Läheiset ajoivat minut sellaiseen ”mä en välitä mistään” -tilaan, ja se on heidän syytään, eivät ota vastuuta
Ja siis en tiennyt, että olen sellaisessa tilassa, koska en tunnistanut sitä. En ole koskaan elänyt rinnakkaista elämää, jossa asiat, joista minä välitin, olisivat olleet tärkeitä ja hyväksyttäviä.
Olen käynyt tästä syyttämään syyllisiä, he eivät suostu myöntämään ihmispahuuttaan, vaan luulevat olevansa humaanejakin ja kivoja ihmisiä.
Olen täysin murtunut. Olen 48-vuotias ja tajusin vasta nyt, että en välitä elämästäni tietyllä, sanoittamattomalla tasolla, vaikka sisimmässäni tiedän elämäni olevan todella tärkeää minulle. En vain saa itseäni välittämään siitä! Eli tekemään asioita, joiden tietäisin olevan hyväksi minulle. Minun elämääni on kiitos läheiseni tungettu NIIN paljon sellaista, mitä en olisi siihen halunnut, että minulla ei ole yksinkertaisesti voimia mihinkään.
En halua tehdä elämääni pakotettuja asioita, mutta en jaksa tai osaa ns. ottaa elämääni omiin käsiini, kun se on niin varhaisesta vaiheesta alkaen muiden toimesta ryssitty.
Tiedän, että itseni on se muutos tehtävä, ja tekisinkin sen heti, jos se olisi mahdollinen. Mutta en tiedä, miten se tehdään ja tilanne on läheisteni syy.
Kommentit (136)
Kaikki p*ska on saatava mielestä pois, ennen kuin ihminen kykenee olemaan aidosti onnellinen ja positiivinen, sen takia negatiiviset tunteet ja ajatukset ovat onnellisuuden pohjana täysin avainasemassa.
Vaikka palstan tyhmät ihmiset monesti haukkuvat minua negatiiviseksi, niin eivät tajua, että sen avulla kykenen paljon isompaan iloon ja onnellisuuteen ihmisenä, kuin he koskaan. Koska pelkäävät negatiivisia tunteitaan, tai eivät osaa lainkaan käsitellä niitä, tai pysty, omaa resursseja jne.
Ap
Esim. on erittäin positiivista syyttää läheisiään siitä, mitä he ovat tehneet, kun he ovat tehneet väärin ja ilkeästi itselle. On erittäin positiivista löytää oma hrin asemansa, on naurettavaa, kun joku uhri ei tajua käsitellä uhrina kokemaansa avuttomuuden ja kyvyttömyyden tilaaja luulee, että voi sen käsittelemättä hypätä tasapainoiseksi ja rehdiksi toimijaksi :D Ei voi. Selkeästi ovat katkeria kuin mitkä. Ja se puretaan uhriutensa tunnistaviin.
Ap
Muita et voi muuttaa kuin itseäsi, joten unohda katkeruus muita kohtaan ja elä omaa elämääsi.
Mutta on käsittämätöntä, miten terapeutitkaan eivät osaa auttaa asiakkaitaan. Olen käynyt vuosia terapiassa, eikä kukaan ole osannut auttaa minua ja tunnistanut, että minä hylkäsin itseni 17-vuotiaana muiden ihmisten kamaluuden vuoksi. Ilmeisesti terapeutit itsekään eivät elä kovin korkealta tasolta itsestään käsin, vaan muiden ohjailemina, koska eivät tunnista itsensä hylkääjää terapiassa. Saati että osaisivat häntä heti auttaa.
Se on sitä, kun et saa läheistesi takia pitää sellaisista asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä, koska niistä kiusataan ja pilkataan KOTONA. Aina puhutaan koulukiusaajista, milloin ryhdytään puhumaan siitä, kun vanhempi kohtelee lastaan kuin koulukiusaaja koulussa toisia?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Muita et voi muuttaa kuin itseäsi, joten unohda katkeruus muita kohtaan ja elä omaa elämääsi.
Ihminen on myös vastuussa muille. Noin ei voi ajatella kuin täysin itsekäs ja ällöttävä ihminen. Jos ei tiedä, miten itselle eletään loukkaamatta muita.

Ja siis kotikiusatulla ei ole kyse siitä, että he tietäisivät jotenkin muita heikommin, miten ei loukata toisia, väittäisin jopa päin vastoin, mutta ongelma on siinä, että henkilö suhtautuu vakavasti siihen, jos joku ei hyväksy sitä, mitä henkilö tekee. Vaikka se toinen olisi siinä tekemässä virheen, niin jos ei myönnä sitä, niin kiusattu kärsii siitä, että se toinen kärsii. Toisin kuin sinä, jolla ei ole tunteita, ja joka olet paha ja paatunut.
Ap
Olet jo sen ikäinen aikuinen ihminen, että elämäsi ja tunteesi ovat täysin omalla vastuullasi. Lakkaa syyttelemästä muita omasta elämästäsi ja olostasi. Se on omien toimiesi seurausta.
Vierailija kirjoitti:
Olet jo sen ikäinen aikuinen ihminen, että elämäsi ja tunteesi ovat täysin omalla vastuullasi. Lakkaa syyttelemästä muita omasta elämästäsi ja olostasi. Se on omien toimiesi seurausta.
Kyllä se tilanne, jossa olen, on muiden syytä. MINÄ ITSE en valinnut hylätä itseäni! Kuka olisi niin hullu, että hylkäisi, jos ympäristö ei aja sellaiseen?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet jo sen ikäinen aikuinen ihminen, että elämäsi ja tunteesi ovat täysin omalla vastuullasi. Lakkaa syyttelemästä muita omasta elämästäsi ja olostasi. Se on omien toimiesi seurausta.
Sinä olet varmaan sellainen muiden mielen pahoittaja ja koitat nyt vain esitellä, että käytöksesi on ihan hyväksyttävää.
Ap
Ei ole omaa tahtoa.
Elät nyt harhassa että voisit itse jotenkin vaikuttaa elämääsi ja olet ryssinyt tai muut ovat ryssineet elämääsi.
Olet vain kokonaispaketin tuote ja et voi vaikuttaa mihinkään mitenkään.
Olet sellaisena nyt parasta mitä voisit koskaan olla.
Kaikki muu on mielenvikaista pohdintaa. Lopputulos pohdinnalle on että olet oman kirjoitetun elämäsi lopputulos ja voit vain jännityksellä odottaa mihin elämäsi viimeiset vuodet sinua kuljettaa.
Ole kiitollinen ympäristölle ja läheisillesi siitä mikä olet nyt.
Oma tahto ja yksilöfilosofia on uskonto.
Totuus on että olemme valmiita koodinpätkiä ja kohtalo on valmis laskutoimitus elämästämme.
Elämämme on valmiiksi laskettu yhtälö.
Vierailija kirjoitti:
Olet jo sen ikäinen aikuinen ihminen, että elämäsi ja tunteesi ovat täysin omalla vastuullasi. Lakkaa syyttelemästä muita omasta elämästäsi ja olostasi. Se on omien toimiesi seurausta.
Enkä minä sitä sanonut, että odotan syyllisten ratkaisevan asian. Opettele lukemaan ennen kuin kommentoit. Se ei vain poista sitä, että muut ovat tilanteeseen syyllisiä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei ole omaa tahtoa.
Elät nyt harhassa että voisit itse jotenkin vaikuttaa elämääsi ja olet ryssinyt tai muut ovat ryssineet elämääsi.
Olet vain kokonaispaketin tuote ja et voi vaikuttaa mihinkään mitenkään.
Olet sellaisena nyt parasta mitä voisit koskaan olla.
Kaikki muu on mielenvikaista pohdintaa. Lopputulos pohdinnalle on että olet oman kirjoitetun elämäsi lopputulos ja voit vain jännityksellä odottaa mihin elämäsi viimeiset vuodet sinua kuljettaa.
Ole kiitollinen ympäristölle ja läheisillesi siitä mikä olet nyt.
Oma tahto ja yksilöfilosofia on uskonto.
Totuus on että olemme valmiita koodinpätkiä ja kohtalo on valmis laskutoimitus elämästämme.
Elämämme on valmiiksi laskettu yhtälö.
Höpöti höpö. Mutta saat pitää uskomuksesi minun puolestani :)
Ap
Toki mietin nyt kovasti sitäkin, millä ottaisin oman elämäni takaisin haltuuni. Koen, että se oli hallussani viimeksi noin 15-vuotiaana. Eli miten elämä tuntuisi siltä, että kellään ei ole oikeutta puuttua siihen, eikä loukkaantua, kun teen omia valintojani ja ratkaisuitani.
Ap
Mitä jos ottaisit vastuun ihan itse, omasta elämästäsi. Muita on aina hyvä syyttää ja syyllistä etsiä, mutta loppupelissä olet vain sinä ja sinun elämäsi. Jos et voi muuttaa muita, niin kokeileppas muuttaa omaa suhtautumistasi asioihin.

…koska en minäkään koskaan ala neuvomaan muita, miten heidän pitää elää. Ei tulisi mieleenkään loukkaantua jonkun toisen elämästä tai oikein valinnoistakaan. Miten ne muka minun elämääni liittyvät? Eivät mitenkään. Jos jonkun toiminta v*tuttaa, olen valinnut seurani huonosti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos ottaisit vastuun ihan itse, omasta elämästäsi. Muita on aina hyvä syyttää ja syyllistä etsiä, mutta loppupelissä olet vain sinä ja sinun elämäsi. Jos et voi muuttaa muita, niin kokeileppas muuttaa omaa suhtautumistasi asioihin.
Ei tässä siitä ole kyse! Se ei ole ”vastuun ottamista itsestä”, että itselle on aiheutettu vahinkoa! Se on uhrina olemista. Jos en olisi uhri, toisten väärä toiminta ei olisi synnyttänyt vahinkoa. Mutta koska he toimivat väärin, ja olin täysin kyvytön sen alla elämään oman haluni mukaan, syy on heissä, jotka määräilivät, ei minussa, jolla olisi ollut TÄYSI OIKEUS tulla kohdelluksi arvostaen.
Ap
Ei se ole omenapuun vika että omenoi tänä syksynä runsaasti.
Ei puu yksin tee runsaasti omenia.
Sama pätee elämään.
Hyvin vähissä on se miten me elämämme itse päätämme menevän.
Olemme kuin ajopuita joessa. Turha syyttää itseä tai maailmaa.
Parempi olla tyytyväinen elämäänsä mitä on kohtalo antanut.
Aika kovat luulot saa olla itsestään, jos syyttää muita tai itseään sellaisesta mitä ei koskaan tapahtunut tai mitä tapahtui.
Elämässä on mentävä eteen. Sinne on myös mieli.
Jossittelu on sairautta ja harhaa.
Tarvittaisi aika laajamittaista evidenssiä siitä mitä on tapahtunut ja mitä olisi voinut olla tapahtumatta tai tapahtua, jos asiat olsivat menneet toisin.
Joka tapauksessa ap:n täytyisi olla Jumala että hän kykenisi päättämään itse kohtalostaan tai halutusta lopputuloksesta. Elämässä kun ikää tulee, niin huomaa ettei omaa tahtoa ja päätösvaltaa lopulta olekaan.
Asiat vain tapahtuu. Sitä lopulta alkaa epäillä että onko näkkileipäpakettikaan ostettu itse päätettynä kaupan hyllyltä, vai onko se vain automaattinen toiminto.
Lihavuus nimittäin on ja köyhyys on, vaikka pelkästään amerikassa syötetään ihannetta laihtua ja rikastua.
Silti ihmiset pysyvät lihavina ja köyhinä, vaikka meille syötetään uskontoa, jossa ihminen voi itse valita ja päättää näinkin yksinkertaisista kohtaloista.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole omenapuun vika että omenoi tänä syksynä runsaasti.
Ei puu yksin tee runsaasti omenia.
Sama pätee elämään.
Hyvin vähissä on se miten me elämämme itse päätämme menevän.
Olemme kuin ajopuita joessa. Turha syyttää itseä tai maailmaa.
Parempi olla tyytyväinen elämäänsä mitä on kohtalo antanut.
Aika kovat luulot saa olla itsestään, jos syyttää muita tai itseään sellaisesta mitä ei koskaan tapahtunut tai mitä tapahtui.
Elämässä on mentävä eteen. Sinne on myös mieli.
Jossittelu on sairautta ja harhaa.
Itse olen sitä mieltä, että olosuhteisiin ja omaan elämäänsä VOI vaikuttaa. Ei toki kaikkina aikoina ja kaikilla tavoilla, mutta sinun kirjoitukseesi sopiva vertaus olisi, että jos ihmisen päälle kaatuu (joku tönäisee koska on esim. itsekeskeinen tai itsekäs) kivipaasi, ja henkilö on sen alla vuorokauden, niin siinä vaiheessa, kun paikalle on saatu sen verran apua, että paasi saadaan nostettua hänen päältään pois, sinusta kaikki mitä on on se, että henkilö makaisi hiekassa samalla kohdalla rusentuneena, eikä hänen kuulu saada tai tarvita apua, koska ”se kivipaasi nyt vain sattui kaatumaan hänen päälleen. Jääkööt siihen makaamaan, koska näin kävi hänen elämässään.” Nope. Mä en ajattele niin, vaan mä ajattelen, että uhrin kuuluu huutaa niin kauan apua, että saa paikalle kirurgin, joka korjaa korjattavissa olevat vauriot. Myös syyllinen tilanteeseen on se paaden toisen päälle kaatanut, joka eisuostu hakemaan uhrille apua.
Ap
Ja lehdessäkin sanottiin, että tie positiivisiin tunteisiin vie joskus negatiivisten tunteiden kautta ja minä todellakin kannatan tuota ajattelua.
Ap