Lue keskustelun säännöt.
44-55 -vuotiaat naiset: riittääkö sinulle "ihan hyvä" parisuhde?
05.12.2023 |
Tämä on nimittäin asia, jota päivittäin itse mietin. Isoja ongelmia parisuhteessa ei ole. Rakastan kyllä miestäni (en tosin ole varma rakastanko miehenä vai ystävänä) ja arvostan häntä kovasti. Hänessä on paljon todella ihani ominaisuuksia. Isänä hän on ollut todella hyvä ja rakastava. Hän on myös fiksu ja periaatteessa meillä on ihan mukava olla yhdessä. Seksiä meillä on edelleen silloin tällöin, mutta ei enää kuukausittain.
Jotenkin vain tuntuu, että olisiko kuitenkin vielä mahdollisuus löytää parisuhde, joka todella tuntuu joltakin? Tämä ei nimittäin enää tunnu.
Millaisia ajatuksia tämä muissa naisissa herättää? Varmasti vastaavien ajatusten kanssa kamppalevia on paljon. Pitäisikö tyytyä "ihan hyvää" vai lähteä vielä etsimään suuria tunteita?
Kiitos asiallisista vastauksista.
Kommentit (192)
Vierailija kirjoitti:
On vähän outoa että yleinen ihanne on 50 vuotta kestänyt pitkä liitto yhden ja saman ihmisen kanssa. Hienoa, jos joku näin onnistuu tekemään, mutta tuollaiset ihanteet luovat turhia paineita meille tavallisille ihmisille.
On arvioitu että ihminen rakastuu elämässään keskimäärin 3 kertaa, ja niiden idea on juurikin kasvattaa ihmistä kohtaamaan lopulta se paras mahdollinen kumppani.
Olen ihmetellyt sitä, miksi tosiaan tuijotetaan nimenomaan sitä liiton pituutta, eikä sen laatua. Miksi pitäisi pysytellä hampaat irveessä liitossa, joka ei tee kumpaakaan osapuolta onnelliseksi? Onko jotenkin kunniakasta kestää parisuhdehelvettiä vuosikymmeniä?
Hienoa tietysti, jos liitto on kummankin osapuolen mielestä toimiva, mutta jollei, niin miksi hukata koko aikuisikänsä siihen, kun parempaankin on mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselle ei riittänyt, mutta ero ap:hen on, että minä en halunnut enää parisuhdetta ollenkaan. Erosin ja olen siitä asti ollut yksin, ja aion olla loppuelämäni. En vaan jaksa enää ketään ihmistä jatkuvasti arjessani, olen onnellisin yksin. Mutta jos miestä vielä kaipaa, niin on aika tuurikauppaa löytääkö mitään parempaa enää, kumppania etsivien tuttujeni mukaan keski-ikäisten deittimaailma on aika karua, ei juuri hyviä miehiä ole tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
On vähän outoa että yleinen ihanne on 50 vuotta kestänyt pitkä liitto yhden ja saman ihmisen kanssa. Hienoa, jos joku näin onnistuu tekemään, mutta tuollaiset ihanteet luovat turhia paineita meille tavallisille ihmisille.
On arvioitu että ihminen rakastuu elämässään keskimäärin 3 kertaa, ja niiden idea on juurikin kasvattaa ihmistä kohtaamaan lopulta se paras mahdollinen kumppani.
Ja kun näitä yhden ja ainoan ihmisen kanssa yhdessä olleita yhtään tuntee enemmän, niin paljastuu kaikenlaista. On ollut sivusuhdetta ja työpaikkaromanssia ja pikkujouluhulinoita vähän yhden jos toisenkin kanssa samalla kun ulospäin näytetään niin onnellista ja monogamista parisuhdetta. Ei tokikaan kaikki, mutta kaikkipa eivät tiedä niistä oman siipan sivujuonteista mitään, ja kulissit ovat hyvin tärkeät. Moni heistä luulee että heitä pidetään yleisestikin parempina ihmisinä vain siksi että ovat olleet (tai kuvittelevat että ovat olleet) vuosikymmeniä vain yhden ihmisen kanssa parisuhteessa ja sängyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että lähtee hakemaan jotain jalat alta vievää rakkauskokemusta nelikymppisenä, niin kertoo enemmän lapsellisuudesta kuin kypsyydestä.
Mun leski-isäni löysi sellaisen 74v:nä, ystävätär tuolloin 70v. Ihana kihelmöivä "teinirakkaus" mikä kesti isäni kuolemaan saakka. Ystävätär muisteli suhdetta kaihoten vielä 96v:nä ennen kuolemaansa.
Ihanaa että olivat "lapsellisia ja kehittymättömiä"! Olisi jäänyt jotain todella upeaa kokematta!
Olen eri, mutta rakkaudessa on monesti kyse siitä, että näkee itsensä rakastunein silmin, rakkaus on tilaisuus uusiutua ja kehittyä. Eroaminen on iso muutos, joka tuo myös hyvää, vaikka se uusi rakkaus osoittautuisi pettymykseksi, joten eiväthän nämä asiat mitenkään yksinkertaisia ole. Riskejä ja mahdollisuuksia voi pohtia monipuolisesti eik
Mun isäni rakkaussuhteessa oli ehdottomasti kyse myös kiintymyssuhteesta ja siitä että kaikin tavoin halusi hyvää toiselle. Tuo intohimoinen rakastuminen oli ihana bonus.
ed
Olisi riittänyt, jos olisi ollut uskollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni teidän pitää keskustella miehesi kanssa siitä että molemmilla on vastuu omasta elämästä ja omista tunteista. Miehesi ei voi pakottaa sinua s-suhteeseen kanssaan väkisin siksi että hän itse ei uskalla erota, etkä sinä voi alkaa seksijuttuihin sen takia että sinä pelkäät että ero tulee jos et suostu. Jos miehellesi ei käy suhde jossa on syvää kumppanuutta muttei seksiä, niin on hänen päätöksensä erota sinusta, ja hänen tulee siitä ottaa vastuunsa. Jos sinulle sopii seksitön liitto mutta miehellesi ei, niin se eroaa joka ei siinä halua olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että lähtee hakemaan jotain jalat alta vievää rakkauskokemusta nelikymppisenä, niin kertoo enemmän lapsellisuudesta kuin kypsyydestä.
Entä jos tällainen vaan osuu kohdalle. Pitäisikö karkuun juosta?
Olen eri, mutta useimmiten ihastuminen johtuu oman elämän tylsyydestä, eikä kannata puhua rakkaudesta mitään niin kauan kun toista ei edes tunne. Kaikkein hölmöimmät lankeavat aina noihin pelimiehiin, jotka osaavat kyllä puhua jalat alta.
Ei kaikki miehet ole niitä "pelimiehiä".
Eivät ole, mutta enhän minä niin väittänytkään, vaan kyse oli siitä miten nainen reagoi. En voi sille mitään, että pidän näitä jalat alta ihastujia tyhminä. Siitä
Miehet ei taida erityisemmin pitää naisista jotka käyttää järkeään, koska sellainen on kylmä, kyyninen ja mitä nyt miehet käyttää tällaisista naisista nimitystä. Naisella ei saisi olla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa miesten mielestä ja tietysti ihan mikä vain pitää kelvata, koska "ihminen pitää hyväksyä omana itsenään" se oma itse voi olla sekakäyttäjä, rikollinen tai elämäntapatyötön tai kaikkia näitä ja se tulisi vain hyväksyä, koska muuten olet ilkeä, kyyninen akka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Plussat ja miinukset ovat siis:
+ Isoja ongelmia parisuhteessa ei ole.
+ Rakastan kyllä miestäni
- (en tosin ole varma rakastanko miehenä vai ystävänä) ja
+ arvostan häntä kovasti.
+Hänessä on paljon todella ihani ominaisuuksia.
+ Isänä hän on ollut todella hyvä ja rakastava.
+ Hän on myös fiksu ja
+ periaatteessa meillä on ihan mukava olla yhdessä.
+Seksiä meillä on edelleen silloin tällöin,
- mutta ei enää kuukausittain.
- Tämä ei nimittäin enää tunnu.
On niin vahvasti plussan puolella, ettei olisi, jos kumppani olisi väärä. Jos et tässä hetkessä pysty näkemään liittosi hyvyyttä, se kannattaa etsiä sieltä uudelleen. Johonkinhan olet aikanaan rakastunut ja olette yhdessä rakentaneet ilmeisen toimivan parisuhteen. Suvantovaihe voi myös mennä ohi ja liekki leiskahtaa uudelleen, ellei sitä ole päästetty kokonaan sammumaan. Teillä on rakkautta ja arvostusta, hyvät lähtökohdat jatkaa. Kuulostaa enemmän henkilökohtaiselta kriisiltä kuin aviokriisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähän outoa että yleinen ihanne on 50 vuotta kestänyt pitkä liitto yhden ja saman ihmisen kanssa. Hienoa, jos joku näin onnistuu tekemään, mutta tuollaiset ihanteet luovat turhia paineita meille tavallisille ihmisille.
On arvioitu että ihminen rakastuu elämässään keskimäärin 3 kertaa, ja niiden idea on juurikin kasvattaa ihmistä kohtaamaan lopulta se paras mahdollinen kumppani.
Ja kun näitä yhden ja ainoan ihmisen kanssa yhdessä olleita yhtään tuntee enemmän, niin paljastuu kaikenlaista. On ollut sivusuhdetta ja työpaikkaromanssia ja pikkujouluhulinoita vähän yhden jos toisenkin kanssa samalla kun ulospäin näytetään niin onnellista ja monogamista parisuhdetta. Ei tokikaan kaikki, mutta kaikkipa eivät tiedä niistä oman siipan sivujuonteista mitään, ja kulissit ovat hyvin tärkeät. Moni heistä luulee että heitä pidetään yleisestikin parempina ihmisinä vain
Suhde voi olla onnellinen, vaikka olisi ollut näitä "sivuhulinoita".
Mulla ja miehellä piiiitkä suhde, jonka varrelle on mahtunut muutama isokin myrsky. Ei olla oltu täydellisiä, kulmiamme olemme joutuneet hiomaan molemmat, on ollut erittäin kipeitä kasvunpaikkoja ja anteeksi on jouduttu pyytämään ja antamaan, ja peiliin on tullut tuijotettua useamminkin kuin kerran.
On silti selvitty. Ja voisin sanoa, että voittajina. Inhimillisistä, keskenkasvuisista ihmisraakileista on vuosikymmenten myötä tullut Aikuisia. Rakkaus on kypsynyt ja kasvanut, armollisuus ja arvostus samaten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähän outoa että yleinen ihanne on 50 vuotta kestänyt pitkä liitto yhden ja saman ihmisen kanssa. Hienoa, jos joku näin onnistuu tekemään, mutta tuollaiset ihanteet luovat turhia paineita meille tavallisille ihmisille.
On arvioitu että ihminen rakastuu elämässään keskimäärin 3 kertaa, ja niiden idea on juurikin kasvattaa ihmistä kohtaamaan lopulta se paras mahdollinen kumppani.
Valitettavasti mitään tuollaista jatkuvan kehityksen ideaa ei ihmiselämässä ole. Kiintymyssuhde ohjaa sitä kehen rakastutaan ja harva on pitkän terapian käynyt, jotta noita asioita itsessään osaa havainnoida. Toinen avioliitto purkautuu herkemmin kuin ensimmäinen, kolmas sitäkin herkemmin, jos tilastoja katsotaan. Väitteesi ei siis kestä kriittistä tarkastelua, mutta tunnen itsekin toista kertaa yrittäneitä pareja, jotka ovat viisastuneet vahingosta. Ei se mikään yleinen laki kuitenkaan
Niin, AVIOLIITTO. Siitä voisi jo päätellä jotain jos haluaa kerta toisensa jälkeen aina avioon. En itsekään olisi ihmisen kanssa jolla on useita avioliittoja takana. Sen sijaan todella moni löytää lopullisen tyypin rinnalleen eikä todellakaan kaipaa mitään avioliittoa enää, kun se ymmärrys on tullut sitäkin kohtaan, että ei se avioliitto tee kenestäkään sen sitoutuneempaa ja rakastuneempaa.
On se jännä kuin erilaisia naisetkin on. Mä en nyt enää vanhempana 50+ ikäisenä varsinaisesti kaipaa parisuhdetta ollenkaan. En seksiä enkä edes läheisyyttä. Nuorena oli toisin. Nyt tykkään eniten olla itsekseni ja jutella lasteni kanssa. Oma aika ja rauha on parasta mitä tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähän outoa että yleinen ihanne on 50 vuotta kestänyt pitkä liitto yhden ja saman ihmisen kanssa. Hienoa, jos joku näin onnistuu tekemään, mutta tuollaiset ihanteet luovat turhia paineita meille tavallisille ihmisille.
On arvioitu että ihminen rakastuu elämässään keskimäärin 3 kertaa, ja niiden idea on juurikin kasvattaa ihmistä kohtaamaan lopulta se paras mahdollinen kumppani.
Ja kun näitä yhden ja ainoan ihmisen kanssa yhdessä olleita yhtään tuntee enemmän, niin paljastuu kaikenlaista. On ollut sivusuhdetta ja työpaikkaromanssia ja pikkujouluhulinoita vähän yhden jos toisenkin kanssa samalla kun ulospäin näytetään niin onnellista ja monogamista parisuhdetta. Ei tokikaan kaikki, mutta kaikkipa eivät tiedä niistä oman siipan sivujuonteista mitään, ja kulissit ovat hyvin tärkeät. Moni heistä luulee että hei
Tietysti suhde pysyy onnellisena jos ei tiedä mitä toinen tekee. Ei äitinikään tiedä isän pettäneen häntä yhdessä vaiheessa, mutta me lapset tiedetään eikä sitä ole koskaa äidille sanottu vaikka joskus sillä on jokin "olo" tullut että olisikohan. Nyt ne on jo vanhoja ja heille on varmasti ihan sama mikä suhde on, kun ovat lähinnä toistensa turvana ja soittamassa ambulanssia toisilleen aika ajoin.
Kysymys teille ihan ok suhteissa oleville/olleille: kun tapasitte kumppaninne niin oliko silloin alussa kunnon huumaa? Lähtikö jalat alta, oliko perhosia vatsassa ja jatkuva typerä hymy naamalla kun toinen on kokoajan mielessä? Vai tapasitteko, aattelitte että "onhan tuo aikas komee/nätti ja mukavakin", lyhyen tutustumisen jälkeen toinen kysyi suhteeseen ja siinä sitä sit on oltu? Että kyllähän se rakkaus siitä kehittyi toiseen tutustuessa ja pelaatte hyvin tiiminä, mutta kunnon palavaa rakastumisvaihetta ei ollut?
Olen nyt sinkku (N34) ja jos ajattelen että tyytyisinkö "ihan ok" suhteeseen, niin en helvetissä, en sellaiseen että se olisi ollut alusta asti ihan ok. Sellaisessa suhteessa olin 9 vuotta. Mutta jos alku olisi tajunnan räjäyttävä ja se siitä olisi laantunut mukavaan vaikka ehkä vähän tylsähköön suhteeseen, niin sellaisen haluaisin. Siinä se muisto siitä kuinka se kumppani oli se joka sai minut hulluksi rakkaudesta kantaisi silloinkin kun ei enää räisky ja ollaan vaan ihan ok.
Mikä siinä on että noi "rakkauden huuman" kritisoijat luulevat että me kuvitellaan huuman kestävän ikuisesti? Tai että jatkuvasti jahdattais uuttaa huumaa kun toinen laantuu? Ei se tietenkään samana voi säilyä vuosikymmeniä, mutta se että haluaisi sen suhteen alun olevan sellaista ei ole liikaa toivottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähän outoa että yleinen ihanne on 50 vuotta kestänyt pitkä liitto yhden ja saman ihmisen kanssa. Hienoa, jos joku näin onnistuu tekemään, mutta tuollaiset ihanteet luovat turhia paineita meille tavallisille ihmisille.
On arvioitu että ihminen rakastuu elämässään keskimäärin 3 kertaa, ja niiden idea on juurikin kasvattaa ihmistä kohtaamaan lopulta se paras mahdollinen kumppani.
Ja kun näitä yhden ja ainoan ihmisen kanssa yhdessä olleita yhtään tuntee enemmän, niin paljastuu kaikenlaista. On ollut sivusuhdetta ja työpaikkaromanssia ja pikkujouluhulinoita vähän yhden jos toisenkin kanssa samalla kun ulospäin näytetään niin onnellista ja monogamista parisuhdetta. Ei tokikaan kaikki, mutta kaikkipa eivät tiedä niistä oman siipan sivujuonteista mitään, ja kulissit ovat hyvin tärkeät. Moni heistä luulee että hei
Ilman muuta voi olla onnellinen, jos vain löytyy joustoa toisen syrjähypyille. Kaikilta ei löydy. Se että pitää tuollaista liittoa tavoittelemisen arvoisena, ja kuvittelee että muillekin se olisi tavoiteltava on sen sijaan harhakäsitys. Itse arvostan uskolisuutta ja lähsin itse loppuelämäni suhteeseen vasta myöhemmin siksi että tiesin jo nuorena että en halua enkä pysty olemaan loppuelämääni yhden ihmisen kanssa, kunnes sitten vanhemmalla iällä totesin että nyt olen nähnyt tarpeeksi, ja särmät on hioutuneet elämällä oma elämä, eikä hankaamalla niitä siihen rakkaimpaan ihmiseen.
Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle, mutta itse en ainakaan kuvittele että oma tyylini olisi kaikista paras kaikille, tosin kuin moni vuosikymmeniä yhdessä ollut kuvittelee.
Elämään tulee nii paljon vastoinkäymisiä jo ulkoapäin, ettei niitä suhteen sisälle osaa kaivata.
Oli huomaa alussa ja sitä kesti meko pitkänkin. Ehkä juuri sen takia sitä ei välttämättä edes jaksaisi kokea uudelleen.
Omalta puoleltani ei ollut huumaa alussa, enkä sitä missään nimessä hakenutkaan. Sen sijaan muut asiat olivat merkittävämpiä miehessäni kuin aikaisemmissa miehissä. Edelliset kaksi sukatpyöriijaloissa-tyyppiä olivat lopulta jotain ihan muuta. Muistan kuin eilisen päivän sen miltä tuntui tulla alas pilvilinnoista rämisten, ja päätin ettei ikinä enää. Nykyäänkin tietyntyyppinen käytös saa minut ajattelemaan että mies on epäkelpo valehtelija.
Huomasin siis arvostavani ja haluavani ihan muita asioita miehestä kuin olin aiemmin luullut. Haluan tasaista arkea, ja siihen hyvän rinnallaeläjän, haluan olla kotonani rauhassa ja että mieheni viihtyy juuri minun kanssani, ja on paras ystäväni. Hullaantuminen oli siinä vaiheessa enää taakka, ja mieheni onkin ainoa kehen olen ylipäätään ihastunut tähän 10 vuoteen jotka olemme olleet yhdessä. Sain varmasti kerta kaikkiaan niin tarpeekseni silloin nbuorena noista huumaantumisista.
Eli kaipaat suhteen alkuhuumaa? Eihän pitkäaikaisen, hyvän parisuhteen pitäisikään tuntua miltään erikoiselta, koska siihen on tottunut. Mies on perheenjäsen, ja rakastat häntä. Teillä on perhe. Te olette perhe. Joskus olet ollut todennäköisesti myös rakastunut häneen. Hyvän parisuhteen kuuluu tuntua pitkällä tähtäimellä rauhalliselta ja turvalliselta, hyvältä ololta.
Mutta voithan sinä erota ja lähteä etsimään erilaisia tunteita. Varmaan löydät, muttet välttämättä hyvää miestä, joka haluaisi sinut pysyvään suhteeseen.
Mielestäni tässä jos missä on vääriä syitä erota. Itse vaikeasta suhteesta eronneena ja yksinjäämisestä kiitollisena ajattelen, että hyvästä suhteesta ei kannata erota etsimään uutta suhdetta. Etsikää mieluummin yhdessä uutta säpinää suhteeseenne.
Miesnäkökulma. Itse olen nyt päätynyt kompromissi ratkaisuun. Kaikissa meissä on omat pienet virheet, jotka alkavat näkymään pitkissä suhteissa, mutta ne ei ole liian häiritseviä. Hyvä keskustelu yhteys, kunnioitus ja molemmin puolinen luottamus on kaiken tärkeintä. Minä en ole parasta mitä kukaan nainen voisi saada, eikä puolisokaan ole luultavasti parasta mitä mies voi saada. Mutta meidän elämä on sitä helpointa elämää, ihan joka asiassa. Joten ei kannata ainakaan vaihtaa, koska siinä luultavasti saa vain huonompaa elämää tilalle.
Ihan oikeasti moni suhde pelastuisi, jos olisi sallittua pitää keski-iässä jonkinlainen lyhyt sinkkuustauko. Karua, mutta totta. Joskus luvaton syrjähyppy saattaa pelastaa suhteen. Nyt moni miettii onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Erotaan koska muuten ei ole luvallista sitä kokeilla.
Elämässä on ihan riittävästi niitä suuria tunteita ilman parisuhdettakin joten en niitä etsi sennparemmin nykyisestä suhteesta kuin haaveile löytäväni mistään muustakaan parisuhteesta. Jos parisuhde pitäisi vielä etsiä niin mieluummin se ihan hyvä suhde ilman suuria tunteita.