Joulun vietto
Olen vanhempi kuin yleensä tälle palstalle kirjoittavat, tunnustan sen heti, mutta haluaisin teiltä asiallisia kommentteja ja vinkkejä, miten selviytyä ikävästä ja hankalasta tilanteesta tulevana jouluna. Asia ei koske minua henkilökohtaisesti, mutta parempana kirjoittajana lupauduin kirjoittamaan tämän toivottavasti vilkkaaksi keskusteluksi tulevan aloituksen.
Tilanne on siis tällainen. Nuori ystäväpariskunta, joilla on neljä todella vilkasta lasta on pyytänyt vaarin vaimoineen heille joulunviettoon. Vaarin toinen vaimo on muuten aivan ihastuttava ihminen, mutta hän ei halua "pilata" rauhallista joulua kuuntelemalla näitä todella vilkkaita ja äänekkäitä lapsia ja katselemalla heidän meuhkaamistaan. Vaari on ehdottanut, että jospa hän menisi sitten lapsensa ja lapsenlapsiensa luokse ja he viettäisivät oman "joulun" vaikka välipäivinä, mutta vaimo rakastaa joulua, eikä ajatus siitä, että mies viettäisi joulun poissa häneen luotaan ja hän saisi "korvikejoulun" tunnu hyvältä.
Kertokaa nyt fiksuja ehdotuksia, miten solmu saataisiin auki. Miehelle vaimo on kaikki kaikessa, eikä hän haluaisi loukata vaimoaan, saati pahoittaa hänen mieltään pilaamalla vaimon joulun olemalla lapsensa ja lapsenlapsensa luona. Olen yrittänyt ehdotella vaikka mitä kaikille osapuolille, mutta mikään ehdotus ei tunnu ottavan tuulta purjeisiin.
Ja muistakaa, en halua lukea viestejä, joissa miehen vaimoa haukutaan vanhaksi itsekkääksi kantturaksi jne. Hän vain ei halua lapsia elämäänsä ja hänellä on siihen täysi oikeus, ilman että se tekisi hänestä ilkeän ihmisen. Hän vain sai lapsuudessaan olla tarpeeksi ilmaisena lapsenlikkana ja huomasi, etteivät lapset kiinnosta häntä.
Kommentit (106)
Jos ei saa edes risteilylle lähteä aikuinen ihminen omine lupineen, jotain on tosi pielessä!
Aikuisuuteen liitetään itsenäisyys ja vastuullisuus. Aikuisten oletetaan kestävän yksinoloa ja pystyvän itsenäisiin ratkaisuihin.
Eli vaari varaisi vaimonsa kanssa hotellihuoneen paikallisesta hotellista, kylpylästä, maatilamajoituksesta jne. huoneen. Kävisi jossain vaiheessa katsomassa perheensä joulua, ehkä myös vaimonsakin kestäisi tunnin ja sitten lähtisivät viettämään aikuisten joulua valmiiseen pöytään. Seuraavana päivänä kotiin jatkamaan omia jouluperinteitä.
Väärin uusi vaimo on syntyisin Helsingistä, hän on koulutuksenltaan yo-merkonomi ja tämän lisäksi opintoja avoimessa yliopistossa ja Markkinointi-instituutissa ja hän työskentelee alempana esimiehenä suuryhtiössä. Mielipiteet hänellä on vahvat.
Mistä päättelet, että vaari olisi tehnyt vielä mitään komromissiehdotuksia kanellekään. Lapselleen hän ehdotti, että voisi mennä heidän luonaan käymään tammikuussa, kun hänellä on lomaa, mutta se ei kelvannut. Joko jouluna tai ei ollenkaan.
Vaimo on taas oikea jouluihminen, hän rakastaa joulua ja siihen valmistautumista. Jos sitten mies viittaisi kintaalla vaimon uurastukselle ja lähtisi jouluksi lapsenlapsien luo, olisi se loukkaus vaimoa kohtaan. Ja vaimoaan mies ei halua loukata, eikä pahoittaa hänen mieltään.
Mies saattaa myös ajatella tulevaisuutta. Nyt ain yhdellä hänen lapsistaan on lapsia, mutta mennään muutama vuosi eteenpäin ja niitä on kaikilla. Vaimo ei halua olla missään tekemisissä lasten kanssa ja varmaan nämä muutkin lapset haluaisivat sitten vuorollaan vaarin helle jouluksi. Olenkin jo ehdotellut, että siinä vaiheessa näiden lapsiperheiden kannattaisi lähteä yhteiseen joulunviettoon vaikka laivalle.
Mielenkiintoista tässä on myös se, että miehen lasten biologinen äiti ei halua liioin viettää joulua lastensa kanssa.
Kyllä tästä viestistä viimeistään paistaa kuinka uusi vaimo on kirjoittamassa! Sama tuli läpi jo ekoista viesteistä "miehelle vaimo on kaikki kaikessa" jutuista. Kyllä se kompromissille minusta kuulostaa mikäli vaari on ehdottanut sekä yhdessä menoa että hänen yksin menoaan ja joulun vietämistä toisena päivänä. Ainoa joka ei kompromissiin kykene on tuo uusi vaimo, koska hänellä on liian kiire miettiä itseään ja todistella itselleen ja kaikille muille olevansa maailman napa. Ei puolison lapsia tarvitse rakastaa, mutta on kohtuutonta mennä naimisiin miehen kanssa jolla on lapsia ja sen jälkeen yrittää sulkea heidät ulkopuolelle. Lapset ovat edelleen vaarille perhettä, samoin lapsenlapset ja ekasta viestistä ainakin tuli se kuva että vaari haluaa aattoa heidän kanssaan viettää. Normaali, tasapainoinen aikuinen joko kestää päivän miehensä rakkaiden kanssakin tai sitten osaa siirtää joulun viettoa päivällä. Yhtään sen vaikempaa se ei aikuisten kesken ole! Näin meilläkin on tehty lapsien kanssa kun lapset olivat vielä riittävän pieniä eivätkä tajunneet päiviä. Lasten isä olisi joutunut oelmaan aattoillan töissä, joten me vietimme omaa aattoa ihan normaalein perintein vasta joulupäivänä. EI häirinnyt meidän jouluamme yhtään, korvien välissä onkin ny tuon uuden vaimon ongelmat. Hän se onkin tässä jutussa ainoa joka käyttäytyy jonkin aiemman kuvaileman 5-v Nico-Peterin tavoin jonka on kaikki pakko saada mielensä mukaan. Voihan se olla että mieehn saatkin kotiin jäämään, toivottavasti hän muistaa olla yhtä marttyyri koko joulun kuin sinä olet jo nyt!
Ap, eikö tämän voi ratkaista kuten kaikissa muissakin perheissä: joka toinen joulu vaimon mielen mukaan ja joka toinen joulu miehen mielen mukaan.
Tietysti jokainen viettää jouluaan kuten haluaa ja vaari haluaa sukujoulun, niin hän sitten sen järjestää niin. Kanttura tietysti näin halutessaan voi olla yksin. Hänellä kun ei läheisiä ole. Asia ei todellakaan yllätä...
No, se hyvittelyhajuvesiajatus lähti siitä, että pariskunta tekee yleensä yhdessä tammi-helmikuussa ennen koulujen hiintolomia joko parin päivän Tallinnan keikan tai piipahtaa Tukholmassa. Sen verran tunnen tämä vaimoa, ettei hän halua edes syödä pöydässä, jossa on miltei ylivilkkaita lapsia. Ja näillä lapsilla on paha tapa (pakko sanoa) ulvoa välillä kuin susilauma. Se vihloo korvissa!!! Hänen mielestään parhaita lapsia ovat hiljaa jossain nurkassa istuvat lapset ja mielellään tytöt. Tässä perheessä on 3 poikaa ja 1 tyttö. Eli sekin on väärin!!!
Koska vaimolta siis jäisi väliin perinteinen yhteinen kahdenkeskinen risteily, on toki jokih hyvittelylahja paikallaan. Etenkin kun lasten äiti on kertoillut, että mies ostelee lapsille jopa parilla sadalla eurolla Legoja sun muita tuliaisia käydessään katsomassa lapsia. Kun tämä äiti on kysynyt isältään, miten tämä muistaa vaimoaan - ostaako kukkia tms. vastaus on ollut, ettei ole tullut mieleenkään muistaa vaimoa yllätyksillä. Vaimo kyllä ostelee mielelle lahjoja, ei kalliita mutta kekseliäitä. Mies on kehunut vaimoaan varauksetta. Ehkä tässä sitten on yksi syy siihen, miksi kyseessä saattaa olla valtataistelu vaarista.
Jokaisen ihmisen pitää saada olla kotonaan jouluna oman perheensä kanssa, jos niin haluaa. Kyläillä voi muulloin.
mies ja nainen saa lapsen, nainen ja mies eroaa jäljelle jää SE LAPSI. Mies löytää uuden, ei se LAPSI KATOA MIHINKÄÄN! Lapsi saa lapsen isä muuttuu myös VAARIKSI, MIEHEN UUSI VAIMO ON VAIN "UUSI VAIMO" ELI lapsi ja LAPSENLAPSI ON JA PYSYY. Sitä ei mikään muuksi muuta ISÄ ON AINA ISÄ JA VAARI ON AINA VAARI UUSIA PUOLISOJA TULEE JA MENEE...
Vaari siis viettäköön joulun lastensa ja lastenlasten kanssa.
No, tuostapa minullakin on mielipide. Hotellijoulu ei oli oikea joulu. Hotellin jouluruoat eivät ole oikeita jouluruokia, niitä kotona tehtyjä. Minua ei ainakaan ikimaailmassa saa mihinkään hotelliin jouluksi. Minusta vaari tekisi oikein jäädessään kotiin vaimonsa kanssa viettämään joulua ja vain oleilemaan.
Nimimerkki joulutonttu
mies ja nainen saa lapsen, nainen ja mies eroaa jäljelle jää SE LAPSI. Mies löytää uuden, ei se LAPSI KATOA MIHINKÄÄN! Lapsi saa lapsen isä muuttuu myös VAARIKSI, MIEHEN UUSI VAIMO ON VAIN "UUSI VAIMO" ELI lapsi ja LAPSENLAPSI ON JA PYSYY. Sitä ei mikään muuksi muuta ISÄ ON AINA ISÄ JA VAARI ON AINA VAARI UUSIA PUOLISOJA TULEE JA MENEE...
Vaari siis viettäköön joulun lastensa ja lastenlasten kanssa.
Lapsi lentää pesästä ja perustaa oman perheen. Pariskunta on sen jälkeen se ydinperhe.
Vuodessa on 365 päivää. Mä en ymmärrä näitä jouluriitoja yhtään. En ole ikinä viettänyt yhtään joulua kenenkään poikaystäväni tai aviomiehenikään kanssa. Aattona mennään suvun luo ja yksinäisten vanhusten sekä lasten. Joulupäivänä voidaan sitten olla vaikka pääsiästipun kanssa. Vuodessa on 365 päivää ja yksi illallinen ei ole mikään maailmaamullistava juttu, josta saadaan verta ja luita koko vuodeksi. Itsekästä kiukutella vaarille, joka on puun ja kuoren välissä.
En ymmärrä ollenkaan miksi vaimo nyt niiiin kauheasti vihaa lapsia. Onhan ne rasittavia, mutta jos vaarille se olisi tärkeää, voi myös vähän joustaa. Ihan vaan rakkauden ja joulurauhan nimissä. Muutamaksi tunniksi. Mä en ymmärrä myöskään missä vaimon empatiantaju on. Jos perheelle on tärkeää viettää joulua yhdessä, vaimo torppaa koko idean, vaikka hän aikuisena osaa varmaan olla vuorokauden myös yksin.
Toivottavasti vaimo ja vaari tajuavat erota, ennen kuin suku loittonee.
mies ja nainen saa lapsen, nainen ja mies eroaa jäljelle jää SE LAPSI. Mies löytää uuden, ei se LAPSI KATOA MIHINKÄÄN! Lapsi saa lapsen isä muuttuu myös VAARIKSI, MIEHEN UUSI VAIMO ON VAIN "UUSI VAIMO" ELI lapsi ja LAPSENLAPSI ON JA PYSYY. Sitä ei mikään muuksi muuta ISÄ ON AINA ISÄ JA VAARI ON AINA VAARI UUSIA PUOLISOJA TULEE JA MENEE... Vaari siis viettäköön joulun lastensa ja lastenlasten kanssa.
Lapsi lentää pesästä ja perustaa oman perheen. Pariskunta on sen jälkeen se ydinperhe.
vaan lapset huolehtivat meistä myös vanhoina, mutta uudet typerät puolisot pilaavat suhteet lapsiinsa.
Vaari+vaimo voivat syödä omassa kodissaan ja mennälapsien luo vain joulupukin vierailun ajaksi.
Ymmärrän hyvin ettei lapsetonta kiinnosta katsella sitä ruokapöytämenoa 4 vilkkaan lapsen kanssa.
Ei vaan vaarin paikka on vaimonsa luona. Tällä lapsella on nyt oma perhe ja vaari ei kuulu siihen ydinperheeseen. Vaarin ei tarvitse viettää jouluaan lapsenlapsiensa kanssa.
Minä olen myös mieheni kakkosvaimo, ja mieheni ei jaksa lapsenlapsiensa seuraa tuntia pitempään. No, he asuvat naapurikunnassa ja vaari piipahtaa heitä katsomassa kerran kuussa. Meidän kotiimme mieheni ei halua niitä lapsia riehumaan.
Mie vain
Luulisi tämän tädin hakevan äkkiä eroa Vaarista. Pakkohan siinä miehessäkin on olla noita huonoja geenejä, kun noin karmeita lapsia ja lapsenlapsiakin on! Ja että ylipäänsä on ollut niin holtiton, että on lapsia tullut hankkineeksi. Tai ehkä ne olivat vahinkoja. Tai ehkä Vaari on pitänyt synkän salaisuutensa (=lapset) siihen asti, että saanut huijattua tämän ihanaisen uuden naisen naimisiin kanssaan?
No, se hyvittelyhajuvesiajatus lähti siitä, että pariskunta tekee yleensä yhdessä tammi-helmikuussa ennen koulujen hiintolomia joko parin päivän Tallinnan keikan tai piipahtaa Tukholmassa. Sen verran tunnen tämä vaimoa, ettei hän halua edes syödä pöydässä, jossa on miltei ylivilkkaita lapsia. Ja näillä lapsilla on paha tapa (pakko sanoa) ulvoa välillä kuin susilauma. Se vihloo korvissa!!! Hänen mielestään parhaita lapsia ovat hiljaa jossain nurkassa istuvat lapset ja mielellään tytöt. Tässä perheessä on 3 poikaa ja 1 tyttö. Eli sekin on väärin!!! Koska vaimolta siis jäisi väliin perinteinen yhteinen kahdenkeskinen risteily, on toki jokih hyvittelylahja paikallaan. Etenkin kun lasten äiti on kertoillut, että mies ostelee lapsille jopa parilla sadalla eurolla Legoja sun muita tuliaisia käydessään katsomassa lapsia. Kun tämä äiti on kysynyt isältään, miten tämä muistaa vaimoaan - ostaako kukkia tms. vastaus on ollut, ettei ole tullut mieleenkään muistaa vaimoa yllätyksillä. Vaimo kyllä ostelee mielelle lahjoja, ei kalliita mutta kekseliäitä. Mies on kehunut vaimoaan varauksetta. Ehkä tässä sitten on yksi syy siihen, miksi kyseessä saattaa olla valtataistelu vaarista.
tähän kuvioon ollenkaan.
Missä vaiheessa minusta tulee niin seniili, että vuoden vietto on kuin kiveenhakattu totuus? Ja tässä viittaan nyt siihen, että jouluaattona teen sillä ja tuolla kellonlyömällä sitä ja tätä. Tammi-helmikuussa käyn risteilyllä tekemässä tätä ja tuota.
Minusta tuo kuullostaa jo todella kangistuneelta, jopa surulliselta. En pysty samaistumaan tuohon, en.
Sen verran voisin avata vielä tätä juttua, että tämä vaari vaimoineen suunnittelee jo täysillä muuttoa eläkepäivien viettoon lämpimämpään ilmastoon. Miehen lapsille tämä suunnitelma on myrkkyä, eli ehkä lapset haluavat myös syyllistää vaaria sillä, että tämä menettää yhteydet lapsenlapsiinsa muuttamalla vaimonsa kanssa pois. Kuitenkin heillä on täysi oikeus omaan elämäänsä ilman että miehen lapset puuttuvat siihen. Lapset käyvät nyt valtataistelua isästään. Ja yrittävät lyödä kiilaa miehen ja vaimon väliin. Mies on monesti kertonut lapsilleen, että tämä vaimo on parasta mitä hänellä on elämässään ja että lapset ja lapsenlapset ovat kakkos ja kolmossijoilla hänen elämässään. Tämän tämä lapsi kertoi minulle itkien. Kunpa tämä lapsi uskaltautuisi itse kirjoittamaan, mutta lukihäiriö ja tällaiselle foorumille kirjoittamisen ajatuskin saa hänet paniikkiin.
Ei vaan vaarin paikka on vaimonsa luona. Tällä lapsella on nyt oma perhe ja vaari ei kuulu siihen ydinperheeseen. Vaarin ei tarvitse viettää jouluaan lapsenlapsiensa kanssa.
Minä olen myös mieheni kakkosvaimo, ja mieheni ei jaksa lapsenlapsiensa seuraa tuntia pitempään. No, he asuvat naapurikunnassa ja vaari piipahtaa heitä katsomassa kerran kuussa. Meidän kotiimme mieheni ei halua niitä lapsia riehumaan.
Mie vain
Miehesi on siis tunnekyvytön, itsekäs paskiainen ja uusi vaimo hykertelee vieressä tyytyväisenä - kunnes tajuaa joku kaunis päivä että se sama kohdistuu myös häneen kun se naapurin mirkku sittenkin on ymmärtäväisempi, nuorempi ja nätimpikin kun sie vaan. Onnittelen oivasta valinnastasi, ei ihme että oli tarjolla...
Tätä en kerta kaikkiaan ymmärrä. Tuossa vaihtoehdossahan tuon vaimo saa jo kaiken mahdollisen oman mielensä mukaiseksi. Vielä hajuvesi, pyh! Ei kuin vain risteilylle mukaan ja hakemaan itse hajuvetensä, jos sitä kerran niin kovasti haluaa.
Todella yksi vaihtoehto olisi varata hotellihuone aatto-joulupäivä väliselle ajalle ja yöpyä siellä.