Miehellä koko ajan joku uusi suunnitelma päässään, alan väsyä siihen
Ei koskaan ole tyytyväinen nykytilanteeseen, vaan aina pitää olla joku suunnitelma johonkin muuhun.
Viime vuodet on menneet seuraavasti. Oli mieluisassa työssä, mutta halusi jotain muuta. Haki työhön ulkomaille moneen paikkaan, puhui jo kaikesta "sitten kun olen siellä". Mutta ei päässyt, joten haki opiskelemaan. Sinne pääsi ja sen jälkeen sai heti koulutustaan vastaavan työn.
Sitten halusi erääseen tiettyyn työpaikkaan. Haki sinne parikin kertaa, sitten pääsi. Pienen hetken oli tyytyväinen, sitten alkoi haluta vähän eri tehtävää. Tuskastui kun ei heti saanut sitä, haki opiskelemaan korkeampaa tutkintoa. Ei päässyt. Alkoi hakea sinne tänne töhin, ilman selkeää suunnitelmaa. Nyt sitten sai sen haluamansa paikan nykyisestä työpaikasta. Ei hetkenkään iloa, hakee uudelleen opiskelemaan. Olin jo sen ajatuksen kanssa sinut, mutta nyt jo ennen pääsykokeita hän suunnittelee minne hakisi opiskelemaan sitten, jos ei tule valituksi tähän toivomaansa.
Ja nyt mulla meni kuppi nurin. Miksei ihminen osaa olla paikallaan ja tyytyväinen siihen mitä on saanut? En osaa ollenkaan suhtautua tuollaiseen että kun iso toive esim työpaikan suhteen toteutuu, alkaa vaan päässä pyöriä seuraava suunta. Wtf?
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Urasuuntautunut ihminen.
Jos oliskin joku suunta, vaan kun sinne tänne.. ap
Coughlin's law: Anything else is always something better.
Mun sisko on samanlainen. Välillä ihan raivostuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun sisko on samanlainen. Välillä ihan raivostuttavaa.
Kiva kuulla että muillakin meinaa hermo mennä. Minua harmittaa sekin ettei mies tunnu ollenkaan hoksaavan mitään iloa siitä, että sai haluamansa työn. Kun heti pitää alkaa raapia päätään että mitä seuraavaksi. ap
Miksi tämä on varsinaisesti aapeen ongelma?
Oisko mahdollista hyväksyä mies sellaisenaan?
Kuulostaa siltä, että miehesi olisi tyytyväisin yrittäjänä.
Mun mies samanlainen. Rampannut ympäri maailmaa töissä ja ensin on hyvä mutta hetken kuluttua ei. Nyt espanjassa. Vi........ .
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä on varsinaisesti aapeen ongelma?
Oisko mahdollista hyväksyä mies sellaisenaan?
Eihän miestä saa hyväksyä itsenään miehen oitää muuttua radikaalisti naisen haluamaan suuntaan. Eihän muuten nainen voi tietää onko mies tosissaan ellei se muuta koko elämäänsä naisen vaatimalla tavalla. Naisen ei tosin tarvi muuttua miehen takia yhtään ja nainen muuttuu vain jos nainen sitä itse haluaa. Ei naisille saa antaa samoja vastuita ja velvoitteita mitkä miehille annetaan parisuhteessa
Miehellä ongelma itsensä kanssa, riittämättömyyttä, tms.
Mä oon ite tollanen, aina kyllästyn jos ei ole jotain uutta tavoitetta. Ja onhan se uuvuttavaa, varsinkin jatkuva muuttaminen
Vierailija kirjoitti:
Mun sisko on samanlainen. Välillä ihan raivostuttavaa.
Tämä haittaa sinua koska...,??
Kuulostat raivostuttavalta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä on varsinaisesti aapeen ongelma?
Oisko mahdollista hyväksyä mies sellaisenaan?
Hyväksyä mies sellaisenaan? Onko joku nainen joskus hyväksynty naisen sellaisenaan Hurjan hauska juttu.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että miehesi olisi tyytyväisin yrittäjänä.
Miksi ihmeessä sinä niin ajattelet?
Vierailija kirjoitti:
Adhd
Palstapsykologi diagnosoi.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ite tollanen, aina kyllästyn jos ei ole jotain uutta tavoitetta. Ja onhan se uuvuttavaa, varsinkin jatkuva muuttaminen
Täällä toinen! Onneksi mies on samaa tyyppiä :D
Miksi ap märisee täällä omasta puolisostaan sen sijaan että keskustelisi, tukisi ja kannustaisi? Toivottavasti mies tajuaa häipyä noin toksisesta suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä on varsinaisesti aapeen ongelma?
Oisko mahdollista hyväksyä mies sellaisenaan?
Kukaan voimaantunut suominainen ei hyväksy miestään sellaisenaan. Aina pitää valittaa ja yrittää muokata. Aina.
Urasuuntautunut ihminen.