Mitä ajattelette henkilöstä, joka luopuu koirastaan lapsen syntymän jälkeen kun aikaa ei riitä enää koiralle?
Ensin oli suorastaan pakko saada se koira tunnepohjalta koirakuumeen seurauksena. Sitten syntyy lapsi ja koirasta luovutaan, koska aika ja energia ei enää riitä koiralle jaettavaksi.
Kommentit (52)
Ihminen voi ottaa koiran hyvässä uskossa pitkän harkinnan jälkeen ja joutuu silti siitä luopumaan. Kaikki luopumiset ei ansaitse ivallista johdatteluasi. En ala ketään tuomita kateellisten kirjoittelujesi pohjalta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat ensisijaisia. Järkevä ihminen osaa karsia liiat elämästään. Koira on vain koira kuitenkin.
Olet ällöttävä.
Fiksu, todella fiksu.
Muutoinkin piski tai katti ihmisasumuksessa...
Ajattelen että tilanteita on monenlaisia. Joku asuu kerrostalossa 3. Kerroksessa ja koittaa sitten saada vaunut ja vauvan ja koiran alas ja ulos. Koira ei ehkä ole tottunut lapsiin ja on vauvaa kohtaan vähintään epäluuloinen.
Voi toki olla, että koira tykkää vauvasta eikä vaadi itse mitään, kunhan pääsee tarpeille 3 kertaa päivässä ja se siitä.
Ei omaa järkeään kannata menettää koiran kanssa, mieluummin antaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei tee toista lasta. Minne sen ensimmäisen lapsen voi sitten antaa??
Haista ny paskaa änkyttäjä.
Osa luopuu lapsistaan kun ei pysty huolehtimaan heistä. Elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä vittua? Kenekään mielestäkö ei ole ollut alunpitäen väärin hommata koiraa, jos siitä luopuu tuolla perusteella? Ei koira ole mikään leikkikalu, joka heitetään noin vain sivuun kun tulee "tärkeämpiä" juttuja elämään. Koiran hankinta pitää alunperinkin ajatella rationaalisesti, että pystynkö minä sen pitämään tietynlaisissa elämäntilanteen muutoksissa.
Koira nyt vaan on vain koira. Jos ei sitä pysty pitämään, on siitä parasta luopua. Abstraktioiden pyörittely siitä, oliko koiran hankkiminen alunperin oikein vai väärin, ei sitä muuta miksikään. Rationaalista ajattelua on myös se, että tarvittaessa luopuu koirasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä vittua? Kenekään mielestäkö ei ole ollut alunpitäen väärin hommata koiraa, jos siitä luopuu tuolla perusteella? Ei koira ole mikään leikkikalu, joka heitetään noin vain sivuun kun tulee "tärkeämpiä" juttuja elämään. Koiran hankinta pitää alunperinkin ajatella rationaalisesti, että pystynkö minä sen pitämään tietynlaisissa elämäntilanteen muutoksissa.
Koirasta voi vauvan myötä tulla joissakin tapauksissa vauvalle arvaamaton ja jopa vaarallinen mustasukkaisuuksissaan.
Tiettyjen rotujen hankkiminen pitäisi ainakin kieltää ihan ensimmäisenä.
Niin voi, mutta nyt kysyttiin ajan puutteen takia. Ihan eri asia. Meillä on ollut aina eläimiä, myös koiria, ja kolme kertaa vauva. En ymmärrä miten aika ei riitä yhdelle koiralle ja vauvalle? Mitä erityistä aikaa ne vie? Koiraa toki pitää ulkoiluttaa, mutta niin pitää vauvankin kanssa käydä ulkona. Siinähän ne samalla menee. Vauvan kanssa ollaan päivät kotona, ei edes töissä tarvitse käydä. Aikaahan on enemmän, kuin ilman vauvaa.
Kuulostaa minusta hyvältä omistajalta. Sen sijaan, että kohtelisi koiraa huonosti, koska ei riitä energia tai jaksaminen, niin antaa sille uuden rakastavan kodin.
Nykyään kun lapset tehdään aiempaa iäkkäämpinä, moni ehtii ennen lastentekoa hommata lemmikkejä joihin purkaa hoivaviettiään. Kun sitten vihdoin saa omia oikeita ihmislapsia, moni tulee järkiinsä ja luopuu niistä "karvalapsista" tajutessaan että ne on Hei vain eläimiä.
Mielestäni lemmikin, varsinkin koiran, hankinta tulisi ajoittaa nimenomaan siihen vaiheeseen, kun lapsista nuorinkin on noin 6-7v. Tällöin lapsista on apua koiran hoidossa. Johonkin vauva/pikkulapsiarkeen koira tuo vain harmia ja turhaa lisätyötä.
Mun sisko sai kaksostytöt eikä silti luopunu koirast
Me annettiin koira uuteen kotiin kun lapset muuttivat kotoa ja itse muutimme omakotitalosta kerrostaloon. En missään tapauksessa olisi ottanut koiraa kerrostaloasuntoon. Eli erittäin hyvässä kodissa pitkän elämän.