Teini vinkui koiranpentua eikä nyt hoida sitä yhtään

Noin se kävi meilläkin 6 v sitten, no kakat teini kerää ei juuri muuta...

Varmaan haluaisi hoitaa mutta ei saa sitä itsestään irti kun ei huvita. Se on huolestuttava piirre mikä voi aiheuttaa ongelmia läpi elämän.

Yllätyitkö?

Ja sinä vingut täällä.

Niin siinä yleensä käy kun lapset mankuu lemmikkiä. Jos et jaksa sitä hoitaa, niin kannattaa etsiä sille uusi koti.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan haluaisi hoitaa mutta ei saa sitä itsestään irti kun ei huvita. Se on huolestuttava piirre mikä voi aiheuttaa ongelmia läpi elämän.

Samaistun tähän.

Vierailija kirjoitti:

Yllätyitkö?

Just niin, ei pitäis tulla yllätyksenä.

Ei nyt lopetettavaksi hyvänen aika nuorta tervettä koiraa, vaan uuteen kotiin jos teidän perheessä ei ole mielenkiintoa tai jaksamista pennun hoitamiseen, kasvattamiseen ja kouluttamiseen.

Meillä noi vinkunat loppuivat hoitokoiraan. :)

Todettiin yksissä tuumin, että ei koiraa meille.

Teinit muuttavat kohta pois kotoa ja voivat myöhemmin itse hankkia koiran. Tai ehkä me eläkkeellä, kuka tietää.

Mutta nyt ei.

Vierailija kirjoitti:

Niin siinä yleensä käy kun lapset mankuu lemmikkiä. Jos et jaksa sitä hoitaa, niin kannattaa etsiä sille uusi koti.

Kyllä minä sitä hoidan ja koulutan. Meillä on aina ollut koiria. Harmittaa vain tuo teinin asenne. Ap

Riita on turha. Hoida se pentu riitelemättä, se on syytön teidän riitoihin, kärsii vaan niistä. Teini osallistuu vapaaehtoisesti hoitamiseen sen verran kuin haluaa. Koirasta voi tulla teinille vielä hyvinkin tärkeä. Niin meillä kävi, sama tilanne alussa. Koira elää n 15v, siinä ehtii opetella hoitamaan.

Meillä lapset, varsinkin tytöt, halusivat aina koiraa. Sanoin ei, koska TIESIN, että nuo aapeen mainisemat asiat tulee ennemmin tai myöhemmin minulle. Ja koska itse en halua koiraa enkä halua sitoutua niiden hoitoon millään tavalla, niin silloin koiraa ei hommata.

Jotkut ovat sanoneet, että sitten jos näin käy, niin koiran voi myydä eteenpäin, mutta minusta tuo ei ole koiran edun- mukaista, että sitä riepotellaan edes takaisin.

Nyt tyttäret ovat täysi-ikäisiä, mutta koiraa ei ole vielä kummallakaan, vaikka asuvat omillaan. Toinen varsinkin haluaisi koiran, mutta on miettinyt juurikin tuohon hoitoon sitoutumista, mihin laittaa koiran, jos haluaa matkustella, kuinka eläin pärjää työpäivän aikana eli häiritseekö naapureita haukkumisella yms, ja onko koiraan ylipäätään varaa ja sietääkö sitä, että koiran karvoja on joka paikassa. Eli koiraa ei ole vielä ainakaan ilmaantunut 4 vuoden yksin asumisen aikana.

Entäs jos kasvattaisit lastasi? Jos lapsi lupasi hoitaa koiraa, niin sanot, että lapselta lähtee netti, jos ei tee tiettyjä sovittuja perusasioita, eli tietty määrä ulkoilutuksia päivässä ja ruuat plus vedet. Sinä tietysti aikuisena seuraat, että näin tapahtuu.

Oikeasti teet lapsellesi palveluksen, kun hän oppii kantamaan seuraukset valinnoistaan.

Tämän takia meille ei ole tullut yhtään lemmikkiä sen vuoksi, että lapsi sellaista olisi halunnut. Itse olen ne halunnut ja olettanut myös itse huolehtivani niistä. Toki lapsilta on myös vaadittu lemmikkien hoitaiseen osallistumista ihan samalla tavalla kuin kotitöihin yleisestikin.

Kamalinta mitä voi vanhempi tehdä on ottaa Jani-Petterille lemmikin kun niin kovasti toivoo ja ihan jopa lupaa huolehtia siitä.. Ei ei, ei näin.. Voit kokeilla kertoa, että lemmikki lähtee toiseen kotiin tiettyyn päivään mennessä jos ei hoito ala maistumaan.

Vie koira piikille. Oikeasti.

Aikuinen on aina vastuussa lemmikistä, ei lapsi tai nuori. Harkinta ja päätös lemmikin ottamisesta pitää tehdä vain tältä pohjalta. Itse kinusin lapsena koiraa, ja lopulta vanhemmat sellaisen suostuivat hankkimaan ollessani 12-vuotias.

Mutta luoja mitä valitusta ja ulinaa sain kuulla vielä kotoa muuttamisen jälkeenkin äidiltäni siitä, miten et hoitanut koiraa yhtään niin paljon mitä lupasit ja valtaosa hoitamisesta jäi äidille. Siis oikeasti, olin 12-vuotias!! Mitäköhän äiti kuvitteli? Kaiken lisäksi äiti oli kaikki päivät kotona, joten hänellä oli kyllä hyvää aikaa koiran ulkoilutukseen eikä myöskään ihme, että koira häneen ensisijaisesti leimautui.

Edelleen ihmettelen sitä, miten huonosti vanhemmat olivat asiaa suunnitelleet. Ja olen sentään itse jo nykyään 45-vuotias perheenäiti. 😊

Vierailija kirjoitti:

Vie lopetettavaksi. 

Kumpi?

Vinkiksi muille, että lapsen pitää osoittaa vastuullisuutta jo ennen lemmikin hankkimista.

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen on aina vastuussa lemmikistä, ei lapsi tai nuori. Harkinta ja päätös lemmikin ottamisesta pitää tehdä vain tältä pohjalta. Itse kinusin lapsena koiraa, ja lopulta vanhemmat sellaisen suostuivat hankkimaan ollessani 12-vuotias.

Mutta luoja mitä valitusta ja ulinaa sain kuulla vielä kotoa muuttamisen jälkeenkin äidiltäni siitä, miten et hoitanut koiraa yhtään niin paljon mitä lupasit ja valtaosa hoitamisesta jäi äidille. Siis oikeasti, olin 12-vuotias!! Mitäköhän äiti kuvitteli? Kaiken lisäksi äiti oli kaikki päivät kotona, joten hänellä oli kyllä hyvää aikaa koiran ulkoilutukseen eikä myöskään ihme, että koira häneen ensisijaisesti leimautui.

Edelleen ihmettelen sitä, miten huonosti vanhemmat olivat asiaa suunnitelleet. Ja olen sentään itse jo nykyään 45-vuotias perheenäiti. 😊

Tuokin taitaa olla luonnekysymys joku 12 -vuotias voi olla tosi kypsä ja valmis vastuuseen. Ja johonki pystyy luottamaan, itse hoidin jo reilu 1 v serkkua tuonikäisenä, kun mammalla alkoi menojalkaa vipattamaan, mut se oli sitä aikaa silloin..

Meillä on aina ollut koiria ja 12-vuotiaana sain ns. ensimmäisen oman koiran. Toki vastuu oli vanhemmilla, mutta kyllä meillä koko nelilapsinen perhe on ollut ihan yhtä koirahulluja eikä lenkit, ruokinnat tai leikit ja koiraharrastukset väsytä vielä näin nelikymppisenäkään.