HS: Monet pariskunnat jakavat kulunsa tasa-arvon nimissä puoliksi, mutta onko se reilua?

No ainakin oli kiva, että vaihteeksi oli koko viitattu Hesarin juttu luettavaksi. - Omasta mielestäni parisuhde, jossa tarkkaan jokainen kulu ja meno laitetaan aina fifti -fifti ja jossa kummalalkin on aina omat ruuat, puhumattakaan muista tavaroista ja esineistä muistuttaa enempi kahta kämppistä tai muutoin ystävää kuin parisuhdetta.- Jännää tietysti on, että edelleen jaksetaan alleviivata kuinka parisuhteessa nainen on heikommassa asemassa kuin mies ja kuinka juuri naisen tulee suojautua.... No joo miehenähän tietysti mahd suhteeseen pääsyäni rajoittaakin jo se, että moni naienn -en yleistä ei kaikki naiset on valmis ja halukas parisuhteeseen kumppanin kanssa, joka tienaa vähintään saman verran tai ainakin lähitulevaisuudessa tulee tienaamaan saman verran tai jopa enemmän. Esimerkki jois mies on erikoistumassa aivokirurgian erikoislääkäriksi, niin  yleislääkärinaisella on saattaa jäädä suhteeseen miehen kanssa. Mutta jos mies on työtön autonasentaja, niin mienen täytyy olla hyvin poikkeuksellinen, että nainen on hänen kanssaan valmis edees harkistemaan suhdetta.

Kyllä hirvittää tämä nykyinen meno. Ollaan muka jonkinlaisessa liitossa, mutta eletään kuin vieraat tai korkeintaan kämppikset.

Mitä tapahtui perheelle?

Ollaan toki lapseton pariskunta ja tulotasokin on molemmilla melko samaa luokkaa, joten erilliset rahat ja yhteiset kulut 50:50 -suhteella on tuntunut oikeudenmukaiselta. Toki jokainen pariskunta tekee omat päätöksensä näissä, mutta meillä on ollut alusta lähtien se ajatus, että isommista raha-asioista (talolainat ym) keskustellaan etukäteen ja sovitetaan siinä vaiheessa molempien tuloille sopiviksi. 

Minusta euro on euro, ei sen arvo muutu miksikään riippumatta siitä tienaanko 2 vai 8 tonnia kuukaudessa. Siksi pidän oikeudenmukaisempana tasajakoa talousasioissa.

No eipä tuossa jutussa lopulta kerrottu ollenkaan mitä tämä "monet pariskunnat" käytännössä tarkoittaa. Itse en tunne ainoatakaan yhdessä asuvaa vakiintunutta pariskuntaa joka jakaisi menonsa ihan tasan 50-50.

"Minusta euro on euro, ei sen arvo muutu miksikään riippumatta siitä tienaanko 2 vai 8 tonnia kuukaudessa"

Ei se arvo muutu mutta niiden eurojen määrä muuttuu. 2000 eurossa on aika paljon vähemmän niitä euroja kulutettavaksi kuin 8000 eurossa.

NIin no näissä asioissa aina se vähemmän tienaava on sitä mieltä, että enemmän tienaava maksaa enemmän ellei jopa kaiken. Kyllä reiluinta on, että kulut menevät puoliksi, oli tulot sitten mitä tahansa. 

Jotkut naiset ylpeilevät, kuinka säästivät, että voivat maksaa oman 50% silloinkin, kun hoitavat yhteistä lasta kotona.

Meillä on vain yhteisiä rahoja, vaikka kummallakin on omat tilit. Ihan vieras ajatus, että pitäisi jotenkin neuvotella maksuosuuksista. Se maksaa, joka ostaa, ja tarpeen tullen siirretään rahaa tililtä toiselle, jos jommankumman käyttötili uhkaa mennä tyhjäksi.



No, käytännössä minä maksan jotakuinkin kaiken muun paitsi vaimon henkilökohtaiset menot. MInä olen suurituloinen ja vaimo siellä pienituloisessa päässä. Tienaan bruttona noin 5 kertaa vaimoni verran, nettona vajaat 3 kertaa. Olen maksanut omakotitalon, molempien autot ym. isot menot. Kaikkien lainojen hoitotili on aina ollut minun.

Vuosikymmeniä sitten yhteiselomme alkuaikoina tulot oli toisin päin. Minä opiskelin ja vaimo oli pienipalkkaisissa töissä. Rahaa oli vähän. Jo silloin totuttiin siihen, että me pärjätään vain, jos rahat on yhteisiä ja meille oli itsestään selvää että se maksaa jolla on varaa maksaa. Samaa periaatetta noudatettu läpi pitkän liittomme. Tietenkin, mehän ollaan perhe (no lapset on kyllä jo maailmalla), pari ja tiimi. Yhdessä on päätetty elää tämä elämä ja sen mukaan mennään. 

Vierailija kirjoitti:

"Minusta euro on euro, ei sen arvo muutu miksikään riippumatta siitä tienaanko 2 vai 8 tonnia kuukaudessa"

Ei se arvo muutu mutta niiden eurojen määrä muuttuu. 2000 eurossa on aika paljon vähemmän niitä euroja kulutettavaksi kuin 8000 eurossa.

Silloin sovitetaan kulut sen mukaisesti, että molemmilla on varaa. Jos paremmin tienaava osapuoli haluaa maksaa enemmän, niin totta kai asia on ok, mutta sen ei pitäisi olla mielestäni itseisarvo, että mennään kalliimman mahdollisen mukaan ja toinen osapuoli maksaa näistä sitten lähestulkoon kaikki kulut. 

Meillä on yhteinen budjetti, se jaetaan 50-50. Lisäksi molemmilla on omia, itse päättämiään kuluja.

Yhteisiin menoihin kuuluu:

- asuminen, kumpikin omistaa ja asuu ihan yhtä paljon ja näin halvalla kumpikaan ei asuisi yksinään

- vkl sanomalehti ja kodin netin kk-maksu, puoliso lukee lehteä mutta minä ja lapsi käytetään nettiä (myös yhteiseen laskunmaksuun, kilpailuttamiseen, ostoksiin, opintoihin)

- deezer, puoliso ja lapsi sitä kuuntelee

- kakkosasunnon juoksevat kulut, omistus ei ole tasan, mutta kumpikin käyttää kuin omaansa

- ruokabudjetti sunnilleen, ei jaksa sen tarkemmin laskea, vuoden vaihteessa säädetään edellisen vuoden plussapalvelun mukaan budjetin sumaa. Puoliso ehkä syö määrällisesti enemmän, mutta minä haluan syödä kalliimmin ja tehdä ostokset helpoimmin. Jos tulisi sanomista, saisi puoliso itse mennä kauppaan.

Lisäksi sitten autot, puhelimet, vaatteet, lapsen harrastusmaksut, talon remontointi, huvit, fillarit, sijoitukset (ja niiden kulut)... kumpikin hoitaa omansa tai tapauskohtaisesti sovitaan muuta. Lapsilisää vastaan olen pitänyt lapsen vaatteissa. 

Tärkeimpänä pointtina on se, että pienempituloinen pärjää näiden kulujen kanssa  ja pystyy huolehtimaan lapsesta yksinkin. Ja että molemmille jää säästöjä. Minä en mitenkään keksi miksi kummankaan pitäisi olla vailla toisen rahoja. Toisen ollessa kotihoidontuella, työssäkäyvä maksoi koko budjetin.

Koko reiluudesta vinkuminen on niin väsynyttä. Mikä tahansa voi olla reilua tai epäreilua sen mukaan mitä kukin haluaa saavuttaa. Koko termi itsessään on niin subjektiivinen ja tilannekohtainen ettei se oikeastaan tarkoita mitään.

Vierailija kirjoitti:

NIin no näissä asioissa aina se vähemmän tienaava on sitä mieltä, että enemmän tienaava maksaa enemmän ellei jopa kaiken. Kyllä reiluinta on, että kulut menevät puoliksi, oli tulot sitten mitä tahansa. 

Samaa mieltä. Jos ei voi maksaa puolikasta yhteisistä  menoista, niin millä hitolla maksaa sinkkuna kaiken itse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Minusta euro on euro, ei sen arvo muutu miksikään riippumatta siitä tienaanko 2 vai 8 tonnia kuukaudessa"

Ei se arvo muutu mutta niiden eurojen määrä muuttuu. 2000 eurossa on aika paljon vähemmän niitä euroja kulutettavaksi kuin 8000 eurossa.

Silloin sovitetaan kulut sen mukaisesti, että molemmilla on varaa. Jos paremmin tienaava osapuoli haluaa maksaa enemmän, niin totta kai asia on ok, mutta sen ei pitäisi olla mielestäni itseisarvo, että mennään kalliimman mahdollisen mukaan ja toinen osapuoli maksaa näistä sitten lähestulkoon kaikki kulut. 

Mihin se varakkaamman säästämä raha sitten menee, jos ei omaan perheeseen?

Vierailija kirjoitti:

Ollaan toki lapseton pariskunta ja tulotasokin on molemmilla melko samaa luokkaa, joten erilliset rahat ja yhteiset kulut 50:50 -suhteella on tuntunut oikeudenmukaiselta. Toki jokainen pariskunta tekee omat päätöksensä näissä, mutta meillä on ollut alusta lähtien se ajatus, että isommista raha-asioista (talolainat ym) keskustellaan etukäteen ja sovitetaan siinä vaiheessa molempien tuloille sopiviksi. 

Minusta euro on euro, ei sen arvo muutu miksikään riippumatta siitä tienaanko 2 vai 8 tonnia kuukaudessa. Siksi pidän oikeudenmukaisempana tasajakoa talousasioissa.

Jos tuloero on kauhean iso, niin tällä 50:50 jaolla on sitten pakko tehdä aika isoja kompromisseja ja elintaso on pariskunnalla siten ihan eri. Siis jos toinen tienaa vaikka bruttona 3000€ ja toinen 6000€, niin se isotuloinen ei voi vaatia että asutaan kauhean isosti ja kalliisti. Jos molemmat laittaa vaikka 1500€ yhteiseen pottiin, niin toisella jää käyttörahaa 500€ ja toiselle 3000€ kuussa, noin niinku karkeasti, kun verotuskin otetaan huomioon. Niin se isotuloinen voi aika eri tavalla reissata ulkomailla tai syödä ravintoloissa yms. Minusta tää olisi parisuhteessa tosi outoa, että toinen elää ihan eri elintasoa. Ja siyten jos on yhteisiä lapsi niin sitten peli muuttuu tietysti vielä ihan eri suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vain yhteisiä rahoja, vaikka kummallakin on omat tilit. Ihan vieras ajatus, että pitäisi jotenkin neuvotella maksuosuuksista. Se maksaa, joka ostaa, ja tarpeen tullen siirretään rahaa tililtä toiselle, jos jommankumman käyttötili uhkaa mennä tyhjäksi.



No, käytännössä minä maksan jotakuinkin kaiken muun paitsi vaimon henkilökohtaiset menot. MInä olen suurituloinen ja vaimo siellä pienituloisessa päässä. Tienaan bruttona noin 5 kertaa vaimoni verran, nettona vajaat 3 kertaa. Olen maksanut omakotitalon, molempien autot ym. isot menot. Kaikkien lainojen hoitotili on aina ollut minun.

Vuosikymmeniä sitten yhteiselomme alkuaikoina tulot oli toisin päin. Minä opiskelin ja vaimo oli pienipalkkaisissa töissä. Rahaa oli vähän. Jo silloin totuttiin siihen, että me pärjätään vain, jos rahat on yhteisiä ja meille oli itsestään selvää että se maksaa jolla on varaa maksaa. Samaa periaatetta noudatettu läpi pitkän liittomm

Meillä on ollut samoin sillä erotuksella, että olen itse keskituloinen. Hyvin on toiminut ja toimii, vaikka olen tällä hetkellä kotirouvana, että voin matkustaa mieheni mukana työmatkoilla.

Jos lyhyt suhde ja vielä epävarmaa niin ymmärrän kulujen puolittamiset.

Meillä isompituloinen halusi kalliimman asumismuodon mihinkä itselläni omilla pienillä tuloilla ei olisi varaa. Silloin luonnollisesti meillä ei toimi kulujen puolittaminen.

Olen kyllä nähnyt puolittamis tapauksissa että toiselle jää isot säästöt, kalliisiin harrastuksiin ja toiselta menee lähes kaikki hädin tuskin jääden edes halpaan harrastukseen. Itse en suostuisi tuollaiseen "kauppaan" tai kämppistä muistuttavaan suhteeseen.

Ei se ole siivellä elämistä jos lasketaan kulut suhteutettuna tuloihin jotta köyhemmällekkin jää riittävään elintasoon ja kohtuullisiin harrastuksiin. Tasa-arvoista puolittamisessa on vain se kun kummallakin on suunnilleen samat tulot eikä mitään jätti eroja.

Puolin ja toisin pitää olla valmis jelppaamaan sairauden tai työttömyyden sattuessa tai ei kannata muussa tapauksessa muuttaa samaan talouteen ollenkaan. Nimittäin puolison tulojen takia ei kelasta sairastunut tai työtön saa mitään ylimääräisiä tukia. Puolison pieni eläkekkin jo riittää ettei työtön tai sairastunut, se talous saa mitään asumis ja toimeentulotukia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan toki lapseton pariskunta ja tulotasokin on molemmilla melko samaa luokkaa, joten erilliset rahat ja yhteiset kulut 50:50 -suhteella on tuntunut oikeudenmukaiselta. Toki jokainen pariskunta tekee omat päätöksensä näissä, mutta meillä on ollut alusta lähtien se ajatus, että isommista raha-asioista (talolainat ym) keskustellaan etukäteen ja sovitetaan siinä vaiheessa molempien tuloille sopiviksi. 

Minusta euro on euro, ei sen arvo muutu miksikään riippumatta siitä tienaanko 2 vai 8 tonnia kuukaudessa. Siksi pidän oikeudenmukaisempana tasajakoa talousasioissa.

Jos tuloero on kauhean iso, niin tällä 50:50 jaolla on sitten pakko tehdä aika isoja kompromisseja ja elintaso on pariskunnalla siten ihan eri. Siis jos toinen tienaa vaikka bruttona 3000€ ja toinen 6000€, niin se isotuloinen ei voi vaatia että asutaan kauhean isosti ja kalliisti. Jos molemmat laittaa vaikka 15

Avioliitossa eri elintasojen eläminen on laitonta ja lisäksi se on taloudellista väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vain yhteisiä rahoja, vaikka kummallakin on omat tilit. Ihan vieras ajatus, että pitäisi jotenkin neuvotella maksuosuuksista. Se maksaa, joka ostaa, ja tarpeen tullen siirretään rahaa tililtä toiselle, jos jommankumman käyttötili uhkaa mennä tyhjäksi.



No, käytännössä minä maksan jotakuinkin kaiken muun paitsi vaimon henkilökohtaiset menot. MInä olen suurituloinen ja vaimo siellä pienituloisessa päässä. Tienaan bruttona noin 5 kertaa vaimoni verran, nettona vajaat 3 kertaa. Olen maksanut omakotitalon, molempien autot ym. isot menot. Kaikkien lainojen hoitotili on aina ollut minun.

Vuosikymmeniä sitten yhteiselomme alkuaikoina tulot oli toisin päin. Minä opiskelin ja vaimo oli pienipalkkaisissa töissä. Rahaa oli vähän. Jo silloin totuttiin siihen, että me pärjätään vain, jos rahat on yhteisiä ja meille oli itsestään selvää että se maksaa jolla on varaa maksaa. Samaa periaatetta noudatettu läpi pitkän liittomm

Jatkan vielä omaa tekstiäni:

Ajatus tasajaosta olisi meidän tapauksessa täysin absurdi ja järjetön. Koska vaimollani ei yksinkertaisesti rahat riittäisi, tasajakohan tarkoittaisi sitä, että meillä ei olisi ollut varaa ainakaan nykyisenkaltaiseen omakotitaloon. Minä voisin kyllä ajella hienolla autolla, ja vaimo sitten bussilla. Reissata saisin yksin, vaimon kanssa ehkä Tallinnaan. Miksi haluaisin lähteä jonnekin maailman ääriin yksin, kun rakkaani kärvistelisi kotona? Eihän tuossa tasajaossa nyt olisi järjen hiventäkään.

Vierailija kirjoitti:

No eipä tuossa jutussa lopulta kerrottu ollenkaan mitä tämä "monet pariskunnat" käytännössä tarkoittaa. Itse en tunne ainoatakaan yhdessä asuvaa vakiintunutta pariskuntaa joka jakaisi menonsa ihan tasan 50-50.

Kyllä tunnen monia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vain yhteisiä rahoja, vaikka kummallakin on omat tilit. Ihan vieras ajatus, että pitäisi jotenkin neuvotella maksuosuuksista. Se maksaa, joka ostaa, ja tarpeen tullen siirretään rahaa tililtä toiselle, jos jommankumman käyttötili uhkaa mennä tyhjäksi.



No, käytännössä minä maksan jotakuinkin kaiken muun paitsi vaimon henkilökohtaiset menot. MInä olen suurituloinen ja vaimo siellä pienituloisessa päässä. Tienaan bruttona noin 5 kertaa vaimoni verran, nettona vajaat 3 kertaa. Olen maksanut omakotitalon, molempien autot ym. isot menot. Kaikkien lainojen hoitotili on aina ollut minun.

Vuosikymmeniä sitten yhteiselomme alkuaikoina tulot oli toisin päin. Minä opiskelin ja vaimo oli pienipalkkaisissa töissä. Rahaa oli vähän. Jo silloin totuttiin siihen, että me pärjätään vain, jos rahat on yhteisiä ja meille oli itsestään selvää että se maksaa jolla on varaa maksaa. Samaa periaatetta noudatettu läpi pitkän liittomm

Old school. Meillä on myös näin, pitkä matka yhdessä ja lapsi maailmalla. Kaikki tulo- ja menovirrat ovat yhteisiä, omilla tileillä. Teknisesti ottaen olen elättänyt mieheni kolmekymppisestä hänen jäätyään ensin kuntoutustuelle ja sitten työkyvyttömyyseläkkeelle. Ajatus siitä, että hänen olisi pitänyt pienistä tuloistaan tiristää tasan 50% yhteisen kodin ja perheen menoista ei tunnu minusta reilulta, ja reiluus on arvo, josta en luovu. Meillä on yhteinen elämä, myötä- ja vastamäet.