Ihmisten pariutuminen saman "tasoisen" kumppanin kanssa.

Itse luulen löytäneeni kumppanini hajuaistin perusteella. Olen lukenut, että sen perusteella ihmiset oikeasti löytävätkin sen kumppanin (siis jos eivät haise pelkästään keinotekoiselle tai käytä e-pillereitä). Pidin kumppania aluksi ihan omituisena enkä todellakaan ihastunut. Pian se kuitenkin tapahtui kun vietti aikaa hänen kanssaan ja haisee vieläkin hyvälle. Sille omalle.

Vastahan siitä oli jossain tiedeohjelmassa (Prisma?) miten etenkin naiset etsivät alitajuisesti itsensä näköistä kumppania. Pätee varmaan kaikennäköisiin ihmisiin.

Kännissä taas rumakin näyttää kauniimmalta ja rima laskee. Ja kuinkahan monta parisuhdetta on Suomessa saanut alkunsa humalassa?

Noh, tätä nyt on hankala kirjoittaa kuulostamatta mulkulta mutta anyways.

Itse seurustelin aikoinani viitisen vuotta miehen kanssa joka oli ihana, huomaavainen, fiksu ja kaikin puolin hyvä mies mutta.. ulkonäöltään mies oli hieman epäsiisti, pukeutui "pappamaisesti" vaikka ikää oli alle 25, hiukset ja naamakarvat rehottivat toisinaan ja pituuttakin oli mieheksi melko vähän. Itse taas olen aina pitänyt ulkonäöstäni huolta ja pukeutunut suht muodikkaasti ja siististi kuten myös koko ystäväpiirini.

Itseäni nämä ulkonäköerot eivät siis haitanneet, mutta voi luoja kun sain kuulla tästä muilta ihmisiltä. Kaverit kuittailivat, perheeni kuittaili, jopa miehen kaverit ihmettelivät miten "tyydyin" häneen, randomit baarissa eivät iskiessään minua uskoneet että olin hänen kanssaan kun osoitin miestäni ja sanoin seurustelevani jo.

Se oli todella kuluttavaa ja siinä tajusi miten pinnallisia monet ovat. Lopulta kuitenkin erottiin ihan muista syistä, ja kaverit toki heti koittivat parittaa joillekin tyhjäpäisille hunkseille :D

mietin että mikä sen kauniin ja ruman oikein loppujenlopuksi määrittää edes? en oo tainnu oikeasti koskaan nähdä oikeasti RUMAA ihmistä! meitä vaan on niin moneen junaan ja kaikki on erinäköisiä! hyvä vaan että on :) tylsäähän tää maan päällinen vaellus olis jos kaikki vastaantulevat ois täysin samannäköisiä. (<-- heh,en tiedä kirjotetaanko tota edes yhteen mutta hälläväliä:) )HEI ME KAIKKI OLLAAN KAUNIITA!!!:)..  en pidä ERITYISEN kauniina itseäni,vaikka muut minua kauniiksi sanookin mutta en myös pidä itseäni varsinaisesti rumanakaan :) nyt teille kaikille kauniille yksilöille tiedoksi: olkaa kaikki ylpeitä omasta ulkonäöstänne ja etsikää siitä hyvät puolet, elkääkä kattoko ekana että "ouu mikä näppylä mul on tossa nenän päässä" :D ja te jotka pidätte itseänne hirviön näkösinä niin miettikää,että kukaan muu tuskin pitää teitä hirviön näkösenä :) ajattelette vaan itse olevanne rumia vaikka todellisuudessa olisitte missin näköisiä :P ohhoh,tulipas pitkä teksti, ja varmaan myös tosi sekava mutta yrittäkää saaha selvää :) hyvää kesän jatkoa te kaikki KAUNIIT :) 

Mä olen ilmeisesti aika ruma, mutta kuvittelen itsestäni liikoja.

No, saman tien raakkaan sellaiset mallipoikatyyppiset miehet pois, ovat jotenkin niin eri tasoa etten voisi kuvitellakaan olevani sellaisen kanssa tekemisissä. Liikoja taas kuvittelen ilmeisesti sen vuoksi, että vain kauheat miehet lähestyvät minua. Siis vanhat, rumat, lihavat, haisevat, epäsiistit...nykyinenkin mies on huomattavasti vanhempi ja tiedän kyllä, että jos olisimme olleet samaan aikaan vaikka yläasteella ei hän olisi vilkaissutkaan minuun päin. Mies on myös vähemmän koulutettu ja vähemmän tienaava, eli käytännössä maksan tuhansia euroja vuodessa siitä että saan olla hänen kanssaan. Olisi kyllä kiva joskus kokea vaikka millaista on olla sängyssä sellaisen kanssa, jonka ulkonäkö viehättää, jota himoitsee.

Tiedän olevani pinnallinen, mutta jotkut pariskunnat todella ihmetyttävät minua. Siis pitävätkö esim. suohirviön näköiset haisevat sairaalloisen lihavat ihmiset oikeasti toisiaan seksikkäinä ja ihanina ja ei edes vilkaista normaalipainoisia siistejä ihmisiä, vai tiedostetaanko vaan ettei muuhun ole mahkuja ja sen vuoksi yritetään edes sietää toista jottei oltaisi yksin..

Hmm jotenkin sitä vaan löytänyt hyvännäköisen kumppanin. Jotenkin vaan kolahti, tää mies oli täydellisintä mitä oon koskaan nähnyt. On vieläkin hoteinta. Ollaan muutenkin aika samantasoisia, samat arvot ja harrastukset, sama koulutustausta.

En edes tiedä, miten näin samantyyppisen kumppanin olen onnistunut löytämään. En ikinä voisi seurustella sellaisen kanssa, joka ei silmääni olisi parasta mitä maailma päällään kantaa. =) Jotenkin vaan tietty ulkonäkö napsahtaa, ei se kaikkiin kolahda samal taval ku muhun mutta.. jotain maagista. Kuin kaksi palapelin palaa.

Kyllä. Jos on aina vain yksin niin hoksaahan sitä että kannattaa katsella muitakin kuin ketä tähän asti.

Uskon ehdottomasti siihen, että ulkoisesti samantasoiset pysyvät yhdessä todennäköisemmin kuin huiman erilaiset parit. Tuossa esimerkkejä pitkään yhdessä olleista julkkispareista:

http://www.iltalehti.fi/viihde/2013080317326513_vi.shtml

John Travoltan on huhuttu olevan homo, ja Matthew Broderick on korkeintaan nörttimäisen söötti tyrmäävän Sarah Jessica Parkerin rinnalla, mutta muuten tossa on mun mielestä aika passeli otos. Suomalaisista voisi ottaa esimerkiksi vaikkapa Teemu ja Sirpa Selänteen tai Toni ja Veera Niemisen. Siinä on vakka kantensa löytänyt. 

Mi nulla on aina ollut huono itse tunto. Ja kaikki suhteeni on olleet ei niin hyvän näköisen miehen kanssa. Koska en usko että minulla  on mitään annettavaa paremman näköiselle. Tavallaan tasaan heikkouksia en ole viihdyttävää seuraa, tai pelkään olevani tylsä, pelkään olevani vähä-älyinen, tunnen olevani kaikessa huono jne. Mutta olen ihan sievä ulkonäöltä, puoliso taas ei ole hyvän näköinen, mutta on hauska, suht. Viisas, sellainen joka on äänessä, keksii kaikkien kanssa juteltavaa. Siis minä olen itsevarma ulkonäöstäni, mutta olen huono sosiaalisissa tilanteissa. Mies taas on epävarma ulkonäöstään, mutta on hyvä sosiaalisissa tilanteissa.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 13:00"]

Uskon ehdottomasti siihen, että ulkoisesti samantasoiset pysyvät yhdessä todennäköisemmin kuin huiman erilaiset parit. Tuossa esimerkkejä pitkään yhdessä olleista julkkispareista:

http://www.iltalehti.fi/viihde/2013080317326513_vi.shtml

John Travoltan on huhuttu olevan homo, ja Matthew Broderick on korkeintaan nörttimäisen söötti tyrmäävän Sarah Jessica Parkerin rinnalla, mutta muuten tossa on mun mielestä aika passeli otos. Suomalaisista voisi ottaa esimerkiksi vaikkapa Teemu ja Sirpa Selänteen tai Toni ja Veera Niemisen. Siinä on vakka kantensa löytänyt. 

[/quote]

Tyrmäävä hyvässä vai pahassa?!

[quote author="Vierailija" time="17.05.2012 klo 00:03"]

minulla on kuitenkin poikkeuksellisen hyvän näköinen mies. En todellakaan ole miettinyt minkä "tasoisen" miehen voin saada vaan en olisi ottanut ketään jos en saisi sellaista johon itse ihastun.

Eikä se ulkonäkö tietenkään ole tason ainoa määrääjä myös, meillä esim. minä olen korkeasti koulutettu ja huippuälykkäänä pidetty, mies taas ammattikoulun käynyt eikä perinteisessä mielessä älykäs. Kumpi meistä sitten on "tasokkaampi", minä älykkönä vai törkeän komea mieheni. Itse pidän meitä ihan saman tasoisina, vain erilaisina.

Meinaan vaan, että eikö miehesi ympärillä ole kuitenkin amisaikoina ( ja muutenkin ) pyörinyt vaikka minkälaista misukkaa, jos hän on niin komea - ja jos hän on, niinkuin sanoit, ei-niin-älykäs, niin miten maailmassa hän älysi ottaa sinut, ruman ja läskin, kun olisi saanut kauniinkin?
Miten miehesi siis tajusi, että nimenomaan sinuun kannattaa satsata?

Saatan olla sun miehen tasoa, noin niinkuin ulkoisesti, mutta älyllisesti kaukana sinun takanasi, koska tätäkään yhtälöä en ymmärrä.

Vastaus: Hänellä on hyvä palkkainen työ, mies on käytännöllinen ja mukavuutta arvostava :D

T: keskivertoa älykkäämpi?

[quote author="Vierailija" time="07.10.2013 klo 23:04"]

[quote author="Vierailija" time="17.05.2012 klo 00:03"]

minulla on kuitenkin poikkeuksellisen hyvän näköinen mies. En todellakaan ole miettinyt minkä "tasoisen" miehen voin saada vaan en olisi ottanut ketään jos en saisi sellaista johon itse ihastun.

Eikä se ulkonäkö tietenkään ole tason ainoa määrääjä myös, meillä esim. minä olen korkeasti koulutettu ja huippuälykkäänä pidetty, mies taas ammattikoulun käynyt eikä perinteisessä mielessä älykäs. Kumpi meistä sitten on "tasokkaampi", minä älykkönä vai törkeän komea mieheni. Itse pidän meitä ihan saman tasoisina, vain erilaisina.

Meinaan vaan, että eikö miehesi ympärillä ole kuitenkin amisaikoina ( ja muutenkin ) pyörinyt vaikka minkälaista misukkaa, jos hän on niin komea - ja jos hän on, niinkuin sanoit, ei-niin-älykäs, niin miten maailmassa hän älysi ottaa sinut, ruman ja läskin, kun olisi saanut kauniinkin?
Miten miehesi siis tajusi, että nimenomaan sinuun kannattaa satsata?

Saatan olla sun miehen tasoa, noin niinkuin ulkoisesti, mutta älyllisesti kaukana sinun takanasi, koska tätäkään yhtälöä en ymmärrä.

Vastaus: Hänellä on hyvä palkkainen työ, mies on käytännöllinen ja mukavuutta arvostava :D

T: keskivertoa älykkäämpi?

Ja lisäsys vielä tämä nainen on hieman pullea, mutta muuten todennäköiseti ihan ok näköinen, mutta on naisena kiriittisempi ulkonäöstään kuin mies.

Mä oon ilman rillejä aika kaunis, vähän sellainen katseidenkääntäjä, seksikäs, sopusuhtainen kroppa, tyyli tosin niin boheemi, etten ihan "superbeibe" -osastoon pääse. Seurustelukumppanit ja hoidot samaan tyyliin, ns. yksilöllisen kauniita, nykyinen on vähän pullukka mun makuuni, mutta  olen tottunut ;) kun on muuten niin söpö. Ja sekin tykkää musta myös rillit päässä, hehe. 

[quote author="Vierailija" time="22.05.2012 klo 16:09"]

Tason määrittää ihan kylmästi se, miten iso osa esim. oman ikäryhmän vastakkaisen sukupuolen edustajista haluaisi ko. henkilön partnerikseen tai puolisokseen (lyhyelle seksisuhteelle on sitten aika erilaiset kriteerit, varsinkin miehillä). Ei sen kummempaa tai mystisempää. Yhden tai kymmenen ihmisen mielipide ei ole markkina-arvo, mutta tuhannen antaama pisteytys ja sen keskiarvo on. Ja jokainen tekee tätä päässään, joko tietoisesti tai tiedostamatta.

[/quote]

Mä en ymmärrä, mitä ihmeen merkitystä sillä olisi, miten iso osa jonkun ryhmän jäsenistä haluaisi kumppanikseen. Jos joku kuvittelee haluavansa mut partnerikseen, vaikkapa ulkonäön perusteella, on luultavasti joko tyhmä tai pinnallinen tai molempia. En usko, että niiden joukosta kovin todennäköisesti löytäisin ketään, jonka kanssa oikeasti pystyisin elämään (tai joka pystyisi mun kanssa). Vastaavasti tietenkin jos itse yrittäisin sanoa, keitä ryhmästä haluaisin puolisoksi, hyvin harvoista pystyisin sanomaan, koska hyvin harvoja tunnen riittävästi.
Niin, olen oikeasti sitä mieltä, että puheessa markkina-arvosta tai tasosta ole mitään mieltä. Kyse ei ole tasosta vaan siitä, ketkä sopivat keskenään yhteen.

Omassa kaveripiirissäni on paljon kauniita vapaita nuoria naisia..  ihan siis oikeesti kauniita, kauniit kasvot ja laiha/sopusuhtainen vartalo. En tiedä missä vika, sillä säädöt miesten kanssa ei oo ikinä jatkunu oikeestaan ees treffeihin. Jos lähetään ulos viettämään iltaa, sen kyllä huomaa, että ne tytöt saa miehiltä sen huomion. Aamulla ne voi herätä baarimiehen luota, muttei koskaan mitään vakavempaa.

     Tässä iässä on vaan niin tuhottoman paljon kauniita tyhjäpäisiä naisia ja hyvännäköset miehet on kaikki pelimiehiä. Onko se just sitä sopusointua?

"Tason määrittää ihan kylmästi se, miten iso osa esim. oman ikäryhmän vastakkaisen sukupuolen edustajista haluaisi ko. henkilön partnerikseen tai puolisokseen (lyhyelle seksisuhteelle on sitten aika erilaiset kriteerit, varsinkin miehillä). Ei sen kummempaa tai mystisempää. Yhden tai kymmenen ihmisen mielipide ei ole markkina-arvo, mutta tuhannen antaama pisteytys ja sen keskiarvo on. Ja jokainen tekee tätä päässään, joko tietoisesti tai tiedostamatta."

Mun miehen ottais varmaan useampi (seksi-)partneriksi, mutta itse olen aina ollut enemmän vaimotyyppiä. Ollaanko sit samantasoisia? Mieheni on minun mielestä paremman näköinen kun minä, mutta ehkä asia on vaan mun silmissä näin, koska en itsekään ole mikään ruma.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2012 klo 16:04"]

Luulen, että useimmilla se puoliso tulee samasta sosiaaliluokasta, suunnilleen samalta koulutustasolta,on maailmankatsomukseltaan suunnilleen saman tyyppinen ihminen (aktiivinen kristitty ei mene naimisiin taistelevan ateistin kanssa) ja kiinnostuksiltaan ja harrastuksiltaan saman kaltainen. Ja ulkonäkö on vain yksi osa tätä isompaa palettia.

[/quote]

Ehkä useimmilla. Mieheni kertoo suhteemme suurimmaksi onneksi ja kipinäksi sen, että vaikka olemme aika erilaisia niin silti meillä on samantapainen arvomaailma ja haaveet tulevaisuudelle. Minä olen agnostikko, mies kristitty. Väittelemme usein erilaisista aiheista ja keskustelemme, tykkäämme kun kumpikin tuo erilaista näkökulmaa asioihin. Kumpikin käynyt ammattikoulun, minä suuntaan seuraavaksi yliopistoon ja mies todennäköisesti vaihtaa töistään yrittäjäksi. Liikkuminen kiinnostaa kumpaakin, mutta niissäkin eri lajit sekä harrastukset kummallakin on omansa. Ulkonäöllisesti olemme samaa tasoa, itse olin nuorempana kauniimpi mutta mieheni on komistunut iän myötä. Se on se kokonaisuus joka ratkaisee ainakin meillä, ei pelkästään ulkonäkö tai asenne vaan koko paketti. Toisen taloudellisella tilanteella ei ole merkitystä, tilipussiin ei ihastuta vaan ihmiseen eikä kumpikaan arvota ihmisiä esim. koulutuksen tai aseman kautta.

Kuten mieheni on sanonut, hän pitää siitä että olemme erilaisia niin ei aika käy niin tylsäksi ja yksitoikkoiseksi, mutta emme niin erilaisia että se aiheuttaisi haittaa suhteellemme kuten täysin erilaiset tulevaisuuden toiveet. 

Mä en oikein osaa määrittää omaa tasoani, sillä minua ei ikinä, _ikinä_ miehet lähesty esim. baarissa. Ei edes ne rumat. Mutta itse olen saanut iskettyä (ainakin omaan makuuni) erittäinkin hyvännäköisiä ja muutenkin laadukkaita miehiä. Ihan sekä seksisuhteisiin että pidempiin vuosien parisuhteisiin. Nykyinen kumppanikin on komea, urheilullinen, korkeakoulutettu ja minua reilusti nuorempi. 

En ole ruma (ihan tavallinen, laitettuna jopa nätti), kovin lihava (vähän ylipainoinen mutta myös urheilullinen eli kuitenkin kiinteä) tms näkyvästi viallinen, mutta "se jokin" selvästi puuttuu koska minua eivät miehet itse lähesty. Uskon, että kompensoin sen ulkonäön tms puutteen ehkä sitten älykkyydellä ja huumorintajulla? Tai sitten minussa on jokin huono viba joka osoittautuu vääräksi kun itse tungen tutustumaan miehiin... En tiedä, joskus harmittaa kun kukaan ei koskaan piiritä, mutta toisaalta kaikki exät on olleet omaan silmään tooooodella hyvännäköisiä joten se kai on tärkeintä että herkkuja saa kun haluaa :D.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 13:00"]

Uskon ehdottomasti siihen, että ulkoisesti samantasoiset pysyvät yhdessä todennäköisemmin kuin huiman erilaiset parit. Tuossa esimerkkejä pitkään yhdessä olleista julkkispareista:

http://www.iltalehti.fi/viihde/2013080317326513_vi.shtml

John Travoltan on huhuttu olevan homo, ja Matthew Broderick on korkeintaan nörttimäisen söötti tyrmäävän Sarah Jessica Parkerin rinnalla, mutta muuten tossa on mun mielestä aika passeli otos. Suomalaisista voisi ottaa esimerkiksi vaikkapa Teemu ja Sirpa Selänteen tai Toni ja Veera Niemisen. Siinä on vakka kantensa löytänyt. 

[/quote]

Eikös John Travoltalle tullut ero homohuhujen takia? Ja eivät taida olla pelkkiä huhuja: http://s102.photobucket.com/user/erchie/media/john_travolta_kissing_guy.jpg.html

Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut, että kun kaikenlaiset ihmiset löytävät itselleen puolison niin miten homma "sujuu" näiltä vähemmän viehättävän näköisiltä? Tarkoitan, että tiedostaako ihminen minkä tasoiseen kumppaniin hänellä on mahikset ja sen pohjalta ihastuu ja rakastuu toiseen? Onko ruma ihminen sisimmässään kiinnostunut kauniista kumppanista ja tukahduttaa tunteensa tiedostaen ettei hänellä ole mahdollisuuksia, vai näkeekö hän toiset rumat ihmiset kauniina, koska on itse samaa "tasoa".. Ihminen varmasti vaistoillaan etsii itselleen mahdollisimman vahvaa kumppania jatkamaan sukua. Jos itse on ns. heikosta päästä niin tiedostaako ihminen sen itse ja tyytyy sitten jatkamaan sukua toisen heikon kanssa, koska ei ikinä saisi parhaita yksilöitä? Oli aika rajusti kirjoitettu, mutta ehkä ymmärsitte ajatuksen..

Olen miettinyt itse myös tasokeskustelua, mistä se oikein kumpuaa ja millaiset ihmiset sitä haluavat käydä. On totta, että kumppania etsiessä vallalla on tietynlaiset parisuhdemarkkinat. Monella on unelma löytää itselleen sopiva kumppani eikä siinä ole mitään väärää. On myös niitä ihmisiä, jotka pyytävät kuuta taivaalta (,täydellistä kumppania, jolla kompensoivat omia heikkouksiaan ja epävarmuuttaan,) ja jäävät sen vuoksi yksin, mikä voi edelleen johtaa kateuteen ja katkeruuteen. On toki niitäkin, jotka eivät kumppania etsi ja haluavat elää yksin. Se heille suotakoon. Niin ikään on hyvä opetella olemaan itsenäinen ennen sitoutumista. On totta, että meitä ihmisiä on erinäköisiä ja kokokoisia, erilaisilla lahjoilla varustettuja. jne. Toiset on huippuälykkäitä, toiset vähemmän älykkäitä, toiset monilahjakkuuksia, toiset vähemmillä lahjoilla varustettuja, toiset häikäisevän kauniita, toiset tavallisen näköisiä, toiset siltä väliltä jne. Meitä kuitenkin yhdistää sama ihmisarvo, joka meillä on luomisen perusteella ja Jumalan kuvina. Hän on luonut meidät erilaisiksi ihan tarkoituksella. Mielestäni tasokeskustelussa, vaikka ymmärränkin parisuhdemarkkinoiden olemassa olon, on kyse kylmästä kilpailusta. Ne, jotka nostavat itsensä siihen ylimpään kategoriaan, tekevät sitä ylpeyttään ja ehkä myös kateuttaan. Kilpailumieli ja kateus taas kumpuavat jonkinlaisesta epävarmuudesta ja itsetunnon ongelmista. Niihin voi hakea apua vaikka terapiasta. Itse ainakin toivon, että ihmiset voisivat vapautua tuollaisista ajattelumalleista. Itselläkin on ollut siinä joskus tekemistä.

Tason määrittää ihan kylmästi se, miten iso osa esim. oman ikäryhmän vastakkaisen sukupuolen edustajista haluaisi ko. henkilön partnerikseen tai puolisokseen (lyhyelle seksisuhteelle on sitten aika erilaiset kriteerit, varsinkin miehillä). Ei sen kummempaa tai mystisempää. Yhden tai kymmenen ihmisen mielipide ei ole markkina-arvo, mutta tuhannen antaama pisteytys ja sen keskiarvo on. Ja jokainen tekee tätä päässään, joko tietoisesti tai tiedostamatta.

Yksilötasolla tämä markkina-arvoteoria ei kerro mitään varmaa, koska yksilöillä on usein keskiarvosta poikkeavia arvostuksia. Kuitenkin huomattavan iso ero markkina-arvossa on riski parisuhteen kannalta.

Erityisesti tilanteissa, joissa suhteen alussa on oltu suunnilleen samalla viivalla ja suhteen aikana toinen nostaa tai laskee arvoaan huomattavasti, tulee usein eroja. Esimerkiksi nainen laihduttaa huomattavasta ylipainosta normaaliksi,jompikumpi tulee julkkikseksi, jompikumpi menestyy muuten erikoisen paljon jne. Tietysti osa pysyy yhdessä siitä huolimatta.

Ei näitä kannata kieltää, mutta pitää tajuta, että nämä ovat todennäköisyyksiä ja yleistyksiä, ei mikään kohtalo tai sääntö.

Olen muuten sellaisen seikan huomannut itsekin laihtuneena ja kaunistuneena, että se taisi olla kova pala joillekin "ystäville". Kaikki eivät siinä tukeneet eivätkä sitä minulle halunneet. Sen huomaa kyllä rivien välistä, hiljaisesta viestinnästä, eleistä jne. Se siis joidenkin naisten taholta koetaan uhkana, koska laihduttava/laihtunut ja terveeksi tullut saa enemmän huomiota miehiltä ja on siis siksi uhka joillekin naisille. Naurettavaa. Tämä taas palautuu tuollaisen ihmisen omaan epävarmuuteen, huonoon itsetuntoon sekä ihmeelliseen, vääristyneeseen kilpailuviettiin. Sille on termikin ja se on negatiivinen kateus. Pitää muistaa, että laihduttamisessa on kyse kuitenkin omaksi itseksi tulemista; terveeksi tulemisesta. Se ei ole muilta pois mitenkään. Odotettavissa oleva elinikäennuste kasvaa, todennäköisyys sairastua sydän- ja verisuonitauteihin laskee, nivelet ja polvet kestävät pidempään, normaalipainoinen ihminen jaksaa enemmän ja on energisempi, itsetunto kasvaa, elämänlaatu kohenee jne. Lihavuus ja siitä koituvat sairaudet ja toimenpiteet ovat myös suuri rasite koko yhteiskuntatasolla. Asiaa voi verrata vaikkapa muuhun sairauteen, esim. syöpään. En toivoisi koskaan sairautta ystäville enkä tuntemattomille. Itse toivon, että niin tutut kuin tuntemattomat olisivat normaalipainoisia/hoikkia ja ruokailutottumuksien kanssa tasapainossa. :)