Lue keskustelun säännöt.
Te, keillä on hyvä suuntavaisto, niin miten havannoit ympäristöäsi?
Tuli oltua reissulla viikonloppuna. Olen ollut siellä aikaisemminkin, mutten edelleen osaa liikkua siellä juuri mihinkään.
Ystäväni ymmärtää jo ensimmäisen kävelyn jälkeen, missä ollaan ja missä päin on mikäkin. Itse olen hyvin hämmästynyt, miten joku osaakin.
Noh, kun mietin itseäni, tuudittaudun liikaakin siihen, että toinen osaa ja itse kuljen melkein kuin kapteeni käskee (tiedän, se on ärsyttävää toisesta). Joten ympäristön havannointi maamerkkeineen jää huonoksi.
Te, keillä on omasta mielestänne hyvä suuntavaisto ja kun olette jossain uudemmassa paikassa, painatko koko ajan mieleesi kaikki tien nimet, maamerkit, patsaat, talot tms? Ja oikein pänttäät niitä päähäsi? Vai riittääkö, että kuljet vaan ilman pahempia pänttäilyjä ja muistat sen jälkeen tasan tarkkaan vaan reitit?
Kommentit (184)
Nykyisin on GPS ei ongelmaa. Kyllä mulla on suht hyvä suuntavaisto, ja olen ksi oppinut painamaan yksityiskohtia mieleeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon, että tämä liittyy enemmän abstraktiin hahmmotuskykyyn ja kykyyn havainnoida ympäristöä laaja-alaisesti ja siten kirjaimellisesti suuntaa antavia yksityiskohtia huomaten.
Mä katselen koko ajan ympärilleni, niin väkisin ne maisemat jää mieleen. Sitten on se mystinen osuus eli suuntavaisto. Mä vaan tiedän, missä olen ja minne pitää mennä.
Vierailija kirjoitti:
Mä katselen koko ajan ympärilleni, niin väkisin ne maisemat jää mieleen.
Tässä taisi kuitenkin olla kyse siitä, että kaikilla ei vaan väkisin jää mieleen, eikä edes silloin kun yrittää.
Sitä on vaikea selittää. Jotenkin kuljettu reitti on mielessä niin, että voi vaikka marjametsällä oikaista suorinta reittiä pois eikä palata sitä samaa, mitä meni. Tavallaan on piirtänyt tiedostamattaan koko ajan reittiä,pitänyt mielessä lähtöpaikan ja verrannut kulkua siihen. Maamerkkejä katsovat ja panevat mieleensä vain ne, joilla ei suuntavaistoa ole.
Suuntavaistoakin voi oppia. Olen tavannut ihmisiä, jotka joutuivat pienenä kulkemaan paljon metsissä jonkun itseään osaavamman mukana. Siinä sitä oppi, kun aikuinen vaati lasta kulkemaan edellä.
Se on vähän niin kuin musikaalisuus. Miten sinä selittäisit täydellisen nuottikorvan epämusikaaliselle? Miten sinä voisit selittää jollekin sen, että osaat soittaa jonkun kappaleen, kun olet kuullut sen kerran niin kuin jotkut muusikot? Onko tosiaan kyse vain muistamisesta, jos muuten ei ole erikoisen hyvä muisti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hyvä suuntavaisto. Painan mieleeni maamerkkejä ja ympäristöä. Tiedän mistä tulin ja minne pitää mennä.
Minulla on valikoiva suuntavaisto :D Jos olen metsässä sienestämässä/marjastamassa, keskityn niin paljon nenä maata kohti kulkemiseen, että varsinkin tasaisessa metsämaastoon minulla ei hetken päästä ole hajuakaan siitä mistä olen tullut. Vähänkään tutummassa metsässä, tai jos siellä on selkeitä pinnanmuotoja, havainnoin automaattisemmin ympäristöäni. En kuitenkaan koskaan metsään eksynyt ole, jonkinlainen käsitys aina on, mistä päin auto löytyy.
Kaupungeissa/rakennetuilla alueilla/tieverkolla minulle taas on aina selvää mistä olen tulossa ja minne olen menossa. On sama liikunko autolla, pyörällä, kävellen vai miten tai onko kyseessä suurkaupunki, pieni kaupunki, taajama vai mikä. Sitä, mihin se perustuu, ei osaa kyllä sanoa. Vieraassa paikassa toki vilkaisen karttaa tai mapsia ennen lähtöä, mutten sitä sen jälkeen tarvitse. En paina tietoisesti mieleeni mitään osoitteita, rakennuksia, maamerkkejä tai muita. Auton parkkeeratessani sentään yritän muistaa katsoa mille kadulle sen pysäköin ja lähimmän risteävän kadun. Vielä en ole omaani hukannut ja nykyäänhän tuossa auttaa sekin, että puhelimeni kyllä muistaa missä pysäköity auto on ja osaa sinne johdattaa.
Niin kuin joku mainitsi, niin tässä taitaa olla kyse jostain hahmotuskyvystä. Ja mitä tuolla aivoissa tapahtuu ihan automaattisesti, en koe mitenkään erityisesti panostavani ympäristön tarkkailuun. Ja jos AP ihmettelee miten joku osaa kulkea eksymättä, niin ainakin minä vastavuoroisesti itsekseni ihmettelen niitä ihmisiä, joiden kanssa liikun ja jotka eivät vaan millään osaa liikkua eksymättä. Kun se on itselle itsestäänselvyys. Minä osaan tämän, mutta olen sitten jossain toisessa asiassa aivan osaamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on GPS ei ongelmaa. Kyllä mulla on suht hyvä suuntavaisto, ja olen ksi oppinut painamaan yksityiskohtia mieleeni.
Mulla on puhelimessa tarjolla myäs Beidu, Glonass ja Galileo. Kun metsässä riittävän avoimella paikalla merkitsee esim puun, kirjoittaa kaikkien antama sijainti muistiin (jostain syystä kännyn muistiin voi säästää vain yhden järjestelmän sijaistikoordinaatiot paikkaa kohti). Kun yrittää löytää samaan paikkaan uudestaan, kaikki antavat muutaman metrin tarkkuudella saman tuloksen, mutta mikään ei anna ihan oikeaa. Kun laskee keskiarvon, pääsee lähimmäs sitä merkittyä puuta. Vaan kun on kännystä virtaska loppu, vain kompassa auttaa. Amatööri ei ihan kohdalle löydä, mutta aivan riittävän lähelle, ettei eksymnen uhkaa. Pitää vaan ottaa eranto huomioon, niin hyvä tulee!
Suuntavaistossa on eittämättä paljon elämässä nuorena opittuakin. Kasvoin onneksi vielä sellaisena aikana 1970-80 luvulla jolloin lapset päästettiin metsään vapaasti keskenään eikä käsitettä "chopper parenting" (suom. "helikopterivanhemmuus") oltu vielä onneksi keksittykään. Lähimetsäkin pienehkön kaupungin laidalla ulottui ainakin 4-5km eteenpäin muutamaa metsäautotietä lukuunottamatta. Sinne sitten kavereiden kanssa lähdettiin aina kun oli vapaata, kesäisin usein koko päiväksi ja tultiin takaisin vasta kun alkoi pimentyä. Majoja rakennettiin, opittiin käyttämään puukkoa/retkikirvestä, ampumaan ilmakiväärillä ja tekemään nuotioita. Eikä onnistuttu ihme kyllä saamaan aikaan ainuttakaan metsäpaloa eikä ketään tultu ambulanssilla koskaan hakemaan. Ja aina löydettiin iltaisin kotiin.
Suuntavaistoon tämä liittyy sikäli jottei meillä koskaan ollut kunnon karttaakaan joten opittiin katsomaan kiintopisteitä ja paikat opittiin nopeasti. Jollain oli välillä kompassikin muttei kunnon karttoja, puhelinluettelon kartoista näki sentään ilmansuunnat. Myöhemmin koulu/armeija-aikana saadut oikeat kartat oli suorastaan luksusta. En ole sittemmin eksynyt etelä-Suomen metsissä, joissain keski-Suomen metsissä parempi karttakin on jo tarpeen. Kompassia tarvitsen vasta Jyväskylästä pohjoiseen kunhan kartta on edes siedettävä. Mutta auta armias niitä monia pelkästään betoniviidakossa kasvaneita joita näin armeijassa... eihän niitä olisi uskaltanut päästää pois soratieltäkään ilman opasta :(
GPS'ää olen satunnaisesti käyttänyt muttei siihen voi luottaa varsinkaan peitteisessä maastossa huonolla kelillä. Kaiken lisäksi moisesta loppuu akku aina jos sen varaan henkensä uskoisi.
M54
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että tämä liittyy enemmän abstraktiin hahmmotuskykyyn ja kykyyn havainnoida ympäristöä laaja-alaisesti ja siten kirjaimellisesti suuntaa antavia yksityiskohtia huomaten.
Tämä.
Tuo jonkun vertaus musikaalisuuteen on aika hyvä.
Nää on sellaisia ominaisuuksia joita joko on tai ei ole.
Sisäänrakennettua lahjakkuutta / taipumusta.
Jokaisella on omat juttunsa, missä on hyvä luonnostaan.
"Tuossa on tuo, tuossa on tuo, täytää suunnata tuohon suuntaan että pääsen (tähän kohde johon olen menossa)"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katson yleensä kartasta vieraita paikkoja etukäteen. Sitten paikan päällä ei välttämättä tarvitse tukeutua karttaan juurikaan. Kaupungeissa siis. Metsässä katson kartasta useammin.
En tietoisesti keskity maamerkkeihin, minä vaan jotenkin tiedostan mihin pitää mennä tai mistä tulla. Jonkun aika sitten olin sokkeloisessa rakennuksessa ja yhdessä tilassa monet mietti, että missä kohden oikein olemme. Minä vähän jopa hämmästyin noita kysymyksiä, kun minulle oli ihan itsestään selvää, mitä kyseisen seinän takana oli. Enkä siis ollut ennen paikassa käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäisellä kerralla reittiä kulkiessa ajattelen suht automaattisesti esim. näin: Jaahas, tuossa on kivan näköinen italialainen ravintola. Pitääkin mennä joskus käymään. Tuleepas tuolta leipomosta hyvä tuoksu, minkähänlaisia leivoksia siellä myydään? Onpas jännä arkitehtuuri tuossa talossa ja tuo toinen talo on taas todella rapistunut. Onpas kerrankin hienosti onnistunut grafiitti tuossa seinällä ja tuo grafiitti on taas hirveää töhryä. Jne jne. Seuraavalla kerralla sitten noi 'muistot' tai ainakin osa palaa mieleen.
Vaikeaa selittää, tuo suuntavaisto tulee minulle yhtä automaattisesti kuin lukeminen tai kävely. En havannoi ympäristöäni mielestäni mitenkään supertarkkaan, ainakaan tietoisella tasolla. En jotenkin edes osaa eksyä, olen ollut teininä vieraassa maassa yksin sokkeloisilla ostoskadulla kiertelemässä sikin sokin ja olin koko ajan kyllä tietoinen siitä missä olin.
Suuntavaistoni on luotettavampi kuin maa merkit, kokeilin kerran mutta eihän ne maa merkit ole toiselta suunnalta saman näköisiä. Parempi siis mennä täysin sen mukaan miten oma pää haluaa.
Joku mikä lienee mut metsästysreissulla yleensä tavataan nuotiopaikalla vaikka ei ole mitään sovittukaan.
Vaikka erillään kierrelty täysin uudessa oudossa maastossa, ajatusten lukua🤔
Meillä sama porukka ollut reilun 30v.
En oikeastaan osaa analysoida, mutta olen itsekkin hämmästynyt omasta suuntavaistostani ja vielä hämmästyneempiä ovat ne , jotka ovat kanssani olleet metsissä.
Tuota, että osaa tulla about samaa reittiä takaisin, kun on mennyt, en pidä kaksisena suorituksena omassa mitta puussa.
Mutta tällaista pidän "ihmeenä". Ei tutussa isommassa saaressa, joka on metsäinen lähdetään saalistamaan sieniä tai marjoja, hyöritään ja pyöritään edetään random polkuja pari kolme tuntia ja päätetään lähteä takaisin veneelle, niin minulla on selkeä päänsisäinen ajatus, missä suunnassa vene on ja voimme lähteä suoraan kävelemään sitä kohden ja säästää aikaa ja jalkoja, kun ei tarvitse kierrellä polkuja pitkin takaisin ja joka kerta ollaan tultu jämptisti maaliin, joskus tietysti joutuu kiertämään jos jyrkkiä korkeita kallioita osuu matkaan, kun ei ole kartaa.
Tulee mieleen voiko ihminen tuntea samoin kuin linnut magneetti virtoja tai vastaavaa ja jotenkin etäisyyksiäkin?
Linnut ovat vs ihmisiin nähden ihan käsittämättömiä suunnistajia, kun palaavat joka vuosi samalle pesälle toiselta puolen mailmaa esim. Kalasääksi...
Kerran kuljettuani reitin muistiini jää helposti sekä käännösten määrä että suunta. Takaisin mentäessä käännän ajatukset ns. Peilikuvaksi. Matkan varrelta jää myös mieleen satunnaisia ns. maamerkkejä, jotka kertovat että oikeassa suunnassa ollaan.
Olen havainnut, että hyvä suuntavaisto tulee tarpeeseen myös videopeleissä :)
Ei ole ongelmaa kun olen yksin liikenteessä. Kaverin kanssa menee huomio kaikkeen muuhun ja sitten olen hukassa.