Nykyajan surkeat isovanhemmat

Lapsiperheet jaksamisen äärirajoilla...

Kirjoittanut: jotain tarttis tehdä 15.8.2008 klo 10.22





...isovanhempien vastuullisuutta lisättävä



Tämä viesti perustuu omakohtaisiin kokemuksiin ja kirjoitan sen siinä toivossa, että mahdollisimman moni sen lukenut mummo tai pappa miettii asiaa, katsoo peiliin ja kysyy itseltään että koskeeko tämä asia myös minua?



Entisaikaan ihmiset elivät maalaistaloissa tms. suurempina perhekokonaisuuksina, jolloin samassa talossa asuvat isovanhemmat ja muu suku osallistuivat luontevasti lasten hoitoon sillä välin kun lasten vanhemmat tekivät maatöitä, hoitivat karjaa jne.



Nykyään työ ja perheet - koko elämä on erilaista ja lapsia hoitaa esim. päiväkoti vanhempien työpäivän aikana. Mutta isovanhempien rooli ja panos lasten suhteen on usein aivan säälittävän mitätön tänä päivänä. Työ on vienyt toki monet perheet kauaksi isovanhemmista jolloin käytännön syyt tietysti rajoittavat isovanhempien mahdollisuuksia viettää aikaa lastenlasten kanssa, jolloin asia on helpommin ymmärrettävä. Samoin huonossa kunnossa olevien osalta.



Mutta suurin osa noin 6-kymppisistä mummeista ja papoista on vielä työelämässä, osa mahdollisesti jo eläkkeellä mutta yhtä kaikki yleensä hyvässä kunnossa ja vireitä. Lapsenlapsien ja isovanhempien kotien välinen matkakaan ei välttämättä ole mikään todellinen este osallistua välillä lastenhoitoon ja sitä kautta helpottaa lasten vanhempien taakkaa, joka ei työelämän hektisessä puristuksessa ja arjen pyörittämisessä ole mitenkään kevyt kannettavaksi.



Edellä mainitusta huolimatta ja varmaan osittain juuri siitä vireydestä ja aktiivisuudesta johtuen nykyään apua ei useinkaan pyytämättä tarjota isovanhempien suunnasta eikä usein edes pyydettäessä koska näiden "harmaiden panttereiden" omat menot ja harrastukset pitävät aina muka niin kiireisinä. Satanen tilille synttäripäivänä ja lahjakortti jouluna, siinä se auttaminen ja osallistuminen monesti käytännössä on. Valitettavasti.



Itse muistan että parhaita aikoja lapsuudessa olivat mummin ja ukin kanssa vietetyt kesälomaviikot maalla, hiihtolomaviikot kaupungissa tai viikonloppuvierailut muuten vaan. Aina heillä riitti aikaa puuhata pienen pojan kanssa ja jakaa elämänkokemustaan lapsenlapselleen. Minun välini isovanhempiini olivatkin siis todella läheiset ja lämpimät ja edelleen vierailen oman, yli 90-vuotiaan mummoni luona niin usein kuin mahdollista.



Tänä päivänä ja meidän tapauksessamme tilanne ei valitettavasti ole yhtä hyvä vaikka mahdollista se olisi kyllä aivan samalla tapaa. Toiset isovanhemmat kyllä pyytävät lapsiamme melko usein kylään ja tarjoavat hoitoapua mutta ikävä kyllä juuri ne, jotka asuvat sen verran kaukana ettei sitä käytännön syistä pysty muutaman tunnin jutuissa hyödyntämään. Sitten taas ne toiset, muutaman korttelin päässä asuvat ovat niin kiinni matkusteluissaan ja harrastuksissaan ettei apua ole koskaan tarjolla vapaaehtoisesti. Ja voitte kuvitella miten kurjalta tuntuu aina mennä "hattu kädessä" pyytämään hoitoapua edes muutamaksi tunniksi jotta joskus pääsisi johonkin ilman lapsia, edes elokuviin tai jotain. Sitten syntymäpäiväkutsuilla ollaan olevinaan niin mummia ja vaaria vaikka edellisestä lastenlasten tapaamisesta voi olla kuukausia ja silloinkin hammasta purren katsottiin perään pari tuntia. Kyllä lapsetkin sen vaistoavat että tuo ei nyt ole se "normaali mummi".



Minua ei ainakaan enää yhtään ihmetytä avioerojen suuri määrä nykyaikana kun vanhempien kahdenkeskistä aikaa ei ole kuin iltaisin kun on jo täysin rättipoikki ja öisin jolloin on nukuttava. Vanhempien yhteiset harrastukset, rauhallinen keskustelu saati sitten muu parisuhteen hoito on täysin retuperällä. Turha sitä sitten jälkikäteen ihmetellä että "Mikäs noille nyt oikein tuli?"



Ja muistakaa hyvät isovanhemmat myös myöhemmin ikääntyessänne ja kenties yksinäisenä leskenä vanhainkodissa tylsistyessänne että sitä saa mitä tilaa. Kortti jouluna ja vierailu vanhainkodissa syntymäpäivänä. Sitähän tekin harrastitte silloin kun me olisimme eniten sitä hoitoapua ja hetken lepoa tarvinneet. Ja miksi lapsenlapset sen paremmin toimisivat kun olitte heille aina kylmiä ja etäisiä.

minusta nykyajan vanhemmat ovat surkeita! Miksi eivät pärjää omillaan, niin miksi?

Ja tuollainen isovanhempien lastenhoito perustuu ja pitääkin perustua puhtaaseen vapaaehtoisuuteen, muuten lopputulos ei ole hyvä.

Ehkä lapset joutuvat hieman katsomaan itseään peiliin, miksi lastenlasten hoito ei kiinnosta, nykyajan vanhemmat nimittäin ovat uskomattoman itsekkäitä ja kaiken pitää mennä heidän halujensa mukaan, myös lastenlasten hoito!

Isovanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsia, kivahan se olisi jos niin tekisi. Sen varaan kukaan ei kuitenkaan voi laskea. Suhteet isovanhempiin on lapsille kullanarvoinen juttu, minulla on ihanat välit isovanhempiini, koska olivat aina mielellään ottamassa kylään.



Samaa mieltä olen, että sitä saa mitä tilaa. Jos ei ole ollut kiinnostusta lapsenlapsiin, niin sittenhän yksin riutuu vanhainkodissa!

Esikoinen tuli maailmaan kun olimme nippanappa täysi-ikäisiä ja siitähän vanhempamme innostuivat; "muistakaa, ettei meiltä saa apua!". Kituutimme yksin, pärjäsimme kyllä mutta tukiverkkoja ei ollut käytännössä ollenkaan. Vieläkään, vuosia myöhemmin, en tajua miksi ne välit piti sotkea olemalla ehdoin tahdoin jääkylmä ja kusipää silloin, kun olisimme edes seuraa vanhemmiltamme kaivanneet. Kun esikoinen täytti vuoden, mieheni äiti ihastui tähän koska keksi että esikoinen "näyttää häneltä"(juu ei näytä) ja otti KERRAN hoitoon.

Meidän lapsilla on tosi hyvät ja läheiset suhteet molempiin isovanhempiin vaikka eivät ole koskaan olleet hoidossa kumpienkaan luona.



Isovanhemmat käyvät meillä kylässä ja me käymme heillä kylässä. Miksi ihmeessä isovanhemmilla olisi joku velvollisuus hoitaa lapsenlapsiaan?

Ihan kuin meillä. Kiva kuulla et jossain muuallakin pohditaan samoja asioita.

Mutta toisaalta hän asui meillä, ja vanhempani taas hoitivat hänet hautaan.

Toiset isovanhempani kävivät kyllä kylässä, ja näin heitä usein. Mutta ei ne koskaan meitä hoitaneet, enkä koskaan ollut heillä yökylässä. meillä oli usein kesäisin nuoria teinityttöjä meitä hoitamassa, vanhempani maksoivat heille palkkaa.

Ja lastenvahdeille ( naapureille, kylän mummoille yms) maksettiin, niin niitä ennenkin sai, joko rahalla tavaralla tai vastavuoroisilla palveluksilla.

Meillä tosin sattuu olemaan se tilanne, että kummankin, mieheni että minun, vanhemmat ovat aktivisesti lastenlastensa elämässä mukana.



Kummatkin ovat juuri näitä 60 + vuotiaita, osa työelämässä, osa eläkkeellä olevia vireitä ja meneviä ihmisiä. Ja tietenkin he hoitavat omat menonsa ja harrastuksensa ensin ja sitten vasta hoitavat lasten lapsiaan. Mutta kuitenkin saamme hoitoapua usein ja selvästi isovanhemmat nauttivat lasten lapsistaan. Eivät useinkaan itse välttämättä pyydä hoitoon, mutta kun hoitoapua pyytää, saattaa tulla kommentti, että ihanaa totta kai hoidan, kun minulla on taas ollut niin ikävä...



Minusta on hieman itsekästä ajatella, että isovanhempien velvollisuus on hoitaa lapsenlapsiaan. Toki on sääli, jos joku isovanhempi ei tajua, mitä menettää, kun ei anna aikaa, mutta jokaisella tulisi olla oikeus päättää mihin aikansa käyttää. Ihmiset priorisoivat asioita eri tavalla.



Oletteko sitten aina vain yhteydessä isovanhempiin, kun haluatte hoitoapua? Meillä ainakin vieraillaan isovanhempien luona muutenkin, niin että koko perhe on paikalla koko vierailun ajan. Autatteko te ikääntyviä vanhempianne, kun heillä on jokin pulma? eikö se avuntarjoaminen tässäkin suhteessa ole kahden kauppa, eikä vain odoteta apua itselle päin.



Isovanhemmat ovat omat lapsensa hoitaneet aikanaan, nyt heillä tulisi olla oikeus nauttia eläkepäivistää, kuin he itse haluavat. On muitakin keinoja saada lastenhoitoapua kuin ilmaiset isovanhemmat esim. Mll.

Ensinnäkin vanhempieni ikäryhmä (suuret ikäluokat) iso osa näistä ei ole joutunut suurien työpaineiden alle aamulla töihin illalla kotiin ja siinä kaikki. Me vähän nuoremmet joudumme usein antamaan vielä loputkin selkänahasta varsinaisen työajan päälle.



Toisaalta taas kun olin lapsi monien mummot olivat eläkkeellä tai muuten vaan kotirouvana eli heillä oli aikaa kesälomilla. Nyt nämä meidän vanhemmat ovat vielä töissä vaikka se onkin sitä 7:00-15:00, mutta joka tapauksessa.



Mutta yhtäkaikki lapsuuden kesissä ehdottomasti parhaimpia hetkiä oli mummon ja serkkujen kanssa mökillä. Samoin hiihtolomat ja joulun välipäivät meni mukavasti mummon seurassa. Usein olimme myös viikonloppuja mummolla ja vaarilla. Tämän tietysti mahdollisti se, että isovanhemmat asuivat lähellä (30 km) ja vaari oli tuolloin vielä töissä joten heillä ei ollut arkisin mitään yhteisiä kotkotuksiakaan.

Olen osittain samaa mieltä. Erityisesti omat vanhempani ovat mielestäni liiankin passiivisia. Ja todellakin mekin AUTAMME MINUN VANHEMPIANI. Esim. mieheni usein auttaa heitä korjausasioissa tai teknisten vempaimien säädöissä:). Käymme myös kylässä koko perheen voimin, ehkä kerran kuussa.



Mutta itse kyllä kaipaisin heiltä lisää aktiivisuutta. Ei sen tarvii olla mitään sen kummallisempaa kuin että tulisivat käymään kahville tai että ottaisivat joskus jonkin lapsista mukaansa jonnekin, esim. jätskille, uimahalliin tai kauppaan. Mutta koskaan eivät tee tällaista. Siitä olen tosi pettynyt!!!



Kyllä meille ainakin lisäapu kelpaisi. Ei meillä ole riittävästi aikaa toisillemme, todellakaan. Leffaan emme pääse, en uskalla edes äidiltäni kysyä, koska hän ei minnekään lapsia lähde itlaisin hoitamaan kun TV on niin tärkeä:((.

Olen nuori mummiksi ja "syyttävä sormeni" osoittaa kyllä nykyvanhempiin. Lapset tehdään "vanhalla" iällä ja laitetaan virikehoitoon. Enää ei osata elää arkea omien lasten kanssa ja se on outoa.

sitä, kun lapset tehdään niin vanhana, ettei lapsilla ole sen puolesta mahdollista luoda lämpimiä, pitkiä suhteita isovanhempiinsa, koska nämä ovat jo ehkä niin iäkkäitä.



ja sitä, ettei sitten jakseta hoitaa niitä omia lapsia, kun ei jakseta valvoa ja on totuttu niin pitkään itseliseen elämään.



T: lapsensa nuorena tehnyt

Nää on ihania. Suuren ikäluokan vanhemmat on pääseet paljon helpommalla. Nykyään on niin rankkaa valitukset.



Minä olen syntynyt suuren ikäluokan äidille. Miellä ei tullut kuin kylmä vesi sisään, ei ollut pesukoneita, kertakäyttövaippoja, tiskikoneita, mikroja, subjektiivista päivähoito-oikeutta, kotihoidon tukea jne. Äitiysloma oli muutaman kuukauden, minäkin olen mennyt hoitoon kolmen kuukauden ikäisenä.



Kyllä nämä 60+ isovanhemmat ovat tehneet oman osuutensa. Ihanaa jos jaksavat hoitaa lapsenlapsia, mutta ei se heidän velvollisuutensa ole.



Kyllä minä väitän että nykyajan vanhemmat ovat laiskoja, pitäisi saada lapset, päästä harrastamaan jne.



Hoitakaa nyt hyvänen aika itse ne omat lapset



t. työssäkäyvä kuuden lapsen äiti , jonka vanhemmat ja appivanhemmat eivät kykene lapsia hoitamaan.

Mutta suuresti ihmettelen isovanhempia jotka eivät HALUA hoitaa. Luulisi se omien lastenlasten kanssa touhuaminen olevan ilo eikä vastenmielinen taakka.

Tässä viitataan menneeseen aikaan, jolloin isovanhemmat hoitivat lapsia, kun vanhemmat olivat töissä, silloin kuin ei ollut tälläistä päiväkoti systeemiä, se oli melkein pakkohoitaa noin, mutta nykypäivänä tämän osuuden hoitaa yhteiskunta.



Mutta tämän artikkelin kirjoittaja itkee sen perään kun ei pääse viettämään laatuaikaa ihan vaan kahden kesken. Enpä usko että ennevanhankaan vanhemmille jäi paljoa vapaa-aikaa ja jos jäi ei siinä itketty sen perään, ettei pääse miehen kanssa kahelleen mihinkää.



Minusta artikkelin kirjoittaja vertailee ihan kahta eriasiaa keskenään.

Siinä puhuttiin lähinnä vanhempien näkökulmasta, onneksi joku nosti esiin myös lasten ja isovanhempien suhteen merkityksen. Me tapaamme molempien vanhempia n. kerran kuukaudessa vaikka matkaa onkin n.100 km molempiin paikkoihin. Suurin syy tähän on se, että lapsemme oppisi tuntemaan isovanhempansa sekä se, että isovanhemmat saisivat viettää aikaa lapsen kanssa ja tutustua tähän.



Hoitoon jätämme lapsemme minun vanhemmilleni n. 3 kertaa vuodessa (muuten hän ei yökylässä paljoa käy ja teemme jotakin kahdestaan mieheni kanssa. Ei ole pahemmin tukiverkkoja meilläkään, mutta hyvän olemme kolmisisn pärjänneet. Meistä aikuisista molemmat harrastaa sellaisia asioita, joita voi tehdä aikaa ja paikkaa katsomatta, joten ei ole "pakollisia" harrastusmenoja.

Eipä niitä ole paljon näkynytkään. Kun itse jouduin sairaalaan niin meille piti palkata hoitaja kotiin, sillä tilapäistäkään apua ei ole siltä suunnalta saatavissa.



itseä lähinnä harmittaa se, että isovanhemmat eivät halua edes tutustua lastenlapsiinsa. Meidän 3-vuotias kyllä osaa käyttää sanoja mummo ja pappa leikeissään, mutta ei tiedä oikeastaan mitä ne sanat tarkoittavat. Toinen pappakin on näyttänyt naamaansa viimeksi jouluna ja se on tuon ikäiselle jo niin pitkä aika että kaikki on unohtunut. Toinen mummoista hoitaa muita lapsenlapsia niin paljon, että aikaa ei sitten toisille enää jääkään. Kerran on pitänyt lasta sylissä että ollaan saatu otettua semmoinen mummo&lapsi -valokuva.

aina jaksaa ihmetellä, miten tulen tarvittaessa hoitamaan siskoni lapsia (asun 100 km päässä ja itselläni on yksi lapsi). Äitimme ei koskaan hoida minun eikä siskoni lapsia, vaikka olisi "hätätila". Minun tekee aina mieli sanoa, että "äiti me ollaan PERHE ja perheenjäsenet auttavat toisiaan tarvittaessa, ei siihen sen kummempaa syytä tarvita" (itse teen tämän jopa mielelläni)

Ja äitimme on kyllä itse aikoinaan hoidattanut meidät omalla äidillään.

mutta jos he haluavat sitä oikeasti tehdä niin miksi en veisi lapsiani heille hoitoon. Mun äiti sanoi että hänestä on niin ihana hoitaa lapsenlapsiaan, se on kuitenkin aivan eriasia olla niiden kanssa ilman vanhempia. Ja omasta lapsuudesta muistan miten ihanaa oli olla mummon luona yökylässä, sieltä löytyy parhaimmat muistot lapsuudesta.

Appivanhemmat kyllä ottaavat lapset mielellään hoitoon, mutta omatoimista kiinnostusta lapsia kohtaan ei ole, eivät soita koskaan saatikka että kävisivät. Outoa sinänsä, koska aina kun sitten pyydämme hoitoapua niin ovat jopa valmiita siirtämään omia menojaan, anoppi sanoi kerran että lapsenlapset menee kaiken edelle, mutta silti yhteydenpito heidän puolesta on surkea.

mutta sitten muut eivät saisi hakea apua lastensa hoitamiseen?? Mikäs logiikka tässä on? Eikö se oma kullanmurusi osaa elää arkeaan, kun tarvitsee sinua?