Teini vinkui koiranpentua eikä nyt hoida sitä yhtään

Up

pistät teini ja koiran autoon ja viet eläinlääkräille. rahat teinille käteen ja sanot että vie sen lopettavaksi.

mulle lykättiin koira teini-ikäisenä. multa ei kysytty ja se oli mun vastuulla.

Etsi koiralle uusi koti, oppiipahan teini ja koira saa paremman kodin, sekin stressaantuu kun riidellään ja voi alkaa pissaamaan sisälle, tekemään tuhoja ym. Eläin ei ole lelu!!

Mua aina hämmentää nää ihmiset, jotka hankkii koiria/lemmikkejä lapsilleen ja sitten on yllättyneitä, kun lapset ei hoidakaan. Koiran hoitaminen on todella sitovaa, varsinkin pennut ovat todella rasittaviakin. Totta kai teini kyllästyy. Eihän teini edes käsitä millainen määrä työtä ja kuinka kauan pentuvaihe oikeasti kestää, ja se on teinille pidempi aika kuin aikuiselle (ajantaju siis lapsenomaisempi). Sitten näitä koiria kaupataan torissa, kun teinille ostettiin ja teini ei hoida tai teini muuttaa omaan kotiin/lähti opiskelemaan ja ei voi ottaa koiraa sinne. Eikö vanhemmat siis oikeasti ajatelleet, että näin käy? Ikinä ei pidä ottaa mitään koiraa teinille tai lapselle, vaan aina itselle. Ei koira ole mikään lapsen lelu ja sitten poisheitettävä. 

Mulla oli vuosia traumat vastuulleni jätetyistä lemmikeistä, jotka olin lapsena kinunnut. En hoitanut kunnolla ja syyllisyys oli kauhea, mutta unohdin tai en jaksanut tai oli muuta. En vuosikausiin aikuisena voinut hankkia lemmikkiä, kun ajattelin etten sitä ansaitse ja etten hoida kuitenkaan kunnolla. Nyt mulla on koira ja tajuan mikä iso vastuu ja sitoutuminen siinä on ja oon ihan järkyttynyt, että tällane vastuu on joskus lykätty mulle ku olin lapsi! Nyt oon vihanen vanhemmilleni. Liikaa taakkaa laittaa oikeesti lapsi/teini vastuuseen! En osannu sillon paremmin, mutta tajusin kyllä että olen huono ja "laiska". Oli vaa tuhat muuta juttua ja kiinnostus lopahtanu. En mä silti mikään tunteeton hirviö ollu ja kärsin iteki ku lemmikit kärsi ja kukaan ei auttanu. En mä lapsena tajunnu oikeesti miten monta vuotta niitä pitää hoitaa.

Ei ikinä mitään elukkaa perheeseen, ellei äiti ITSE halua sitä. 99% hoidosta jää kuitenkin äidille.

Vierailija kirjoitti:

Vie lopetettavaksi. 

Koira vai teini?

Ilmoita että annatte sen parempaan kotiin

Kyllä joku sen ostaa edullisesti

Jos lapsi ei osaa sitoutua lemmikkiin edes vähän ja tehdä hommia niin sitten etsisin uuden kodin

Sanot että aikuisena saa ottaa lemmikin ihan omaan kotiin sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vie lopetettavaksi. 

Kumpi?

Itse sain koirani kun olin 14v ja hoidin ja koulutin sitä paljon. Myös äitini ulkoilutti koiraa ja veljeni kunhan kasvoivat vähän isommiksi. Muistan kyllä että äiti urputti jos koira jätettiin käyttämättä mutta silti muistelen hoitaneeni koiran ainakin kohtalaisesti.

Sen jälkeen minulle on ollut kolme muutakin, paraikaa on kaksi isoa koiraa ja kaksi alakouluikäistä lasta. Väitän että meidän lapsille ei ole koiraperheen elämä jäänyt epäselväksi : D

Josko teinisi tsemppaisi? On ilmeisesti poika. Niiltä harvoin vaaditaan samaa kuin tytöiltä.

Juuri tästä syystä lapsille ei eläimiä oteta. Jos talouteen otetaan, niin ne otetaan aina sillä asenteella, että ne ovat aikuisten ja aikuiset ne joutuvat hoitamaan. Jos onnekkaasti käy, niin riittävän vanhoista lapsista voi olla jotain apua, mutta siitä lähdetään, että todennäköisesti ei ole.

Meillä on kolme poikaa..vanhin kohta 13v ja hän auttaa kyllä minua mielellään koiran kanssa. Meillä kyllä ollut koiria kokoajan,että tilanne ei ole uusi ja mm.kaneja myös. Päävastuu eläimistä on tietenkin meillä vanhemmille,mutta vanhin poika on hyvin eläinrakas ja auttaa pyytämättä ja esim. käyttää koiraa usein lenkillä <3

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen on aina vastuussa lemmikistä, ei lapsi tai nuori. Harkinta ja päätös lemmikin ottamisesta pitää tehdä vain tältä pohjalta. Itse kinusin lapsena koiraa, ja lopulta vanhemmat sellaisen suostuivat hankkimaan ollessani 12-vuotias.

Mutta luoja mitä valitusta ja ulinaa sain kuulla vielä kotoa muuttamisen jälkeenkin äidiltäni siitä, miten et hoitanut koiraa yhtään niin paljon mitä lupasit ja valtaosa hoitamisesta jäi äidille. Siis oikeasti, olin 12-vuotias!! Mitäköhän äiti kuvitteli? Kaiken lisäksi äiti oli kaikki päivät kotona, joten hänellä oli kyllä hyvää aikaa koiran ulkoilutukseen eikä myöskään ihme, että koira häneen ensisijaisesti leimautui.

Edelleen ihmettelen sitä, miten huonosti vanhemmat olivat asiaa suunnitelleet. Ja olen sentään itse jo nykyään 45-vuotias perheenäiti. 😊

Vin lehmä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen on aina vastuussa lemmikistä, ei lapsi tai nuori. Harkinta ja päätös lemmikin ottamisesta pitää tehdä vain tältä pohjalta. Itse kinusin lapsena koiraa, ja lopulta vanhemmat sellaisen suostuivat hankkimaan ollessani 12-vuotias.

Mutta luoja mitä valitusta ja ulinaa sain kuulla vielä kotoa muuttamisen jälkeenkin äidiltäni siitä, miten et hoitanut koiraa yhtään niin paljon mitä lupasit ja valtaosa hoitamisesta jäi äidille. Siis oikeasti, olin 12-vuotias!! Mitäköhän äiti kuvitteli? Kaiken lisäksi äiti oli kaikki päivät kotona, joten hänellä oli kyllä hyvää aikaa koiran ulkoilutukseen eikä myöskään ihme, että koira häneen ensisijaisesti leimautui.

Edelleen ihmettelen sitä, miten huonosti vanhemmat olivat asiaa suunnitelleet. Ja olen sentään itse jo nykyään 45-vuotias perheenäiti. 😊

No 12v ei kuitenkaan ole ihan pieni enää, meille tuli koira kun olin 7v(!) ja koska minä sen halusin niin hoito laitettiin minun vastuulleni. Eihän siitä tullut mitään, koira oli kaiken lisäksi aikuisena 20kg ja paimenkoirarotuinen. Toivon näin aikuisena että joku olisi tehnyt tuosta tilanteesta eläinsuojeluilmoituksen.

Meillä oli sama tilanne. Koirasta tuli sitten hädintuskin sisäsiisti, käytöshäiriöinen ja lenkit oli ihan liian lyhyitä sen rotuiselle ja kokoiselle koiralle. Kerran päivään lyhyt lenkki, harvoin pitkiä.

Lapsuudenkotini oli muutenkin aika erikoinen ja nykyään en ole oikeastaan tekemisissä vanhempieni kanssa, mutta tuo koira harmittaa edelleen. Voi kun olisin tajunnut kertoa tilanteesta jollekin muulle aikuiselle. :(

Vierailija kirjoitti:

Mua aina hämmentää nää ihmiset, jotka hankkii koiria/lemmikkejä lapsilleen ja sitten on yllättyneitä, kun lapset ei hoidakaan. Koiran hoitaminen on todella sitovaa, varsinkin pennut ovat todella rasittaviakin. Totta kai teini kyllästyy. Eihän teini edes käsitä millainen määrä työtä ja kuinka kauan pentuvaihe oikeasti kestää, ja se on teinille pidempi aika kuin aikuiselle (ajantaju siis lapsenomaisempi). Sitten näitä koiria kaupataan torissa, kun teinille ostettiin ja teini ei hoida tai teini muuttaa omaan kotiin/lähti opiskelemaan ja ei voi ottaa koiraa sinne. Eikö vanhemmat siis oikeasti ajatelleet, että näin käy? Ikinä ei pidä ottaa mitään koiraa teinille tai lapselle, vaan aina itselle. Ei koira ole mikään lapsen lelu ja sitten poisheitettävä. 

Minua oikeastaan hämmentää enemmän, että ensin hankitaan koira(npentu) ja vasta sitten aletaan ottaa asioista selvää. Järjestyksen pitäisi olla toisinpäin: ensin otetaan selvää ja ymmärretään, mitä ja kuinka paljon se tarkoittaa ja vasta sitten hankitaan koira, jos todetaan, että omat rahkeet ja kenties uhrauksetkin riittää. Ja totta - varsinkin pentu on ensimmäisen puoli vuotta raivostuttavuuteen asti sitova.

(tämän kirjoitti se sama narukikkahenkilö, jolla on koiria ollut viimeisimmät 30 vuotta)

Tottakai vastuu koiran hoitamisesta jää aina aikuiselle. Ihan itsestään selvyys. Lemmikin tullessa taloon aikuisten pitää tiedostaa että kyseessä on uusi perheenjäsen jonka hoito on aikuisen harteilla. Lapset voivat halutessaan osallistua sen minkä osaavat mutta vastuu on aina vanhemmilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vie lopetettavaksi. 

Kauheeta että joku kehtaa edes piloillaan ehdottaa oman lapsen piikille viemistä

Onneksi ei hevonen