Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yh-äitiystäväni suhtautuminen siihen, kun meillä on ydinperhe - onko muilla tällaista?
25.12.2025 |
Ystäväni on monella tavalla todella ihana ihminen, mutta ajan kuluessa häneen on hiipinyt jonkinlainen katkeruus tai vastaava nihkeä suhtautuminen ydinperhettämme kohtaan. Taustatietona: ystäväni on omasta toiveestaan eronnut muutama vuosi sitten ja on kahden kouluikäisensä yksinhuoltaja. Sen tarkemmin asiaa avaamatta ystäväni ex on kykenemätön huolehtimaan lastensa asioista ja lähtökohtaisesti mies oli jo huono valinta lasten isäksi. Meillä on mieheni kanssa yksi alle kouluikäinen lapsi, perheessämme on ollut lapsen synnyttyä paljon sairautta.
Jos kerron perhe-elämästäni jotain, vähättelee ystäväni aina asiaa. Esimerkkejä:
-Kerron anopin puhuneen hyvin asiattomasti tai olleen rajaton, vaikka hänelle on suoraan sanottu perheemme rajoista. Ystävä toteaa, miten saisin olla kiitollinen, että anoppi haluaa nähdä lapsemme kanssa näinkin usein.
-Jos kerron lapsemme kanssa olleen raskasta, ystävä aina toteaa, miten yhden lapsen kanssa on helppoa ja miten päiväkoti-ikäisen kanssa on paljon helpompaa kuin kouluikäisen kanssa.
-Jos puhun väsymyksestäni vanhempana, ystävä toteaa miten yhden lapsen kanssa ei ole niin raskasta kuin kahden lapsen kanssa ja kun meitä on kaksi vanhempaa, niin oikeasti ei edes ole niin rankkaa ja en voi tajuta, miten rankkaa on olla ainoa vanhempi.
-Puolisoni on "osallistuva isä" ja sekös ystävääni ärsyttää, kun hänen exänsä ei kanna mitään vastuuta lapsista
-Jos kerron, että olen päässyt käymään esimerkiksi taidenäyttelyssä illalla työpäivän jälkeen, niin ystävä kuittailee miten helppoa minulla on, kun puoliso jää hoitamaan lasta ja voin mennä menoihini
Minua on alkanut väsyttää tämä jatkuva ydinperheemme kritisointi. Miten tämän asian voisi ottaa esille ystävän kanssa?
Kommentit (131)
Kuulostaa siltä että hän yrittää auttaa sinua olemaan tyytyväinen elämääsi ja arvostamaan mitä sinulla on.
Miksi valitat niin paljon vaikka asiasi ovat hyvin? Saatko mieheltäsi huomiota? Auttaisiko se että keskittyy enemmän toisiin kuin itseen? Kokeile antaa toisille ilman että odotat itsellesi mitään. Empatiaa, huomiota, aikaa. Saatat huomata olevasi tyytyväinen.
Kannattaa myös muistaa että ystävälläsi on hyvin lyhyt aika erosta ja uuteen elämätilanteeseen sopeutuminen voi olla haastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa sinulla/teillä typerät puheenaiheet!
Mun kaveri haukkui miestään aina joka käänteessä mulle, yh:lle. Vähän vaikea siihen kommentoida yhtään mitään kun ei kuulu omaan elämään tuollaiset parisuhdeongelmat lainkaan. Mitä hän oikein odotti? Että olisin lähtenyt haukkumiseen mukaan?
On raskasta joutua eroamaan lapsensa isästä. Se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin jäädä huonoon suhteeseen, ei ole ollut helppo ratkaisu ystävällesi varmaankaan.
Et ehkä osaa tarpeeksi asettua ystäväsi tilanteeseen, koska yksinhuoltajana elämä todella on paljon rankempaa, kun on yksin vastuussa kaikesta. Jaksaisitko itse?
Ehkä voisit olla empaattisempi ystävääsi kohtaan? Sinun inhimillisyytesi riittää siihen, että pohdit pistätkö välit poikki ko ystävään vaiko et.
Miten saat nuo kommentit käännettyä kritisoinniksi? Ja pääasiassa hän on oikeassa. Sinä et ole ollut kahden lapsen yh, mutta hän on. Tietää mistä puhuu. Kaikesta sitä ihminen ottaa nokkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on tuommosta aina naisten ja etenkin äitien keskuudessa. Joka välissä halutaan kiilottaa omaa kruunua ja korostaa miten itsellä on paljon rankempaa ja vaikeampaa kuin toisella. Oli miestä tai ei, niin se kirkkain kruunu pitää saada.
Miksi sä rasitat ystävääsi jatkuvalla kitinälläsi joka asiasta? Kuulostat tylsältä ja ikävältä ihmiseltä ja olet lisäksi vielä täysin urpo kun yh'lle ruikutat, vaikka itselläsi on paljon helpompaa kuin sillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä siis valittelet väsymystäsi väsyneemmälle ihmiselle ja ihmettelet kun ei oikein lämpene? Lisäksi sitten käy ilmi, että saat iltaisin omaa aikaa käydä näyttelyissä ym. ja todennäköisesti parisuhdeaikaakin, kun on se anoppi. Kysytkö koskaan miten ystäväsi jaksaa?
Puhut ikävästi ystäväsi lasten isästä, vaikka isä on todennäköisesti ihan kelvollinen ja ystäväsi on vieraannuttaja. Sinä hyväksyt sen ja edelleen kerrot eteenpäin vieraannuttajan narratiiviä, joten olet ihan samanlainen paska-akka, kuin ystäväsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten saat nuo kommentit käännettyä kritisoinniksi? Ja pääasiassa hän on oikeassa. Sinä et ole ollut kahden lapsen yh, mutta hän on. Tietää mistä puhuu. Kaikesta sitä ihminen ottaa nokkaansa.
Yksinhuoltajuus on rikos lapsia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten saat nuo kommentit käännettyä kritisoinniksi? Ja pääasiassa hän on oikeassa. Sinä et ole ollut kahden lapsen yh, mutta hän on. Tietää mistä puhuu. Kaikesta sitä ihminen ottaa nokkaansa.
Yksinhuoltajuus on rikos lapsia kohtaan.
Yksinhuoltajuus on harvinaista, suurimmalla osalla on yhteishuoltajuus. Ja isätapaamisia on yleensä juuri sen verran kuin isät jaksaa, ei siinä äidin tai lasten mielipidettä kysytä. Tämä on se yleisin kuvio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ystäväsi kirjoittaisi oman puolensa, olisiko sen aihe se kuinka hänen ystävänsä, ydinperheen äiti, valittaa koko ajan vaikka hänellä on tukiverkosto ja mies apunaan? En puolustele ystävääsi kun en tiedä, kuinka hän kommentoi asioitasi. Olen itsekin yh ja joskus ottaa päähän kuunnella kuinka muut valittavat, kuinka on mies sitä ja tätä (väärän väriset rukkaset), anoppi (toi suklaata lapsille, hui) jne. kun yksin olet vastuussa kaikesta ja maksat kaiken itse. Käyt vanhempainillat ja ostat lahjat kaverisynttäreille ja valvot yksin vatsataudit ja lähdet samoilla silmillä töihin kun koululaisen kanssa ei voi jäädä kotiin. En kiukkua yleensä kylvä ympäriinsä, mutta ymmärrän miksi jollakin voisi mennä pata jumiin kuunnella kun on "väärin autettu"... Yleensä poistun paikalta ja yritän muistaa, että jokainen on oman maailmansa napa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olkoon.
Fiksujen valintojesi johdosta sulla ei ole juuri oikeita ongelmia!
Ystäväsi on fiksu: sinä kiusaat häntä kertomalla, miten täydellinen ydinperheenne on, mutta hän ei provosointiisi ota kantaa, kunhan muistuttaa, että teitä on kaksi, olet väittänyt liittoanne unelmaliitoksi, joten mitä merkillistä on siinä, että menet töiden jälkeen taidenäyttelyyn.
Aloituksesi perusteella ystäväsi ei ole katkera, mutta sinä pelkäät, että miehesi lähtee toisen perään. Huomaatko lainkaan, miten paljon sujuvaa ja helppoa arkeasi selittyy sillä, että miehesi hoitaa lasta ja miten kauhuissasi takerrut siihen ajatukseen, että näin on aina, sinun ei tarvitse olla yksin vastuussa koskaan!
Kannattaa kasvaa aikuiseksi ja kannustaa muita jaksamaan sen sijaan, että projisoit omaa pelkoasi ystäväsi muka-katkeruudeksi!
Aiempana totaaliyksinhuoltajana (lapseni ensimmäiset 8 vuotta) ja sittemmin mieheni löytäneenä täällä vain hämmentyneenä jäin miettimään aloittajan viestiä.
Sain lapseni siis itsellisesti hedelmöityshoidoilla eli tiesin periaatteessa mihin lähden. Paitsi sain pitkäaikaissairaan lapsen, joten erikoissairaanhoidossa käyntejä on usein, vaikka käyn kokoaikatyössä. Ei jää aikaa taidenäyttelyyn tai ystäviä näkemään juurikaan, onneksi voi viestitellä ystävien kanssa kotoa silti.
Sata prosenttia ajasta yksin kaikesta huolehtiminen (paitsi joskus minun vanhempani kyllä näkivät meitä) todella vie voimia. Oksennustaudissa valvotun yön jälkeen ei ole ollut puolisoa, joka aamulla jatkaa arjen pyöritystä ja itse saisi nukkua. Kipeänä/väsyneenä on raahauduttava lapsen kanssa kauppaan, kun ei häntä kotiinkaan alle kouluikäisenä voi jättää. Toimeentulo on täysin yksin sinun varassasi eli työpaikasta ja työkyvystä tulee pitää huolta, vaikka kuinka olisi poikki.
En muistele kaikkia hetkiä totaaliyksinhuoltajuutta ilolla. Kyllä kaksi vanhempaa on aivan eri asia verrattuna rakkauden kumuloitumiseen, iloon, nukkumiseen ja muuhun perusjaksamiseen ja elintasoon eli yksin et lapsia elätä vaan kaksi palkkaa. Ja kahdet kädet tekemään asioita. Joten ymmärrän AP:n kaveria kyllä!
Omia ongelmiaan / vaikeuksiaan ei ehkä aina osaa suhteuttaa toisen tilanteeseen. Ystävälläsi epäilemättä on rankkaa, tuore ero takana ja sopeutuminen elämään kahden lapsen yksinhuoltajana ja sinä ap ehkä elät sellaista elämää, jota hänkin omalle kohdalleen toivoisi. Osallistuva puoliso tukena ja jakamassa arjen pyöritystä ja anoppikin tarvittaessa apuna. Hänen näkökulmastaan sinä saatat valittaa pienistä ja turhista, hän voi sinua jopa pikkuisen kadehtiakin. Ehkä voisit jatkossa purkaa sinun murheitasi jollekin toiselle, kun juuri tälle ystävälle, joka ei selvästikään juuri nyt jaksa kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten saat nuo kommentit käännettyä kritisoinniksi? Ja pääasiassa hän on oikeassa. Sinä et ole ollut kahden lapsen yh, mutta hän on. Tietää mistä puhuu. Kaikesta sitä ihminen ottaa nokkaansa.
Yksinhuoltajuus on rikos lapsia kohtaan.
Yksinhuoltajuus on harvinaista, suurimmalla osalla on yhteishuoltajuus. Ja isätapaamisia on yleensä juuri sen verran kuin isät jaksaa, ei siinä äidin tai lasten mielipidettä kysytä. Tämä on se yleisin kuvio.
tyhmä natsihuora
Kiitos kun nostat ketjua
Miksi niin kovin monelle palstalaiselle ystävyys on sitä, että toiselle valitetaan omasta elämästä ja kaikki muu kuin kauhistelu tulkitaan kateudeksi ja katkeruudeksi?
Olen oppinut kysymään valittavilta tutuilta, mitä he aikovat tehdä tilanteensa parantamiseksi. Se on väärä kysymys, koska eivät he halua tehdä muutosta, he haluavat valittaa. Ja joka kerta, kun joku kavereistani kehuu miestään, niin minä muistutan, että kaikki on katoavaista, myös uskollisuus.
Alue: Aihe vapaa
Toisen tunteille ei mitään voi. Ottaisin etäisyyttä, jos vielä jatkaa käytöstä.
Kenenkään ei tarvitse pyytää anteeksi sitä, jos omassa elämässä pyyhkii jossakin asiassa hyvin. Se ei ole toisilta pois.