Ihmisten pariutuminen saman "tasoisen" kumppanin kanssa.

Ap puhui vain ulkonäöstä, mutta useimmalle meistä se taso on muutakin.

Luulen, että useimmilla se puoliso tulee samasta sosiaaliluokasta, suunnilleen samalta koulutustasolta,on maailmankatsomukseltaan suunnilleen saman tyyppinen ihminen (aktiivinen kristitty ei mene naimisiin taistelevan ateistin kanssa) ja kiinnostuksiltaan ja harrastuksiltaan saman kaltainen. Ja ulkonäkö on vain yksi osa tätä isompaa palettia.

Halusipa tai ei, useimmilla ihmisillä ulkonäkö tuntuu kuitenkin olevan kriteeri numero yksi. Onhan se ihan luonnollistakin, koska ihmiset tutustuvat usein toistensa sisimpään vasta vähitellen. Paitsi ehkä nykyaikana, jolloin tietokone tutustuttaa pariskuntia, mutta aika helposti sitä kuvaa kuitenkin varmasti katsotaan ensimmäisenä ja joko hylätään tai hyväksytään.

Varmasti ulkoinen samankaltaisuus rohkaisee ihmisiä ja ehkä ihastuttaakin. Omantasoista on helppo lähestyä.

Kuitenkin mitä vanhemmaksi olen itse tullut, sitä enemmän olen huomannut, että voisin rakastaa lähes minkä näköistä miestä tahansa. Ulkonäöllä ei olisi juuri mitään merkitystä, kunhan tietyt henkiset ominaisuudet täyttyisivät. Itse olen melko kaunis nainen. Näiden ajatusten valossa puolestani ajattelen, että joku fiksu ja lämmin, mutta rumemman puoleinen mies ei edes harkitsisi minua pelkästään siksi, että näytän tältä.

oikeasti se ykköskriteeri, ne muut tulevat vain huomaamatta. Korkeakouluopiskelija luonnostaan liikkuu korkeakouluopiskelijoiden joukossa, joten puoliso haetaan samasta sosiaaliluokasta huomaamatta, kuntosaleilla käyvä sattuu tapaamaan kuntosaleilla kävijöitä, seurakunnassa käyvä tutustuu parhaiten juuri seurakunnassa kävijöihin. Ja baareissa kävijä tutustuu baareissa käyviin ihmisiin. Eli jo sillä, missä tutustumme vastakkaiseen sukupuoleen, valitsemme vahvasti, mitä muita kuin ulkonäkökriteerejä meillä on.

Miehenä voin sanoa, että ulkonäön merkitys muuttuu sukupuolen vaihtuessa. Naiset korostavat omaa ulkonäköään enemmän kuin miehet, mutta miehet myös kiihottuvat käytännössä pelkästään visuaalisista asioista. 

Ainoa kriteeri itselleni puolison suhteen on ollut se, sytynkö eli himoitsenko naista. Muista naisista on sitten tullut kavereita. Haluamisenkin suhteen tosin maut vaihtelevat tosi paljon. Saan helposti naisia, mutta viehätyn persoonallisista naisista. Tykkään esim. Tanja Poutiaisen ulkonäöstä aika paljon, vaikka häntä ei yleensä kai mitenkään erityisen tyrmäävänä pidetä.

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 09:45"]

Ulkonäöllä ei ole juuri mitään muuta merkitystä kuin ensivaikutelma, eli parisuhteen kannalta ei juuri mitään. 

[/quote]

Tää on kyllä ihan täyttä potaskaa. Olen ollut kohta 15 vuotta kimpassa aivan mielettömän hyvännäköisen ihmisen kanssa ja edelleen joka päivä hänen ulkonäkönsä saa sydämeni pamppailemaan. Ei ole tullut arkea suhteeseen eikä ensivaikutelma ole muuttunut.

Voi kun olisi joku nettilaskuri, jolla voisi määrittää oman tasonsa. Ja sitten hakea sopivaa kumppania samalta tasolta.

No minun kokemukseni mukaan ei ne heikoimmat yksilöt ainakaan miehistä pääse edes lisääntymään. Mutta heikolla tarkoitan sitä että omaa rumuuden lisäksi myös deekuuntumisen jalon taidon ja tyhmyyden. Sellaisilla tyypeillä ei ole ikinä ketään.

Ei minua ole rumat miehet koskaan lähestyneet, mutta en kyllä varsinaisesti ole valinnut puolisoa ulkonäön perusteella, vaan sen perusteella että hän teki aloitteen ja tutustuimme. Ja sitten ihastuin. Ja sitten rakastuin. Hänen luonteeseensa, mutta tottakai se ulkonäkö on plussaa.

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 12:09"]

Vastahan siitä oli jossain tiedeohjelmassa (Prisma?) miten etenkin naiset etsivät alitajuisesti itsensä näköistä kumppania. Pätee varmaan kaikennäköisiin ihmisiin.

[/quote]

Minun elämäni rakkaus on pitkä, raamikas ja vaalea. Minä olen tumma ja lyhyt. Aioa samankaltainen piirre on ekä samanlaiset silmät. Ja ihastuin alunperin hänen ulkonäköön.

Ja hän on kasvoista herkkäpiirteinen, minä taas jykevämpipiirteinen, hieman kuin Martina Aitolehti.

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 14:17"]

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 09:45"]

Ulkonäöllä ei ole juuri mitään muuta merkitystä kuin ensivaikutelma, eli parisuhteen kannalta ei juuri mitään. 

[/quote]

Tää on kyllä ihan täyttä potaskaa. Olen ollut kohta 15 vuotta kimpassa aivan mielettömän hyvännäköisen ihmisen kanssa ja edelleen joka päivä hänen ulkonäkönsä saa sydämeni pamppailemaan. Ei ole tullut arkea suhteeseen eikä ensivaikutelma ole muuttunut.

[/quote]

Jos rakastat toista, hänen ulkonäkönsä saa sydämesi pamppailemaan riippumatta siitä, onko hän objektiivisesti katsottuna hyvännäköinen vai ei. (Jos nyt hyvännäköisenä pitäminen koskaan voi olla objektiivista...)

Sinunkaan tapauksessasi sillä ulkonäöllä ei ole ollut muuta merkitystä kuin ensivaikutelma.

Tutkimusten mukaan näin ei ole. Just vähän aikaa sitten väestötutkija kertoi hesarissa, että koulutetut, hyvätuloiset kaupunkilaisnaiset naiset eivät jää sen useammin sinkuiksi kuin muutkaan naisryhmät (ulkonäköä ei oltu mitattu, eli teoriassa voi olla niin että kauniit menestyvät naiset eivät koskaan pariudu ja rumat menestyvät naiset pariutuvat lähes aina, mutta tuo tuntuu epäuskottavalta).

[quote author="Vierailija" time="22.05.2012 klo 16:19"]

että nainen yleensä tavoittelee ylemmäs, miehelle riittää vähempikin. Siksi naisten huippu (kauniit, menestyneet, vahvatahtoiset) jää usein ilman, kun huippumiehet naivat myös vähän alempaa, jos kiva ja äidiksi sopiva nainen satuuu kohdalle ;). Ja korkeatasoiselle naiselle "ihan kiva" ja "kiltti" mies ei kelpaa.

Joo, yleistyksiä ovat nämä.

[/quote]

Ja jälleen tutkimusten mukaan miehet yliarvioivat itseään lähes kaikkien ominaisuuksien suhteen, naiset taas pikemminkin aliarvioivat tai ovat realistisia.

Ihastuin alunperin mieheni ulkonäköön, ja on kyllä vielä näin kymmenen vuoden jälkeen hän on komein mies mitä tiedän. Olen miestäni vähän nuorempi ja itsekin kaunis, mutta en suhteessa yhtä kaunis kun mieheni komea. Kauniita naisia vaan on niin paljon ainakin täällä Suomessa verrattuna komeisiin miehiin....

Muuten olemme varmaan aika saman "tasoisia".. Mulla on vähän korkeampi koulutus, mutta mieheni taas on sosiaalisempi ja hänellä on laajempi ystäväpiiri. Mieheni ei kaikesta huolimatta ole itse niin ulkonäkökeskeinen kuin mitä voisi ajatella. Muut asiat painavat vaakakupissa enemmän.

Kun on tarpeeksi kauan yksin, ymmärtää yskän ja ottaa sen jonka saa.

mies

Voin kertoa että vaikeaa se on meille rumille naisille pariutuminen, jopa mahdotonta. Ehkä tämä on luonnonvalintaa. Miehet ovat visualisteja, eli rakastuvat kauniisiin. Kertakäyttöön me rumatkin kelvataan. Valitettvasti mukava luonne tai muut ominaisuudet eivät paljon merkitse. Olkaa te kauniit onnellisia siitä että teille on paljon tarjokkaita mistä valita. Monta kertaa on harmittanut että on syntynyt rumaksi. Elämässä on tullut kehitettyä muita avuja ja taitoja, joten pärjää ihan hyvin. Tietysti olisi voinut ottaa vain jonkun onnettoman puolijuopon, mutta se ei innosta, koska kuitenkin itse elää terveellisesti ja muuten aktiivisesti.

[quote author="Vierailija" time="22.05.2012 klo 16:11"]

ja jouduin "tyytymään" maahanmuuttajamieheen, kun komeat suomimiehet eivät olleet kiinnostuneita. No, onneksi maailmalta löytyy miehiä, joille kaikki naiset ovat kanuniita.

[/quote]

Maahanmuuttajamies voi olla huumorintajuisempi kuin kantasuomalaismies. Erilaisuus voi tuoda särmää parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="16.05.2012 klo 23:45"]

Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut, että kun kaikenlaiset ihmiset löytävät itselleen puolison niin miten homma "sujuu" näiltä vähemmän viehättävän näköisiltä? Tarkoitan, että tiedostaako ihminen minkä tasoiseen kumppaniin hänellä on mahikset ja sen pohjalta ihastuu ja rakastuu toiseen?

Vähemmän halutuilla se menee niin, että kun joku vastaa aloitteeseen, niin sen kanssa mennään sitten yhteen.

Oikeasti mietin ja surin tuota nuorempana. Olen ruma, koulukiusattu ja ulkonäötäni sitä luokkaa, että ihan oikeasti hyvännäköiset ihmiset ovat käskeneet minua tappamaan itseni kun olen niin ruma. Ylipainoakin on hieman. Ilmeisesti luontoäiti soi minullekin sitten jotain hyödyllistä, hyvän luonteen tai karisman, tiedä häntä, koska olen aina deittaillut vain ja ainoastaan hyvännäköisiä, hyvin komeitakin, miehiä. Ei mitään pelimiehiä kylläkään. Aviomiehenikin rakastui minuun heti ensitapaamisella. Jonne tulin muuten suoraan ensiavusta, itseni hieman loukanneena ja vähän nukkavierunakin, että kai minussa sitten on joku juttu joka kiinnostaa.. Eli nain itseni vielä "ylöspäinkin", sain miehen jonka perään naiset kääntyvät katsomaan ja jolla on rahaa ja omaisuutta äkkiä laskettuna miltei satakertaisesti enemmän. Ja sekin on aivan yhdentekevää kun sydän on noin kultaa. En silti voi väittää etteikö tulisi ristiriitaisia tunteita kun joku taas jossain ihmettelee, että miten se *minun nimeni* on oikein voinut saada tuollaisen miehen

Tätä voi olla monen vaikea ymmärtää, mutta minä valitsin mieheni ja lapseni isän. Hän on ulkomaalaistaustainen, ei koulutettu.  Eli ei, en ollut epätoivoinen tai mitään muutakaan, minä valitsin hänet. Tämä asia tuntuu olevan vaikeasti ymmärrettävissä, niin sukulaisten kuin ystävienikin.

Ehdokkaita olisi ollut aikanaan kymmenen muutakin, koulutettuja, varakkaita, komeita, nämä kaikki samassa paketissakin. Jostain syystä en ollut tarpeeksi kiinnostunut. Ei itseään voi pakottaa kiinnostumaan, vaikka olisin niin halunnutkin.

Lapseni isä oli ensimmäinen mies, jonka kanssa minulla oli oikeasti tunne, että hän on vahvempi, niin henkisesti ja fyysisestikin kuin minä, selviytyjä. Kauan sen jälkeen, kun minua ei enää olisi tässä muuttuvassa maailmassa, hän jäisi tänne. Tavallaan lohdullista.

En usko, että olen tapaillut heikkoja miehiä, tämä vain oli vahvin tapaamani. Siksi halusin hänet ja lapsen. 

Nykyään ajattelen asioita eri näkökulmasta, mutta siis aloitukseen, mikä on mistäkin näkökulmasta saman tasoinen...?

Itse tiedostan mikä on se yleisesti palvottu kauneusihanne ja tiedostan myös sen että sen tyyppiset naiset tuskin olisivat minusta kiinnostuneita. En kuitenkaan itse koe heitä kovin viehättävänä, vaan enemmän sitten ns. tavisnaiset ovat minusta kauniita. Olisi kieltämättä aika ikävää jos olisi jotenkin pakkomielle niihin mallitason naisiin ja ei pitäisi muita kauniina. Oma ulkonäköni on ihan ok ja jos treenaisin voisin olla jopa todella komea.

Tuttavat ovat ihmetelleet, kuinka  "tyydyin" nykyiseen mieheeni. Hän on köyhä, laiha ja rillipäinen. Vikoja on muitakin, mutta sitten on ne hyvät puolet. Hän on kiltti, hellä, huomaavainen, iloinen luonne jne. Meillä on samankaltaiset arvot ja kivat harrastukset. Aikaisemmin seurustelin urheilullisen, hyvännäköisen ja hyvätuloisen miehen kanssa, mutta hän oli aikamoinen kusipää luonteeltaan. Sitten oli eräs juoppo. Paras ehdokas oli mukava, sivistynyt insinööri, joka olisi ollut valmis perustamaan perheen kanssani. Tunnen itseni, etten ole äitiyyppiä enkä uraohjus. Mies halusi ehdottomasti lapsia. Jouduin antamaan pakit.

Itse olen saanut kuulla olevani hyvännäköinen silloin, kun jaksoin ehostaa itseäni. En ole jaksanut enää vähään aikaan. Koen että "kuulutaan samaan kastiin" puolison kanssa.

Vanha ketju, mutta koska nostettiin, niin vastaanpa sitten. Minä olen jo iäkkäämmästä päästä ja pariutumisvuoteni olivat 80-luvulla. Siihen aikaan tällainen "tasoajattelu" oli ihan vierasta. Eivät ihmiset pohtineet, minkä tasoisia ovat itse tai miten voisivat parantaa tasoaan. Yleistä oli, että käytiin tanssimassa. Jos tanssiravintolassa oli kivalta vaikuttava mies tai nainen, niin sitä haettiin tanssimaan. Jos tuli pakit, niin haettiin jotakuta toista eikä jääty pöytään ihmettelemään, oliko taso väärä. Jos eka tanssi sujui ihan kivasti ( = tyyppi ei ollut liian kännissä) ja juttukin luisti, haettiin  jossain vaiheessa iltaa uudelleen. Jos edelleen vaikutti mukavalta, istuttiin - ainakin hetkeksi - toisen pöytään. Jos edelleen synkkasi, vaihdettiin puhelinnumeroita ennen valomerkkiä. Tässä vaiheessa harvoin tiesi, mitkä ovat toisen vuositulot, millaisessa asunnossa asui, mikä on titteli ja asema työelämässä tai paljonko on perintöä tulossa. Ne olivat sillä hetkellä epäoleellisia asioita. Ravintolaillan jälkeen lähipäivänä sitten soitettiin ja tavattiin. Jos edelleen oli kivaa yhdessä, saattoi siitä syntyä seurustelusuhde. Väittäisinkin, että tämä nykyinen tasoajattelu on ihan hanurista ja hankaloittaa vain tutustumista ihmisiin.