdollisuuksia, vai näkeekö hän toiset rumat ihmiset kauniina, koska on itse samaa "tasoa"..

Ihminen varmasti vaistoillaan etsii itselleen mahdollisimman vahvaa kumppania jatkamaan sukua. Jos itse on ns. heikosta päästä niin tiedostaako ihminen sen itse ja tyytyy sitten jatkamaan sukua toisen heikon kanssa, koska ei ikinä saisi parhaita yksilöitä?

Oli aika rajusti kirjoitettu, mutta ehkä ymmärsitte ajatuksen..

Olen miettinyt itse myös tasokeskustelua, mistä se oikein kumpuaa ja millaiset ihmiset sitä haluavat käydä. On totta, että kumppania etsiessä vallalla on tietynlaiset parisuhdemarkkinat. Monella on unelma löytää itselleen sopiva kumppani eikä siinä ole mitään väärää. On myös niitä ihmisiä, jotka pyytävät kuuta taivaalta (,täydellistä kumppania, jolla kompensoivat omia heikkouksiaan ja epävarmuuttaan,) ja jäävät sen vuoksi yksin, mikä voi edelleen johtaa kateuteen ja katkeruuteen. On toki niitäkin, jotka eivät kumppania etsi ja haluavat elää yksin. Se heille suotakoon. Niin ikään on hyvä opetella olemaan itsenäinen ennen sitoutumista.

On totta, että meitä ihmisiä on erinäköisiä ja kokokoisia, erilaisilla lahjoilla varustettuja. jne. Toiset on huippuälykkäitä, toiset vähemmän älykkäitä, toiset monilahjakkuuksia, toiset vähemmillä lahjoilla varustettuja, toiset häikäisevän kauniita, toiset tavallisen näköisiä, toiset siltä väliltä jne. Meitä kuitenkin yhdistää sama ihmisarvo, joka meillä on luomisen perusteella ja Jumalan kuvina. Hän on luonut meidät erilaisiksi ihan tarkoituksella.

Mielestäni tasokeskustelussa, vaikka ymmärränkin parisuhdemarkkinoiden olemassa olon, on kyse kylmästä kilpailusta. Ne, jotka nostavat itsensä siihen ylimpään kategoriaan, tekevät sitä ylpeyttään ja ehkä myös kateuttaan. Kilpailumieli ja kateus taas kumpuavat jonkinlaisesta epävarmuudesta ja itsetunnon ongelmista. Niihin voi hakea apua vaikka terapiasta. Itse ainakin toivon, että ihmiset voisivat vapautua tuollaisista ajattelumalleista. Itselläkin on ollut siinä joskus tekemistä.

jossa ihmiset luokittelivat miehiä ja naisia kymmeneen eri viehättävyystasoon. Lopussa katsottiin numerot ja yhdistettiin pariskunnat. Lähes kaikki pariskunnat olivat samaa tai vierekkäista tasoa.

Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut, että kun kaikenlaiset ihmiset löytävät itselleen puolison niin miten homma "sujuu" näiltä vähemmän viehättävän näköisiltä? Tarkoitan, että tiedostaako ihminen minkä tasoiseen kumppaniin hänellä on mahikset ja sen pohjalta ihastuu ja rakastuu toiseen? Onko ruma ihminen sisimmässään kiinnostunut kauniista kumppanista ja tukahduttaa tunteensa tiedostaen ettei hänellä ole mahdollisuuksia, vai näkeekö hän toiset rumat ihmiset kauniina, koska on itse samaa "tasoa".. Ihminen varmasti vaistoillaan etsii itselleen mahdollisimman vahvaa kumppania jatkamaan sukua. Jos itse on ns. heikosta päästä niin tiedostaako ihminen sen itse ja tyytyy sitten jatkamaan sukua toisen heikon kanssa, koska ei ikinä saisi parhaita yksilöitä? Oli aika rajusti kirjoitettu, mutta ehkä ymmärsitte ajatuksen..

Olen miettinyt itse myös tasokeskustelua, mistä se oikein kumpuaa ja millaiset ihmiset sitä haluavat käydä. On totta, että kumppania etsiessä vallalla on tietynlaiset parisuhdemarkkinat. Monella on unelma löytää itselleen sopiva kumppani eikä siinä ole mitään väärää. On myös niitä ihmisiä, jotka pyytävät kuuta taivaalta (,täydellistä kumppania, jolla kompensoivat omia heikkouksiaan ja epävarmuuttaan,) ja jäävät sen vuoksi yksin, mikä voi edelleen johtaa kateuteen ja katkeruuteen. On toki niitäkin, jotka eivät kumppania etsi ja haluavat elää yksin. Se heille suotakoon. Niin ikään on hyvä opetella olemaan itsenäinen ennen sitoutumista. On totta, että meitä ihmisiä on erinäköisiä ja kokokoisia, erilaisilla lahjoilla varustettuja. jne. Toiset on huippuälykkäitä, toiset vähemmän älykkäitä, toiset monilahjakkuuksia, toiset vähemmillä lahjoilla varustettuja, toiset häikäisevän kauniita, toiset tavallisen näköisiä, toiset siltä väliltä jne. Meitä kuitenkin yhdistää sama ihmisarvo, joka meillä on luomisen perusteella ja Jumalan kuvina. Hän on luonut meidät erilaisiksi ihan tarkoituksella. Mielestäni tasokeskustelussa, vaikka ymmärränkin parisuhdemarkkinoiden olemassa olon, on kyse kylmästä kilpailusta. Ne, jotka nostavat itsensä siihen ylimpään kategoriaan, tekevät sitä ylpeyttään ja ehkä myös kateuttaan. Kilpailumieli ja kateus taas kumpuavat jonkinlaisesta epävarmuudesta ja itsetunnon ongelmista. Niihin voi hakea apua vaikka terapiasta. Itse ainakin toivon, että ihmiset voisivat vapautua tuollaisista ajattelumalleista. Itselläkin on ollut siinä joskus tekemistä.

Tason määrittää ihan kylmästi se, miten iso osa esim. oman ikäryhmän vastakkaisen sukupuolen edustajista haluaisi ko. henkilön partnerikseen tai puolisokseen (lyhyelle seksisuhteelle on sitten aika erilaiset kriteerit, varsinkin miehillä). Ei sen kummempaa tai mystisempää. Yhden tai kymmenen ihmisen mielipide ei ole markkina-arvo, mutta tuhannen antaama pisteytys ja sen keskiarvo on. Ja jokainen tekee tätä päässään, joko tietoisesti tai tiedostamatta.

Yksilötasolla tämä markkina-arvoteoria ei kerro mitään varmaa, koska yksilöillä on usein keskiarvosta poikkeavia arvostuksia. Kuitenkin huomattavan iso ero markkina-arvossa on riski parisuhteen kannalta.

Erityisesti tilanteissa, joissa suhteen alussa on oltu suunnilleen samalla viivalla ja suhteen aikana toinen nostaa tai laskee arvoaan huomattavasti, tulee usein eroja. Esimerkiksi nainen laihduttaa huomattavasta ylipainosta normaaliksi,jompikumpi tulee julkkikseksi, jompikumpi menestyy muuten erikoisen paljon jne. Tietysti osa pysyy yhdessä siitä huolimatta.

Ei näitä kannata kieltää, mutta pitää tajuta, että nämä ovat todennäköisyyksiä ja yleistyksiä, ei mikään kohtalo tai sääntö.

ja jouduin "tyytymään" maahanmuuttajamieheen, kun komeat suomimiehet eivät olleet kiinnostuneita. No, onneksi maailmalta löytyy miehiä, joille kaikki naiset ovat kanuniita.

Siitä millainen itsetunto kullakin yksilöllä on. Sitä etsii sellaista puolisoa, jota uskaltaa tavoitella. Tosin monella naisella on kylläkin liians uuret luulot itsestään ja siksi jäävät helposti kokonaan ilman miestä. Itsestään pitää osata muodostaa sellainen reaalinen keskiarvo ja sitten tavoitella saman tuntuisia mukavia henkilöitä.

että nainen yleensä tavoittelee ylemmäs, miehelle riittää vähempikin. Siksi naisten huippu (kauniit, menestyneet, vahvatahtoiset) jää usein ilman, kun huippumiehet naivat myös vähän alempaa, jos kiva ja äidiksi sopiva nainen satuuu kohdalle ;). Ja korkeatasoiselle naiselle "ihan kiva" ja "kiltti" mies ei kelpaa.



Joo, yleistyksiä ovat nämä.

Luulen kanssa, että koulutetuilla ihmisillä ulkonäkö ei ole se tasoa eniten määräävä tekijä. Ihastumisessa riittää, että ulkonäkö miellyttää jollain tavalla omaa silmää.



Vaikuttaa myös siltä, että ihmiset tiedostamattaan pariutuvat "samantasoisten" kanssa.



Itse en edes ihastu mihinkään huippukomeisiin, tai edes pidä klassisen komeita komeina. Tykkään ulkoisesti tavallisen, mutta kivannäköisistä miehistä.

satuttiin miehen kanssa näkemään pätkä jostain treffiohjelemasta, jossa oli määritelty pareille yhteensopivuusprosentiti. Aloimme pohtimaan että mitkä meidän prosentit mahtaisi olla ja totesimme että joko jotain todella surkeaa tyylii 12%. Tai sitten me olisimme ainoat mahdolliset kumppanit toisillemme. =o)

Miehen kanssa olemme aikalailla samaa tasoa. Tulemme samanlaisista perheistä, suht sama koulutustaso ja ajattelemme aika samalla tavalla asioista.

Kombinaatio on se joka ratkaisee. Uskon että nuorena ulkonäkö on tärkeimpiä kriteerejä ja vanhempana taas luonne. Lisäksi arvostus yhteisössä merkitsee ja myös koulutus, sekä taloudellinen tilanne. Naisilla ulkonäkö merkitsee suhteessa enemmän ja miehillä taloudellinen tilanne ja yhteiskunnallinen asema. Näistä miksaten voi puolisot olla samantasoisia.



Meillä mieheni kanssa olemme aloittaneet olemaan yhdessä nuorina ja varmasti ulkonäkö vaikutti paljon. Itse olen tykännyt aina hyväkroppaisista miehistä, kasvoista ei tarvitse olla niin komea (itse asiassa kammosin liian kauniita/komeita miehiä, koska kokemuksen mukaan ovat usein itseään täynnä). Mutta huumori ja huomioiminen on se mikä saa minut ihastumaan:)



Ulkonäkö on katoavaista, mutta se puoli siinä on että hyvännäköisten vanhempien lapset ovat useammin myös hyvännäköisiä. Hyvä ulkonäkö taas useinmiten tekee lapsen/nuoren elämästä helpompaa ja saa aikaan positiivisen kierteen elämässä.

Olen huomannut sellaisen seikan, että erityisesti ne ihmiset (naiset), jotka eivät oikein päde missään muussa, ottavat kilpa-aseekseen sen ulkonäön. Se tietysti kertoo paljon ihmisestä itsestään ja hänen kätketystä alemmuuskompleksistaan. Turhamaisen, pinnallisen ja ulkonäkökeskeisen ihmisen kyllä tunnistaa helposti. Surullista tietysti sen ihmisen itsensä kannalta.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2012 klo 23:45"]

Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut, että kun kaikenlaiset ihmiset löytävät itselleen puolison niin miten homma "sujuu" näiltä vähemmän viehättävän näköisiltä? Tarkoitan, että tiedostaako ihminen minkä tasoiseen kumppaniin hänellä on mahikset ja sen pohjalta ihastuu ja rakastuu toiseen? 

[/quote]

Vähemmän halutuilla se menee niin, että kun joku vastaa aloitteeseen, niin sen kanssa mennään sitten yhteen.

Lopulta tyydytään sopivaan kun ei haluta olla enää yksin

Ihan automaattisesti suljen pois miehet jotka ovat liian kauniita tai komeita, etenkin jos se komeus tai kauneus on liian kiiltokuvamaista tai sitä normia jota "yleensä" pidetään komeana. Eli miesmallin näköisiä en pidä edes potentiaalisina kumppaneina. Oma miesihanne jota pidän komeana on enemmän sellainen hiomaton timantti, eli miehekäs mutta ei välttämättä klassisen komea. Kai tämä on sitten samaa tasoa itseäni kanssa, eli en ole mitenkään klassisen kaunis tai misutyyppiä, mutta on voin olla viehättävä ja seksikäs (ainakin joidenkin mielestä).

Koulutuksella ei ole niin väliä, kunhan on ajatteleva ja asioista kiinnostunut ihminen, koska sellaisena itseänikin pidän. Koulutuksentasoa tärkeämpänä pidän ehkä alaa. Ikinä ei minulla ole natsannut vaikka myyntimiesten, lakimiesten tai bisnesshemmojen kanssa.

Vaatimukset on varmaan mullakin sitten liian kovat, kun ei miestä ole löytynyt. Korkeampi koulutus on, enkä taida ihan pahan näköinen olla kuitenkaan.

Ulkonäöllä ei ole juuri mitään muuta merkitystä kuin ensivaikutelma, eli parisuhteen kannalta ei juuri mitään. Tietenkin ensivaikutelmalla on oma osuutensa siinä, haluaako jotakuta lähestyä, mutta jos on tarpeeksi fiksu tajutakseen, ettei ulkonäkö kerro oikeastaan mitään siitä, millainen ihminen on luonteeltaan ja millaista hänen kanssaan on elää, niin osaa jättää sen omaan arvoonsa ja lähestyä sellaistakin ihmistä, jonka  ulkonäkö ei aluksi ole erityisen vetoava. Olenpa huomannut sellaisenkin asian, että vaikka joku on aluksi näyttänyt vähän nyrpeältä, niin häneen tutustuttuani ja mukavaksi havaittuni, rupesin pitämään sitä ulkonäköäkin ihan mukiinmenevänä.

Jos ulkonäkö johonkin vaikuttaa, niin kartan kyllä ihmistä, joka vaikuttaa liian laitetuilta. Se merkitsee todennäköisesti sitä, että ulkonäön merkitys on hänellä ylikorostunut ja se väistämättä haittaa huomion kiinnittämistä siihen sisimpään, jota minä taas pidän tärkeimpänä.

Omassa miehessä vetosi aluksi samanlainen huumorintaju, ja nyt jälkeenpäin ajatellen luulen, että pitkä avioliitto on enimmäkseen sen ansiota, että meillä on samankaltaiset elämänarvot.

Kauneuskin on kulttuuriin sidonnaista. Olen naimisissa ulkomaisen miehen kanssa. Suomessa en ole mitenkään kummallisen hyvännäköinen tapaus, mutta mieheni kotimaassa suosittua tavaraa. Mieheni ei taas heidän piireissään ole komeimmasta päästä, ja ihmettelyjä kuuluu joka kissanristiäisissä miten ihmeessä päädyimme yhteen.