44-55 -vuotiaat naiset: riittääkö sinulle "ihan hyvä" parisuhde?
Tämä on nimittäin asia, jota päivittäin itse mietin. Isoja ongelmia parisuhteessa ei ole. Rakastan kyllä miestäni (en tosin ole varma rakastanko miehenä vai ystävänä) ja arvostan häntä kovasti. Hänessä on paljon todella ihani ominaisuuksia. Isänä hän on ollut todella hyvä ja rakastava. Hän on myös fiksu ja periaatteessa meillä on ihan mukava olla yhdessä. Seksiä meillä on edelleen silloin tällöin, mutta ei enää kuukausittain.
Jotenkin vain tuntuu, että olisiko kuitenkin vielä mahdollisuus löytää parisuhde, joka todella tuntuu joltakin? Tämä ei nimittäin enää tunnu.
Millaisia ajatuksia tämä muissa naisissa herättää? Varmasti vastaavien ajatusten kanssa kamppalevia on paljon. Pitäisikö tyytyä "ihan hyvää" vai lähteä vielä etsimään suuria tunteita?
Kiitos asiallisista vastauksista.
Kommentit (192)
Riittää. Ei tässä iässä enää muuta haluakaan.
Ei riitä jos vastavuoroisuutta ja aitoa yhteyttä sekä läheisyyttä ei ole.
Riittää.
Olen itse eronnut 40+ vuotiaana ok-suhteesta, nykyään uudessa suhteessa. Tämä suhde alkoi vahvalla kemialla ja ilotulituksella, tyyliin seksiä kuusi tuntia putkeen, mutta kyllä tämäkin suhde on laimentunut seksiin 2-3 kertaa kuukaudessa näiden 10 vuoden aikana.
Tärkeintä parisuhteessa on kumppanuus. Että me olemme me. Pidämme toisistamme huolta ja elämme rinnakkain tätä elämää. Tulen hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Haluamme toisillemme pelkkää hyvää. Mikään ei voita tätä.
Vierailija kirjoitti:
Riittää. Ei tässä iässä enää muuta haluakaan.
Toivoa aina on.
N 58
Kannattaa erota, jos olet ennemmin yksin kuin puolisosi kanssa. Jos haikailet jotain parempaa ja hienompaa, miettisin kyllä tarkkaan.
Sulla on siis tarve olla parisuhteessa? Eron jälkeen haluat nopeasti löytää uuden?
Ei kannata. Sun ikäisille on niin vähän hyviä miehiä tarjolla. Todennäköisesti jäisit yksin kuin löytäisit "jonkun paremman".
Mulla tilanne on toinen. Mahdollisen eron jälkeen haluaisin ehdottomasti elää ilman parisuhdetta.
Pakko se on riittää ja eihän tuo huonosti ole. Kenelle vanheneva nainen tai mies enää edes kelpaa. Saat viettää loppuelämän yksin jos alat nyt säätään.
Mieluummin yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa.
Ei riitä. Olen ollut sinkkuna kohta 20 vuotta ja olen mielelläni yksin vaikka lopun elämääni (lapsia en halua), jos en saa sellaista parisuhdetta ja kumppania, joiden olemassaolo parantaa elämäni laatua sinkkuuteen verrattuna.
Olen rehellisesti ronkeli.
Miksi pitäisi lähteä merta edemmäs kalaan? Meidän parisuhde koki aika lattean vaiheen joskus siinä 5-7:n vuoden kohdalla. Puhuin miehelle avoimesti siitä millaiseksi suhteen koen, mitä haluan suhteelta ja myös pohdin omaa käytöstäni verrattuna siihen, millaista se sellaisessa unelmasuhteessa olisi (enemmän läheisyyttä, seksiä ja kumppanuuden tunnetta). Oman käytöksen muuttaminen muutti myös suhdetta merkittävästi parempaan suuntaan.
Mä voisin ottaa sun miehen, kuulostaa hyvältä. Vapauta vaan se.
N48
Itse arvostan ainakin parisuhteen tuomaa turvallisuutta sata kertaa enemmän kuin mitään kemioita tai ilotulituksia. Siksi olen ihan tyytyväinen tavalliseen "ihan hyvää" suhteeseen. Ja realistina myös ymmärrän, että todennäköisyydet uuden kumppanin löytämiseen pienellä paikkakunnalla asuvana olisi käytännössä olemattomat.
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa.
ap kuvaa olevansa ihan hyvässä suhteessa.
Ei riittänyt, mutta että mistä sitten löytää sen toisen suhteen niin en kyllä osaa sanoa. En kyllä ole vielä varsinaisesti etsinytkään, mutten edes tietäisi mistä lähtisin etsimään.
nimimerkillä kaksi vuotta sinkkuna
En lähtisi romuttamaan hyvää liittoa oman ohimenevän pitkästymisen vuoksi.
Olen ollut alle 2v. parisuhteessa. Huono suhde ei kelpaa. Sitten on yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riittää. Ei tässä iässä enää muuta haluakaan.
Toivoa aina on.
N 58
Mitä toivoa? En minä ainakaan toivo mitään muuta. Tämä on just hyvä näin. En edes jaksaisi enää sellaisia tunteita kuin nuorena. Yms.
T.edellinen vastaaja
Ei riittänyt. Olin kahdessa ihan hyvässä parisuhteessa. Kiintynyt olin toki mutta se ei vaan riittänyt. Ei minulle eikä kyllä miehellekään. Varsinkin jälkimmäisessä mies kärsi kovasti siitä että ei kokenut olevansa mulle mikään suuri rakkaus. Eikä hän sitä ollutkaan. Toisen eron jälkeen olinkin jo päättänyt että elän yksin, mutta sitten meninkin rakastumaan. Syvästi ja vastavuoroisesti, ensimmäistä kertaa elämässäni. Jos olisin tiennyt mitä se on, olisin odottanut sitä alunperinkin, enkä olisi ikinä lähtenyt noihin ihan hyviin.
Vierailija kirjoitti:
Pakko se on riittää ja eihän tuo huonosti ole. Kenelle vanheneva nainen tai mies enää edes kelpaa. Saat viettää loppuelämän yksin jos alat nyt säätään.
Kyllä kelpaa. Mä tapasin mieheni 51v. Ikä ei vaikuta.
Samat on fiilikset itsellä. Olen kuitenkin päättänyt, että en eroa ainakaan lasten asuessa kotona, koska en halua heille (enkä ehkä itsellenikään) niin isoa elämänmuutosta.