Joulun vietto
Olen vanhempi kuin yleensä tälle palstalle kirjoittavat, tunnustan sen heti, mutta haluaisin teiltä asiallisia kommentteja ja vinkkejä, miten selviytyä ikävästä ja hankalasta tilanteesta tulevana jouluna. Asia ei koske minua henkilökohtaisesti, mutta parempana kirjoittajana lupauduin kirjoittamaan tämän toivottavasti vilkkaaksi keskusteluksi tulevan aloituksen.
Tilanne on siis tällainen. Nuori ystäväpariskunta, joilla on neljä todella vilkasta lasta on pyytänyt vaarin vaimoineen heille joulunviettoon. Vaarin toinen vaimo on muuten aivan ihastuttava ihminen, mutta hän ei halua "pilata" rauhallista joulua kuuntelemalla näitä todella vilkkaita ja äänekkäitä lapsia ja katselemalla heidän meuhkaamistaan. Vaari on ehdottanut, että jospa hän menisi sitten lapsensa ja lapsenlapsiensa luokse ja he viettäisivät oman "joulun" vaikka välipäivinä, mutta vaimo rakastaa joulua, eikä ajatus siitä, että mies viettäisi joulun poissa häneen luotaan ja hän saisi "korvikejoulun" tunnu hyvältä.
Kertokaa nyt fiksuja ehdotuksia, miten solmu saataisiin auki. Miehelle vaimo on kaikki kaikessa, eikä hän haluaisi loukata vaimoaan, saati pahoittaa hänen mieltään pilaamalla vaimon joulun olemalla lapsensa ja lapsenlapsensa luona. Olen yrittänyt ehdotella vaikka mitä kaikille osapuolille, mutta mikään ehdotus ei tunnu ottavan tuulta purjeisiin.
Ja muistakaa, en halua lukea viestejä, joissa miehen vaimoa haukutaan vanhaksi itsekkääksi kantturaksi jne. Hän vain ei halua lapsia elämäänsä ja hänellä on siihen täysi oikeus, ilman että se tekisi hänestä ilkeän ihmisen. Hän vain sai lapsuudessaan olla tarpeeksi ilmaisena lapsenlikkana ja huomasi, etteivät lapset kiinnosta häntä.
Kommentit (106)
Ei vaan vaarin paikka on vaimonsa luona. Tällä lapsella on nyt oma perhe ja vaari ei kuulu siihen ydinperheeseen. Vaarin ei tarvitse viettää jouluaan lapsenlapsiensa kanssa.
Minä olen myös mieheni kakkosvaimo, ja mieheni ei jaksa lapsenlapsiensa seuraa tuntia pitempään. No, he asuvat naapurikunnassa ja vaari piipahtaa heitä katsomassa kerran kuussa. Meidän kotiimme mieheni ei halua niitä lapsia riehumaan.
Mie vain
Miehesi on siis tunnekyvytön, itsekäs paskiainen ja uusi vaimo hykertelee vieressä tyytyväisenä - kunnes tajuaa joku kaunis päivä että se sama kohdistuu myös häneen kun se naapurin mirkku sittenkin on ymmärtäväisempi, nuorempi ja nätimpikin kun sie vaan. Onnittelen oivasta valinnastasi, ei ihme että oli tarjolla...
Miksi ihmisiä pitää haukkua, jos ne ovat erilaisia kuin itse? Eikö voisi sallia erilaisuutta sen verran, että kukin voisi itse päättää, miten elämäänsä elää, eikä joutua muitten määräilemäksi? Kyllä minusta pitää rauha suoda sille joka sitähaluaa. Ei se ole keneltäkään pois.
Joulun viettoon ja joihin yhteisiin juttuihin. Tämä pari käy risteilyllä aina hääpäivänsä aikoihin. Koska vaimon syntymäpäiväkin osuu tammi-helmikuun vaiheeseen, lyövät he kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Miehen synttäreitä juhlitaan sitten taas omilla perinteillään. Mitä pahaa perinteissä on?
Joulun viettoon ja joihin yhteisiin juttuihin. Tämä pari käy risteilyllä aina hääpäivänsä aikoihin. Koska vaimon syntymäpäiväkin osuu tammi-helmikuun vaiheeseen, lyövät he kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Miehen synttäreitä juhlitaan sitten taas omilla perinteillään. Mitä pahaa perinteissä on?
nimittäin paketti korvatulppia, silmäsuojus sekä korvanapeilla kuunneltava musiikkisoitin, joka on ladattu täyteen ihanimpia klassisia joululauluja. Näin hän voi rentoutua metelin keskellä : )
Joulurauhaa!
Uusi vaimo vieroittaa vaaria lapsistaan ja veikkaanpa että tuo etelään muuttokin on uuden vaimon vallankäyttöä saadakeen miehen pois "kilpailijoiden" luota. Toivottavasti tuo uusi vaimo hakisi pian apua mielenterveysongelmiinsa, todella sairaalle kuulostaa. Selviäähän tuosta viestistä ettei uudelle vaimolle sopisi sitten se tammikuukaan kun se ah niin tärkeä ja pakollinen risteily jäisi väliin ja vielä aikuista ihmistä pitäisi hyvitellä, jotta mies saisi viettää aikaa lastensa kanssa! Eipä taida uuden vaimon almanakassa sellaista aikaa tulla että mies saisi perhettään tavata. Harvinaisen joustamaton ihminen täytyy kyllä olla kyseessä kun ei yhtään pysty puolisonsa eteen toimimaan, täysin empatia kyvytön. Luultavammin mies jossain vaiheessa tajuaa miten ahdistaa tuollaisen ihmisen kanssa on elää ja ymmärtää häipyä, ei yhtään ihme että tuo nainen on siihen astiset joulunsa yksin joutunut viettämään.
Miksi ihmisiä pitää haukkua, jos ne ovat erilaisia kuin itse? Eikö voisi sallia erilaisuutta sen verran, että kukin voisi itse päättää, miten elämäänsä elää, eikä joutua muitten määräilemäksi? Kyllä minusta pitää rauha suoda sille joka sitähaluaa. Ei se ole keneltäkään pois.
Säälittää vaan tuollaisen tunnekyvyttömän miehen lapset ja lapsenlapset, kukaan tuskin on miestä pakottanut lisääntymään. Mikäli ihminen ei tunne mitään tai noin vähän omia lapsiaan kohtaan niin kyllä minulla silloin hälytyskellot soisi ja tuollaisen miehen kiertäisin kaukaa. Mutta niin kuin sanot, toisen paska on toisen aarre ja itsehän tiedät millaisen miehen olet ottanut ja ymmärrät sitten senkin kun omaan nilkkaan kolahtaa sama.
ap lienee tämä vaarin vaimo.
Totuus on varmasti tätä satuilua ihmeellisempi. Alkuun oli niin ruusuista ja loppua kohti alkaa juttu pistellä.
Väärin uusi vaimo on syntyisin Helsingistä, hän on koulutuksenltaan yo-merkonomi ja tämän lisäksi opintoja avoimessa yliopistossa ja Markkinointi-instituutissa ja hän työskentelee alempana esimiehenä suuryhtiössä. Mielipiteet hänellä on vahvat.
Luulisi jo iäkkäämmän ja esimiesasemassa olevan, joulua rakastavan ihmisen ymmärtävän, että joulu on ennen muuta lasten juhla. Melko erikoista, ellei yhtä päivää vuodessa kykene lasten seurassa viettämään. Ainahan sitä pääsee vaikka kävelylenkille, jos kaipaa hiljaisuutta.
Miksi ihmisiä pitää haukkua, jos ne ovat erilaisia kuin itse? Eikö voisi sallia erilaisuutta sen verran, että kukin voisi itse päättää, miten elämäänsä elää, eikä joutua muitten määräilemäksi? Kyllä minusta pitää rauha suoda sille joka sitähaluaa. Ei se ole keneltäkään pois.
Säälittää vaan tuollaisen tunnekyvyttömän miehen lapset ja lapsenlapset, kukaan tuskin on miestä pakottanut lisääntymään. Mikäli ihminen ei tunne mitään tai noin vähän omia lapsiaan kohtaan niin kyllä minulla silloin hälytyskellot soisi ja tuollaisen miehen kiertäisin kaukaa. Mutta niin kuin sanot, toisen paska on toisen aarre ja itsehän tiedät millaisen miehen olet ottanut ja ymmärrät sitten senkin kun omaan nilkkaan kolahtaa sama.
Miehelläni ei ole lapsia. En ole sama kirjoittaja.
vaimo on yksinkertaisesti kateellinen ja katkera. Kun menee naimisiin eronneen miehen kanssa, niin mukana kulkee sen miehen edellisen liiton lapset. Jos uusi vaimo ei osaa kunnioittaa tätä, niin ei ole kyseessä ihminen joka ei pidä lapsista vaan ihminen joka ei arvosta ollenkaan miestöään tai hänen tunteitaan. Ei ole sellaista ihmistä joka olisi hyvin ihana, ja sympaattinen ja mukava ja rakastettava, ja samalla ei haluaisi olla missään tekemisissä (edses kahta tuntia tai yhden aterian ajan) oman miehensä lastenlasten kanssa.
Mutta valitettavasti tämä tulee päättymään niin että vaari viettää joulunsa vaimonsa kanssa. Miehet ajattelevat niin. Koska jos vaimo suuttuu tarpeeksi hän tekee kotielämästä inhottavaa ja saattaa uhkailla miehen jättämisellä. Jos taas vaarin lapset ja lapsenlapset suuttuvat, niin se menee ohi. Niin käy aina, sukulaisia kun ei voi valita ja vaihtaa. Tiedän tämän ihan omasta kokemuksesta. Eli kyse ei ole siitä miten selvitä siitä ettei kukaan pahoittaisi mieltään, vaan miten selvitä niin että siitä aiheutuisi vähiten ongelmia joulua seuraavina päivinä.
Eikö kukaan tosiaan tiedä miehen ajattelutapaa tuon enemmän? :) Ei iällä ole väliä, mies on mies.
Niin ja vaarin vaimo tuntuu nyt jo vastenmieliseltä, mutta sitähän ei saanut sanoa, joten älkää lukeko tätä kommentia.
Isovanhemmat haluavat viettää joulun kahdestaan, ja sen heille suon. Samoin sisarukset viettävät joulunsa kukin kotonaan. Ei joulunvieton pidä olla vallankäyttöä ja vaatimista. Kutsuja toki saa esittää, mutta kutsutulla pitäisi olla mahdollisuus myös kieltäytyä, eikä alkaa kiristää, että nyt tai ei koskaan, kuten ap tapauksessa.
Isovanhemmat haluavat viettää joulun kahdestaan, ja sen heille suon. Samoin sisarukset viettävät joulunsa kukin kotonaan. Ei joulunvieton pidä olla vallankäyttöä ja vaatimista. Kutsuja toki saa esittää, mutta kutsutulla pitäisi olla mahdollisuus myös kieltäytyä, eikä alkaa kiristää, että nyt tai ei koskaan, kuten ap tapauksessa.
Näinköhän on "nyt tai ei koskaan"? Aloitusviestissä kun luki että lapset ovat kutsuneet vaarin joulunviettoon. Eli uhkauksista ja kiristyksestä ei ollut puhetta. Nuo tulivat esille silloin kun Ap alkoi muokkaamaan viestejään siihen suuntaan että uusi vaimo on se ihan ja lapset ne jotka kiristävät ja uhkailevat...
jos ap olisi reilusti kirjoittanut jotenkin näin
Mieheni lapsi perheineen haluaisi mieheni heille jouluksi melkein 300 kilsan päähän. Mua ei sinne saa kirveelläkään kuuntelemaan sitä kaameaa mekastusta ja ulvontaa. Oikeasti se käyttäytyminen on kuin Jukolassa. Mä haluan uutena vaimona olla joulun rauhassa omassa kodissa miehen kanssa kahdestaan kun on kerrankin vapaata. Mun joulu on aikataulutettu aatonaatosta alkaen ja kaiken pitää olla täydellisen ihanaa!
siltä että vaarilta menee kohta oma,vanha perhe.. ei tulisi koskaan onnistumaan että jos itselläni olisi tuollainen tilanne että uusi mieheni päättäisi että valitse,lapsesi tai perhe. vaikkakin tässä oli kyse lastenlapsista mutta yhtälailla kaikki samaa vaarin perhettä. vanha kulunut sanonta, kun rakkaus ei vain riitä....miten noin erillaiset ihmiset edes on päätyneet yhteen, tuntuisi todella pahalta jos oman äitini uusi mies päättäisi että kylään ei mennä,en halua olla siellä ja sinäkään et mene koska haluan olla koko ajan sinun kanssasi...vaarilla alkaa olla tukalat oltavat.
Vaari ja vaimo viettävät oman rauhallisen aaton omassa kodissaan.
Ap:n ystäväpariskunta vilkkaine lapsineen ajaa Tapanina vaarin luokse, jäävät yöksi. Tapani on paljon rauhallisempi, vähemmän stressaava päivä kuin aatto ja ruuatkin ovat jo valmiina. Lahjat on vaihdettu jo aattona. Lisäksi Tapani on perinteinen kyläilypäivä. Riiviöt + vanhemmat jäävät yöksi ja ajavat 27.12. takaisin kotiin.
TAI sitten niin,
etteivät osapuolet näe ollenkaan naamakkain jouluna - eihän se mikään pakko ole. Lahjat voi lähettää etukäteen, aattona voi soittaa ja toivottaa hyvää ja iloista joulua. Joulu on ilon juhla, ei mikään kireyttä kirskuva pakkopulla, joka loppuu pettymyksiin ja riitoihin.
Suvaitsevaisuutta ja joustavuutta puolin ja toisin!
koko juttu kaikkineen kuulostaa niin tutulta.. Ai niin, tämä sama provo pyörii täällä joka vuosi, viime vuonna muistaakseni ap esiintyi alusta alkaen vaarin uutena vaimona...
ja tammikuussa vaari risteilee ensin lastenlastensa kanssa, sitten vaimonsa kanssa. Ei nuo risteilyt nyt niin kalliita ole tammikuussa ettei kahta risteilyä raaskisi...
Ihan selviö, että vaimo on tärkein!
Sen verran voisin avata vielä tätä juttua, että tämä vaari vaimoineen suunnittelee jo täysillä muuttoa eläkepäivien viettoon lämpimämpään ilmastoon. Miehen lapsille tämä suunnitelma on myrkkyä, eli ehkä lapset haluavat myös syyllistää vaaria sillä, että tämä menettää yhteydet lapsenlapsiinsa muuttamalla vaimonsa kanssa pois. Kuitenkin heillä on täysi oikeus omaan elämäänsä ilman että miehen lapset puuttuvat siihen. Lapset käyvät nyt valtataistelua isästään. Ja yrittävät lyödä kiilaa miehen ja vaimon väliin. Mies on monesti kertonut lapsilleen, että tämä vaimo on parasta mitä hänellä on elämässään ja että lapset ja lapsenlapset ovat kakkos ja kolmossijoilla hänen elämässään. Tämän tämä lapsi kertoi minulle itkien. Kunpa tämä lapsi uskaltautuisi itse kirjoittamaan, mutta lukihäiriö ja tällaiselle foorumille kirjoittamisen ajatuskin saa hänet paniikkiin.
Vaari tulee viikkoa tai paria ennen joulua viettämään lapsensa ja lasten lastensa luokse pikkujoulua, jolloin syödään hyvin, avataan vähän lahjoja ja ennen kaikkea leikitään.
Sitten kukin viettää joulun miten parhaiten taitaa.
Annetaan tälle yliherkälle mummopuolelle konjakkia ja muita virvokkeita riittävästi siksi aikaa, kun vaari on viikonlopun poissa. Tai jos vaikka menisi kylpylään hoitamaan hermojaan. Jaksaa sitten olla hehkeä koko joulunpyhät ja nauttia siitä vuoden tärkeimmästä juhlasta.
koko ketju. Ei sen lapsiperheen luo noin vain piipahdeta, asuvat 280 kilometrin päässä.