Lue keskustelun säännöt.
Teini vinkui koiranpentua eikä nyt hoida sitä yhtään
12.06.2022 |
Ei jaksa leikkiä, käyttää pissalla tai ruokkia. Jäi kokonaan mulle tuo hoitaminen. Tottakai alunperinkin tiesin päävastuun olevan mulla, mutta ei sen ihan näin pitänyt mennä. Joka päivä sama riita.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä teidän mielestä teinin pitäisi osallistua hänelle hankitun eläimen hoitamiseen? Minä olen nyt katsonut 5 vuotta sivusta sitä, kun avovaimon tyttö (kenelle kissa hankittiin) ei jostain syystä voi kerätä kissanpaskoja laatikosta. Lapsi oli kissan tullessa 8-vuotias, niin ymmärsin tämän että paskojen noukkiminen ei onnistunut, mutta en oikein nyt enää jaksa ymmärtää, kun hän on melkein 14. Puoliso ei jostain syystä vaadi lapseltaan yhtään mitään, ja tämä ärsyttää. Luulin, että eläimen hoitamisella opetetaan vastuunkantoa...
Meillä kyllä 8v osasi jo hoitaa helposti kissanlaatikon. Hän myös valvotusti hoisi itse vuokraponinsa tallilla ja talutti lenkeillä perheen koiraa hyvin hallitusti, sekä siivosi kakat.
Ihan näillä teoilla opeteltiin jo pienestä sitä vastuuta. Nyt muutamia vuosia myöhemmin auttaa omien eläinten lisäksi tuttavia ja vastuu kasvaa koko ajan.
Eli kyllä 14v pitäisi osata ihan itse hoitaa hommat. Lista seinään kotitöistä ja raksi ruutuun joka tekee, jos ei muuten suju.
Jos perheessä on kolme ihmistä, niin siitä on helppo laskea. Laatikon siivous 2x päivässä = 60 siivousta/kk. Jokaiselle 20 raksin sarake ja sille raksi, joka homman hoitaa. Laiskin hoitaa putkeen sitten sen loppukuun.
Niin, kuulostaapa helpolta. Tuon kun saisi vielä iskostettua puolisolle, ilman että lopputuloksena olisi hirveät kilarit. On käsittämättömän lepsu kasvattaja.
Siinä ei sitten auta, kuin joko napakka keskustelu. Sen jälkeen asia joko muuttuu, siedät tilannetta tai lähdet kävelemään.
Meillä mies on se, joka luistaa kaikesta ja se repii. Pitää muita palvelusväkenään. Koira on pieni riesa ukon rinnalla ja lapset pystyivät parempaan jo kaksivuotiaana.
Meillä lähtisi ukko, jos vain saisin sen jollain ovesta ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en saanut lapsena koiraa, vaikka manguin. Sain marsun. Nyt kun minulla on oma koti ja koira, haluaisivat lapseni marsun. Sanon ei. Niin kai sitä aina haluaa, mitä ei voi saada.
Mutta eläinten hankinnan kanssa tarkkana, koska kyseessä on aina elävä olento, jonka hoito sitoo ja siihen kuluu aikaa, rahaa ja voimia. Vastuuhan on tosiaan aina aikuisella.
Itse taas kuljen elämässä niin, että ajattelen lasteni ansaitsevan sen marsun, jos käytös on hyvää ja hommat hoituu.
Itse en saanut koiraa. Vanhemmat päättivät puolestani, etten jaksaisi hoitaa sitä. Hoisin sitten naapurin hevoset, yhden naapurin koiran ja monet muut eläimet ja pari lastakin aina aamulla ja illalla. Kiitos ihanat naapurit, kun luotitte!
Kun muutin kotoa, otin heti lemmikkejä. Vanhempani vaahtosivat, että heiltä ei sitten apua heru tippaakaan. Itsepä selviät. Niin selvisin.
Nyt lapset saavat meillä kyllä pitää lemmikkejä. Tarkoin harkitaan, tutustutaan asiaan ja punnitaan hommaa. Sen jälkeen päätetään. Hyvin on mennyt ja kaikki hoitavat. Eikä meillä mitään hoitovuoroja ole. Jokainen hoitaa oman fiiliksen ja ehtimisen mukaan.
Luulen, että se aikuisen rakkaus eläimiin tarttuu myös lapsiin ja heillehän on luontevaa hoivata muita.
Eläimet ovat rikkaus.
Kävisin keskustelun asiasta. Vastuu pitää jakaa. Eli teinille puhelin, netti, viikkorahan yms. edellytyksenä koiranhoidon tehtävät x y z....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä teidän mielestä teinin pitäisi osallistua hänelle hankitun eläimen hoitamiseen? Minä olen nyt katsonut 5 vuotta sivusta sitä, kun avovaimon tyttö (kenelle kissa hankittiin) ei jostain syystä voi kerätä kissanpaskoja laatikosta. Lapsi oli kissan tullessa 8-vuotias, niin ymmärsin tämän että paskojen noukkiminen ei onnistunut, mutta en oikein nyt enää jaksa ymmärtää, kun hän on melkein 14. Puoliso ei jostain syystä vaadi lapseltaan yhtään mitään, ja tämä ärsyttää. Luulin, että eläimen hoitamisella opetetaan vastuunkantoa...
Meillä kyllä 8v osasi jo hoitaa helposti kissanlaatikon. Hän myös valvotusti hoisi itse vuokraponinsa tallilla ja talutti lenkeillä perheen koiraa hyvin hallitusti, sekä siivosi kakat.
Ihan näillä teoilla opeteltiin jo pienestä sitä vastuuta. Nyt muutamia vuosia myöhemmin auttaa omien eläinten lisäksi tuttavia ja vastuu kasvaa koko ajan.
Eli kyllä 14v pitäisi osata ihan itse hoitaa hommat. Lista seinään kotitöistä ja raksi ruutuun joka tekee, jos ei muuten suju.
Jos perheessä on kolme ihmistä, niin siitä on helppo laskea. Laatikon siivous 2x päivässä = 60 siivousta/kk. Jokaiselle 20 raksin sarake ja sille raksi, joka homman hoitaa. Laiskin hoitaa putkeen sitten sen loppukuun.
Niin, kuulostaapa helpolta. Tuon kun saisi vielä iskostettua puolisolle, ilman että lopputuloksena olisi hirveät kilarit. On käsittämättömän lepsu kasvattaja.
Siinä ei sitten auta, kuin joko napakka keskustelu. Sen jälkeen asia joko muuttuu, siedät tilannetta tai lähdet kävelemään.
Meillä mies on se, joka luistaa kaikesta ja se repii. Pitää muita palvelusväkenään. Koira on pieni riesa ukon rinnalla ja lapset pystyivät parempaan jo kaksivuotiaana.
Meillä lähtisi ukko, jos vain saisin sen jollain ovesta ulos.
No enhän mä nyt tuollaisen takia kävelemään lähde. Puoliso kasvattaa lapsensa miten haluaa, eihän se minun elämääni vaikuta pitkällä tähtäimellä mitenkään.
Meillä on tämä koiran mankuminen edessä todennäköisesti pian, eläinrakas tytär on jo alkanut osoittaa merkkejä siihen suuntaan. Suhtaudun tähän asiaan niin, että se on 100% aikuisten päätös. Käytännössä minun päätökseni, koska minä olisin päävastuussa.
Sain itse pitkän toivomisen jälkeen koiran 12-vuotiaana, ja se meni samaan aikaan sekä hyvin että huonosti. Ajan tyyliin oli sovittu, että koira on minun vastuullani, ja niin yritin elää. Silloin 12-vuotiaana en kuitenkaan ymmärtänyt, mitä teini-ikä on ja miten se vaikuttaa tunne-elämään ja jaksamiseen (miten olisi voinutkaan?). En tajunnut, miten paljon voimia lukio vei ja miten alkaisin kiinnostua toisten nuorten seurasta kotipiirin sijaan. En myöskään tajunnut, että minun pitää käytännössä 6 vuoden päästä muuttaa pois kotoa kaupunkiin asumaan opintojen vuoksi. Enkä tajunnut, että minä arka esiteini voisin lukiossa muuttua sosiaaliseksi ja rohkeaksi ja haluta lähteä vaihtoon ulkomaille. Painiskelin jatkuvasti vastuun ja syyllisyyden kanssa, ja vanhempani minua muistuttelivat, että itsepä koiran halusit.
Minä pääsin kyllä opiskelemaan ja vaihtoon, vaikka tästä muistuteltiinkin ja vaikka minulla oli kurja olo koiran jäädessä kotiin ikävöimään. Ulkoilu säällä tai säällä ei ollut ongelma, ja koiran kouluttaminen ja sen kanssa eläminen tarjosi monen monta tärkeää elämän oppituntia.
Vanhempana kuitenkin haluan, että lapseni saa kasvaa rauhassa lapsesta teiniksi ja aikuiseksi ilman kohtuutonta syyllisyyttä asiasta, johon ei mitenkään voi varautua riittävästi etukäteen. Lapsen tunne haluta elää koiran kanssa on luultavasti aito ja erittäin voimakas siinä hetkessä. Joillekin aikuisillekin vaikea ymmärtää ja varautua siihen, että muutaman vuoden tai jopa muutaman kuukauden päästä oma tunne voi olla täysin toinen. Sitä ei voi ratkaista syyttelemällä lasta jälkikäteen huonosta harkinnasta.