Mieheni on täydellinen ja silti en ole onnellinen

Jos olet työssä, hakeudu työterveyshuoltoon.

eli taas tyypillinen kilttimies ei kelpaa juttu?

Haluat jännämiehen ja kunnollinen mies tuntuu tylsältä.

Nää on kai niitä asioita, joita alkaa arvostamaan ja ikävöimään vasta kun ne on menettänyt.

Eipä sitä onnea kukaan muu tuo, itse se on omasta olemuksesta ja elämästä löydettävä. 

 

Olet masentunut ja uupunut. Ei sitä paranna paraskaan mies. Hae apua itsellesi.

Ota yhteyttä terveysasemaan heti aamulla.

Olet antanut kaikkesi vähän liian pitkään. Rauhoitu vähän ja kiitä puolisoasi hänen panoksestaan. Kauniistihan hän toimii, vaikka itselläsi olisi valju olo

Sinä tarvitset Jeesusta. Enkä tarkoita ketään meksikolaista jalkapalloilijaa, vaan sitä Nasaretin puuseppää. Hän on ainoa, joka voi paikata tyhjän kohdan keskellä parhaitakin olosuhteita.

Tuossa se nähdään, unelmia ja tavoitteita pitää aina olla, koska kun ne on tavoitettu käy juuri noin, mikään ei tunnu miltään. Jos ei lapsetkaan, jotain on pahasti vialla.

Olet lisääntynyt saman verran kuin afrikkalaiset, toivottavasti siis afrikkalaiseen elintasoon. Ehkä alitajuisesti poet huonoa omatuntoa siitä että pakotit lapsesi valmiiksi liikakansoitetulle saastuneelle pallolle kuolemaan.

Ferritiini testiin. Sitten työterveyshuollon psykologille.

Vierailija kirjoitti:

Nää on kai niitä asioita, joita alkaa arvostamaan ja ikävöimään vasta kun ne on menettänyt.

Kerron päivittäin miehelleni, kuinka arvostan häntä ja kuinka kiitollinen olen perheestämme. 

Palaan marraskuussa itse töihin, mutta voisin ennen sitä tietenkin jo hakea hoitokontaktia. Taustalla on traumaattinen lapsuus ja eka suhde, jossa oli perheväkivaltaa mua kohtaan. Olen näitä asioita tietysti työstänyt, mutta varmasti nekin vaikuttavat vielä taustalla paljon. Lisäksi nyt vielä hoitovapaalla olen pihistellyt kaikesta paljon, joka hieman stressaa. 

t. Ap

Mitä ne pikkuviat on? Luettele vikalista.

Perustasainen elämä triggeröi traumat pintaan. Harmillisen iso merkitys on lapsuudella.

Vierailija kirjoitti:

Haluat jännämiehen ja kunnollinen mies tuntuu tylsältä.

Taisit jättää lukematta lauseen missä ap kertoo olevansa uupunut ja sanoo, että ei näe värejä missään. Kyse ei taida olla jännän miehen kaipuusta, vaan masennuksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Tuossa se nähdään, unelmia ja tavoitteita pitää aina olla, koska kun ne on tavoitettu käy juuri noin, mikään ei tunnu miltään. Jos ei lapsetkaan, jotain on pahasti vialla.

Lapseni kyllä ovat niin rakkaita, että en tiedä miten edes kuvailisin asiaa ja rakkauden määrää, jota koen heitä kohtaan. Tiedostan, että nyt jotenkin olen uupunut ja mikään ei tunnu miltään niinsanotusti. Olen nauttinut siitä, että olen saanut kasvattaa lapset kotona, mutta ehkä olen itse hieman hukassa ja kaipaisin jotain ns. omaa juttuakin. 

t. Ap

Ongelma on siinä, että täydellinenkin alkaa ajan saatossa tuntua normaalille. Se on meidän ihmisten ominaisuus. Asian huomaa vasta, jos sen täydellisen menettää.

Täydellinen ei välttämättä ole se puoliso, vaan voi olla auto, työpaikka, asunto tai vene.

Tunnen ihmisiä, joilla asiat on periaatteessa todella täydellisen hyvin, vaan silti pitää saada jotain lisää.

Kun lapset kasvavat, vanhemmalle alkaa nousta alitajuntaan muistoja omista kokemuksistaan samassa iässä.

En näkisi tuossa mitään outoa. Hyvin tunnut tiedostavan hommaa jotenkin ja osaat kuitenkin tehdä havaintoja konkreettisista hyvistä asioista ympärilläsi. 

Sulla taitaa olla aikamoista rulettis siinä ympärillä, että olisiko jokin oma aika mahdollista? Pääsisit vähän tutkailemaan mikä mättää, ihan itseksesi tms?

M46