Lue keskustelun säännöt.
Teinin liikuntaharrastus yhtä itkua ja hammasten kiristelyä, mitä ihmettä tehdä?
23.05.2023 |
Kutosluokkalainen poikani tykkää kovasti liikunnasta ja on hyvin kilpailuhenkinen ollut aina. Hän on vuosia harrastanut erästä joukkuelajia, ei edustusryhmässä vaan harrasteporukassa, johon kaikki ovat tervetulleita.
Haasteena on jo jonkin aikaa ollut se, että yhtäkkiä pituutta venähtänyt ja ikäisekseen isokokoinen, lievästi ylipainoinen poika ei tahdo pärjätä treeneissä. Sanoo, että on aina viimeinen juoksuharjoituksissa, on kömpelö joukkuekavereihin verrattuna jne. Se on ihan totta, sillä kyllä se pistää aikuisenkin silmään. Joukkueessa on kuitenkin pojalla hyviä kavereita, eikä käsittääkseni mitään kiusaamista tms. Kilpailuhenkinen poika vain itse tajuaa, että "on aivan surkea, tällainen läski, musta ei ole mitään hyötyä siellä".
Poika käy uskollisesti kaikissa treeneissä ja peleissä, mutta lähes poikkeuksetta tulee sieltä kiukkuisena ja surkeana, eilenkin ihan itkien kotiin, koska kokee olevansa niin huono ja vääränkokoinen verrattuna muihin. Tätä surkeutta on äitinä todella vaikeaa ja surullista kuunnella. Juttelen tietysti rauhallisesti ja koitan lohduttaa, sanon että on just hyvä sellaisena kuin on, eikä tarvitse olla mikään paras ja huippu, pääasia että harrastaa liikuntaa koska se tekee hyvää jne jne. Tuntuu vain, että puheet eivät mene kovin hyvin perille.
Olen yrittänyt ehdottaa, että kokeilisi jotakin muuta lajia, sellaista jossa voimasta, pituudesta ja isosta koosta olisi hyötyä, vaikka jefua. Mutta ei, poika ei ole itse kiinnostunut, koska ne kaverit ovat siellä toisissa treeneissä.
Pohjimmainen ongelma tässä kai on se, että hyvin kilpailuhenkinen ja itseltään paljon vaativa murrosikään juuri tullut poika ei vain kerta kaikkiaan ole tällä hetkellä kovin hyvä siinä, mitä haluaa ehdottomasti harrastaa. Ja se syö aivan kohtuuttomasti itsetuntoa.
Mitä teidän mielestänne tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Puutunko asiaan ja sanon, että nyt vaihdetaan harrastusta, sillä ei ole tervettä että treeneistä tullaan itkien kotiin joka viikko. Vai kannustanko jatkamaan, vaikka onkin "joukkueen huonoin"? Mitä ihmettä sanoisin pojalle, jotta hän itsekin osaisi tehdä oikeita ratkaisuja ja ennen kaikkea käsittäisi, että on hyvä juuri tuollaisena kuin on, ei aina tarvitse olla se maalikunkku tai voittaja.
Kuulisin tosi mielelläni ihan ammattikasvattajien mielipiteitä asiaan tai sellaisten, jotka tietävät teinien urheilemisesta paljon esim. valmentajien roolissa ja ymmärtävät, mistä tässä on kyse.
Kommentit (71)
Kuuntelemalla siitä selviää eli olet läsnä ja kuuntelet ne kiukuttelut, yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihe joka tulee lähes kaikille ja menee yleensä ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinusta pitäisi mennä sieltä mistä aita on matalin ja lopettaa, eikä miettiä miten lapsen itsetuntoa voisi kehittää?
Miten ihmeessä luit aloitukseni, jos sait tuon käsityksen!?
Ei, en ole sitä mieltä. Mutta ei tunnu oikealta sekään, että lapsi tulee joka viikko itkuisena ja ovia paiskoen harrastuksesta kotiin ja hokee, kuinka huono ja pska hän on.
Toivon oikeasti, että saisin asiallisia vastauksia ja ehdotuksia siitä, miten tilannetta kannattaisi käsitellä ja mitä tehdä.
Olen yrittänyt ehdottaa, että kokeilisi jotakin muuta lajia...
Vaarallinen yhdistelmä. Surkea eikä kestä häviötä ja vielä ymmärtää oman surkeutensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinusta pitäisi mennä sieltä mistä aita on matalin ja lopettaa, eikä miettiä miten lapsen itsetuntoa voisi kehittää?
Miten ihmeessä luit aloitukseni, jos sait tuon käsityksen!?
Ei, en ole sitä mieltä. Mutta ei tunnu oikealta sekään, että lapsi tulee joka viikko itkuisena ja ovia paiskoen harrastuksesta kotiin ja hokee, kuinka huono ja pska hän on.
Toivon oikeasti, että saisin asiallisia vastauksia ja ehdotuksia siitä, miten tilannetta kannattaisi käsitellä ja mitä tehdä.
Sinun loputon tehtävä on olla läsnä ja kuunnella myös ne negatiiviset tunteet. Terveen itsetunnon kehitys vaatii myös nuo tunteet ettei ole kaikessa hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kilpailuhenkinen poika vain itse tajuaa, että "on aivan surkea, tällainen läski, musta ei ole mitään hyötyä siellä".
Jos tämä on huoltajan näkökulma, en ihmettele, että lapsi ei halua osallistua harrastukseen. Kehottaisin eroamaan vanhemmista, joilla on tuollainen ulosanti.
Tämä oli huonosti ilmaistu. En todellakaan ole äitinä tätä mieltä, vaan tarkoitan, että pojan oma käsitys itsestään on tuo. Ja vanhempana, jolle oma lapsi on tietenkin maailman rakkain ja ihanin tyyppi, on aivan hirveää kuunnella kun lapsi puhuu itselleen itkien tuolla tavalla. AP
Pistä poika laihikselle. Ei enää karkkia eikä herkkuja 6 kuukauteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ongelma ei lajia vaihtamalla nyt helpotu. Jokainen, varsinkin poika, käy tuon ihan saman läpi murrosiässä kun kasvupyrähdys iskee. Nyt olisi hyvä pojan itsensä jutella joko isänsä tai valmentajansa tai jonkun joukkuelaisensa isän (joka on ko lajia itse harrastanut nuorena) kanssa aiheesta. Tuota kasvupyrähdyksestä johtuvaa kömpelyyttäkin voi treenata pois, ei sen kanssa vaan elää tarvitse. Toki vaatii sitten sen oman motivaation.
Olisiko mahdollista kehittää sitä kuntoa tms jotenkin, niin että pärjäisi paremmin treeneissä? Ei kai tykättyä harrastusta kannata lopettaa. Loppuu urheilu kokonaan jos pakotat vaihtamaan johonkin mistä ei tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo ongelma ei lajia vaihtamalla nyt helpotu. Jokainen, varsinkin poika, käy tuon ihan saman läpi murrosiässä kun kasvupyrähdys iskee. Nyt olisi hyvä pojan itsensä jutella joko isänsä tai valmentajansa tai jonkun joukkuelaisensa isän (joka on ko lajia itse harrastanut nuorena) kanssa aiheesta. Tuota kasvupyrähdyksestä johtuvaa kömpelyyttäkin voi treenata pois, ei sen kanssa vaan elää tarvitse. Toki vaatii sitten sen oman motivaation.
Kiitos <3 Tämä oli ensimmäinen järkevä, asiantunteva aikuisen ihmisen näkemys ja vinkki hankalaan tilanteeseen. AP
Vierailija kirjoitti:
Kilpailuhenkinen poika vain itse tajuaa, että "on aivan surkea, tällainen läski, musta ei ole mitään hyötyä siellä".
Jos tämä on huoltajan näkökulma, en ihmettele, että lapsi ei halua osallistua harrastukseen. Kehottaisin eroamaan vanhemmista, joilla on tuollainen ulosanti.
Mieti edes pieni hetki, mitä noi LAINAUSmerkit tossa tarkottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos poika on juuri venähtänyt pituutta, hän elää nyt uuteen kehoon ja kehonhallintaan opettelemisen aikaa, joka on väliaikainen. Puhuisin tästä pojalle ja kannustaisin, että mitä enemmän hän treeneissä käy, sitä paremmin hän saa uuden kasvaneen kehonsa haltuun ja sen jälkeen voi helpottaa. Puhuisin vaiheen väliaikaisuudesta, jolloin tarvitaan vähän enemmän töitä lajin eteen.
Ei ylipaino ole mikään murrosikään kuuluva juttu. Miksi et ole puuttunut pojan ruokavalioon, ap? Nyt on korkea aika.
Eli nyt koko perheen ruokailutottumukset kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tekisin niin, että niin kauan kun nuori itse haluaa jatkaa harrastusta, tukisin ja kannustaisin. En missään nimessä pakottaisi.
(Vuoden päästä saattaa ollakkin tosi hyvä, tai ainakin parempi?)
Jos nuori itse haluaa lopettaa, silloin miettisin hänen kanssaan yhdessä vaihtoehtoa.
Saattaisin myös jutella asiasta valmentajalle. Kahden kesken. Toki, riippuen valmentajasta.
Voi ottaa lähes vuoden että nopean pituuskasvuspurtin jälkeen koordinaatio palautuu normaaliksi. Ole tukena ja kannusta poikaa jatkamaan, kyllä se siitä 🙂
Lapsen itsetunnon vahvistaminen onnistuu kannustamalla ja tukemalla lasta pärjäämään itse, vaikka hän ei aina luottaisikaan omiin kykyihinsä tai pelkäisi epäonnistumista.
Hetkiä, jolloin lapsen itsetunto on koetuksella, tulee eteen jokaisessa perheessä, mutta niistä selvitään yhdessä harjoittelemalla, ja oppimalla yrityksen ja erehdyksen kautta. Lasten on tärkeää saada oppia, että parhaat tulokset ovat kovan harjoittelun takana. Kenestäkään ei tule yhdessä yössä mestaria, vaan se vaatii harjoitusta, harjoitusta ja vielä vähän harjoitusta.
Hyvää itsetuntoa ei luoda yhdessä yössä, vaan se rakentuu pikkuhiljaa lapsen kasvaessa. Vahvaa itsetuntoa ei voi yksi epäonnistuminen murentaa. Lapsen täytyy kuitenkin oppia kokemaan myös pettymyksiä, jotta hänelle kehittyy kyky sietää kielteisiäkin tunteita. Kokemusten kautta lapsi alkaa lopulta luottaa omaan pärjäämiseensä.
Vierailija kirjoitti:
Voi ottaa lähes vuoden että nopean pituuskasvuspurtin jälkeen koordinaatio palautuu normaaliksi. Ole tukena ja kannusta poikaa jatkamaan, kyllä se siitä 🙂
Ylipaino ei palaudu itsestään normaaliksi vaan vaatii ruokailutottumusten muutoksen.
Miksi poika on ylipainoinen, ap? Mitä te oikein syötte?
Lievästi ylipainoinen? Ylipaino ei kuulu missään vaiheessa terveeseen ja normaaliin kasvuun ja kehitykseen. Ja ylipaino vaikuttaa tutkitusti myös sinne korvien väliin. Eli nyt on syytä laittaa tarkkailuun ruokavalio, liikunta ja lepo. Esim liikuntaharrastus ei yksin ole riittävää liikuntaa.
Se nyt on kuitenkin hyvä liikkua ja opetella sen uuden kookkaamman kehion hallintaa. Se on hyvä, että ei anna heti periksi, kun tulee vastoinkäymisiä. Kyllä poika siitä jotain saa, koska sinne menee.
Miten ihmeessä luit aloitukseni, jos sait tuon käsityksen!?
Ei, en ole sitä mieltä. Mutta ei tunnu oikealta sekään, että lapsi tulee joka viikko itkuisena ja ovia paiskoen harrastuksesta kotiin ja hokee, kuinka huono ja pska hän on.
Toivon oikeasti, että saisin asiallisia vastauksia ja ehdotuksia siitä, miten tilannetta kannattaisi käsitellä ja mitä tehdä.