Adoptoitu löysi vanhempansa. Voisi kuvitella olevan raskasta suomi-vanhemmmalle.. linkki
Siis ihana asia adoptoidulle, mutta varmasti raskasta suomalaiselle perheelle. Tämäkin vaihtoi nimensä takaisin kiinalaiseksi.
Pitää muistaa, että adoptio on kaukana siitä, että saa biologisen lapsen.
Jutun suomivanhemmat on esimerkillisiä. Ovat pitäneet yllä kiinalaista kulttuuria, kuten ruokia ym.
Hölmöä, ettei jutussa kerrottu syytä, miksi oli annettu adoptioon. (Useinhan syy Kiinassa oli, että haluttiin yhden lapsen politiikassa pitää itsellä poika)
Kommentit (142)
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Vierailija kirjoitti:

Mitä helvettiä höpötät? Suomessa ei kymmeniin vuosiin ole tullut juuri ollenkaan suomalaisia lapsia adoptoitavaksi. Hyvä jos muutama vuodessa.
Yök. Mitähän adoptiovanhemmat on oikein ajatelleet, kun ovat ottaneet Aasilaisen tyttölapsen? Joku Afrikkalainen poika olisi ollut paljon parempi. Aasilaisia naisia rupeaa jo olemaan Suomessa liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Mitä helvettiä höpötät? Suomessa ei kymmeniin vuosiin ole tullut juuri ollenkaan suomalaisia lapsia adoptoitavaksi. Hyvä jos muutama vuodessa.
Suomessa on esim. nistivanhempien lasten huostaanotot lisääntyneet huomattavasti ihan viime vuosina. Suomessa on nistiongelma. Lastenkodit ovat täynnä. Meinaat ettei lapsia joiden molemmat vanhemmat ovat joko alkoholisteja tai kamanvetäjiä ja lapset huostaanotetaan ole mikään syy laittaa suomalaisia lapsia adoptioon? Että antaa elää lastenkodeissa ja laitoksissa lopunelämää, eihän Suomessa ole (mukamas) lapsia adoptioon. Just jo..
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Missä ja miksi Suomessa on lapsia odottamassa kotia?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Missäs ne suomalaiset orpokodit oikein on, jossa kymmeniä lapsia adoptioon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Mitä helvettiä höpötät? Suomessa ei kymmeniin vuosiin ole tullut juuri ollenkaan suomalaisia lapsia adoptoitavaksi. Hyvä jos muutama vuodessa.
Suomessa on esim. nistivanhempien lasten huostaanotot lisääntyneet huomattavasti ihan viime vuosina. Suomessa on nistiongelma. Lastenkodit ovat täynnä. Meinaat ettei lapsia joiden molemmat vanhemmat ovat joko alkoholisteja tai
Huostaanotettua ei voi adoptoida ilman huoltajan lupaa.
Biologiset vanhemmat saattavat olla aivan rutiköyhiä ja elää ties missä maaseudulla, jossain röttelössä vailla mitään mukavuuksia. Eivät ainakaan osaa lukea, joten eivät siis ole koulussa käyneet. Saattavat olla lapsesta asti jotain riisipeltoa hoitaneet tai hikipajassa jotain tehtaan konetta käyttäneet. Läheskään kaikki tapaamiset biologisten vanhempien kanssa ei todellakaan ole mitään Disney-satuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Mitä helvettiä höpötät? Suomessa ei kymmeniin vuosiin ole tullut juuri ollenkaan suomalaisia lapsia adoptoitavaksi. Hyvä jos muutama vuodessa.
Yritän ymmärtää tämän typerän viestin yläpeukuttajia. Se ettei kodittomia suomalaisia lapsia laiteta adoptioon(vaan annetaan mädäntyä laitoksissa) tarkoita sitä ettei Suomessa olisi tarvetta adoptiokoteihin, kantislapsille. Jotenkin oksettavaa taas yrittää häivyttää suomalaiset lapset ja niiden tarpeet. öyh öyh, ei suomessa ole adoptiolapsia öyh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Mitä helvettiä höpötät? Suomessa ei kymmeniin vuosiin ole tullut juuri ollenkaan suomalaisia lapsia adoptoitavaksi. Hyvä jos muutama vuodessa.
Suomessa on esim. nistivanhempien lasten huostaanotot lisääntyneet huomattavasti ihan viime vuosina. Suomessa on nistiongelma. Lastenkodit ovat täynnä. Meinaat ettei lapsia joiden molemmat vanhemmat ovat joko alkoholisteja tai
Huostaanotettu ei ole orpo! Siinä nyt vasta riemu nousisikin, jos kelvottomilta vanhemmilta vietäisiin Suomessa oikeus vanhemmuuteen. Pukkaisi MOT-spesiaalia toisensa perään siitä, millainen ihmisoikeusrikkomus on, kun väkivaltaiset nistivanhemmat eivät saa olla läsnä lastensa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Taidat seurava kremlin uutisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Mitä helvettiä höpötät? Suomessa ei kymmeniin vuosiin ole tullut juuri ollenkaan suomalaisia lapsia adoptoitavaksi. Hyvä jos muutama vuodessa.
Suomessa on esim. nistivanhempien lasten huostaanotot lisääntyneet huomattavasti ihan viime vuosina. Suomessa on nistiongelma. Lastenkodit ovat täynnä. Meinaat ettei lapsia j
"Huostaanotettua ei voi adoptoida ilman huoltajan lupaa. "
Kiitos selvennyksestä.
Mutta se ei poista sitä faktaa että lastenkodit ovat täynnä kantislapsia adoptiokotia vailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Missäs ne suomalaiset orpokodit oikein on, jossa kymmeniä lapsia adoptioon?
Ei missään. Kauan sitten, kun saimme vauvan sijoitettuna meille, lastenkodissa oli kyllä monta vauvaa. Ei heitä kukaan voinut adoptoida. Toivottavasti pääsivät sijaiskotiin hekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Taidat seurava kremlin uutisia
"Taidat seurava kremlin uutisia"
Ahaa, oman maan lapsista huolehtiminen on nyt venäjämielistä?
Itse taidat seurata separilan uutisia.
Samaa ajattelin. En taida koskaan adoptoida, olen kai niin itsekäs mutta haluaisin että lapsi rakastaa yhtä paljon takaisin kuin minä lasta. Ja on kai se normaalia olla kiinnostunut juuristaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kodittomia suomalaisia lapsia joita kukaan ei halua. On muodikkaampaa hankkia joku idän tai afrikan ihme. Pitäisi tehdä laittomaksi muista maista adoptointi varsinkin kun omanmaalaisia kärsiviä lapsia on odottamassa omaa kotia.
Monesti nämä adoptoidut ulkkislapset kääntyvät adoptiovanhempiaan ja heidän kulttuuriaan vastaan kun ikää tulee. Se oman veren kutsu on voimakkaampi.
Mitä helvettiä höpötät? Suomessa ei kymmeniin vuosiin ole tullut juuri ollenkaan suomalaisia lapsia adoptoitavaksi. Hyvä jos muutama vuodessa.
Suomessa on esim. nistivanhempien lasten huostaanotot lisääntyneet huomattavasti ihan viime vuosina. Suomessa on nistiongelma. Lastenkodit ovat täynnä. Meinaat ettei lapsia joiden molemmat vanhemmat ovat joko alkoholisteja tai
Tottakai on huostaanottoja mutta ei niitä lapsia adoptoitavaksi anneta! Suomessa on aina periaate että yhteys vanhempiin pitää säilyttää jos mitenkään mahdollista. Joku äkkiä täysorvoksi joutunut voisi olla poikkeus mutta silloinkin pyritään ensisijaisesti sijoittamaan sukulaisille.
Ei ole Suomessa lastenkodit täynnä adoptoitavia lapsia.
Itselläni on useampi ystävä lastenkodista jotka pääsivät sijaiskoteihin. Onko todellakin näin ettei suomalaisia lapsia voi adoptoida?? Jos näin on, miksi?
Kylläpäs täällä on paljon suomalaisten lasten adoptiota vastustavia alapeukuttajia. Käsittämätön aihe alapeukuttaa?? Kunnon rytsän trolli kokoontuminen taas.
Olen huomannut samaa. Ja tällä palstalla aiheeseen yleensä huomautetaan, että ethän sinä tiedä, millaista tuttavasi lapsuus on oikeasti ollut. Joo, mutta kun nimenomaan ne valituksen aiheet ovat outoja. Tyyliin joku nuotin vierestä laulava tavispirkko katkerana valittaa, että hänen vanhempansa kannustivat häntä teininä menemään lukioon, eikä toteuttamaan unelmiaan pop-tähteydestä.