Onko epäonnistuneiden laihduttajien juuriongelma resilienssin puute?

Tämä ei ole ilkkumisketju ”läskeille” vaan pohdintaa siitä että pitäisikö laihduttamisessa keskittyä henkisiin voimavaroihin ja tukea niissä.

Olen itse pari kertaa vaikean raskauden myötä lihonut 25kg ja laihduttanut sitten ne pois, sillä kestän hyvin näläntunnetta, kurjaa oloa, heikotusta, ja vaivannäköä eli jaksan vesisateessa juosta sen 40km viikossa vaikka moni jäisi kotiin kylkeä kääntämään.
Tämä ei ole mikään sankariteko, vaan kun tämä on synnynnäinen ominaisuus. Tämä kulkee meillä suvussa, relienssi on korkea ja vastoinkäymiset kestetään.
Kaikilla ei ole sama, ja siksi samanlainen laihdutus ei toimi kaikille. Hyvä ystäväni on yrittänyt 10v sisään varmaan 20 eri laihdutuskuuria ja mikään niistä ei onnistu. Ei vaan kestä heikkoa oloa tai nälkää. On aivan ihana ja ahkera ihminen eli ei ole mikään laiska sohvaperuna.
Miten voi ”oppia” resilienssiä? Voisiko joku sellainen brainwave-terapia auttaa jossa opitaan uusia ajatusmalleja ja uusia asenteita? (Tuo ei ole siis tavallista psykoterapiaa vaan neuroplasrisuutta).
Tän takia ylipäätään toisen neuvominen laihduttamisessa ei auta yhtään koska ihmisillä on eri lähtökohdat, eri asenteet, ajatukset, uskomukset ja juuri tuo sietokynnys.

Tämä on siis ajatuspohdintaa siitä että miten voisi ylipainoisia auttaa. Kannattaisiko siis saarnan ja luennon sijaan auttaa ajatteluprosessin kanssa? Tai kaloritaulukoiden jakamisen sijaan tukea resilienssin kehitystä?

Tiedän jo etukäteen että ääneen pohdinta aavella ei oikein toimi sillä kohta sata ammattikiusaajaa tulee ja haukkuu ap:n. Mutta silläkin uhalla yritän ja toivon että saisin ketjuun POHDINTAA. Siis pohdintaa, ei haukuntaa.
Mitä sinä olet mieltä? Mikä ratkaisee sen että jollekin tuo on helppoa ja jollekin ei? Olen melko varma että tiedon puutteesta ei ole kyse sillä jokainen lihava tietää kyllä miten pitäisi syödä ja laihduttaa.