Mitä olette mieltä Lipposkan lausunnosta?
Kansanedustaja Päivi Lipposen (sd) mielestä lukion historian opetuksessa on tärkeämpiäkin asioita kuin talvi- ja jatkosodan rintamalinjat.
- Historianopettajana tykkäsin opettaa sotia. Lukio-opetuksessa talvi- ja jatkosodan rintamaliikkeiden linjojen opettelua voisi silti vähentää, Lipponen täräyttää uusimmassa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä.
Rintamalinjojen pänttäämisen sijaan Lipponen opettaisi, miten länsimainen kulttuuri ja humanismi ovat syntyneet ja miten Euroopan ulkopuoliset maat ovat nousseet imperialismin ajasta tähän päivään.
- Lukiossa tärkeintä on ymmärtää omaa suomalaista identiteettiä, Lipponen perustelee.
- Sitä varten pitäisi ymmärtää esimerkiksi Suomea osana länsieurooppalaista kulttuuria Ruotsin vallan ajasta eteenpäin.
Muita tärkeitä asioita lukion historian opetuksessa on Lipposen mielestä Suomen taloushistorian kehitys sekä Suomi osana Eurooppaa moninapaistuvassa maailmassa.
- Nykyajan ihmiselle pitäisi kehittyä suomalaisen identiteetin lisäksi myös maailmankansalaisen identiteetti. Sitä varten olisi ymmärrettävä esimerkiksi länsimaisen kulttuurin ja humanismin synty eli antiikin ja renessanssin perintö, Lipponen maalailee Nyt-liitteessä.
Kommentit (7)
noitten pakkoruotsittajas-Lipposten mielipiteitä jaksa ihan tosissaan ottaa...
Ja se "Rasismis vastainen marssi" oli kyllä viimeinen pisara.
enemmän mä niistä rintamalinjoista olen netistä ja muusta mediasta oppinut kuin koulussa ollessani. Antiikin ja renessanssin jutut mielestäni tuli käsiteltyä koulussa paljon perusteellisemmin. Mutta joka tapauksessa ihan sama. Menneitä juttuja kaikki. Minä elän tätä päivää.
" Lukiossa tärkeintä on ymmärtää omaa suomalaista identiteettiä, Lipponen perustelee."
Ja miehensä Paavohan on toistuvasti julistanut, että ruotsin kieli kuuluu jokaisen suomalaisen identiteettiin.
Eli ilmeisesti Lipposen perheen mielestä pakkoruotsi on lukion tärkein aine.
Sodat on suomen historiassa marginaalinen vaihe. Sen ymmärtäminen miten ja miksi eri tilanteisiin on eri maissa jouduttu, olisi paljon tärkeämpää.
Tuo eukko on lipsauttanut niin paljon sammakoita suustaan, joten en ota mitään hänen sanomaansa enää tosissani. Olin sitten samaa tai eri mieltä hänen kanssaan.
sen jälkeen kiinnostaneet, kun TRE:n pitseria palon jälkeen oli haastamassa ihmisiä "rasismin vastaiselle marssille". Ja noista asioista sen verran, että niitä opetetaan filosofiassa, uskonnossa/elämänkatsomustiedossa, sekä yhteiskuntaopissa (mikä kuuluu historiaan). Eli tietoa kyllä saa, ei ehkä sillä pakollisella yhdellä filosofian kurssilla, mutta valinnaisissa kyllä. Ja jos ajatellaan, niin aika montaa ihmistä kiinnostaa ENEMMÄN nuo sotajutut siksi, että niihin on henkilökohtainen side: ei taida olla suomalaista jonka perheessä/suvussa ei olisi jonkilaista "sotatarinaa" joko pahassa tai hyvässä. Renesanssin perintöön taas ei niin suoraa linkkiä ole ;)