Mitä asennemuutosta läheisriippuvuudesta tai epävakaudesta pysyvä parantuminen edellyttää

Ymmärrät että kukaan muu kuin sinä ei tee sinun elämästäsi täydellistä tai hyvää. Etkä todennäköisesti sinäkään, mutta se on ihan ok, koska ei elämän tarvi olla täydellistä eikä aina edes hyvää.

Tarvitaan vain yksi asennemuutos: vastuu omasta käytöksestä ja toiminnasta. Kun tämän ymmärtää, tajuaakin hakeutua ammattiavun piiriin ja sitoutua terapiaan.

Hyi stn

Jos puhut läheisriippuvuudesta arkikielessä, niin ylläolevat ovat oikeassa. Jos puhut läheisriippuvuudesta a la tommy hellsten, niin sitten kyse on oman häpeän tunnistamisesta ja tunnustamisesta.

Tämä läheisriippuvuus on vaikea kysymys, itsekin sitä usein olen pohtinut, että miten sitä määrittää. Olen esim itse ollut ihan normaalisti sinkku elämässäkin pärjäävä ja tavallisia asioita tekevä ja silti ehdottomasti onnellisempi kun sain perustettua perheen. Edelleen koen itseni ihan samaksi ihmiseksi ja työt pyörii kuten ennenkin ym, mutta kyllä mieheni ja lapseni ovat minulle maailman tärkeimpiä enkä usko, että haluisin enää elää jos he kaikki yllättäen kuolisivat.  

Olen ajatellut olevani syvästi rakastunut ja sitoutunut, mutta tiedä sitten nimittävätkö toiset tätä läheisriippuvuudeksi🤷

Hei, tiesithän että minulle voit kertoa kaiken rehellisesti ja tietojanne käsitellään tietosuojalain tarkoittamalla tavalla, aina yksityisyyttänne kunnioittaen. 

JA PAAAAAAAAAAA

S

KAT!!!!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Hei, tiesithän että minulle voit kertoa kaiken rehellisesti ja tietojanne käsitellään tietosuojalain tarkoittamalla tavalla, aina yksityisyyttänne kunnioittaen. 

JA PAAAAAAAAAAA

S

KAT!!!!!!!!

Kävitkö Vastaamon terapiassa?

Vierailija kirjoitti:

Hyi stn

Onko sulla kaikki hyvin?

Entä epävakaus?

Mitä asennemuutoksia siitä toipumimen vaatii?

Vai onko se pysyvää ihmisessä, lopullista?

Aloittaja=🤪 

Me muut=🤭 

Ei kyse ole asenteen muuttamisesta, vaan siitä, että ymmärtää, miksi on sellainen kun on, mistä se johtuu, ymmärtää oman osuutensa kieroutuneissa ihmissuhteissa. Se edellyyttää kykyä reflektoida omaa toimintaa. Näkeminen auttaa jo pitkällle, että näkee, mistö kaikki johtuu. Muutos tulee pikkuhiljaa. Ja kyllä, siitäon mahdollist toipua.

🍆 =terapiaa

😍 

🤮 

Vierailija kirjoitti:

Tämä läheisriippuvuus on vaikea kysymys, itsekin sitä usein olen pohtinut, että miten sitä määrittää. Olen esim itse ollut ihan normaalisti sinkku elämässäkin pärjäävä ja tavallisia asioita tekevä ja silti ehdottomasti onnellisempi kun sain perustettua perheen. Edelleen koen itseni ihan samaksi ihmiseksi ja työt pyörii kuten ennenkin ym, mutta kyllä mieheni ja lapseni ovat minulle maailman tärkeimpiä enkä usko, että haluisin enää elää jos he kaikki yllättäen kuolisivat.  

Olen ajatellut olevani syvästi rakastunut ja sitoutunut, mutta tiedä sitten nimittävätkö toiset tätä läheisriippuvuudeksi🤷

Kuulostat ihan tavallista elämää elävältä. Toki joku päästää viallinen voi sinua solvata läheisriippuvaiseksi. Mutta muista, sellainen tekee sitä kateuttaan ja pienuuttaan ihmisenä tai jos sellaista nyt edes ihmisenä voi kukaan pitää.

Kummallakohan meistä se riippuvuus ja perustavanlaatuinen, sairas henkinen häiriö nyt on, kun sä et pysty jättämään minua rauhaan?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrät että kukaan muu kuin sinä ei tee sinun elämästäsi täydellistä tai hyvää. Etkä todennäköisesti sinäkään, mutta se on ihan ok, koska ei elämän tarvi olla täydellistä eikä aina edes hyvää.

Miten, kun tuntuu että muiden elämässä on asiat paljon paremmin ja kun ite toivoo antoisia ihmissuhteita on toive jotenkin liian suuri? Yks vastaaja tossa edellä kertoikin että pärjäili yksin mutta elämä on kivempaa hyvässä parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Tämä läheisriippuvuus on vaikea kysymys, itsekin sitä usein olen pohtinut, että miten sitä määrittää. Olen esim itse ollut ihan normaalisti sinkku elämässäkin pärjäävä ja tavallisia asioita tekevä ja silti ehdottomasti onnellisempi kun sain perustettua perheen. Edelleen koen itseni ihan samaksi ihmiseksi ja työt pyörii kuten ennenkin ym, mutta kyllä mieheni ja lapseni ovat minulle maailman tärkeimpiä enkä usko, että haluisin enää elää jos he kaikki yllättäen kuolisivat.  

Olen ajatellut olevani syvästi rakastunut ja sitoutunut, mutta tiedä sitten nimittävätkö toiset tätä läheisriippuvuudeksi🤷

Mikä tässä yllä olevassa on sellaista, mikä mielestäsi voidaan kokea läheisriippuvuudeksi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä läheisriippuvuus on vaikea kysymys, itsekin sitä usein olen pohtinut, että miten sitä määrittää. Olen esim itse ollut ihan normaalisti sinkku elämässäkin pärjäävä ja tavallisia asioita tekevä ja silti ehdottomasti onnellisempi kun sain perustettua perheen. Edelleen koen itseni ihan samaksi ihmiseksi ja työt pyörii kuten ennenkin ym, mutta kyllä mieheni ja lapseni ovat minulle maailman tärkeimpiä enkä usko, että haluisin enää elää jos he kaikki yllättäen kuolisivat.  

Olen ajatellut olevani syvästi rakastunut ja sitoutunut, mutta tiedä sitten nimittävätkö toiset tätä läheisriippuvuudeksi🤷

Mikä tässä yllä olevassa on sellaista, mikä mielestäsi voidaan kokea läheisriippuvuudeksi? 

 

Samaa mietin. On toki jotain täysin sekopäitä jotka pyrkivät maalaamaan tuollaisesta normaalia elämää elävästä läheisriippuvaisen.

Vastaus on selkeä: sinä olet eri kuin kukaan muu. Hoe itsellesi, että olet eri kuin kukaan muu.

Sinulla on oikeus ja varsinkin velvollisuus huolehtia itsestäsi. Jokainen on vastuussa omista sanoista, teoista ja ajatuksista, mutta ei kukaan ei ole vastuussa muiden sanoista, teoista tai ajatuksista.

Maailma on täynnä ärsykkeitä, mutta sinä itse päätät mihin ja miten reagoit. 

Tärkeä asennemuutos liittyy siihen, että ihmissuhteet ovat vain yksi osa elämää eikä kukaan muu voi todellisuudessa tehdä sinusta onnellista. Olet itse vastuussa itsestäsi ja käyttäytymisestäsi.