Lue keskustelun säännöt.
Tunnesyöminen, rahankäyttö ja alkoholin juominen mennyt yli. Miten asettaa rajat itselleen?
19.12.2021 |
On se aika elämästä. Se vaihe päällä kun kaikki on mennyt päin helvettiä, erosin huonosta suhteesta. Opiskelen alaa josta en edes välitä, olen tyytymätön itseeni eikä hajuakaan miten jaksan elämääni ja työntekoa. Ei jaksaisi rakentaa mitään, ei jaksaisi mitään.
Koti näyttää jo yhden päivän jälkeen karsealta. Siivosin kyllä eilen mutta päätin vetää kalsarikännit, tänään olen syönyt kuin sika ja maannut peiton alla sarjoja katsellen.
Vituttaa mennä töihin huomenna. Kaikki velvollisuudet rasittaa.
Mikään ei kiinnosta. Syön vain turtumukseeni, tai juon tai käytän rahaa kaikkeen turhaan.
Olen nuori, yksinäinen ja aivan ulkona elämästäni. Mitään odotettavaa ei oikein ole. Paitsi terapia ehkä.
Elämä on ollut aina haasteellista ja nyt taas se kausi kun en välitä itsestäni juurikaan.
Onneksi kuitenkin erosin, on se taakka ainakin poissa harteilta jos ei muuta hyvää.
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Terapiaa.
Auttaako se oikeasti?
Olen rehellinen ja osaan puhua tunteistani. Tiedän, että työ täytyy itse tehdä.
Pelkään kuitenkin olevani menetetty tapaus.
Elämässä tapahtui sellainen ikävä lumipalloefekti kun aloin teininä oireilemaan perheen alkoholismista ja mielenterveyshäiriöistä. Lisääntyneitä traumoja, vääriä ihmisiä elämässäni, seksuaalista hyväksikäyttöä, laaja kirjo.
Murrosiän jälkeen minulla on ollut ongelmia milloin missäkin asiassa ja masennus on seurannut lähes kroonistuneena sieltä lähtien.
Muistan kyllä olleeni jo lapsena usein surullinen ja kivulias mutta olin myös eläväinen, aurinkoinen.
Tuntuu nykyään etten edes elä, vaan olisin kuplan sisällä. Sellainen outo olo, millään ei ole väliä ja samalla olen todella herkkä ja väsynyt kaikkeen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä! Yritä löytää itsestäsi taas se aurinko ja elämä ja toivo tulevaa kohtaan.
Mieti, millaista elämää haluaisit elää. Sitten alat elää sitä. Pikku hiljaa teet tarvittavat muutokset.
Olet ainoa ihminen, joka pystyy antamaan elämällesi merkityksen. Moni löytää sen vasta masennukseksi luullun vaiheen kautta. Kävin itsekin tosi syvällä, kun en vielä ollut valmis kuuntelemaan sisintäni. Niin kauan kun elin itselleni epämieluista elämää, sisäinen ääni peittyi ahdistuksen alle.
Suosittelen kääntämään katseen hetkeksi sisäänpäin ja perehtymään johonkin muuhun kuin materiaaliseen maailmaan. Lue joku elämäntaito-opas. Opettele näkemään itsesi myönteisessä valossa.
Mieti, millaisten arvojen mukaan haluat elää elämäsi. Nykyihmisellä on niin vähän pysyviä arvoja, että se jo luo vieraantuneisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiaa.
Auttaako se oikeasti?
Olen rehellinen ja osaan puhua tunteistani. Tiedän, että työ täytyy itse tehdä.Pelkään kuitenkin olevani menetetty tapaus.
Elämässä tapahtui sellainen ikävä lumipalloefekti kun aloin teininä oireilemaan perheen alkoholismista ja mielenterveyshäiriöistä. Lisääntyneitä traumoja, vääriä ihmisiä elämässäni, seksuaalista hyväksikäyttöä, laaja kirjo.
Murrosiän jälkeen minulla on ollut ongelmia milloin missäkin asiassa ja masennus on seurannut lähes kroonistuneena sieltä lähtien.
Muistan kyllä olleeni jo lapsena usein surullinen ja kivulias mutta olin myös eläväinen, aurinkoinen.
Tuntuu nykyään etten edes elä, vaan olisin kuplan sisällä. Sellainen outo olo, millään ei ole väliä ja samalla olen todella herkkä ja väsynyt kaikkeen.
Ap
Kyllähän ihmisillä on ihan hirvittäviä kohtaloita ja jotenkin niistä vaan on selvitty. Tai sitten ei olla, ne ihmiset ovat haudassa. Se mikä näissä mielenterveyteen liittyvissä asioissa on tuskaista, että edistyminen on saakelin hidasta. Välillä tuntuu, että otan yhden askeleen eteenpäin ja kaksi taakse. Mutta sitten taas kun otan järjen käteen ja mietin mikä tilanteeni oli esimerkiksi 5 vuotta sitten, niin onhan tässä jotain edistystäkin tapahtunut. Mulla esimerkiksi ei enää yökötä töihin meno, vaan nykyään olen kiitollinen kun mulla on työpaikka. Ja olen jopa onnistunut säilyttämään sen vaikka vähän päästä viiraakin. Sitten taas itseni hoitamisessa olen ottanut takapakkia. Lihonnut hirveästi ja juopottelen liikaa. Toisaalta menin vihdoinkin hammaslääkäriin 10 vuoden tauon jälkeen, että jotain hyvääkin.
Tällaista tää on! Yhdessä asiassa mennään eteenpäin ja toisessa taaksepäin. Tietysti olisi kiva saada kaikki asiat kerralla balanssiin.
Vierailija kirjoitti:
Mieti, millaista elämää haluaisit elää. Sitten alat elää sitä. Pikku hiljaa teet tarvittavat muutokset.
Olet ainoa ihminen, joka pystyy antamaan elämällesi merkityksen. Moni löytää sen vasta masennukseksi luullun vaiheen kautta. Kävin itsekin tosi syvällä, kun en vielä ollut valmis kuuntelemaan sisintäni. Niin kauan kun elin itselleni epämieluista elämää, sisäinen ääni peittyi ahdistuksen alle.
Suosittelen kääntämään katseen hetkeksi sisäänpäin ja perehtymään johonkin muuhun kuin materiaaliseen maailmaan. Lue joku elämäntaito-opas. Opettele näkemään itsesi myönteisessä valossa.
Mieti, millaisten arvojen mukaan haluat elää elämäsi. Nykyihmisellä on niin vähän pysyviä arvoja, että se jo luo vieraantuneisuutta.
Tuskassa minäkin kasvan. Tiedän mitä sinä viestilläsi haluat tarkoittaa.
Kävin muutama vuosi sitten sellaisen kasvun läpi pääni sisällä, että kaiken tuskan ja kivun jälkeen minä todella muutuin. Se oli uskomatonta.
Minä olin elämäniloinen, muistan jopa ajatelleeni, että miksi olen toivonut kuolemaani niin paljon. Oli hyvä olla.
Laihduin, olin kaunis sisäisesti ja ulkoisesti. Olin säkenöivä ja tarmokas. Elin yksin ja vain itselleni.
Tuli kuitenkin käänne kun tapasin miehen. Se tapaaminen sai minut niin outoon tilaan, epäröimään itseäni. Olin utelias ja halusin tietää miehestä lisää. Kaikki oli vastoin vahvaa intuitiotani enkä sitä kuunnellut.
Sen jälkeen alamäki alkoi. Olisi pitänyt kuunnella itseään ja olen vihainen kaikesta mitä sen jälkeen tapahtui kun tapasin miehen.
Nyt pitäisi löytää itsensä uudestaan mutta olen pettynyt itseeni ja peloissani.
Antaako elämä minulle enää mahdollisuutta..
On hetkiä kun olen luovuttamassa ja samalla mielessä on tuo muisto siitä kuinka onnellinen olin reilu kolme vuotta sitten. Se oli elämäni ensimmäinen kerta kun elin itseni puolella kunnes jouduin taas pahan matkaan. Annoin sen tapahtua, toivottavasti se kerta jäi viimeiseksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiaa.
Auttaako se oikeasti?
Olen rehellinen ja osaan puhua tunteistani. Tiedän, että työ täytyy itse tehdä.Pelkään kuitenkin olevani menetetty tapaus.
Elämässä tapahtui sellainen ikävä lumipalloefekti kun aloin teininä oireilemaan perheen alkoholismista ja mielenterveyshäiriöistä. Lisääntyneitä traumoja, vääriä ihmisiä elämässäni, seksuaalista hyväksikäyttöä, laaja kirjo.
Murrosiän jälkeen minulla on ollut ongelmia milloin missäkin asiassa ja masennus on seurannut lähes kroonistuneena sieltä lähtien.
Muistan kyllä olleeni jo lapsena usein surullinen ja kivulias mutta olin myös eläväinen, aurinkoinen.
Tuntuu nykyään etten edes elä, vaan olisin kuplan sisällä. Sellainen outo olo, millään ei ole väliä ja samalla olen todella herkkä ja väsynyt kaikkeen.
ApKyllähän ihmisillä on ihan hirvittäviä kohtaloita ja jotenkin niistä vaan on selvitty. Tai sitten ei olla, ne ihmiset ovat haudassa. Se mikä näissä mielenterveyteen liittyvissä asioissa on tuskaista, että edistyminen on saakelin hidasta. Välillä tuntuu, että otan yhden askeleen eteenpäin ja kaksi taakse. Mutta sitten taas kun otan järjen käteen ja mietin mikä tilanteeni oli esimerkiksi 5 vuotta sitten, niin onhan tässä jotain edistystäkin tapahtunut. Mulla esimerkiksi ei enää yökötä töihin meno, vaan nykyään olen kiitollinen kun mulla on työpaikka. Ja olen jopa onnistunut säilyttämään sen vaikka vähän päästä viiraakin. Sitten taas itseni hoitamisessa olen ottanut takapakkia. Lihonnut hirveästi ja juopottelen liikaa. Toisaalta menin vihdoinkin hammaslääkäriin 10 vuoden tauon jälkeen, että jotain hyvääkin.
Tällaista tää on! Yhdessä asiassa mennään eteenpäin ja toisessa taaksepäin. Tietysti olisi kiva saada kaikki asiat kerralla balanssiin.
Kiitos, tämä oli lohduttava viesti.
Olen ihan samanlainen. Sitä jossain vaiheessa niihin samoihin malleihin tippuu uudestaan vaikka haitallisuuden tiedostaakin. Se kyllä saa vihastumaan.
Kun luulet saavasi vihdoin tolkusta ja elämästä kiinni niin yhdessä hetkessä se kaikki voi kadota.
Tämän takia olen jotenkin luovuttanut, ainakin tässä vaiheessa. Pelottaa mihin menisin tai mitä tekisin, jos mokaan vain uudestaan. Yritän kuitenkin.
Olen huono pitämään itsestäni huolta silloin kun masennus tuntuu pahasti ja traumat vyöryy päähän toistamiseen. Minullakin hoidetaan hampaita nyt vuosiin ja tuomio oli sen mukainen..
No mutta ainakin on nyt asia hoidossa.
Vaatteiden, kenkien yms hankintakin tapahtuu aina vasta sitten kun on pakko. Kun on tarpeeksi rikki.
Eri asia jos olen oikeasti terve niin saan hoidetuksi vaikka ja mitä, olen optimisti mutta harvoin saan siitä puolesta itsestäni nauttia.
Tsemppiä sullekin!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti, millaista elämää haluaisit elää. Sitten alat elää sitä. Pikku hiljaa teet tarvittavat muutokset.
Olet ainoa ihminen, joka pystyy antamaan elämällesi merkityksen. Moni löytää sen vasta masennukseksi luullun vaiheen kautta. Kävin itsekin tosi syvällä, kun en vielä ollut valmis kuuntelemaan sisintäni. Niin kauan kun elin itselleni epämieluista elämää, sisäinen ääni peittyi ahdistuksen alle.
Suosittelen kääntämään katseen hetkeksi sisäänpäin ja perehtymään johonkin muuhun kuin materiaaliseen maailmaan. Lue joku elämäntaito-opas. Opettele näkemään itsesi myönteisessä valossa.
Mieti, millaisten arvojen mukaan haluat elää elämäsi. Nykyihmisellä on niin vähän pysyviä arvoja, että se jo luo vieraantuneisuutta.
Tuskassa minäkin kasvan. Tiedän mitä sinä viestilläsi haluat tarkoittaa.
Kävin muutama vuosi sitten sellaisen kasvun läpi pääni sisällä, että kaiken tuskan ja kivun jälkeen minä todella muutuin. Se oli uskomatonta.
Minä olin elämäniloinen, muistan jopa ajatelleeni, että miksi olen toivonut kuolemaani niin paljon. Oli hyvä olla.
Laihduin, olin kaunis sisäisesti ja ulkoisesti. Olin säkenöivä ja tarmokas. Elin yksin ja vain itselleni.
Tuli kuitenkin käänne kun tapasin miehen. Se tapaaminen sai minut niin outoon tilaan, epäröimään itseäni. Olin utelias ja halusin tietää miehestä lisää. Kaikki oli vastoin vahvaa intuitiotani enkä sitä kuunnellut.
Sen jälkeen alamäki alkoi. Olisi pitänyt kuunnella itseään ja olen vihainen kaikesta mitä sen jälkeen tapahtui kun tapasin miehen.Nyt pitäisi löytää itsensä uudestaan mutta olen pettynyt itseeni ja peloissani.
Antaako elämä minulle enää mahdollisuutta..
On hetkiä kun olen luovuttamassa ja samalla mielessä on tuo muisto siitä kuinka onnellinen olin reilu kolme vuotta sitten. Se oli elämäni ensimmäinen kerta kun elin itseni puolella kunnes jouduin taas pahan matkaan. Annoin sen tapahtua, toivottavasti se kerta jäi viimeiseksi.
Ap
Puhumme samanlaisista kasvun kausista. Hienoa, että olet sellaisen jo kokenut.
Niitä kausia tulee elämässä useita. Elämä todellakin antaa uusia mahdollisuuksia. Älä koskaan kuvittele olevasi valmis, vaan pidä mieli avoinna virheistä oppimiselle.
Ikävää, että tapasit haitallisen ihmisen. Kuulostaa siltä, että sinun pitäisi nyt vahvistaa sekä itseäsi että luottamustasi muihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti, millaista elämää haluaisit elää. Sitten alat elää sitä. Pikku hiljaa teet tarvittavat muutokset.
Olet ainoa ihminen, joka pystyy antamaan elämällesi merkityksen. Moni löytää sen vasta masennukseksi luullun vaiheen kautta. Kävin itsekin tosi syvällä, kun en vielä ollut valmis kuuntelemaan sisintäni. Niin kauan kun elin itselleni epämieluista elämää, sisäinen ääni peittyi ahdistuksen alle.
Suosittelen kääntämään katseen hetkeksi sisäänpäin ja perehtymään johonkin muuhun kuin materiaaliseen maailmaan. Lue joku elämäntaito-opas. Opettele näkemään itsesi myönteisessä valossa.
Mieti, millaisten arvojen mukaan haluat elää elämäsi. Nykyihmisellä on niin vähän pysyviä arvoja, että se jo luo vieraantuneisuutta.
Tuskassa minäkin kasvan. Tiedän mitä sinä viestilläsi haluat tarkoittaa.
Kävin muutama vuosi sitten sellaisen kasvun läpi pääni sisällä, että kaiken tuskan ja kivun jälkeen minä todella muutuin. Se oli uskomatonta.
Minä olin elämäniloinen, muistan jopa ajatelleeni, että miksi olen toivonut kuolemaani niin paljon. Oli hyvä olla.
Laihduin, olin kaunis sisäisesti ja ulkoisesti. Olin säkenöivä ja tarmokas. Elin yksin ja vain itselleni.
Tuli kuitenkin käänne kun tapasin miehen. Se tapaaminen sai minut niin outoon tilaan, epäröimään itseäni. Olin utelias ja halusin tietää miehestä lisää. Kaikki oli vastoin vahvaa intuitiotani enkä sitä kuunnellut.
Sen jälkeen alamäki alkoi. Olisi pitänyt kuunnella itseään ja olen vihainen kaikesta mitä sen jälkeen tapahtui kun tapasin miehen.Nyt pitäisi löytää itsensä uudestaan mutta olen pettynyt itseeni ja peloissani.
Antaako elämä minulle enää mahdollisuutta..
On hetkiä kun olen luovuttamassa ja samalla mielessä on tuo muisto siitä kuinka onnellinen olin reilu kolme vuotta sitten. Se oli elämäni ensimmäinen kerta kun elin itseni puolella kunnes jouduin taas pahan matkaan. Annoin sen tapahtua, toivottavasti se kerta jäi viimeiseksi.
ApPuhumme samanlaisista kasvun kausista. Hienoa, että olet sellaisen jo kokenut.
Niitä kausia tulee elämässä useita. Elämä todellakin antaa uusia mahdollisuuksia. Älä koskaan kuvittele olevasi valmis, vaan pidä mieli avoinna virheistä oppimiselle.
Ikävää, että tapasit haitallisen ihmisen. Kuulostaa siltä, että sinun pitäisi nyt vahvistaa sekä itseäsi että luottamustasi muihin.
Kai tässä on tilinpäätös meneillään. Kamalaa vain kun ei saa mistään otetta. En saa tehtyä vähäisiä tehtäviäni koska tuntuu niin merkityksettömältä, millään ei ole väliä. Annan vain itseni kuolla ja samalla toivon, että yhtäkkiä ilmaantuisi voimaa ja päättäväisyyttä. Itkettää tämä olemattomuus ja turhuus, tyhjyys elämässäni.
Luottoa kaipaisi, niin itseään kuin muita kohtaan.
Kiitos sinulle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiaa.