Mitä ajattelette henkilöstä, joka luopuu koirastaan lapsen syntymän jälkeen kun aikaa ei riitä enää koiralle?

En pidä. Kertoo vastuun puutteesta eikä lupaa hyvää sille vauvallekaan.

Tottakai lapsi menee koiran edelle!  Mutta koiralle pitäisi löytää uusi rakastava koti. 

Eipä ole ensimmäinen tapaus. Koiralle parempi päästä kotiin, jossa sille on aikaa. Ja Kela korvaa terapian jos lapsi sitä tarvii.

Tuossa tilanteessa on vastuullisempaa etsiä koiralle uusi koti.

Kohta lähtee äijäkin pois kun ei riitä aikaa sille.

Parempi siitä on luopua kuin että koira tai vauva kärsii ellei resurssit riitä.

Kannattaisi miettiä koiraa hankkiessaan onko mahdollisesti lähivuosina tulossa lapsia ja mitä sitten

Parempi noin päin kuin, että luopuu vauvasta kun ei riitä aikaa sille.

Toivottavasti ei tee toista lasta. Minne sen ensimmäisen lapsen voi sitten antaa??

Ehkä yksi syy lapsikadolle onkin koirat. Nuorilla naisilla on nykyään valtavasti koiria eikä siihen yhtälöön usein ajatus lapsesta sovi.

Ihmiset ovat ensisijaisia. Järkevä ihminen osaa karsia liiat elämästään. Koira on vain koira kuitenkin.

Siis mitä vittua? Kenekään mielestäkö ei ole ollut alunpitäen väärin hommata koiraa, jos siitä luopuu tuolla perusteella? Ei koira ole mikään leikkikalu, joka heitetään noin vain sivuun kun tulee "tärkeämpiä" juttuja elämään. Koiran hankinta pitää alunperinkin ajatella rationaalisesti, että pystynkö minä sen pitämään tietynlaisissa elämäntilanteen muutoksissa.

Kaikki koirat ei sopeudu tilanteeseen että perheeseen tulee vauva.

Vierailija kirjoitti:

Parempi siitä on luopua kuin että koira tai vauva kärsii ellei resurssit riitä.

Kannattaisi miettiä koiraa hankkiessaan onko mahdollisesti lähivuosina tulossa lapsia ja mitä sitten

 

Eikä edes lähivuosia, vaan seuraavan 15 vuoden aikana. Koira ei kuole muutamassa vuodessa.

Oikein. 

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä vittua? Kenekään mielestäkö ei ole ollut alunpitäen väärin hommata koiraa, jos siitä luopuu tuolla perusteella? Ei koira ole mikään leikkikalu, joka heitetään noin vain sivuun kun tulee "tärkeämpiä" juttuja elämään. Koiran hankinta pitää alunperinkin ajatella rationaalisesti, että pystynkö minä sen pitämään tietynlaisissa elämäntilanteen muutoksissa.

Älä vauhkoa. Mutta jos nyt vaan niin käy että on se koira kun lapsi tulee. Se voi kuule olla sille koiralle parempi saada silloin uusi koti.

Koirat kuule tottuu hyvin nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki koirat ei sopeudu tilanteeseen että perheeseen tulee vauva.

Tuttavaperheessä oli aika mustasukkaiset (huonosti kasvatetut) koirat ja vauvan tultua laitettiin piikille, kun kukaan ei halunnut niitä.

Ajattelen, että ihan hyvä, kun ihminen tuli järkiinsä lapsen saatuaan.

Tosin, kun ihminen on kerran ollut altis sekoamaan niin että on hankkinut Canis Lupus Pascannus Cuseximus Ulollelöhkäämys Cirppusircus Mädännys Parasitus Limanuljascamus Syöpäläisiäcuhisemus Bacterinpesämys Tautienlevittämys Oxennus Iljetys Ciusancappalemus Vitutus Maximuksen, hän saattaa olla altis samaan hulluuteen ja samaan typerään valintaan uudestaankin kun elämäntilanne joskus taas muuttuu.

Täysijärkinen ihminen ymmärtää, että koiruus on kotoisin manalasta ja ettei ihmisen pidä sitä elukkaa palveleman eikä sellaista hoivaaman.

Koiruudelle kannattaa antaa tuollainen herkkunappula:

https://fi.wikipedia.org/wiki/9%C3%9719_mm_Parabellum

Annostellaan huolellisesti spassskaelukan nimeltä koira silmien väliin. Ei saa soveltaa muihin elollisiin olentoihin kuin koiruuksiin.

Tohtori Para Bellum

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä vittua? Kenekään mielestäkö ei ole ollut alunpitäen väärin hommata koiraa, jos siitä luopuu tuolla perusteella? Ei koira ole mikään leikkikalu, joka heitetään noin vain sivuun kun tulee "tärkeämpiä" juttuja elämään. Koiran hankinta pitää alunperinkin ajatella rationaalisesti, että pystynkö minä sen pitämään tietynlaisissa elämäntilanteen muutoksissa.

Avauksessa ei kysytty, oliko koiran hankinta väärin ylipäätään, siinä kysyttiin vain pois antamisesta.. Joo, koiran hankintaa pitää todella ajatella rationaalisesti, mutta varmasti oletkin tietoinen siitä, että tästä huolimatta ihmiset ottavat koiria harkitsematta sitä rationaalisesti. Ihmiset ottavat lemmikkejä todella heppoisin perustein! Ja muuten, vaikka harkitsisikin, ei silti voi aina ennakoida kaikkia elämänmuutoksia tai sitä, miten itse ne kestää.

Mutta jos nyt ajattelee, että se koira on, ja lapsen tulon jälkeen huomaa, että koiralle ei ole aikaa, sen hoito kärsii ja se tuo elämään ennemmin negatiivisia asioita, eikö nyt parasta olisi etsiä silloin koiralle koti, jossa sille on aikaa ja jossa se tuo ihmisille positiivisa asioita?

Mistä sulle oikeastaan herää tullainen tunnereaktio?

Vierailija kirjoitti:

Kohta lähtee äijäkin pois kun ei riitä aikaa sille.

Sietääkin lähteä, jos turhaan nurkissa pyörii kiukkuaan jakelemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä vittua? Kenekään mielestäkö ei ole ollut alunpitäen väärin hommata koiraa, jos siitä luopuu tuolla perusteella? Ei koira ole mikään leikkikalu, joka heitetään noin vain sivuun kun tulee "tärkeämpiä" juttuja elämään. Koiran hankinta pitää alunperinkin ajatella rationaalisesti, että pystynkö minä sen pitämään tietynlaisissa elämäntilanteen muutoksissa.

Avauksessa ei kysytty, oliko koiran hankinta väärin ylipäätään, siinä kysyttiin vain pois antamisesta.. Joo, koiran hankintaa pitää todella ajatella rationaalisesti, mutta varmasti oletkin tietoinen siitä, että tästä huolimatta ihmiset ottavat koiria harkitsematta sitä rationaalisesti. Ihmiset ottavat lemmikkejä todella heppoisin perustein! Ja muuten, vaikka harkitsisikin, ei silti voi aina ennakoida kaikkia elämänmuutoksia tai sitä, miten itse ne kestää.

Mutta jos nyt ajattelee, että se koira on, ja lapsen tulon jälkeen huomaa, että koiralle ei ole aikaa, sen hoito kärsii ja se tuo elämään ennemmin negatiivisia asioita, eikö nyt parasta olisi etsiä silloin koiralle koti, jossa sille on aikaa ja jossa se tuo ihmisille positiivisa asioita?

Mistä sulle oikeastaan herää tullainen tunnereaktio?

Koska minun exä teki juuri noin, että hommasi koiran ja luopui siitä myöhemmin kun sai lapsen. Puhuin jo silloin hänelle siitä, että oletko nyt ihan varma asiasta, koska hän silloinkin opiskeli ja teki töitä koulun ohella ja asui yksin. Raivosi suorastaan jos kyseenalaistin hänen vakaata mielihaluaan. Minä joskus olin koiran seurana hänen kämpillään ja käytin sitä ulkona kun hänellä oli sitä muuta elämää. Sitten meillä tuli ero ja myöhemmin hän sai lapsen työkaverinsa kanssa ja luopui koirasta jan puutteen vuoksi. Minä tunsin hitonmoista raivoa, että enkös minä sanonut, mutta kun ei. Lähinnä säälittää koira, joka on tottunut siihen omaan kotiin ja sitten joutuu ihan eri ihmisten joukkoon uuteen ympäristöön. Ymmärrän jos koiran omistaja kuolee tms, että näin käy, mutta en näissä tilanteissa, jossa koira on otettu tunnepohjalta, kuten akat usein tekee.