Synnytykseen muutama viikko, ja kukaan ei järjestä babyshowereita. Surullinen mieli
Surullinen ja apea mieli. Synnytykseen on enää kolmisen viikkoa. Olen aina huomioinut ystäväni. Heidän babyshowerit, ollut järjestämässä tai mukana, ostanut lahjat heille, huomioinut heidän lastensa juhlat ja syntymäpäivät 😭 matkustanut pitkänkin matkan päästä mukaan näihin.
Tiedän, hormonit varmaan vaivaavat, eikä ole maailman suurin murhe. Mutta kyllä asia varjostaa odotusta ja mietin, mitä pahaa olen tehnyt ystävilleni, että minulle ei jakseta järjestää yksinkertaista kahvittelua..? Asia hävettää jotenkin, onko minulla edes ystäviä? Asia myös masentaa kovasti. Myös mies ihmetyttää, luulisi että sen verran osaa vinkata asiasta kavereilleni tai alkaa itse järjestämään. Kälyt ihmetyttää, kummilasteni äidit, kukaan ei näe tätä tärkeäksi, vaikka kaikilla heillä on juhlat olleet.
Mitään kalliita lahjoja en kaipaa. Kaikilla ystävillä on rokotukset ja tapaavat jo muita ja osallistuvat tilaisuuksiinkin sääntöjen mukaan.
Tiedän että juhlia ei ole tulossa, koska jokaiselle vähälle viikonlopulle on sovittu sellaista omien asioiden hoitoa eri paikkakunnalla, että se on todellista eikä se voi olla mikään harhautus yms.
Onko kukaan muu ollut vastaavassa tilanteessa? Miten lievittää pahaa oloa?
Kommentit (197)
Itse täytyy olla aktiivinen kaikissa itseään koskevissa juhlinnoissa, niin se vain on. Kysy joltakin läheiseltä ystävältäsi, haluisivatko he tulla ensi viikon lauantaina luoksesi viettämään vauvajuhlia. Sitten vain joko hän tai sinä laittamaan kutsua menemään muille.
En minäkään sokkona omia vauvajuhlia odottanut vaan kysyin läheiseltä kaveriltani, että miten tehdään niiden kanssa. Hän sitten järjesti ne. Ei tullut kenellekään mitään väärinolettamuksia asiassa.
Sellaista se on nykyään. Toisille järjestetään ja toisille ei. Eikä se ole pelkkä babyshower. Itse olen 15v osallistunut kaikenmaailman kihlajaiskeräyksiin ja työkavereiden lasten ylioppilaslahjoihin. Täytin 50v, kerättiinkö minulle? Ei. No mulla meni nyt lompakko kiinni. Ei tupata jos ei tykätä.
Minun lähipiirissä ei ole ollut kellään juhlia, mutta kun nyytti on kotiutunut niin olen vienyt lahjoja kotiin.
Viimeksi vein: 2sukat, 2 bodya, 2 housut. Vähän reilumpia kokoja 68-74cm ja kaikki tuli käyttöön 😁.
Vierailija kirjoitti:
Itse täytyy olla aktiivinen kaikissa itseään koskevissa juhlinnoissa, niin se vain on. Kysy joltakin läheiseltä ystävältäsi, haluisivatko he tulla ensi viikon lauantaina luoksesi viettämään vauvajuhlia. Sitten vain joko hän tai sinä laittamaan kutsua menemään muille.
En minäkään sokkona omia vauvajuhlia odottanut vaan kysyin läheiseltä kaveriltani, että miten tehdään niiden kanssa. Hän sitten järjesti ne. Ei tullut kenellekään mitään väärinolettamuksia asiassa.
Typeriä läheisiä jos Ap:n pitää itse viimeisillään raskaana alkaa jotain järjestämään 🥺
Mulle tuli mieleen, että hoksaako kukaan läheisistäsi, että odotat/toivot juhlia? Kaikki ei halua juhlia nyt korona-aikana tai viimeisillä raskaana. Voisiko myös olla, että kukaan ei ajattele itse olevansa se koolle kutsuja, vaan korkeintaan odottaa jonkun muun kutsuvan hänet juhliisi mukaan.

Näin on.
Minä en menisi enää esim näihin heidän lastensa juhliin jos eivät sinun eteesi vaivaudu.
Ilmoitat niihin kun laittavat kutsuja, että olo on tosi väsynyt ja keskityt nyt synnytykseen/ ja tai vauvaan.
Näitä sattuu. Itsellekin työpaikalla kun olin menossa naimisiin. En saanut edes onnittelukorttia. Itse olin vuosien ajan osallistunut toisten juhlapäivien muistamiseen ja kahvihetkien järjestämiseen. Kyllähän niihin paloi satasia rahaa ja omaa aikaa vuosien aikana. Ainoa syy minkä keksin noin tylyyn kohteluun on se että työkaverit oikeasti inhosivat minua ja saivat hyvän tilaisuuden näpäyttää. Edes pomot eivät vinkanneet kenellekään että jospa nyt kaikki laitetaan sille edes joku yhteinen euron kortti. No en itsekään tuon jälkeen enää antanut kolikkoakaan kenenkään keräykseen. Miksi lahjoa ihmisiä jotka vihaavat minua.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli mieleen, että hoksaako kukaan läheisistäsi, että odotat/toivot juhlia? Kaikki ei halua juhlia nyt korona-aikana tai viimeisillä raskaana. Voisiko myös olla, että kukaan ei ajattele itse olevansa se koolle kutsuja, vaan korkeintaan odottaa jonkun muun kutsuvan hänet juhliisi mukaan.
Aloitusta ei varmaan olisi tehty, jos joku heistä hoksaisi jotain😠 Jos näin läheiset kuten mies, kummilasten äidit, kälyt tai ystävät eivät tajua olevansa kokoonkutsujia, on heissä jotain vikaa.
Tietysti sua harmittaa jos muillekin on järjestetty,vaikka en tätä jenkkiläistä hömpötystä ymmärrä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli mieleen, että hoksaako kukaan läheisistäsi, että odotat/toivot juhlia? Kaikki ei halua juhlia nyt korona-aikana tai viimeisillä raskaana. Voisiko myös olla, että kukaan ei ajattele itse olevansa se koolle kutsuja, vaan korkeintaan odottaa jonkun muun kutsuvan hänet juhliisi mukaan.
Aloitusta ei varmaan olisi tehty, jos joku heistä hoksaisi jotain😠 Jos näin läheiset kuten mies, kummilasten äidit, kälyt tai ystävät eivät tajua olevansa kokoonkutsujia, on heissä jotain vikaa.
Apn kannattaisi nyt kertoa ainakin miehelleen tai jollekin perheenjäsenelle että tuntuu kurjalta kun kohdellaan eri tavalla kuin muita tuttavapiirissä olleita odottajia. Jospa siellä jollain lamppu syttyisi lopulta ja järjestäisivät jotain. Tyhmiähän - tai tahallaan ilkeitä - he ovat jos ovat muille järkänneet eivätkä sitten tälle yhdelle mitään.
Noissa juhlimisissa on juuri se juttu että kun bileitä järjestellään joillekin ja toisille taas ei, alkavat nuo ilman jääneet epäillä että ovat jotenkin epäsuosiossa. Syystä tai syyttä.
Kyllä on lapsellista. No, aikuiset ovat nykyään muutenkin niin lapsellisia.
Ei mullekaan pidetty, tiedän miltä se tuntuu :(
Lopeta muistamasta näitä kummilapsia, niin jospa muisti paranee
Vierailija kirjoitti:
Lopeta muistamasta näitä kummilapsia, niin jospa muisti paranee
Joo, kummasti voi alkaa olla "muita menoja" kummilasten juhlien aikana. Jos ihmettelevät että miksi et mene, voit sanoa että luulin että meidän välit on menneet kun et sinäkään osallistunut vauvajuhliin.
Ei mullekaan järjestetty eikä kukaan ystävä huomioinut vauvan syntymää mitenkään. Sain lapsen aiemmin tänä vuonna. Yritä olla ottamatta itseesi, vaikka juhlattomuus harmittaakin.
Mikään ei estä sinua itseäsi ja miestäsi hemmottelemasta sinua, näin minäkin tein:
-Ostin itselleni toivomani lahjan synnytyksen jälkeen
-Mies voi hankkia äiti+lapsi-kukkakimpun sinulle jne.
Voimia loppuraskauteen ja onnea jo nyt vauvasta!❤️
Vierailija kirjoitti:
Ei mullekaan järjestetty eikä kukaan ystävä huomioinut vauvan syntymää mitenkään. Sain lapsen aiemmin tänä vuonna. Yritä olla ottamatta itseesi, vaikka juhlattomuus harmittaakin.
Mikään ei estä sinua itseäsi ja miestäsi hemmottelemasta sinua, näin minäkin tein:
-Ostin itselleni toivomani lahjan synnytyksen jälkeen
-Mies voi hankkia äiti+lapsi-kukkakimpun sinulle jne.Voimia loppuraskauteen ja onnea jo nyt vauvasta!❤️
Olen lapseton mutta minulle ei tulisi mieleenkään jättää lapsen saanutta ystävää tai edes työkaveria huomioimatta. Kortti ei paljon maksa ja sen voi laittaa postiin jos ei uskalla vierailla. Kukkapuskan tai muun lahjan voi tilata kotiin kuljetettavaksi samoin. Ihan käsittämättömän törkeää käytöstä.
Onnea sinulle, miehelle ja vauvalle, vaikka en teitä tunnekaan.
Voithan porsia aina uudestaan, kuten muutkin tekevät liikaa.

Kiitos ❤️
Vaikka ystävät ei muistaneet lapsen syntymän jälkeen, niin saatiin lapsen syntymän jälkeen sukulaisiltani monta onnittelukorttia. Säästettiin ne muistoksi.❤️
Tuli itku ja paha olo sun puolesta 😭💔kerrot että on kummilapsia ja kälyjä, mies ja kavereita. Kyllä jollain heistä tulisi sen verran päässä raksuttaa, että alkaisi tekemään jotain 😠
Ei ole suuri vaiva keittää kahvit, hommata pieni lahja, ilmapallot ja yllättää tuleva äiti. Lispksi kerrot että olet aina muistanut heitä. Heille on pidetty juhlia. Minä en varmaan menisi seuraavaan vuoteen ainakaan heidän juhliinsa, jos eivät melkein kuukaudessa saa mitään aikaan!