Adoptoitu löysi vanhempansa. Voisi kuvitella olevan raskasta suomi-vanhemmmalle.. linkki
Siis ihana asia adoptoidulle, mutta varmasti raskasta suomalaiselle perheelle. Tämäkin vaihtoi nimensä takaisin kiinalaiseksi.
Pitää muistaa, että adoptio on kaukana siitä, että saa biologisen lapsen.
Jutun suomivanhemmat on esimerkillisiä. Ovat pitäneet yllä kiinalaista kulttuuria, kuten ruokia ym.
Hölmöä, ettei jutussa kerrottu syytä, miksi oli annettu adoptioon. (Useinhan syy Kiinassa oli, että haluttiin yhden lapsen politiikassa pitää itsellä poika)
Kommentit (142)
Niin, tässä ei kerrottu miksi vanhemmat antoivat tyttölapsen pois. Ehkä syynä sitten oli yhden lapsen politiikka. Ja poikalasta toivottiin ja sitten tulikin vain tyttö. Miten tuo tyttö on voinut olla yhteydessä biologisiin vanhempiin, jotka käytännössä hylkäsivät hänet? Tuskin nyt vanhemmat olisivat päätyneet keskitysleirille tai vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen adoptoiminen on yhtä alhaista touhua kuin koiran vieminen emoltaan ja ostaminen. Jos haluaa auttaa, voi tukea vähävaraisia vanhempia. Lapsen vieminen ratkaisuna perheen haasteisiin on vain todella rottamaista.
Sanottiinko tässä jutussa että tyttö vain vietiin pois. Eiköhän vanhemmat antaneet vapaaehtoisesti pois.

Nuo kiinalaiset tyttölapset on annettu pois politiikan eli pakon vuoksi, joka sekin on täysin yhtä epäinhimillistä. Onneksi jutussa sanotaan, että tuo adoptiopelleily on vähenemään päin. Vielä lasut ym. lapsenryöstökoneistot alas niin ollaan kohta jo eläinten tasolla inhimillisyydessä, siitä on hyvä lähteä kulkemaan kohti aitoa ihmisyyttä sitten.
Kiinaan jääminen olisi monen mielestä parempi vaihtoehto kuin päätyä Suomeen, saada koti ja koulutus. Kiinassa on satojatuhansia tyttöjä/naisia, joita ei oikeastaan ole olemassa, koska heidän syntymänsä on salattu. Ei koulutusta, ei ammattia.
Biologiset vanhemmathan olivat vieneet tytön lastenkotiin, jossa hänen henkilöllisyyttään ei edes tiedetty. Lastenkodin henkilökunta (tai viranomaiset) keksivät vauvalle nimen.
Olisiko teidän adoptiovanhempia arvostelevien mielestä ollut parempi, että tyttö olisi kasvanut aikuiseksi lastenkodissa? Ja päätynyt sitten mihin olisikaan päätynyt; tällaiset lapset eivät useinkaan saa itselleen kovin hyvää elämää.
Kun ajattelee miten moni kiinalainen tyttövauva päätyy elävänä roskikseen,adoptio on inhimillinen vaihtoehto.
Lapset on lainaa muutenkin, vaikka olisivat biologisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen adoptoiminen on yhtä alhaista touhua kuin koiran vieminen emoltaan ja ostaminen. Jos haluaa auttaa, voi tukea vähävaraisia vanhempia. Lapsen vieminen ratkaisuna perheen haasteisiin on vain todella rottamaista.
Sanottiinko tässä jutussa että tyttö vain vietiin pois. Eiköhän vanhemmat antaneet vapaaehtoisesti pois.
Orpokodissahan hän oli. Hylätty, ei viety keneltäkään.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen adoptoiminen on yhtä alhaista touhua kuin koiran vieminen emoltaan ja ostaminen. Jos haluaa auttaa, voi tukea vähävaraisia vanhempia. Lapsen vieminen ratkaisuna perheen haasteisiin on vain todella rottamaista.
Ikinä unohda reportaasia lapsen itkettyneitä apaattisia kasvoja ,kun hänet tapettiin kiduttamalla lasten syöttötuoliin antamatta ravintoa.
Kolme päivää kuvan jälkeen tyttölapsi kuoli .
Mitä tästä sanot ?
Ööööö siis kuka on adoptoitu? Mut eihän se sit oo suomalainen
Vierailija kirjoitti:
Biologiset vanhemmathan olivat vieneet tytön lastenkotiin, jossa hänen henkilöllisyyttään ei edes tiedetty. Lastenkodin henkilökunta (tai viranomaiset) keksivät vauvalle nimen.
Olisiko teidän adoptiovanhempia arvostelevien mielestä ollut parempi, että tyttö olisi kasvanut aikuiseksi lastenkodissa? Ja päätynyt sitten mihin olisikaan päätynyt; tällaiset lapset eivät useinkaan saa itselleen kovin hyvää elämää.
Tuo koneisto toimii niin, että siellä alkupäässä vanhempia painostetaan, pakotetaan ja pahoinpidellään luopumaan lapsistaan. Seuraava porras sitten "auttaa" lapsia. Ja niin edelleen. Mikään osa tuosta koneistosta ei saa olla olemassa, vaan tuki täytyy kohdistaa lapsen vanhempiin. Kiina-casessa, kun väkivalta (misogynia) on tullut valtion taholta niin ei sitä ainakaan auta se, että täällä on joku maho kieli pitkällä odottamassa toisen vauvaa. Ainoa ihmisarvoinen tapa on vakauttaa äiti-lapsi-yksikkö. Ei edes perhe, sillä naisella ja siittäjällä ei ole biologista yhteyttä, toisin kuin äidillä ja vauvalla. Eikä myöskään siittäjällä ja vauvalla. Parisuhde ja avioliitto ovat täysin keinotekoisia, kulttuurisia konstruktioita - vauvan ja lapsen tarve äitiinsä biologinen.
Tyttövauvoja heitettiin synnytyksen jälkeen ojiin ja metsiin nääntymään nälkään.
Tämän tytön äiti ansaitsee hatunnoston siitä että pelasti lapsen hengen viemällä orpokotiin.
Raakaa jättää tyttölapset metsään kuolemaan . Sitäkin on harrastettu Kiinassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen adoptoiminen on yhtä alhaista touhua kuin koiran vieminen emoltaan ja ostaminen. Jos haluaa auttaa, voi tukea vähävaraisia vanhempia. Lapsen vieminen ratkaisuna perheen haasteisiin on vain todella rottamaista.
Ikinä unohda reportaasia lapsen itkettyneitä apaattisia kasvoja ,kun hänet tapettiin kiduttamalla lasten syöttötuoliin antamatta ravintoa.
Kolme päivää kuvan jälkeen tyttölapsi kuoli .
Mitä tästä sanot ?
Että voit synnyttää itse vauvan, jota pidät hyvänä. Toisten vauvoihin ei ole kenelläkään oikeutta. Jos asiaan haluaa puuttua, voit yrittää ehdottaa josko lapsen äiti haluaisi läsnäoloasi ja tukeasi. Lapsenryöstö ei ole ratkaisu vaan yksi rikos todennäköisesti muidenkin rikosten päälle. Tässä tapauksessa tuota rikollisuutta ovat ylläpitäneet Kiinan valtio ja mahdollisesti myös muu yhteisö. Heidän väkivaltansa ei oikeuta osallistmaan lapsenryöstöön
Asiaa voi ajatella vaikka näin. Naista r aiskataan kadulla ja tämän lapsi itkee vieressä. Miten ratkaiset tilanteen? Pelastatko naisen ja lapsen r aiskaukselta vai vietkö lapsen tilaisuuden tullen täyttämään omaa lapsihimoasi. Ei tarvitse kahdesti miettiä, kumpi on oikein ja kumpi väärin.
Hylätyksi tuleminen on epäilemättä lapselle kamala kokemus - se jättää jälkensä, vaikkei sitä varsinaisesti muistaisikaan. Ymmärrän että biologisten juurien etsiminen on myös tärkeää.
Mutta minusta tällaiset tarinat ovat usein jotenkin surullisia niiden adoptiovanhempienkin kannalta. Joskus näistä jutuista välittyy, ettei heidän vanhemmuudellaan sitten ollutkaan niin paljon väliä. Tässäkin jutussa on tosi outoa, että nainen vaihtoi nimekseen lastenkodin henkilökunnan antaman nimen - ikäänkuin se olisi enemmän merkityksellistä, kuin niiden vanhempien antama nimi, jotka ovat hänet kasvatteneet.
Muistan myös muutaman vuoden takaa muistaakseni irlantilaisen lehtiartikkelin, jossa nuori nainen kertoi siitä, että hänen biologinen isänsä oli afrikkalainen mies, jonka kanssa äidillä oli ollut yhden illan juttu. Äidin aviomies ei välittänyt tästä, vaan kasvatti tytön omanaan, ja oli kaiken kertoman mukaan ihan loistava isä. Mutta tämä nuori nainen oli kuitenkin katkera (?) siitä, ettei tämä irlantilainen isä koskaan ennen kuolemaansa myöntänyt, ettei ole tytön biologinen isä. Hän intti kivenkovaan olevansa oikea isä. Ehkä mies oli jotenkin traumatisoitunut itsekin, ei halunnut myöntää itselleen että vaimo oli ollut uskoton? Joka tapauksessa hän oli ollut aivan harvinaisen loistava, rakastava isä tytölle, joka ei ollut hänen biologinen lapsensa, ja silti sekään ei jotenkin ollut tarpeeksi.
Vähän aiheen vierestä, mutta tuntuu välillä siltä, että nykyään kaikki haluavat löytää syitä olla tyytymättömiä lapsuuteensa ja taustaansa.
Vierailija kirjoitti:
Hylätyksi tuleminen on epäilemättä lapselle kamala kokemus - se jättää jälkensä, vaikkei sitä varsinaisesti muistaisikaan. Ymmärrän että biologisten juurien etsiminen on myös tärkeää.
Mutta minusta tällaiset tarinat ovat usein jotenkin surullisia niiden adoptiovanhempienkin kannalta. Joskus näistä jutuista välittyy, ettei heidän vanhemmuudellaan sitten ollutkaan niin paljon väliä. Tässäkin jutussa on tosi outoa, että nainen vaihtoi nimekseen lastenkodin henkilökunnan antaman nimen - ikäänkuin se olisi enemmän merkityksellistä, kuin niiden vanhempien antama nimi, jotka ovat hänet kasvatteneet.
Muistan myös muutaman vuoden takaa muistaakseni irlantilaisen lehtiartikkelin, jossa nuori nainen kertoi siitä, että hänen biologinen isänsä oli afrikkalainen mies, jonka kanssa äidillä oli ollut yhden illan juttu. Äidin aviomies ei välittänyt tästä, vaan kasvatti tytön omanaan, ja oli kaiken kertoman mukaan ihan loista
No mietipä vähän. Jaat biovanhempiesi kanssa miljardeja vuosia yhteistä soluhistoriaa ja heidän verensä juoksee sinunkin suonissasi. Miksi ihmeessä joku satunnainen lapsikaappari, joka on himoinnut ja sylitellyt sinua pari vuotta, tuossa välissä merkitsisi lopulta yhtään mitään. Varsinkin, jos tämä lapsikaappari on suorastaan estänyt yhteytesi oikean läheisesi kanssa, kuten lasu-bisneksen korppikotkat tekevät
Joissakin maissa noihin orpokoteihin heitetään lapsia ihan siitä syystä, että orpokotibisnes tuo hyväntekeväisyyden kautta taloudellista voittoa yhteisölle. Se on käytännössä siis ihmiskauppaa, jossa todennäköisesti naisilta ja lapsilta ei paljon kysellä mielipiteitä, sillä yhteisön paine ylittää äitien ja lasten oikeudet, kuten vaikkapa tuotantoeläintaloudessa. Sama juttu on meneillään suomen lainsäädännössä tällä hetkellä - äideille ja lapsille ei ole mitään suojaa ja turvaa esim. lapsihimoista siittäjää vastaan, joka on äidille tai lapselle vaarallinen.
Kiinassa adoptio on bisnestä. Lapsesta saa monen vuoden palkan verran rahaa. On paljon tapauksia, missä toinen vanhemmista antaa toisen tietämättä lapsen adoptioon.
Vähän aiheen vierestä, mutta tuntuu välillä siltä, että nykyään kaikki haluavat löytää syitä olla tyytymättömiä lapsuuteensa ja taustaansa.
En tiedä onko se oire hektisestä maailmasta ja ympäristöstä jossa ei juurruta oikein mihinkään, että jumitaan lapsuuteen? Välillä kuulee aika naurettaviakin tarinoita ihan tavallisesta, perushyvästä lapsuudesta jotka kokija maalaa jotenkin huonoksi tai vaatimattomaksi. Vertauskohtana ehkä jotkut huikeuksia somettavat ulkomaiset superrikkaat tms.
Vierailija kirjoitti:
Kiinassa adoptio on bisnestä. Lapsesta saa monen vuoden palkan verran rahaa. On paljon tapauksia, missä toinen vanhemmista antaa toisen tietämättä lapsen adoptioon.
No tuskin enää. Eikö Kiinasta ulkomaille adoptointi ole nykyään jo kiellettyä?
Mutta kaipa te sitten olette oikeassa, että olisi ollut moraalisesti ylevämpää antaa pikkulasten kuolla orpokoteihin kuin adoptioon ulkomaille.