Lue keskustelun säännöt.
3 vuoden kela-terapia ei riittänyt ja asiat vaivaa vieläkin.
13.02.2024 |
Onko ainoa vaihtoehto maksaa täyttä hintaa tai saisko esim psyk sh keskusteluja ja onko niistä apuja? Tai miitä muita apuja olette käyttäneet? (ei päihteet esim)
Voiko jostain lyhytterapiosta olla apua?
Ongelmina esim huono itsetunto, yksinäisyys, kelpaamattomuus, läheisen rankka elämä, it-sari ja syyllisyyden tunteet.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Jos 3 vuotta ei auttanut, pitäisikö etsiä muita apukeinoja?
Niitäpä tässä myös juuri kyselin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku elämäntaparemontti? Onko Suomessa sellaisia elämäntapavalmentajia? Sellainen joka laittaa kuntoon ihan lähtien vaikka asuinpaikasta, harrastuksista, koko päivittäinen kuvio sellaiseksi että tuloksena parempi arki? Saattaa olla kallista mutta niin se on itse maksettu terapiakin. Ehkä kokeilemisen arvoinen? Monenlaisia mielivalmentajia ym löytyy kyllä.
Hypnoosi? Itse kävin joskus (syy oli ihan eri kuin sinulla) ja vaikka en mielestäni vaipunut hypnoosiin, se kuitenkin auttoi, siihen mihin apua hain. Seuraavan kerran kun olin siinä haastavassa tilanteessa, minulla olikin ihan hyvä olo.
Vierailija kirjoitti:
3 vuotta rahantuhlausta.
Ei nyt ihan niinkään. Kyllä sieltä tuli hyviäkin juttuja ja kevensi mieltä, muttamutta.. jotain kipeetä tonne vielä jäi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 3 vuotta ei auttanut, pitäisikö etsiä muita apukeinoja?
Niitäpä tässä myös juuri kyselin.
Minä kävin viisi vuotta, aloitin ja päätin terapian omin varoin, harvensin kertoja loppua kohti. Minulle hyödyt olivat kyllä selkeät ja yhteys terapeuttiin hyvä. Yksi parhaita päätöksiä elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sit sä vaan jatkat elämää. Ei kukaan muukaan mitän ongelmatonta ja traumatonta elämä elä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin kaksi vuotta terapiassa. Oli hyvä terapeutti. Helpotti hiukan, kun pääsi purkamaan omaa mieltä ulkopuoliselle. N29
Omat ongelmat: itsevarmuuden puute, muutama sosiaalinen taito puuttuu, etäinen isä ja siihen liittyvät ongelmat mitkä vaivanneet yli 10 vuotta, ulkopuolisuuden tunne.
Vierailija kirjoitti:
No sit sä vaan jatkat elämää. Ei kukaan muukaan mitän ongelmatonta ja traumatonta elämä elä.
Aika moni elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa harmillista, ettei 3.v riittänyt. Joskus se ei vain riitä tai sitten terapia on ollut "väärä aikaista." Saisitko haettu vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena lisää? Toki tämä nykyisin saattaa estää sen, ettei enää koskaan voi saada uutta psykoterapiaa.
Mitä terapiasuuntaa kävit? Ja voiko niitä oppeja tehdä itse nyt kotona?
Sitten varmaan sun pitää vaan elää niitten tunteiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo läheisen rankka elämä jäi mietityttämään. Miten läheinen eli voiko siihen edes ottaa etäisyyttä? Jos kyseessä oma lapsi, niin hätä on ymmärrettävä. Jos kyseessä kumppani, siis aikuinen, niin mitä voisi tehdä, mitkä ovat vaihtoehdot.
Olisiko mitään vertaistukiryhmiä...
Uskon että moni haluaa syystäkin toivottaa jotkut tunkemaan terapian persuksiinsa. Voimme todeta jopa että siinä yhdessä tapauksessa terapian suunnitelleet ja toteuttaneet voidaan lukea sadistisuksi ällöttäviksi hulluiksi. "Terapia" sisälsi uskomattoman sairaita rikoksia.
Voitte vaan kuvitella mitä se on rikosoikeudellusessa mielessä,jos henkilöä käsitellään kun olisi pakkohoidossa mutta ei ole.
"Ai kyllähän sen huomaisi jos niin olisi"
Niin, niin asia vielä järkyttävämpu siinä,että tehdään kaikki salaa niin, että ei ole mitään mahdollisuutta asianomaisella tietää mitä tehdään. Myöhemmin selviää mitä tehty. Ja jos ääliöt ei osaa kuvitella mitä voisi olla sanotaan nyt että jonkun rutiinileukkauksen yhteydessä teidänkin jotain muutakin. Kyllä kyllä salakääkityksetkin mahdollista
Ihan kun agenttileffassa. Valitettavasti totta!
Voi kun olisi ihana unelma, että muutama lekuri jäisi kiinni ja saisi rangaistuksen ei Suomen lain, vaan vaikka jonkun järeämmän lain mukaan, koska Suomen laki on vitsi!
Sinne jäisi "kunnon lääkäriäidin penskat ruikuttamaan rikollispaska äitiä, joka sekaantunut toisen äidin ja hänen lasten elämään rikollisin ällöttävin keinoin. Hyi helvetti mitä sontakasoja tuolla kulkee vapaana, teitäkin "hoitamassa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sit sä vaan jatkat elämää. Ei kukaan muukaan mitän ongelmatonta ja traumatonta elämä elä.
Aika moni elää.
En henk koht tunne ketään. Kaikilla on murheensa.
Mene jonkun käärmeöljykauppiaan luokse, se työntää toiseen korvaan kynttilän ja toiseen näyttää valoa lampulla, samalla hivelee sinua kuumilla kivillä, lukee loitsuja ja horisee jostain sakrasta, näillä "eväillä" sinusta tulee terve(ehkä) muista poltella myös suitsukkeita.
Luuseriuden joutuu poistamaan itse tekemällä asialle jotain, siihen ei terapeutti auta.
Jotenkin ongelma tuntuu olevan, että oman elämän ongelmat tuntuu ap:n kaltaisista suurilta ja muiden elämän ongelmat pieniltä. Kaikki me kuitenkin olemme samalla viivalla ja se on itsestä kiinni haluaako velloa pohjamudissa vai tehdä jotain elämällään.
Voisit hyötyä terapiasta, jossa painopiste on ratkaisujen ja omien voimavarojen löytämisessä, ei niinkään ongelmien käsittelyssä ja purkamisessa. Ongelmista puhuminen ja niiden käsittely terapiassa on usein tarpeellista, mutta ei välttämättä tietyn pisteen jälkeen enää vie kehitystä eteenpäin.
Jos sinulla on taloudellisesti siihen mahdollisuus, kannattaa kokeilla voimavarakeskeistä ja/tai ratkaisukeskeistä terapiaa vaikka puolen vuoden ajan. Siinä ajassa todennäköisesti huomaat, onko terapiasta sinulle apua ja kannattaako sitä jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo läheisen rankka elämä jäi mietityttämään. Miten läheinen eli voiko siihen edes ottaa etäisyyttä? Jos kyseessä oma lapsi, niin hätä on ymmärrettävä. Jos kyseessä kumppani, siis aikuinen, niin mitä voisi tehdä, mitkä ovat vaihtoehdot.
Olisiko mitään vertaistukiryhmiä...
Ehkä noita vertaisia voisi etsiä. Saakohan niissä ryhmissä itkeä?
Jos 3 vuotta ei auttanut, pitäisikö etsiä muita apukeinoja?