Lue keskustelun säännöt.
Onko epäonnistuneiden laihduttajien juuriongelma resilienssin puute?
11.08.2021 |
Tämä ei ole ilkkumisketju ”läskeille” vaan pohdintaa siitä että pitäisikö laihduttamisessa keskittyä henkisiin voimavaroihin ja tukea niissä.
Olen itse pari kertaa vaikean raskauden myötä lihonut 25kg ja laihduttanut sitten ne pois, sillä kestän hyvin näläntunnetta, kurjaa oloa, heikotusta, ja vaivannäköä eli jaksan vesisateessa juosta sen 40km viikossa vaikka moni jäisi kotiin kylkeä kääntämään.
Tämä ei ole mikään sankariteko, vaan kun tämä on synnynnäinen ominaisuus. Tämä kulkee meillä suvussa, relienssi on korkea ja vastoinkäymiset kestetään.
Kaikilla ei ole sama, ja siksi samanlainen laihdutus ei toimi kaikille. Hyvä ystäväni on yrittänyt 10v sisään varmaan 20 eri laihdutuskuuria ja mikään niistä ei onnistu. Ei vaan kestä heikkoa oloa tai nälkää. On aivan ihana ja ahkera ihminen eli ei ole mikään laiska sohvaperuna.
Miten voi ”oppia” resilienssiä? Voisiko joku sellainen brainwave-terapia auttaa jossa opitaan uusia ajatusmalleja ja uusia asenteita? (Tuo ei ole siis tavallista psykoterapiaa vaan neuroplasrisuutta).
Tän takia ylipäätään toisen neuvominen laihduttamisessa ei auta yhtään koska ihmisillä on eri lähtökohdat, eri asenteet, ajatukset, uskomukset ja juuri tuo sietokynnys.
Tämä on siis ajatuspohdintaa siitä että miten voisi ylipainoisia auttaa. Kannattaisiko siis saarnan ja luennon sijaan auttaa ajatteluprosessin kanssa? Tai kaloritaulukoiden jakamisen sijaan tukea resilienssin kehitystä?
Tiedän jo etukäteen että ääneen pohdinta aavella ei oikein toimi sillä kohta sata ammattikiusaajaa tulee ja haukkuu ap:n. Mutta silläkin uhalla yritän ja toivon että saisin ketjuun POHDINTAA. Siis pohdintaa, ei haukuntaa.
Mitä sinä olet mieltä? Mikä ratkaisee sen että jollekin tuo on helppoa ja jollekin ei? Olen melko varma että tiedon puutteesta ei ole kyse sillä jokainen lihava tietää kyllä miten pitäisi syödä ja laihduttaa.
Kommentit (124)
Mulla on pcos ja tuntuu, että tämä kyllä vaatii suoraan sanottuna aivan liikaa minulta. Kai se on sitten joku resilienssin puute, koska en kertakaikkisesti jaksa nähdä niin julmetun paljon vaivaa painoni eteen, että olisin hoikempi, nyt vain pysyttelen samassa painossa parhaani mukaan.
Olen karsinut ruokavaliostani kaiken epäterveellisen pois, syön 99% kasvispainotteisesti (ainoastaan kalaa pari kertaa kuussa), jätin herkut pois, liikun viikkotasolla 5-15h vähän vaihdellen fiiliksen mukaan, mutta lihaskuntoa teen ainakin muutaman tunnin (joko ihan painoilla tai sitten todella raskaita hommia kuten puutarharemonttia). En käytä alkoholia, en syö leipää, kaikki maitotuotteet, munat sun muut on karsittu pois, kuten myös lisätty sokeri ja valtaosa lisäaineista. Suosin paljon papuja, linssejä, soijaa eri muodoissaan ja syön kasviksia varmaan ainakin kilon päivässä.
Jos syön liian vähän, naama alkaa kukkimaan ja alan samaan mielialaoireita, jos syön vain inan verran liian vähän, pysyn hädin tuskin samassa painossa. Ja jos syön grammaakaan liikaa, alan lihoa. Kehoa kuunnellen tehty paasto tuntuu toimivan sentään joten kuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän se. Laihduttaakseen edes 5kg joutuu kestämään vuosikausia jatkuvaa nälkää, väsymystä ja heikotusta. Samalla kun hoitaa työnsä ja liikunnan. Siis ihan oikeaa liikuntaa, jossa tunnin lenkki tarkoittaa sitä että mennään tunti reippaasti juoksemalla, eikä laahusteta älypuhelin kourassa ja lasketa siihen tuntiin 20min ajomatkoja.
Harva "normaali" sellaista jaksaa kuin sen pari päivää.
Tämä. Kuntoilin todella tavoitteellisesti 40+, kärsin pitkiä aikoja nälkää saadakseni painoa alas enkä koskaan päässyt edes bmi 23 vaivanpalkaksi. Jos olin pari viikkoa flunssassa ja toipilaana tai muuten esim työpaineiden takia en jaksanut kituuttamista, vaivalla laihdutetut muutamat kilot tuli takas sormia napsauttamalla.
Miksi yritit päästä alemmas? Jokaisella meillä on oma biologinen painomme jossa kropallamme on hyvä olla. Se voi olla BMI 18 tai se voi olla BMI 27. Yleensä se asettuu 18-25 väliin. Ei ole mitään tarvetta lähteä oman vartalonsa kokoa muuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen palannut tällä viikolla palstalle oltuani aika kauan poissa. Nyt olen käyttänyt luppoaikaa täällä hengailuun. Mulla on ihan pistänyt silmään nämä "miten autamme ylipainoisia" -aloitukset. Joko niissä on kaveri, joka ei älyä laihduttaa, tai sitte pohditaan toisten puolesta, että eivätkö ylipainoiset ymmärrä ruokavalion tai liikunnan merkitystä ja nyt sitten mietitään resilienssiä. YKSIKÄÄN silmiini osuneista ylipainon pudottamisen haasteita pohtivista aloituksista ei ole tullut ylipainoselta ihmiseltä itseltään, avunpyyntönä omaan tilanteeseen. Kaikissa näissä mietitään MUIDEN ihmisten mahdollisia ongelmia.
Voitaisiinko antaa olla?
Ja ps. en ole ylipainoinen, koskaan ollutkaan, mutta silti tämä inhottaa. Voin vaan kuvitella, miltä aloitukset ylipainon kanssa kamppailevasta tuntuvat...
Woke-milleniaali riehuu taas. Tämä on erittäin asiallinen ketju. Mene muualle jos et kestä.
Mikä woke ja missä kohti riehun?
Ihmettelen vaan _toisten_ potentiaalisten ongemien vatvomista. Ihan eri asia puhua aiheesta, jos se olisi oma ongelma.
Epäonnistuneiden laihduttajien juurisyy on mitokondrioiden dysfunktio. Mutta voithan syyttää siitä luonteenpiirteitä jos se tekee itsellesi paremman olon.
On, lihavat eivät kestä sitä nälän tunnetta yhtään. Minua ei haittaa vaikka maha kurnii ja on nälkä, olen tottunut sihen. Ja kas kummaa, olen aina ollut laiha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On, lihavat eivät kestä sitä nälän tunnetta yhtään. Minua ei haittaa vaikka maha kurnii ja on nälkä, olen tottunut sihen. Ja kas kummaa, olen aina ollut laiha.
Noo, mä en kestä näläntunnetta ja olen törkeän nälkäkiukkuinen ihminen, joten syön vähintään kolmen tunnin välein. Olen myös aina ollut laiha, suorastaan alipainoinen ja nyt nelikymppisenä kahden lapsen äitinä vihdoin ja viimein peräti normaalipainoinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän se. Laihduttaakseen edes 5kg joutuu kestämään vuosikausia jatkuvaa nälkää, väsymystä ja heikotusta. Samalla kun hoitaa työnsä ja liikunnan. Siis ihan oikeaa liikuntaa, jossa tunnin lenkki tarkoittaa sitä että mennään tunti reippaasti juoksemalla, eikä laahusteta älypuhelin kourassa ja lasketa siihen tuntiin 20min ajomatkoja.
Harva "normaali" sellaista jaksaa kuin sen pari päivää.
Tämä. Kuntoilin todella tavoitteellisesti 40+, kärsin pitkiä aikoja nälkää saadakseni painoa alas enkä koskaan päässyt edes bmi 23 vaivanpalkaksi. Jos olin pari viikkoa flunssassa ja toipilaana tai muuten esim työpaineiden takia en jaksanut kituuttamista, vaivalla laihdutetut muutamat kilot tuli takas sormia napsauttamalla.
Miksi yritit päästä alemmas? Jokaisella meillä on oma biologinen painomme jossa kropallamme on hyvä olla. Se voi olla BMI 18 tai se voi olla BMI 27. Yleensä se asettuu 18-25 väliin. Ei ole mitään tarvetta lähteä oman vartalonsa kokoa muuttamaan.
No oishan se ihanaa edes kerran elämässä olla oikeasti laiha! Esim bmi 16-18
-eri-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On, lihavat eivät kestä sitä nälän tunnetta yhtään. Minua ei haittaa vaikka maha kurnii ja on nälkä, olen tottunut sihen. Ja kas kummaa, olen aina ollut laiha.
Vasta kasvisruokaan siirryttyäni aloin kestämään nälkää. Se tyhjän mahan tunne ei ole ollut ongelma, vaan ne muut tuntemukset. Nälkäisenä alkoi pyörryttää ja tuli niin pahaa aivosumua ja viiltävää päänsärkyä, etten palavereissakaan ymmärtänyt mitä minulta haluttiin. Pahimmillaan aloin saamaan asentohuimauskohtauksia ja työpisteellä istuminen tuntui kuin olisi kökkinyt pesukoneessa. Verensokerit olivat aina ihan ok, mutta tuo huimaus, sekä päänsärky aiheuttivat pahoja ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse laihduin yli 40kg suolistohormonilla. Ei tarvinnut kärsiä nälkää, liikuntaa ei olisi tarvinnut lisätä, mutta painon pudotessa liikunnasta tuli kivaa. Varsinkin ihmisten jotka ovat olleet pitkään ylipainoisia, metabolia on muuttunut älyttömästi verrattuna ihmiseen joka on ollut vain hetken ylipainoinen. Ylipaino on monesta asiasta johtuva, mutta resilienssin puute ei nähdäkseni oli kovin korkealla listassa. Sen sijaan geenit ja tunnesyöminen ovat.
Mikä tämä hoito on? Nyt alkoi kiinnostaa? Onko se sitä terveen ihmisen mirobikannan siirtoa ylipainoisen suolistoon?
Ei. Nämä ovat pistettäviä lääkkeitä kuten Victoza tai tehokkaampi Ozempic.
Tai sitten vaan ihan Prismoissa ja cittareissa kautta maan myytävät peruselintarvikkeet kuten ruisleipä, omenat, kaurahiutaleet yms. Hapatetut maitotuotteet eli jogurtit ja rahkat. Säännölliset ruoka-ajat. Suolisto kiittä, mieli voi hyvin. Ei tarvi vaikean kuuloisia lääkefirmojen kymmenen kertaa kalliimpia pillereitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän se. Laihduttaakseen edes 5kg joutuu kestämään vuosikausia jatkuvaa nälkää, väsymystä ja heikotusta. Samalla kun hoitaa työnsä ja liikunnan. Siis ihan oikeaa liikuntaa, jossa tunnin lenkki tarkoittaa sitä että mennään tunti reippaasti juoksemalla, eikä laahusteta älypuhelin kourassa ja lasketa siihen tuntiin 20min ajomatkoja.
Harva "normaali" sellaista jaksaa kuin sen pari päivää.
Tämä. Kuntoilin todella tavoitteellisesti 40+, kärsin pitkiä aikoja nälkää saadakseni painoa alas enkä koskaan päässyt edes bmi 23 vaivanpalkaksi. Jos olin pari viikkoa flunssassa ja toipilaana tai muuten esim työpaineiden takia en jaksanut kituuttamista, vaivalla laihdutetut muutamat kilot tuli takas sormia napsauttamalla.
Miksi yritit päästä alemmas? Jokaisella meillä on oma biologinen painomme jossa kropallamme on hyvä olla. Se voi olla BMI 18 tai se voi olla BMI 27. Yleensä se asettuu 18-25 väliin. Ei ole mitään tarvetta lähteä oman vartalonsa kokoa muuttamaan.
No oishan se ihanaa edes kerran elämässä olla oikeasti laiha! Esim bmi 16-18
-eri-
Miksi? Minä haluan ainakin olla terve, kykenevä ja onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse laihduin yli 40kg suolistohormonilla. Ei tarvinnut kärsiä nälkää, liikuntaa ei olisi tarvinnut lisätä, mutta painon pudotessa liikunnasta tuli kivaa. Varsinkin ihmisten jotka ovat olleet pitkään ylipainoisia, metabolia on muuttunut älyttömästi verrattuna ihmiseen joka on ollut vain hetken ylipainoinen. Ylipaino on monesta asiasta johtuva, mutta resilienssin puute ei nähdäkseni oli kovin korkealla listassa. Sen sijaan geenit ja tunnesyöminen ovat.
Mikä tämä hoito on? Nyt alkoi kiinnostaa? Onko se sitä terveen ihmisen mirobikannan siirtoa ylipainoisen suolistoon?
Ei. Nämä ovat pistettäviä lääkkeitä kuten Victoza tai tehokkaampi Ozempic.
Tai sitten vaan ihan Prismoissa ja cittareissa kautta maan myytävät peruselintarvikkeet kuten ruisleipä, omenat, kaurahiutaleet yms. Hapatetut maitotuotteet eli jogurtit ja rahkat. Säännölliset ruoka-ajat. Suolisto kiittä, mieli voi hyvin. Ei tarvi vaikean kuuloisia lääkefirmojen kymmenen kertaa kalliimpia pillereitä.
Aivan täysin eri asia. Selvästi sinulla ei ole asiasta mitään kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siedän epämukavaa tekemistä pitkään vain jos tekemiseen itseensä liittyy palkitsevuutta epämukavuudesta huolimatta. Kitudieetillä oleminen ei ole sellaista enkä ymmärrä ihmisiä jotka tykkäävät olla sellaisilla. Silti olen onnistunut laihduttamisessa. Vikana on juuri perisuomalainen kärsimyksen ihannointi. Omaa kehoa ja normaalia näläntunnetta vastaan toimiminen ei nyt vaan onnistu kuin hyvin hyvin harvoilta, ja jos siihen pystyy onkin jo riski mennä toiseen ääripäähän eli sairastua anoreksiaan.
Vierailija kirjoitti:
No oishan se ihanaa edes kerran elämässä olla oikeasti laiha! Esim bmi 16-18
-eri-
Toi on jo aika sairaalloinen tavoite, jos paino ei asetu tuohon ihan luonnostaan (niin kuin se joillain etenkin nuorilla ihmisillä tekee). Olen ollut vuosia bmi 16-18 ja mua vahdattiin, että olenko anorektikko, onko mulla joku imeytymishäiriö, miksi en liho. Oon ihan tyytyväinen päästyäni tähän bmi 19-20.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On, lihavat eivät kestä sitä nälän tunnetta yhtään. Minua ei haittaa vaikka maha kurnii ja on nälkä, olen tottunut sihen. Ja kas kummaa, olen aina ollut laiha.
Voi kuinka hienoa, taputetaan nyt kaikki sinua päähän.
Minäkin tunnen monta todella laihaa ihmistä. Kaikille on yhteistä se, että näläntunteeseen vastataan tupakalla. Heillä jokaisella on myös pahalta kuulostava yskä. On kornia kuulla heidän suustaan irvailua itsekurin puutteesta.
Vierailija kirjoitti:
Suomenna resilienssi.
Jatketaan sitten pohdintaa.
Resilienssi on suomen kielessä käytössä oleva termi. Toki menee vähän sivistyssanaosastolle. Mutta ei ole yhdellä sanalla suomennettavissa.
Resilienssistä on psykologiaa popularisoivissa artikkeleissa ollut paljon puhetta viime aikoina. Googlaamalla löytyy hyvin.
Lyhyesti kyse on kyvystä kestää vastoinkäymisiä ja nousta niistä.
Minäkin olen lihonut raskauksissa JA jopa hieman imetysaikoina, vaikka aina puhutaan, että imetys auttaisi pudottamaan raskauskilot.
Toisella kerralla paino putosi välittömästi niin rajusti alle raskauspainon, että jouduin lääkäriin. Ihan vaan kun imetys loppui. Mitään en muuttanut. Aina olen liikkunut ja syönyt perus terveellisesti.
Toisella kerralla sitten mitään muutosta painossa imetyksen jälkeen ei tapahtunutkaan. Et sellasta.
Eihän tuossa ole mitään järkeä!
Sen opin, etten enää koskaan kuvittele tietäväni mitään yksittäisen ihmisen painon kertymisestä tai sen putoamisesta.
Ainoa mikä minulla toimii, on lempeys. Minun on pitänyt opetella kuuntelemaan kehoani, ja tarjoamaan keholleni niitä asioita, mitä se tarvitsee. Esim lepoa, vaikka takaraivossa nakuttaisi että pitää liikkua, pitää liikkua! En saa mitään lisäpisteitä keltään, jos rikon kehoni ja sitten en voikaan liikkua yhtään.
Myöskään en lopeta herkuttelua, koska herkut ovat minulle todella tärkeä asia. Joten pidän erityisen "herkkutauon". Tämä ei tarkoita ylenmääräistä mässäilyä, vaan sitä että teen sitä, mikä on minusta mukavaa. Syön suklaata, koska pidän siitä. Enkä ratkea ahmimaan suklaata määrättömästi, koska tiedän että sitä on luvassa vielä tulevaisuudessakin. Eikä minun tarvitse rangaista itseäni siitä, että herkuttelen.
Jollakulla toisella ehkä pakkoliikunta ja kaikki herkut pois voi toimia, mutta olen ollut huomaavinani, että ehdottomuudet johtavat katkeamispisteeseen, jonka jälkeen kaikki työ ikäänkuin menee hukkaan. Inhoan liikuntaa, joten 2h salihuhkimista ei tule onnistumaan. Sen sijaan teen monta kertaa päivässä muutamia punnerruksia, jalkakyykkyjä, venytyksiä jne.
Yhden vinkin haluan antaa kaikille, jotka haluavat elämäntapamuutoksen: älkää kertoko muutoksestanne kenellekään. Tee parempia valintoja joka päivä, monta kertaa päivässä. Jos joku kysäisee että miksi otit salaatin, totea että teki mieli fetajuustoa sen sijaan että toteaisit että yritän laihtua. Ihmisillä on kova tarve antaa ohjeita, neuvoja ja käskyjä, tietämättä yhtään miten juuri sinun keho ja mieli toimii. Itse en jaksa jokaiselle erikseen kertoa että minulla nyt vaan ei toimi mitkään ehdottomuudet, vaan minulla toimii se, että miten voisin liikkua niin ettei se tunnu rangaistukselta ja miten voin herkutella kohtuudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän se. Laihduttaakseen edes 5kg joutuu kestämään vuosikausia jatkuvaa nälkää, väsymystä ja heikotusta. Samalla kun hoitaa työnsä ja liikunnan. Siis ihan oikeaa liikuntaa, jossa tunnin lenkki tarkoittaa sitä että mennään tunti reippaasti juoksemalla, eikä laahusteta älypuhelin kourassa ja lasketa siihen tuntiin 20min ajomatkoja.
Harva "normaali" sellaista jaksaa kuin sen pari päivää.
Tämä. Kuntoilin todella tavoitteellisesti 40+, kärsin pitkiä aikoja nälkää saadakseni painoa alas enkä koskaan päässyt edes bmi 23 vaivanpalkaksi. Jos olin pari viikkoa flunssassa ja toipilaana tai muuten esim työpaineiden takia en jaksanut kituuttamista, vaivalla laihdutetut muutamat kilot tuli takas sormia napsauttamalla.
Miksi yritit päästä alemmas? Jokaisella meillä on oma biologinen painomme jossa kropallamme on hyvä olla. Se voi olla BMI 18 tai se voi olla BMI 27. Yleensä se asettuu 18-25 väliin. Ei ole mitään tarvetta lähteä oman vartalonsa kokoa muuttamaan.
No oishan se ihanaa edes kerran elämässä olla oikeasti laiha! Esim bmi 16-18
-eri-Miksi? Minä haluan ainakin olla terve, kykenevä ja onnellinen.
Koska maailma olisi avoin jos olisin bmi 18.
Mutta nyt ollut vuosia bmi 39,
sadoista laihdutus yrityksistä huolimatta. Pysyn parhaani mukaan 4 seinän sisällä (kiitos Jumalalle kor onasta!!) ja yrintän laihduttaa
Sama-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän se. Laihduttaakseen edes 5kg joutuu kestämään vuosikausia jatkuvaa nälkää, väsymystä ja heikotusta. Samalla kun hoitaa työnsä ja liikunnan. Siis ihan oikeaa liikuntaa, jossa tunnin lenkki tarkoittaa sitä että mennään tunti reippaasti juoksemalla, eikä laahusteta älypuhelin kourassa ja lasketa siihen tuntiin 20min ajomatkoja.
Harva "normaali" sellaista jaksaa kuin sen pari päivää.
Tämä. Kuntoilin todella tavoitteellisesti 40+, kärsin pitkiä aikoja nälkää saadakseni painoa alas enkä koskaan päässyt edes bmi 23 vaivanpalkaksi. Jos olin pari viikkoa flunssassa ja toipilaana tai muuten esim työpaineiden takia en jaksanut kituuttamista, vaivalla laihdutetut muutamat kilot tuli takas sormia napsauttamalla.
Miksi yritit päästä alemmas? Jokaisella meillä on oma biologinen painomme jossa kropallamme on hyvä olla. Se voi olla BMI 18 tai se voi olla BMI 27. Yleensä se asettuu 18-25 väliin. Ei ole mitään tarvetta lähteä oman vartalonsa kokoa muuttamaan.
No oishan se ihanaa edes kerran elämässä olla oikeasti laiha! Esim bmi 16-18
-eri-Miksi? Minä haluan ainakin olla terve, kykenevä ja onnellinen.
Koska maailma olisi avoin jos olisin bmi 18.
Mutta nyt ollut vuosia bmi 39,
sadoista laihdutus yrityksistä huolimatta. Pysyn parhaani mukaan 4 seinän sisällä (kiitos Jumalalle kor onasta!!) ja yrintän laihduttaa
Sama-
Eikö maailma olisi ihan yhtä avoin jos bmi:si olisi vaikkapa 24?
Voi tietysti olla. Mutta itse väittäisin, että suurin syy laihtumisen epäonnistumiseen on luulo, että kitudieetti, älytön treenaaminen ja jatkuvassa näläntunteessa oleminen ovat avain laihtumiseen. Tätä jaksetaan toistella usein, vaikka laihtumisen yksi tärkeä tekijä on se, että verensokeri pysyy tasaisena, eikä tule missään vaiheessa kiljuva nälkä. Kitudieetit johtavat lähes aina siihen, että laihdutetut kilot tulevat takaisin.
Pitäisi ruveta puhumaan elämäntapamuutoksesta, eikä laihduttamisesta. Monet ymmärtävät laihdutuksen kuurina, jonka jälkeen voi taas ottaa rennommin. Ei voi. Jos teet elämäntapamuutoksen, se on loppuelämän muutos. Joskus voi ottaa viikonlopun tai reissun aikana rennommin, mutta sitten on taas palattava ruotuun.
Olen itse tehnyt tuon remontin, eikä ole yhtään kertaa tullut aterioiden välillä nälkä. Olen saanut kuulla ihmettelyä, kuinka jaksan jatkaa niin kurinalaisesti. Siksi, koska en ole kärsinyt nälästä. Höttöhiilarit sen kiljuvan nälän tuovat.