Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?
Taustatietona: olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, ei päihde/mielenterveysongelmia. Lukion jälkeen muutin kauas pikkupaikkakunnalta yliopisto-opintojen perässä. Yliopisto-opintojen jälkeen olen tehnyt töitä, vuosia kiersin pätkätöiden vuoksi eri paikkakunnilla ja viimeiset pari vuotta olen ollut samassa vakipaikassa. En ole mitenkään räväkkä ja persoonallinen tyyppi, vaan rauhallinen ja ystävällinen. Tuttujen seurassa olen puhelias, alkuun olen hiljaisempi. Harrastan ehkä tylsäksikin miellettyjä asioita, lukemista, lenkkeilyä, Netflixin katsomista jne. Ystävien/työkaverien kanssa olisi kiva kahvitella, jutella syvällisiä, käydä vaikka joskus elokuvissa tai muualla jne.
Onko täällä muita, jotka jäävät elämässä aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa? Tässä esimerkkejä omista kokemuksistani:
-minulla ei ole aikuisena ainuttakaan ystävää peruskoulu/lukioajoilta, eikä ketään entisellä kotipaikkakunnallani ole kiinnostanut kuulumiseni lukion loputtua.
-yliopistolta en saanut kaveriporukkaa, vaan kävin luennoilla yksin. Yritin kyllä tutustua muihin ja joidenkin kanssa juteltiin luentojen yhteydessä. Joskus törmään opiskeluaikaisiin tuttuihin työympyröissä ja he eivät edes muista opiskelleensa kanssani samaan aikaan (vuosikurssimme kyllä pitäisi muistaa toisensa, ei ole niin suuri ja minä muistan muut hyvin). On noloa, kun joku tulee esittäytymään "ekaa kertaa" ja itse soperran, että me oltiin kyllä sun kanssa samalla vuosikurssilla.
-aikuisena työpaikoissa toistuu aina sama kaava: moni työkaveri on kiva ja tullaan juttuun. Kun vaihdan työpaikkaa, ei minulle enää ehdoteta näkemistä, kutsuta käymään jne. Korkeintaan tykätään joistain instapäivityksistäni. Sitten muut työpaikkaa vaihtaneet (samoista paikoista siis lähteneet) saavat somessa kommenttikentässä näiltä työkavereilta viestejä "koska nähdään ja mennään kahville?" "laita viestiä, kun sulla on vapaapäivä, niin tuun moikkaa sua ja vauvaa" -viestejä.
-jos jonkun tutun kanssa saa sovittua esim. kerran kahvitreffit ja ne sujuvat ihan kivasti, niin toisesta ei enää kuulu sen jälkeen. Sitten mietit, kehtaako laittaa viestiä vai eikö toinen vain viihtynyt seurassani.
-jos pidän jotain ihmistä ystävänäni, olen hänelle vain kaveri/tuttava-tasoa. Jos lähetän "ystävälle" joulukortin, muistan pienellä synttärilahjalla, kysyn miten tärkeä päivä meni tai leivon herkkuja hänen tullessa käymään, ei minua kohtaan toimita samoin.
-"ystävilläni" ei ole tapana juuri viestitellä minulle tai sopia tapaamisia kanssani. Voi mennä kuukausia, ettei toisesta kuulu mitään, jos en itse ota yhteyttä. Saatamme nähdä kerran pari vuodessa, vaikka välimatka ei olisi pitkä. Jos olen jossain vaiheessa elämää asunut kauempana (esim. 1,5 tunnin matkan päässä), luokseni ei koskaan ole tultu käymään. Muita ihmisiä nämä "ystävät" sen sijaan näkevät usein, jopa viikoittain.
-jos kutsun "ystävät" luokseni syntymäpäiväjuhliini tms, kaikki peruvat viime tipassa tai kutsun saadessaan sanovat "katsellaan, pääsenkö tulemaan" ja kun seuraavan kerran kysyn, onkin tuohon kohtaan sovittu jo muuta menoa. Monet kerrat olen joutunut perumaan koko juhlat, kun kukaan ei tule. Siinä sitten kökin kotona hulppeiden tarjoilujen kanssa yksin. Harmittaa, sillä tykkäisin laittaa pöydän kauniiksi muita varten.
-"ystävät" eivät kutsu minua juhliinsa (vaikka minä kutsun heidät omiini). On tosi kiva nähdä somesta, kuinka "ystävä" on juhlistanut synttäreitään isommalla porukalla ja minua ei ole kutsuttu mukaan. Mietin, eikö minua voisi kutsua joskus edes säälistä.
Onko muillakin tällaista? Miten olette selvinneet ulkopuolelle jäämiseen liittyvien tunteiden kanssa? Helpottiko tilanne joskus?
Ap
Kommentit (560)
Tsemppiä, AP!
Täytyy sanoa että moni ihminen menettää sinussa hyvän ystävän! Olisit varmasti luotettava ja ihana ystävä. Toivottavasti löydät vielä sellaisia ystäviä jotka osaavat arvostaa sinua!<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu.... Paras oli kun nyt aikuisiällä hyvä ystävyyssuhde kariutui kun uusi yhteinen tuttu kusi sen tarkoituksella. Nyt ainoa ",ystävä," ei ole enää ystäväni... Tämä kaveri pilasi välimme ja nyt on tämän menetetyn "kaveri" olen kirottu olemaan yksin ja aina käymään ihmissuhdedraamoja läpi.
Niin. Sinulla ei siis ole ystäviä. Se on aikuisille ihan tavallista. En osaa sanoa mitään muuta.
Et ole ainoa. Tällaisista ei vaan puhuta ääneen. On jotenkin noloa myöntää ääneen, että jostain syystä on monissa tilanteissa yksin. Ei siis siinä mitään noloa ole, se vaan herkästi tuntuu siltä.
Täällä toinen!
Täytin juuri ennen koronarajoituksia alkuvuodesta pyöreitä ja yritin järjestää sen kunniaksi kerrankin juhlat. Sanoin, etten kaipaa mitään lahjoja, vaan olisin tarjonnut kotonani hyvät ruoat ja olisi istuttu iltaa. Mitä kävi? 17 kutsutusta 3 olisi tullut. Lopulta peruin juhlat koronan takia, kun en kehdannut pitää kolmelle juhlia, joihin olisi pitänyt tulla enemmän porukkaa. Hävettää olla näin yksinäinen. :'(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä en ole nähnyt maaliskuussa koronan alkamisen jälkeen kavereita kuin 3 kertaa. siis liki 9 kk aikana. toki on rajoituksia joo mutta eipä kukaan halua nähdä tai pitää muutenkaan yhteyttä. enää korona-aikana mulle ei laiteta viestejä aiemmankaan vertaa.
Mulla täällä tällä hetkellä ihan samoja ajatuksia.
Se erotuksena, että olen nyt lopettanut yrittämisen kokonaan ja yritän hyväksyä tätä yksinäisyyttäni ja erilaisuuttani. En edelleenkään tiedä mikä minussa on, että jään aina ulkopuoliseksi, minut unohdetaan eikä minusta lähtökohtaisesti taideta hirmusti pitääkään. Ja kuitenkin olen perusystävällinen ja mielestäni käytöstavat on ihan kohdillaan, juttelen jopa paljon kunhan olen tutustunut, osaan kuunnella ja keskustella jne. En siis lainkaan ole kamala ihminen omasta mielestäni, mutta taidan olla väärässä. Tai ainakin olen tylsää ja epämiellyttävää seuraa, jos en muuta. Ehkä olen hivenen vakava ajoittain ja asiakeskeinen, huumorini on enemmän kuivaa, pidän omista touhuistani ja nysvään mielelläni kotona.
Nyt olen +40, jäänyt joku vuosi sitten leskeksi, työttömyyttäkin ollut ja tietysti talousvaikeuksia näiden kaikkien tapahtumien takia. Ja olen todellakin jäänyt aivan yksin. Muutamaan ihmiseen olen tässä yrittänyt joskus rohkeuspäissäni tutustua, mutta tosissaan lyhyeksi kaikki tuttavuudet jää. Sama koskee miestuttavuuksia. En vain ole kenellekään lopulta sopivaa seuraa ja sitä tässä yritän hyväksyä ja sen kanssa elää. Pinnallisissa kontakteissa ei ole juuri koskaan mitään ongelmaa, mutta kun pitäisi luoda ihmissuhteita niin ei vaan onnistu mikään. Toisaalta kiusatuksikaan en tule, muuten kuin sillä että jätetään ulkopuolelle. Ja olen nyt siinä pisteessä, että en uskalla enää yrittääkään mitään. Tämä nyt sattui olemaan minun kohtaloni ja sen kanssa on vain elettävä tämä elämä. Joinain päivinä kestän tämän paremmin, mutta joinain päivinä taas meinaan musertua tämän kaiken alle. Kun edes tietäisin mikä minussa on vialla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"jos pidän jotain ihmistä ystävänäni, olen hänelle vain kaveri/tuttava-tasoa."
Tämä!
Tämä on ollut minun ikuisuusongelma. Kestää vuosia tutustua ihmisten kanssa ja kun luulen päässeeni ystäväksi asti, olenkin muille vain kaveri tai tuttava. Sitten saan vierestä kuunnella, mitä kaikkea kivaa muut tekevät oikeiden ystäviensä kanssa. Tosi tavallista on, että muut käyvät ystäviensä kanssa ulkona syömässä/matkoilla/teatterissa mitä ikinä ja minun kanssani ei ole varaa käydä missään.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä, AP!
Täytyy sanoa että moni ihminen menettää sinussa hyvän ystävän! Olisit varmasti luotettava ja ihana ystävä. Toivottavasti löydät vielä sellaisia ystäviä jotka osaavat arvostaa sinua!<3
Kiitos kannustuksesta! Mistä näitä arvostavia ystäviä voisi löytää, kun ei ole vielä osunut kohdalle? :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mä en ole nähnyt maaliskuussa koronan alkamisen jälkeen kavereita kuin 3 kertaa. siis liki 9 kk aikana. toki on rajoituksia joo mutta eipä kukaan halua nähdä tai pitää muutenkaan yhteyttä. enää korona-aikana mulle ei laiteta viestejä aiemmankaan vertaa.
Minä näin viime vuonna. Ihan normaalia. Kerran vuodessa yleensä tapaan jonkun.
Vierailija kirjoitti:
"jos pidän jotain ihmistä ystävänäni, olen hänelle vain kaveri/tuttava-tasoa."
Tämä!
Tämä on ollut minun ikuisuusongelma. Kestää vuosia tutustua ihmisten kanssa ja kun luulen päässeeni ystäväksi asti, olenkin muille vain kaveri tai tuttava. Sitten saan vierestä kuunnella, mitä kaikkea kivaa muut tekevät oikeiden ystäviensä kanssa. Tosi tavallista on, että muut käyvät ystäviensä kanssa ulkona syömässä/matkoilla/teatterissa mitä ikinä ja minun kanssani ei ole varaa käydä missään.
Kuin mun elämästä. Yksikin "ystävä" valittaa mulle aina, kuinka ei voi matkustaa luokseni, koska "onnibusliput on kympin ja tässä kuussa on taas tiukkaa". Kympin! Mä olen ollut valmis tarjoamaan kotoani yösijan, maksamaan ruoat, kuljettamaan autolla bussipysäkiltä kotiini ja takaisin. Somesta on mukava nähdä, kun samainen "ystävä" järkkää juhlia ystäviensä kanssa ja matkustelee. Rehellisesti sanottuna mietin, miksi ihmeessä roikun tällaisissa "ystävyys"suhteissa. Siksi, kun ei ole muitakaan "ystäviä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja tunteita. Olen toisaalta tottunutkin jo tähän. Luon omia maailmoja metsälenkeillä ja kiva katsella puita ja muuta metsänelämää. Onneksi pikkukaupunkimme vierestä aukeaa myös rantaa. Ilman näitä varmaan sekoaisin.
Toisinaan kaipaan ystävää, jonka kanssa puhua luetuista kirjoista.
Mun kohdalla harva varmaan uskoisi, että oon tosi yksinäinen eikä mulle ole live-elämässä ystäviä. Olen somessa "suosittu" seuraajamäärällä mitattuna, sillä teen yhden aihepiirin ympärille keskittynyttä instagramia ja muutamaa muuta somekanavaa. Julkaisuni saavat paljon tykkäyksiä, mutta kaverini eivät tykkää päivityksistäni koskaan. Kerran erehdyin kysymään yhdeltä kaverilta, miksei hän tykkää päivityksistäni. Sanoi, että julkaisuni ärsyttävät eikä se hänen tykkäyksensä missään tunnu, kun muutenkin saan jo satoja tykkäyksiä ihan ventovierailtakin. Itselle jäi olo, että kateudestako tässä on kyse? Voisiko sinun kohdallasi Ap olla kyse siitä, että toiset ovat kateellisia (jaksamisestasi muistaa esim. joulukorteilla, lahjoilla, tarjottavilla) ja siksi väheksyvät jättämällä sivummalle?
Yritän tällä myös sanoa, että ihmiset saattavat luulla, että sinulla on jo ystäviä ja seuraa muutenkin ihan riittämiin. Eivät ehkä tajua, että näin ei olekaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"jos pidän jotain ihmistä ystävänäni, olen hänelle vain kaveri/tuttava-tasoa."
Tämä!
Tämä on ollut minun ikuisuusongelma. Kestää vuosia tutustua ihmisten kanssa ja kun luulen päässeeni ystäväksi asti, olenkin muille vain kaveri tai tuttava. Sitten saan vierestä kuunnella, mitä kaikkea kivaa muut tekevät oikeiden ystäviensä kanssa. Tosi tavallista on, että muut käyvät ystäviensä kanssa ulkona syömässä/matkoilla/teatterissa mitä ikinä ja minun kanssani ei ole varaa käydä missään.
En osaa kuvitella miltä tuntuu, että olisi joku ystävä, jolle voisi vaikka soittaa kun elämässä tapahtuu jotakin ja kysyä, pääsetkö illalla lenkille. :(
Vierailija kirjoitti:
en kyselisi palstalla tällaisia. eiköhän joku tuu heti kommentoimaan, että vika on sussa.
Sehän se on, enkä sano tätä pahalla. Jos ihmissuhteet eivät KOSKAAN toimi tai onnistu, niin silloin on katsottava itseen. Minullakaan ei ole ihmissuhteita ja tiedän kyllä aivan hyvin, että vika on minun passiivisessa luonteessani. Ap ei näytä olevan passiivinen, mutta hänessä on jotain muuta, miksi hänen seuransa ei ole kovin haluttua.
Inhoan sitä, kuinka moni vetoaa siihen että "mulla on jo sosiaalinen piiri täynnä enkä kaipaa lisää ystäviä". Tuntuu tosi kurjalta kuulla, kun itse juuri kaipaisi niitä uusia ystäviä. Mistäpä niitä saa, jos kenellekään ei ole tilaa tai aikaa?
ap:n kohdalla tuli mieleen pari selittävää tekijää:
1. olet muuttanut usein --> monilla välit katkeaa muuton myötä. jos olisit asunut samalla seudulla koko ikäsi, niin ehkä elämänpiiri olisi pysyvämpi.
2. olet ilmeisesti vähän hiljaisempi tapaus? --> moni arka, ujo ja hiljainen jää tutustuessa jalkoihin ja sosiaalisemmat solmivat suhteensa ensin
3. harrastuksesi ovat aika yksin tehtäviä juttuja --> miten voisit tavata ihmisiä, jos katselet netflixiä kotona tai istut nenä kiinni kirjassa?
Suomessa on henkisesti aika kylmää ja hiljaista ulossulkemista tehdään ihan tahallaankin.
Vierailija kirjoitti:
Inhoan sitä, kuinka moni vetoaa siihen että "mulla on jo sosiaalinen piiri täynnä enkä kaipaa lisää ystäviä". Tuntuu tosi kurjalta kuulla, kun itse juuri kaipaisi niitä uusia ystäviä. Mistäpä niitä saa, jos kenellekään ei ole tilaa tai aikaa?
Teistä toisista yksinäisistä. Älä hakeudu sellaisten seuraan jotka ei sua tarvi..
Alue: Aihe vapaa
en kyselisi palstalla tällaisia. eiköhän joku tuu heti kommentoimaan, että vika on sussa.