Teini vinkui koiranpentua eikä nyt hoida sitä yhtään

Itse hoidin ja lenkitin muiden koiria jo 9-vuotiaana. Sen jälkeen kun olin vanhempi meillä oli viikkojenkin ajan muiden koiria hoidossa. Sen jälkeen ajateltiin, että minulle voisi tulla oma koira. Valitsin vielä ison ok-rotuisen koiran. Kaikki meni ihan hyvin, mutta kyllä se vastuu ja koiran kanssa menevä aika yllätti. Kun oli pentu niin oli huoli sosiaalistamisesta. Kävin koirakouluissa ja yritin opettaa tottumaan muihin koiriin ja ihmisiin. Meillä ei oikein ollut tuttuja joiden koirien kanssa olisi voinut leikkiä. Onneksi oli edes pari joten sai kokemusta niistä. Ihmisiin ei koskaan tottunut niin hyvin kuin muihin koiriin. Ei koskaan mitään pahaa sattunut, mutta oli mieluummin vaan oman perheen koira sekä piti muista koirista. Joskus mietin jos en olisi viitsinyt mennä koira kouluun tai totuttaa koiraa mihinkään niin miten sen kanssa olisi käynyt. Näin ihmisellä on kyllä suuri vastuu siitä millainen koirasta tulee. Moni asia voi mennä pilalle jo alussa. Pienen koiran kanssa usein pärjää (tosin en pidä jonkun pienen koiran ärinää muille kivana), mutta isomman kanssa tulee vaikeuksia helposti. Hoidin koirani loppuun asti, mutta enää en siihen ryhtyisi. Vaati paljon aikaa ja myöhemmin elämä piti järjestää koiran kukaan. Oli tärkeä minulle silti.

Siis pk-rotuisen ei ok-rotuisen korjaus edelliseen.

Vierailija kirjoitti:

Vie lopetettavaksi. 

Ai kumpi?

Niistä oo kuin vaivaa kirjoitti:

Noin se kävi meilläkin 6 v sitten, no kakat teini kerää ei juuri muuta...

OPETTELE PILKUN KÄYTTÖ 😑😑😑🥱🥱🥱🥱😤

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vie lopetettavaksi. 

Ai kumpi?

Hauskaa.

otettiin viikonloppulainaksi tuttavapariskunnan läheisriippuvainen, yliaktiivinen nuori koira. Ei mennyt edes 24 tuntia, kun teinit sanoivat, että eivät ehkä sittenkään halua koiraa, toinen teini linnoittautui huoneeseensa ja toinen muisti, että onkin treenit jossain mutinapaikassa ja ne ehkä kestää koko illaan, voiko joku viedä ton koiran lenkille. Koira lähti meiltä herkkukassien kanssa kotiinsa ja kiiteltiin vuolaasti tuttavapariskuntaa, kun antoivat koiransa meille viikonloppuhoitoon :D

Lapsena en saanut koiraa vaikka pyysin ja anelin sitä. Nyt hankimme koiran kun lapset koiraa pyysivät ja mietin, että meillä on tarjota koiralle hyvä elämä eli mikä ettei.

Meillä on metsäinen tontti, hyvät metsäiset lenkkimaastot, mahdollisuus pitää koiraa vapaana, varaa hoitaa koira (eläinlääkäri, varusteet, ruoka), tilava ja koiraturvallinen talo ja järvenrantamökki, jossa koira saa myös kesällä uida.

Koiran saimme 7 kk odotuksen jälkeen. Ensimmäisenä viikkona olin kyllä fiiliksellä mitä on tullut tehtyä, mutta lapset olivat ihastuneina pieneen pentuun. Itse kiinnyin pentuun kun se oli ollut meillä muutaman viikon. Koiran ulkoilutus- ja koulutusrutiini on muodostunut perheen sisällä selkeäksi ja kyllä meilläkin teini vähiten koiraa lenkkeilyttää.

Itse näen että tämä koira on mieheni ja minun mieluisa projekti ja paljon olisi menetetty jollei olisi tähän lähdetty.

Laita teini viemään pentu piikille. Veikkaan että alkaa hoitaminen huvittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vie lopetettavaksi. 

Miksi ihmeessä lopettaa, jos voi etsiä vaan uuden kodin? 

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset, varsinkin tytöt, halusivat aina koiraa. Sanoin ei, koska TIESIN, että nuo aapeen mainisemat asiat tulee ennemmin tai myöhemmin minulle. Ja koska itse en halua koiraa enkä halua sitoutua niiden hoitoon millään tavalla, niin silloin koiraa ei hommata.

Jotkut ovat sanoneet, että sitten jos näin käy, niin koiran voi myydä eteenpäin, mutta minusta tuo ei ole koiran edun- mukaista, että sitä riepotellaan edes takaisin.

Nyt tyttäret ovat täysi-ikäisiä, mutta koiraa ei ole vielä kummallakaan, vaikka asuvat omillaan. Toinen varsinkin haluaisi koiran, mutta on miettinyt juurikin tuohon hoitoon sitoutumista, mihin laittaa koiran, jos haluaa matkustella, kuinka eläin pärjää työpäivän aikana eli häiritseekö naapureita haukkumisella yms, ja onko koiraan ylipäätään varaa ja sietääkö sitä, että koiran karvoja on joka paikassa. Eli koiraa ei ole vielä ainakaan ilmaantunut 4 vuoden yksin asumisen aikana.

Oletko niin itsekäs vanhempi että et lupaudu ottamaan tyttäresi koiraa hoitoon hänen lomamatkojensa ajaksi ja tarvittaessa muulloinkin? Ja aivan hyvin voisit tukea taloudellisesti tyttäresi koiranomistajuutta viemällä silloin tällöin säkillisen koiranruokaa tuliaisiksi.

Mä ihmettelen miksi kaikki haluaa sen koiran heti nimenomaan pentuna, koska se pissikakkarumba on ihan kamalaa ja pahimmillaan vie vuoden tai jopa ylikin ja joissain roduissa ei ole sisäsiiteys edes välttämättä tosi juttu ollenkaan! Mieluiten aikuinen, juuri sille perheelle sopiva koira, jonka kanssa ei välttämättä tule tehtyä niitä klassisia ensikoiran kanssa tehtäviä virheitä, kun aikuisella koiralla on jo joku järki päässä. Toki harrastuskoiraa halutessa usein pentu parempi, mutta kyllä mulla 30 vuoden koirakokemuksen jälkeen edelleen ärsyttää se pissikakkarumba kun joskus uusi pentu talossa.

Vierailija kirjoitti:

Niistä oo kuin vaivaa kirjoitti:

Noin se kävi meilläkin 6 v sitten, no kakat teini kerää ei juuri muuta...

OPETTELE PILKUN KÄYTTÖ 😑😑😑🥱🥱🥱🥱😤

No nyt osu hermoon! ÄiSkän-TOOPE täydessä vauhdissa diktatoroimassa suomen kiältä! Äteritsputeritspuolautatsii!

Alle 15 vuotiaalle ei pidä koiraa hommata. Meilläkin tyttömme halusi koiran 7 vuotiaana koska ihastui siihen mutta sitten ei hoitanut sitä. Koulupäivän aikana lahjoitin koiran yhdelle naiselle ja sanoin lapsellemme että koska kännykkäsi on tärkeämpi kuin koira niin koira meni parempaan kotiin.

Koira on melkoinen liikuntapommi ihmiselle.

-sataa vettä....ulos!

-räntäsade vaakana - ulos ja puree hammasta

-40 astetta pakkasta - ulos vaikka kikkeli putoisi jääkalikana maahan

-anoppi kylässä ....kyllä ne on ihan pakko viedä ulos piiiitkälle lenkille

-vieraita joita et tahdo....koiralla on paha tarttuva ripulu ja kakkaa o pitkin huoneistoa

-saaamarin kylmä talviyö .....no broblem , ko8ira on kyljessä kiinni

-itket, poraat, olet surullinen....arvaa kuka huomaa sen ja lohduttaa

-automaattinen palohälytys ....ilmoittaa palosta vaikka se olisi sadanmetrin piässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset, varsinkin tytöt, halusivat aina koiraa. Sanoin ei, koska TIESIN, että nuo aapeen mainisemat asiat tulee ennemmin tai myöhemmin minulle. Ja koska itse en halua koiraa enkä halua sitoutua niiden hoitoon millään tavalla, niin silloin koiraa ei hommata.

Jotkut ovat sanoneet, että sitten jos näin käy, niin koiran voi myydä eteenpäin, mutta minusta tuo ei ole koiran edun- mukaista, että sitä riepotellaan edes takaisin.

Nyt tyttäret ovat täysi-ikäisiä, mutta koiraa ei ole vielä kummallakaan, vaikka asuvat omillaan. Toinen varsinkin haluaisi koiran, mutta on miettinyt juurikin tuohon hoitoon sitoutumista, mihin laittaa koiran, jos haluaa matkustella, kuinka eläin pärjää työpäivän aikana eli häiritseekö naapureita haukkumisella yms, ja onko koiraan ylipäätään varaa ja sietääkö sitä, että koiran karvoja on joka paikassa. Eli koiraa ei ole vielä ainakaan ilmaantunut 4 vuoden yksin asumisen aikana.

Oletko niin itsekäs vanhempi että et lupaudu ottamaan tyttäresi koiraa hoitoon hänen lomamatkojensa ajaksi ja tarvittaessa muulloinkin? Ja aivan hyvin voisit tukea taloudellisesti tyttäresi koiranomistajuutta viemällä silloin tällöin säkillisen koiranruokaa tuliaisiksi.

Koira ei ole "isovanhempien vastuulla/velvollisuus" vaan sen aikuisen lapsen oma valinta. Ja näyttääkin ap:n jutun perusteella, että tytär tajunnut eläimen oton vastuun ja velvollisuudet, kun ei sitä sinkkuelämäänsä ole hankkinut 👍

Senhän tietää jo etukäteen, ettei hoida. Meillä oli ehtona pennun hankkimiselle se, että teini lähtee koko marraskuun ja joulukuun alun aamuisin 30 min ulos kävelemään yksin ennen kouluun lähtöä. Jos jaksaa nousta joka aamu ulos ns. koiraa ulkoiluttamaan, niin pentuluvan saa joululahjaksi. Ei lähteny teini aamuisin ulos, ei tullut pentuakaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä ihmettelen miksi kaikki haluaa sen koiran heti nimenomaan pentuna, koska se pissikakkarumba on ihan kamalaa ja pahimmillaan vie vuoden tai jopa ylikin ja joissain roduissa ei ole sisäsiiteys edes välttämättä tosi juttu ollenkaan! Mieluiten aikuinen, juuri sille perheelle sopiva koira, jonka kanssa ei välttämättä tule tehtyä niitä klassisia ensikoiran kanssa tehtäviä virheitä, kun aikuisella koiralla on jo joku järki päässä. Toki harrastuskoiraa halutessa usein pentu parempi, mutta kyllä mulla 30 vuoden koirakokemuksen jälkeen edelleen ärsyttää se pissikakkarumba kun joskus uusi pentu talossa.

Koska se pentuaika kun kaikki on uutta ja jännittävää on rankkuudesta huolimatta sitä parasta ainutlaatuista aikaa jota muistellaan loppuelämän ajan. Koiran aikuistuttua se elämä on samaa tasaista arkea, mutta pentuaikana kaikki on ihmeellistä eikä sitä pentuaikaa mikään korvaa. 

Mulla on nyt ensikoirana 13vk pentu. Tämä on ihanaa aikaa, vaikkakin vaatii sopeutumista. Lenkkeilyä tulee harrastettua paljon enemmän ja muutenkin ulkoiltua. Pentuaika on elämäntapa.

Kannattaa ottaa tuttavan koira hoitoon vaikka viikoksi tai pariksi ja vastuuttaa teini sen kokonaisvaltaisesta hoidosta. Jos hän tuon jakson jälkeenkin vielä tahtoo lemmikin niin onpahan ainakin todenmukaisempi käsitys tulevan 15 vuoden arjesta.

Moni löytää eläinrakkauden itsestään ja samalla huomaa että rakastaa omaa vapauttaan kuitenkin enmmän.

Teini-ikä varsinkin on sellainen että luonne voi muuttua mihin suuntaan vaan. Mä itse vaadin ja kinusin myös koiraa jostain 10 v alkaen ja kun täytin 12, sainkin sellaisen. ja sitä ennen olin tosiaan joutunut monella tapaa osoittamaan sitoutumista hoitoon, osallistumaan kotona kotitöihin, meillä oli serkun perheen perhoskoirakin 3 viikkoa ja minä vastasin yksin hoidosta. Mutta niin siinä kävi, että jossain 14 v iässä murrosikä tuli kunnolla päälle eikä kyllä voinut enää koira kiinnostaa yhtään. Mielessä oli vaan pojat, popmusiikki  ja meneminen, ei juuri mikään muu. Koulukaan ei kiinnostanut, saati joku "elukka". Äiti yritti aikansa vaatia mutta tajusi sekin aika pian ettei onnistu, että sekin on tarpeeksi kun sen saa edes kouluun pakotettua vaikka pyrkii lintsaamaan. 

Tuossa kävi sillä tapaa onnellisesti että koira sai elää elämänsä loppuun vanhemmillani ja ihan rakastettuna ja hyvin hoidettuna. Ja minä opin siitä, että mun luonne on sellainen että mitään elävää olentoa, ei eläintä eikä varsinkaan ihmislapsia, parane vastuulleni ottaa. Tuolla oivalluksella oli iso osa kun päätin jäädä vapaaehtoisesti lapsettomaksi.