Mitä ajattelette henkilöstä, joka luopuu koirastaan lapsen syntymän jälkeen kun aikaa ei riitä enää koiralle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä vittua? Kenekään mielestäkö ei ole ollut alunpitäen väärin hommata koiraa, jos siitä luopuu tuolla perusteella? Ei koira ole mikään leikkikalu, joka heitetään noin vain sivuun kun tulee "tärkeämpiä" juttuja elämään. Koiran hankinta pitää alunperinkin ajatella rationaalisesti, että pystynkö minä sen pitämään tietynlaisissa elämäntilanteen muutoksissa.

Avauksessa ei kysytty, oliko koiran hankinta väärin ylipäätään, siinä kysyttiin vain pois antamisesta.. Joo, koiran hankintaa pitää todella ajatella rationaalisesti, mutta varmasti oletkin tietoinen siitä, että tästä huolimatta ihmiset ottavat koiria harkitsematta sitä rationaalisesti. Ihmiset ottavat lemmikkejä todella heppoisin perustein! Ja muuten, vaikka harkitsisikin, ei silti voi aina ennakoida kaikkia elämänmuutoksia tai sitä, miten itse ne kestä

Koska minun exä teki juuri noin, että hommasi koiran ja luopui siitä myöhemmin kun sai lapsen. Puhuin jo silloin hänelle siitä, että oletko nyt ihan varma asiasta, koska hän silloinkin opiskeli ja teki töitä koulun ohella ja asui yksin. Raivosi suorastaan jos kyseenalaistin hänen vakaata mielihaluaan. Minä joskus olin koiran seurana hänen kämpillään ja käytin sitä ulkona kun hänellä oli sitä muuta elämää. Sitten meillä tuli ero ja myöhemmin hän sai lapsen työkaverinsa kanssa ja luopui koirasta jan puutteen vuoksi. Minä tunsin hitonmoista raivoa, että enkös minä sanonut, mutta kun ei. Lähinnä säälittää koira, joka on tottunut siihen omaan kotiin ja sitten joutuu ihan eri ihmisten joukkoon uuteen ympäristöön. Ymmärrän jos koiran omistaja kuolee tms, että näin käy, mutta en näissä tilanteissa, jossa koira on otettu tunnepohjalta, kuten akat usein tekee.

Niin, voi sitten miettiä, miksi hankit tuollaisen akan, kun varoitusmerkit olivat ilmassa. Tunnepohjalta vissiin. Ilmeisesti vaatimus rationaalisuudesta ei sitten päde parisuhdetta etsiessä?

Mutta siis joo. Minun mielestä asiasta on melko turha keuhkota, kun ihmiset ottavat niitä elukoita hetken mielijohteesta, eikä kukaan ulkopuolinen sille mitään voi. Koiralle on piemempi paha vaihtaa kotia kuin olla huonossa kodissa. Koira sopeutuu todella nopeasti uusiin omistajiin.

Itse varmaan tässä tilanteessa yrittäisin ensisijaisesti etsiä koiralle väliaikaista (ehkä pitkäaikaistakin) hoitopaikkaa sen sijaan että suoraan luopuisin kokonaan. Koirani ovat olleet minulle tärkeitä perheenjäseniä ja ei niistä noin vain luovuta lopullisesti ellei ole ihan pakko. Masennuin aikoinaan pahasti ja pitkän harkinnan jälkeen päätin luopua silloisesta koirastani kun en jaksanut enää käydä kuin välttämättömät pissalenkit ja jokainen koira kuitenkin tarvitsee useamman tunnin aktiviteettia päivässä voidakseen hyvin. Löysin mukavan oloisen uuden omistajan joka ensi alkuun raportoi miten hyvin menee koiran kanssa pienistä sopeutumisvaikeuksista huolimatta. Mutta koiran ahdistusoireet eivät olleetkaan vain sopeutumista uuteen kotiin vaan alkoi oireilla pahasti esim. tuhoamalla huonekaluja ja haukkumalla ja ulvomalla, tällaista ei ollut minun omistuksessani, oli siis 5-vuotias, hyvin rauhallinen ja tasapainoinen koira jolla ei ollut aikaisemmin eroahdistusta. No, aikansa yritettyään uusi omistaja päätti palauttaa koiran kun ahdistus ei lähtenyt helpottamaan ja luojan kiitos siinä vaiheessa olin saanut itseni levättyä ja lääkittyä siihen kuntoon että pikkuhiljaa kykenin taas huolehtimaan koirastani. Eleli sitten minun luonani elämänsä loppuun asti ja lopulta olin suunnattoman onnellinen että koira palautui. Oli niin upea tyyppi. Mutta mitä jos en olisikaan kyennyt ottamaan koiraa takaisin? Olisi varmaan päätynyt kiertämään ahdistuneena omistajalta omistajalle "ongelmakoiraksi" leimattuna... Hirveä ajatus :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, voi sitten miettiä, miksi hankit tuollaisen akan, kun varoitusmerkit olivat ilmassa. Tunnepohjalta vissiin. Ilmeisesti vaatimus rationaalisuudesta ei sitten päde parisuhdetta etsiessä?

Ei suunnitellut mitään koiranhankintaa silloin kun alettiin seurustelemaan.

Ainoa oikea ratkaisu.

Onneksi järkevöityy lapsen saatuaan. 

Tuollaisella akalla lienee mt-ongelmia muutoinkin. Normaali tervepohjainen empatiakyky loistaa poissaolollaan ja koira on vain hyödyke jota pidetään niin kauan kuin se tuo itselle sisältöä elämään tietyllä hyötysuhteella.

Armeliaampaa olisi lopettaa koira.

en pidä, tuttu teki noin, pyysi kummiksi en suostunut

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä vittua? Kenekään mielestäkö ei ole ollut alunpitäen väärin hommata koiraa, jos siitä luopuu tuolla perusteella? Ei koira ole mikään leikkikalu, joka heitetään noin vain sivuun kun tulee "tärkeämpiä" juttuja elämään. Koiran hankinta pitää alunperinkin ajatella rationaalisesti, että pystynkö minä sen pitämään tietynlaisissa elämäntilanteen muutoksissa.

Koirasta voi vauvan myötä tulla joissakin tapauksissa vauvalle arvaamaton ja jopa vaarallinen mustasukkaisuuksissaan. 

Tiettyjen rotujen hankkiminen pitäisi ainakin kieltää ihan ensimmäisenä.

En pidä sellaisista ihmisistä. Laiskoja ja empatiakyvyttömiä.

Vierailija kirjoitti:

Parempi siitä on luopua kuin että koira tai vauva kärsii ellei resurssit riitä.

Kannattaisi miettiä koiraa hankkiessaan onko mahdollisesti lähivuosina tulossa lapsia ja mitä sitten

 

Ihan kaikkeen ei voi varautua. Voi tulla synnytyksen jälkeinen masennus tai lapsi voi olla sairas tai muuten todella haastava hoidettava. Helpointa tuosta yhtälöstä on poistaa koira, ja se voi olla ihan sen koirankin etu.

Uskon että tälle ihmiselle ei ole syntynyt aitoa tunnesidettä koiraansa. Silloin siitä on hyvä luopua oli lapsia tai ei. Koira ansaitsee enemmän. Ei siinä mitään pahaa ole. Virheitä saa tehdä. Me kaikki teemme niitä.

Parempi,että luopuu,jos ei kykene hoitamaan.

Johdatteleva aloitus. Olet ap hieno ihminen  täydellinen  eikä virheet kuulu elämääsi. Onnea sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai lapsi menee koiran edelle!  Mutta koiralle pitäisi löytää uusi rakastava koti. 

Tämä! Ihminen tulee arvojärjestyksessä aina ensin eläintä. Rakastava vanhempi kun totesi tilanteen ja reagoi siihen.

Vierailija kirjoitti:

Parempi noin päin kuin, että luopuu vauvasta kun ei riitä aikaa sille.

3 alapeukuttajaa (klo 11:36) on siis sitä mieltä, että vauvasta pitäisi luopua, jotta koirulihauvelille jää aikaa ja huomiota? Siis omasta lapsesta luopua eläimen takia??

Ei saa minulta ymmärrystä. Itsellä oli lapsen synnyttyä neljä koiraa ja toisen lapsen synnyttyä kuusi. Aika riitti kaikille ihan hyvin. Lapset rinta- ja selkärepuissa mukana lenkeillä ja myöhemmin kävellen ja pyörällä ja potkukelkalla jne. Toki jo koiria ajatellen asuttiin ok talossa maalla, missä myös paljon omaa pihaa. 

Se että ei jaksa yhtä koiraa ja yhtä lasta on vain laiskuutta.

En mitään. Pitäisikö?

No siis tietenkin parasta olisi olla ottamatta koiraa jos 15vuoden sisällä aikoo lapsenkin saada.

Mutta kaikki ei aina elämässä ole niin vain suunniteltavissa ja ennakoitavissa, silloin on parempi antaa koira parempaan kotiin jos sille ei enää riitä aika. 

Syitä voi olla monia miksi tuohon tilanteeseen päätyy ja turha sitä siinä vaiheessa jeesustella koska ei sitä lastakaan voi pois antaa. Tuskin kukaan tahallaan ottaa koiraa tietäen että se joutuu lopulta kodinvaihtajaksi, onhan se koirakin rakas perheenjäsen.

Pidän sitä tunteettomana ja vastuuttomana, mutta varmasti parempi koiralle jos pääsee kotiin, jossa saa paremman elämän. Joka tapauksessa minun mielestäni jokaisen lemmikkiä harkitsevan/hankkivan pitäisi olla sen verran kykenevä miettimään tulevaisuutta, ettei tällaisia tulisi. Kyllähän sitä joka paikassa jankataan, että koira on 15 vuoden sitoumus, joten ihmettelen miten asia voi vielä tulla jollekin yllätyksenä.