Joulun vietto
Olen vanhempi kuin yleensä tälle palstalle kirjoittavat, tunnustan sen heti, mutta haluaisin teiltä asiallisia kommentteja ja vinkkejä, miten selviytyä ikävästä ja hankalasta tilanteesta tulevana jouluna. Asia ei koske minua henkilökohtaisesti, mutta parempana kirjoittajana lupauduin kirjoittamaan tämän toivottavasti vilkkaaksi keskusteluksi tulevan aloituksen.
Tilanne on siis tällainen. Nuori ystäväpariskunta, joilla on neljä todella vilkasta lasta on pyytänyt vaarin vaimoineen heille joulunviettoon. Vaarin toinen vaimo on muuten aivan ihastuttava ihminen, mutta hän ei halua "pilata" rauhallista joulua kuuntelemalla näitä todella vilkkaita ja äänekkäitä lapsia ja katselemalla heidän meuhkaamistaan. Vaari on ehdottanut, että jospa hän menisi sitten lapsensa ja lapsenlapsiensa luokse ja he viettäisivät oman "joulun" vaikka välipäivinä, mutta vaimo rakastaa joulua, eikä ajatus siitä, että mies viettäisi joulun poissa häneen luotaan ja hän saisi "korvikejoulun" tunnu hyvältä.
Kertokaa nyt fiksuja ehdotuksia, miten solmu saataisiin auki. Miehelle vaimo on kaikki kaikessa, eikä hän haluaisi loukata vaimoaan, saati pahoittaa hänen mieltään pilaamalla vaimon joulun olemalla lapsensa ja lapsenlapsensa luona. Olen yrittänyt ehdotella vaikka mitä kaikille osapuolille, mutta mikään ehdotus ei tunnu ottavan tuulta purjeisiin.
Ja muistakaa, en halua lukea viestejä, joissa miehen vaimoa haukutaan vanhaksi itsekkääksi kantturaksi jne. Hän vain ei halua lapsia elämäänsä ja hänellä on siihen täysi oikeus, ilman että se tekisi hänestä ilkeän ihmisen. Hän vain sai lapsuudessaan olla tarpeeksi ilmaisena lapsenlikkana ja huomasi, etteivät lapset kiinnosta häntä.
Kommentit (106)
Välimatkaa on noin 280 km, eli talvikelissä ja pimeässä liian rankka matka ajettavaksi samana päivänä edestakaisin
Vaarin toinen vaimo jää kotiin ja viettää joulunsa siellä, kun kerran haluaa.
Vaari voi mennä lapsensa luo, kun kerran haluaa.
Jos kumpikaan ei halua että vaari menee, niin vaari pysyy kotona.
Miten tämmöisestä saa riidan aikaiseksi????
Jokainen tervejärkinen ymmärtää, että tuonikäiset ihmiset voivat tehdä ihan omat valintansa. Samoin lapsi ymmärtää, että vaari voi olla omassa kodissaan.
eihän tuossa ole muusta kyse kuin päättämättömyydestä
Joulu on kuitenkin pitkä, siinä on sekä aatto että välipäivät. Ei kenenkään tarvitse "hamstrata" kaikkia päiviä, vaan voi ihan hyvin sopia, että käydään aattona tai käydään välipäivinä. Jos ei jaksa hulinaa, voi varata vierailun ajaksi hotellihuoneen ja varata vaikka kasvohoidon vielä illaksi. :)
näkee varmaan päivittäin, 5 vuotiasta poikaa ei varmasti edes viikottain:( Eli vaari menee lapsensa ja lapsenlapsien luokse. Vaimo on pyydetty mukaan, joten jos seura ei mielytä jää sitä joulua yksinään miettimään. Lapset ovat kuitenkin olleet ennen tätä vaimoa!!!
Missä hän itse viettäisi joulun mieluiten?
Minun mielestäni tässä kannattaa edetä sen mukaan.
Viettäköön vaari joulun siinä paikassa missä itse haluaa, ja viettäköön vaikka pikkujoulua toisessa paikassa.
Jospa se esikoinen meni vaarille jouluksi. Olisi kaikilla kivaa. Tuskin yhdestä lapsesta niin paljon meteliä lähtee, että kukaan siitä hermostuu.
Jospa se esikoinen meni vaarille jouluksi. Olisi kaikilla kivaa. Tuskin yhdestä lapsesta niin paljon meteliä lähtee, että kukaan siitä hermostuu.
Että 5v olisi joulun pois kotoa. Ei ainakaan meidän suvussa enkä ikinä ole kuullut tuollaista ehdotusta keneltäkään. Miten voit edes ehdottaa tuollaista?
Jospa se esikoinen meni vaarille jouluksi. Olisi kaikilla kivaa. Tuskin yhdestä lapsesta niin paljon meteliä lähtee, että kukaan siitä hermostuu.
Että 5v olisi joulun pois kotoa. Ei ainakaan meidän suvussa enkä ikinä ole kuullut tuollaista ehdotusta keneltäkään. Miten voit edes ehdottaa tuollaista?
Ja ap sanoi, että se on "vaarin poika", joten varmasti sillekin olisi ihanaa saada olla jouluna rauhassa eikä keskellä karjuntaa ja kirkumista. Minusta se oli ja on edelleen hyvä ehdotus, rakentava ja kaikille mieluinen.
ja vaarin perhe on nyt hänen vaimonsa. Toki lapsen perhe on tärkeä ja tavallaan kuuluu myös hänen perheeseensä, mutta joulu on monelle suomalaiselle, kuten ilmeisesti myös näille ihmisille niin tärkeä juhla, että silloin on löydyttävä kaikille mieleinen ratkaisu.
Ovatkohan vaari vaimonsa kanssa vielä työelämässä? Jos heillä olisi vapaita ja ovat hyväkuntoisia ajelemaan, niin eivätkö voisi käydä juuri ennen joulua tervehtimässä perhettä ja viedä joululahjat ja sitten välipäivinä (esim. tapanina jo) voisi vaari vaikka yksin mennä uudelleen ja olla kiireettä muutaman päivän kyläilemässä. Kukaties vaikka ottaa vanhimman lapsista mukaansa ja muu perhe voisi sitten uutenavuotena käydä lapsen hakemassa takaisin kotiin. Ei tietenkään tuppaantua uudenvuodenviettoon, ellei se sille naisihmiselle sovi.
No, eipä olisi mieluinen sille vaimolle. Hän ei halua kotiinsakaan lapsia, ei oman sukunsa eikä miehensä lapsien lapsia. Olen puhunut tästä hänenkin kanssaan monta kertaa yrittäen ehdottaa, että joulu lapsiperheessä voisi olla hänellekin vaihtelua, mutta hän ei halua kuulla lasten mekastusta.
Jos tuo välimatka olisikin alle 100 km ei mitään ongelmaa olisi. Vaari voisi lähteä käymään siellä aattona ihan edestakaisin, viipyen noin pari tuntia. Siten hän ehtisi joulusaunaan vaimonsa kanssa ja syömään joulun herkkuja sekä nauttimaan rauhallisesta aattoillasta lahjakirjansa parissa. (Kirjat ovat pariskunnan vakilahjoja!)
kun ikäänsä tuntuu heti kärkeen painottavan. Ja kuinka nuorien puolesta kirjoittaa, kun heillä on kirjoitustaito vielä opetteluasteella. Vai vanhusten puolestako ap kyselee?
No niin, sitten asiaan. Mielestäni täällä on tullut heti alkuun jo hyviä ehdotuksia. Ikäihmiset päättävät itse missä jouluaattona ovat. Kylässä ehtii käydä joko ennen tai jälkeen jouluaaton tai joulun ylipäänsä. Välipäivinä yksi tai useampi lapsista voi mennä mummolaan. Jos ei mummo lasten vierailuja kestä, niin sitten vaari matkustaa yksin. Juuri esim. välipäiviksi.
Oli päätös mikä tahansa, kukaan ei vedä pussillista herneitä nenäänsä. Se on kaikista tärkeintä.
ja antaa lasten elää omaa elämäänsä. Hänellä on nyt oma perhe, uudet joulut. Pitää päästää irti ja antaa lapsille tilaa olla omalla tavallaan. Ihan hyvä se joulu on vaimonkin kanssa.
Tämä vaari siis haluaisi viettää joulua molempien kanssa ja tarjoaa aikuiselle vaimolleen hyvän vaihtoehdon mikäli tämä ei mukaan halua lähteä. Vaari selvästi yrittää tehdä kompromissejä, mutta missä ovat tuon uuden vaimot kompromissit? Hän haluaa joulun kotona, jouluaattona ja ilman miehen lapsia ja lapsenlapsia, piste, ei kompromissejä??? EIhän vaarinkaan liittoon voi kuulua noin ehdottomuus että toinen sanelee yksin kaiken eikä edes yritä tulla vastaan. EI aikuiselle oikeasti voi olla väliä viettäisikö joulua juuri oikeana päivänä vai seuraavana, paitsi jos haluaa kiusaa tehdä ja sille tuo vaikuttaa. Selvää vallankäyttöä ja hallinnointia! Nuo vaarin lapsenlapset ovat pieniä vain hetken ja se jouluriemu tuossa iässä aidoimmillaan. Ei uuden vaimon tarvitse siitä nauttia eikä edes lähteä jouluaan pilaamaan, mutta ei vaimo miestään paljon tuossa ajattele, omaa napaansa vain. Hirveän itsekäs kuva naisesta kyllä välittyy kun häntä kiinnostaa vain hänen joulunviettonsa ja hänen lapsifobiansa ja hänelle "rakkaan" puolisonsa hyvä onkin sivuseikka. Taitaa rakkaus tuossa suhteessa olla aika yksipuolista, muutoin vaimoa kiinnostaisi ilahduttaa puolisoaan eikä vain oma hyvänsä. Vaimolta kyllä tuossa odottaisin jotain kompromissitarjousta, ei kai tuollainen tilanne muuten aukea.
sain kirjoituksesta käsityksen, et vaari haluaa mennä lapsenlapsia katsomaan jouluna. Paras vaihtoehto on mielestäni, et vaari menee yksin sinne. Jos ei aattona, niin sitten välipäivinä joulunviettoon. Minusta vaimolla ei ole siihen mitään sanomista. Lapsen perhe on vaarin omaa perhettä, vaikka onkin naimisissta uuden vaimon kanssa. Ei kukaan täysijärkinen ihminen voi estää toista lähtemästä.
välimatkan huomioon ottaen, että vaari voisi olla lapsensa perheessä aaton. Menisi aattona jo päivällä ja olisi lapsille sen tärkeimmän lahjojen jako hetken läsnä. Takaisin kotiin voisi mennä sitten seuraavana päivänä vaikka puolen päivän jälkeen.
Sen jälkeen jäisi vielä oman vaimon kanssa joulupäivän ilta ja Tapani kahdestaan. Eli aika menisi puoliksi näiden kahden osapuolen kesken.
Toinen kysymys on se, että mitä vaimo tekisi tänä aikana? Voisiko hän ajatella joulun alkamaan päivää myöhemmin? Käyttäisi aaton vielä valmisteluihin, haudoilla käyntiin ja kaikkeen muuhun.
Kompromisseja joutuu kuitenkin tekemään molemmat. Anteeksi vain, mutta sait tämän uuden vaimon kuullostamaan hieman itsekkäältä, mutta onko hänestä siihen. Onko tämä ensimmäinen yhteinen joulu? Ovatko he aiemmin joustaneet omasta joulunvietosta tämän nuorenparin hyväksi? Nämä kyllä vaikuttaisivat minun mielestäni asiaan.
Vaari lähtee jouluaattona lapsensa ja lastenlastensa luokse esim. yhteisen aamupuuron jälkeen. Vaimo saa olla aaton rauhassa kotosalla ilman kiljuvia kakaroita, vaari pääsee nauttimaan joulusta näitten rakkaittensa kanssa. Jouluaatto lahjoineen ja pukkeineen on lapsille paljon tärkeämpi juttu kuin aikuiselle, joten vaimo viettäköön yksinäisen jouluaattoillan.
Vaari ajelee sitten joulupäivän iltana tai kenties vasta tapaninpivänä kotiin vaimon luo ja he voivat jatkaa keskenään joulun viettoa :)
p.s. olen huomannut, että usein lapsettomat ovat varsin itsekkäitä :(
Jos 5v poika haluaa vaarin tulevan jouluksi niin pojalle voi sanoa, että aina ei saa kaikkea. Ei voi olla totta, että vaaria kiristetään tässä kylään, koska 5v poika on niiiiiin vaarin poikaa.
Eikö 5v Nico-Petteri voi soittaa vaarille aattona ja toivottaa hyvää joulua, eikä pakottaa vaaria ajamaan 280 kilometriä aattona ja olemaan vaimostaan erossa.
Vaimoa ymmärrän. Lapsiperheen joulu ei ole hänelle mikään iloinen vaihtelu, vaikka ap yrittää häntä siihen painostaa. En usko, että minäkään jaksan vanhempana riehuvia kakaroita. Varsinkaan huonosti kasvatettuja pentuja, jotka villiintyy ja melskaa ja häiriköi ja pilaa kaikilta joulun.
ja antaa lasten elää omaa elämäänsä. Hänellä on nyt oma perhe, uudet joulut. Pitää päästää irti ja antaa lapsille tilaa olla omalla tavallaan. Ihan hyvä se joulu on vaimonkin kanssa.
Olen viisikymppinen, eli katson olevani tuplasti sen ikäinen, mitä tälle palstalle yleensä kirjoittavat ovat. Ja syy miksi kirjoitan tämän nuoren ystäväni puolesta on hänen lukihäiriönsä. Erityisesti kirjoittaminen on hänelle hankalaa ja yleensä, kun hänen pitää kirjoittaa jokin teksti, hän ensin välttelee sitä mahdollisimman pitälle ja sitten pyytää minut hätiin. Ystävystyimme hänen tullessaan samaan työpaikkaan ja minusta tuli hänen opastajansa. Nyt olen hänelle jonkinlainen "varaäiti".
Pidän myös hänen isänsä vaimosta, joka ei siis ole ystäväni äiti. Ja ymmärrän täysin, ettei hän halua lapsia elämäänsä. Ei minullakaan ole niitä, olen jättäytynyt lapsettomaksi aivan vapaaehtoisesti. Kestän lapsia korkeintaan pari tuntia kerrallaan ja sitten pitää päästä jo pois. En vain ole koskaan tottunut olemaan lasten kanssa.
Jäi vielä aloituksesta pois, että vaari ei liioin haluaisi pahoittaa lapsensa ja lapsenlapsiensa mieltä ilmoittamalla, ettei hän tule jouluksi heidän luokseen. Etenkin 5-vuotias esikoinen on "vaarin poika".
Miten siis selvitä tilanteesta loukkaamatta ketään ja pahoittamatta kenenkään mieltä?