Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?
Taustatietona: olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, ei päihde/mielenterveysongelmia. Lukion jälkeen muutin kauas pikkupaikkakunnalta yliopisto-opintojen perässä. Yliopisto-opintojen jälkeen olen tehnyt töitä, vuosia kiersin pätkätöiden vuoksi eri paikkakunnilla ja viimeiset pari vuotta olen ollut samassa vakipaikassa. En ole mitenkään räväkkä ja persoonallinen tyyppi, vaan rauhallinen ja ystävällinen. Tuttujen seurassa olen puhelias, alkuun olen hiljaisempi. Harrastan ehkä tylsäksikin miellettyjä asioita, lukemista, lenkkeilyä, Netflixin katsomista jne. Ystävien/työkaverien kanssa olisi kiva kahvitella, jutella syvällisiä, käydä vaikka joskus elokuvissa tai muualla jne.
Onko täällä muita, jotka jäävät elämässä aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa? Tässä esimerkkejä omista kokemuksistani:
-minulla ei ole aikuisena ainuttakaan ystävää peruskoulu/lukioajoilta, eikä ketään entisellä kotipaikkakunnallani ole kiinnostanut kuulumiseni lukion loputtua.
-yliopistolta en saanut kaveriporukkaa, vaan kävin luennoilla yksin. Yritin kyllä tutustua muihin ja joidenkin kanssa juteltiin luentojen yhteydessä. Joskus törmään opiskeluaikaisiin tuttuihin työympyröissä ja he eivät edes muista opiskelleensa kanssani samaan aikaan (vuosikurssimme kyllä pitäisi muistaa toisensa, ei ole niin suuri ja minä muistan muut hyvin). On noloa, kun joku tulee esittäytymään "ekaa kertaa" ja itse soperran, että me oltiin kyllä sun kanssa samalla vuosikurssilla.
-aikuisena työpaikoissa toistuu aina sama kaava: moni työkaveri on kiva ja tullaan juttuun. Kun vaihdan työpaikkaa, ei minulle enää ehdoteta näkemistä, kutsuta käymään jne. Korkeintaan tykätään joistain instapäivityksistäni. Sitten muut työpaikkaa vaihtaneet (samoista paikoista siis lähteneet) saavat somessa kommenttikentässä näiltä työkavereilta viestejä "koska nähdään ja mennään kahville?" "laita viestiä, kun sulla on vapaapäivä, niin tuun moikkaa sua ja vauvaa" -viestejä.
-jos jonkun tutun kanssa saa sovittua esim. kerran kahvitreffit ja ne sujuvat ihan kivasti, niin toisesta ei enää kuulu sen jälkeen. Sitten mietit, kehtaako laittaa viestiä vai eikö toinen vain viihtynyt seurassani.
-jos pidän jotain ihmistä ystävänäni, olen hänelle vain kaveri/tuttava-tasoa. Jos lähetän "ystävälle" joulukortin, muistan pienellä synttärilahjalla, kysyn miten tärkeä päivä meni tai leivon herkkuja hänen tullessa käymään, ei minua kohtaan toimita samoin.
-"ystävilläni" ei ole tapana juuri viestitellä minulle tai sopia tapaamisia kanssani. Voi mennä kuukausia, ettei toisesta kuulu mitään, jos en itse ota yhteyttä. Saatamme nähdä kerran pari vuodessa, vaikka välimatka ei olisi pitkä. Jos olen jossain vaiheessa elämää asunut kauempana (esim. 1,5 tunnin matkan päässä), luokseni ei koskaan ole tultu käymään. Muita ihmisiä nämä "ystävät" sen sijaan näkevät usein, jopa viikoittain.
-jos kutsun "ystävät" luokseni syntymäpäiväjuhliini tms, kaikki peruvat viime tipassa tai kutsun saadessaan sanovat "katsellaan, pääsenkö tulemaan" ja kun seuraavan kerran kysyn, onkin tuohon kohtaan sovittu jo muuta menoa. Monet kerrat olen joutunut perumaan koko juhlat, kun kukaan ei tule. Siinä sitten kökin kotona hulppeiden tarjoilujen kanssa yksin. Harmittaa, sillä tykkäisin laittaa pöydän kauniiksi muita varten.
-"ystävät" eivät kutsu minua juhliinsa (vaikka minä kutsun heidät omiini). On tosi kiva nähdä somesta, kuinka "ystävä" on juhlistanut synttäreitään isommalla porukalla ja minua ei ole kutsuttu mukaan. Mietin, eikö minua voisi kutsua joskus edes säälistä.
Onko muillakin tällaista? Miten olette selvinneet ulkopuolelle jäämiseen liittyvien tunteiden kanssa? Helpottiko tilanne joskus?
Ap
Kommentit (560)
no, ihan ekana korvaani särähti kirjoituksessasi se että sanot "sinulla ei ole yhtäkään ystävää koulu/lukioajoilta". ELi, jos on joskus ollut, miksi et nyt ota uudestaan heihin yhteyttä? Jos ei koskaan olekaan ollut, silloin lapsena, niin jotain on vialla. Ja valitettavan usein se "syy" löytyy omasta saamattomuudesta, tai esimerkin puutteesta nuoruudessa ja lapsuudessa. Ala-asteilla meidät kyllä suurin piirtein pakotettiin kavereiksi toisillemme, istumaan rinnakkain, tekemään paritöitä, miten mikään noista ei muodostunut ystävyydeksi? Oletko ITSE kiinnostunut toisten luokkakavereittesi kuulumisista, js olet mikä estää sinua laittamasta kaveripyyntöä facebookissa, ja järjestämästä epävirallista luokkakokousta muutaman luokkalaisesi kanssa, tai yhden yksinäisen?
ELi, kyllä se ystävien hankinta JA heissä roikkuminen HUONOINAKIN aikoina lähtee aina ihmisestä itsestään, ei niistä muista. Jotkut ei tosiaan tarvitse sydänystäviä tai lapsuuden parhaita ystäviä, tällaisiakin on, heillä usein ne sisaret tai perheen kautta tulevat suhteet täyttää sen tarpeen.
pikkusen kuulostaa että olet hyvin "kohtelias" ja varovainen suhteissasi, siinä , kenelle avaudut. Ystäyys VAATII avautumista omista asioista, suruista, jne, kun jollekkin avautuu, voi saada samaa takaisin, ja jakaa elämää. Älä ole liian varovainen tai älä tee istestäsi liian täydellistä, ehkä muut luulee ettei sulle voi uskoutua niin eivät vaivaudu kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi tuttua mulle myös. Noh, mulla on yksi, jo aikuinen lapsi, ihana mies(ei lapsen isä), hänen lapsensa, vanhempansa, sisaruksensa, omat vanhemmat ja sisarus, miehen kavereita piipahtaa joskus myös, työkaverit joita näen töissä, sekä pari kaveria, ja yksi ystävä joka asuu kaukana, joten emme näe kuin tosi harvoin.
Olen päättänyt jo vuosia sitten että nämä saavat riittää, ja en oikeastaan uhraa enää ajatustakaan semifrendeille, joiden kanssa olen tarponut tuota samaa "suota" kuin apkin on.
Oli sellainen n. neljän vuoden aika, kun pääsin porukkaan, ja se oli kyllä ihanaa! Kysyttiin mukaan, järkättiin yhdessä kaikkea ja kaikki olivat tervetulleita. Sitten porukka hajosi niin että muutamat lähtivät omiin ympyröihin, ja lopuille jäi tiiviimpi ympyrä, mutta minua ei enää pyydetty mukaan, eikä vastattu jutusteluihini. Siihen liittyi parisuhteita ja eroamisia ja puolien valintoja(itse en seurustellut tuona aikana enkä valinnut puolia). Välillä sitä miettii että olisi kiva tehdä jotain "tyttöjen kanssa", mutta kun en ole koskaan sopinnut "tyttöjen" porukkaan, niin eipä sitten mitään. Olkoot.
Luulisi että olisi jotenkin mahdollista, että yksinäiset, porukoista ulos jäävät voisivat löytää toisensa. Onnistuisiko?
Vierailija kirjoitti:
Inhoan sitä, kuinka moni vetoaa siihen että "mulla on jo sosiaalinen piiri täynnä enkä kaipaa lisää ystäviä". Tuntuu tosi kurjalta kuulla, kun itse juuri kaipaisi niitä uusia ystäviä. Mistäpä niitä saa, jos kenellekään ei ole tilaa tai aikaa?
Mulle tuo on nyt ongelma, että sanot "UUSIA" ystäviä. aina vaan uusia ja uusia, ette opi mitään jos menette aina eteenpäin, mutta ette katso taaksepäin, mitä tapahtui niille vanhoille ystävyyksille? Jokaisella varmasti on niitä vanhoja koulukaverita joiden kanssa voisi muistella vanhoja. Ne "UUDET" ystävät juurikin voi löytyä niistä VANHOISTA. Ihan samaa te toistaisitte aina niiden uusienkin kanssa, jos ette pidä huolta niistä vanhoista ystävyyksistäkään. EI ole olemassa mitään maagista rajatonta "uusien ystävien" varastoa, josta aina vaan otetaan uusi ja uusi kun et itse muista vanhoja. Se ei toimi noin. Me eletään kaikki samassa maailmassa, ihmisten lukumäärä on rajallinen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen!
Täytin juuri ennen koronarajoituksia alkuvuodesta pyöreitä ja yritin järjestää sen kunniaksi kerrankin juhlat. Sanoin, etten kaipaa mitään lahjoja, vaan olisin tarjonnut kotonani hyvät ruoat ja olisi istuttu iltaa. Mitä kävi? 17 kutsutusta 3 olisi tullut. Lopulta peruin juhlat koronan takia, kun en kehdannut pitää kolmelle juhlia, joihin olisi pitänyt tulla enemmän porukkaa. Hävettää olla näin yksinäinen. :'(
Rupeapa ny pitämään hyvää huolta näistä kolmesta. Sinulla on vain epärealistiset odotukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosi tuttua mulle myös. Noh, mulla on yksi, jo aikuinen lapsi, ihana mies(ei lapsen isä), hänen lapsensa, vanhempansa, sisaruksensa, omat vanhemmat ja sisarus, miehen kavereita piipahtaa joskus myös, työkaverit joita näen töissä, sekä pari kaveria, ja yksi ystävä joka asuu kaukana, joten emme näe kuin tosi harvoin.
Olen päättänyt jo vuosia sitten että nämä saavat riittää, ja en oikeastaan uhraa enää ajatustakaan semifrendeille, joiden kanssa olen tarponut tuota samaa "suota" kuin apkin on.
Oli sellainen n. neljän vuoden aika, kun pääsin porukkaan, ja se oli kyllä ihanaa! Kysyttiin mukaan, järkättiin yhdessä kaikkea ja kaikki olivat tervetulleita. Sitten porukka hajosi niin että muutamat lähtivät omiin ympyröihin, ja lopuille jäi tiiviimpi ympyrä, mutta minua ei enää pyydetty mukaan, eikä vastattu jutusteluihini. Siihen liittyi parisuhteita ja eroamisia ja puolien valintoja(itse en seurustellut tuona aikana enkä valinnut puolia). Välillä sitä miettii että olisi kiva tehdä jotain "tyttöjen kanssa", mutta kun en ole koskaan sopinnut "tyttöjen" porukkaan, niin eipä sitten mitään. Olkoot.
no jos ihan oikeesti te tahdotte suoran vastauksen niin saatte. Älkää alapeukuttako jos totuus ei miellytä..
Eli, ystävyys VAATII ystävän PUOLELLA olemista. EI NEUTRAALINA pysymistä, koska se ei ole ystävyyttä. Ymmärrän hyvin jos olet jäänyt valintatilanteessa neutraaliksi, kuten sanot "et valinnut puolia", niin mitä kukaan sellaisella ystävällä tekee. Ja, kyllähän se kuulostaa itsekkäältä, tämän eronneen ystävän käytös vaatia ystäviään ottamaan hänen puoli, mutta....kun hänellä, ja jokaisella ON OIKEUS siihen,itsekkääseen käytökseeen. Valitan. Näin elämän laki menee. Ystävä SAA olla itsekäs hädän hetkelllä ja vaatia ystäviltään TÄYDELLISTÄ lojaaliteettia. Jos et tätä ymmärrä, en jaksa selittää...ja jäät yksin ja ihmettelemään. Et ollut oikeasti sitoutunut ystävyyteen, sillä se maksaa, aina jotain.
Minulla on samanlainen ongelma kuin ap:lla, jään aina ulkopuoliseksi. En tiedä, onko minulla varsinaisia ystäviä. Muutaman kanssa keskustelut ovat kyllä syvällisiä, mutta yhteydenpitoa on ehkä pari kertaa vuodessa (siis jos itse otan yhteyttä, muutoin yhteydenpitoa ei ole). Olen melko puhelias ja iloinen, minun on helppo lähestyä muita ihmisiä. Useimmmiten myös pidän kaikista ihmisistä, olen kiinnostunut kuulemaan muiden elämästä ja ajatuksista, mutta osaan jutella omistakin asioistani. Jostain syystä minusta kuitenkaan ei pidetä tai ainakaan seuraani ei hakeuduta, työpaikalla joudun aina lounastamaan yksin eikä minua kutsuta aftet workeille. Työssä ja harrastuksissa olen aina ulkopuolinen, vaikka yritän reippaasti päästä mukaan. Yleensä jos satun paremmin keneenkään tutustumaan, niin ajaudun jonkinlaiseksi psykoterapeutiksi siksi aikaa, kun henkilöllä on ongelmia, jonka jälkeen minut unohdetaan. Ehkä luonteessani on jotain epämiellyttävää, mutta en tiedä, mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se on erittäin paljon omasta persoonasta kiinni, että löytyykö ystäviä ja tuttavia.
Ei kukaan tule kenellekään sanomaan, että hei: ala sinä olemaan minun kanssani ystävä.
Kyllä siihen ystävien ja tuttujen löytämiseen pitää olla itse aktiivinen ja kiinnostunut todella löytämään.
Jos haluaa olla sivussa ja nurkassa koka ajan, niin kyllä siellä saa olla lopun elämäänsä.
Täytyy olla myös silmää osata katsoa, millaisia ystäviä voisi yrittää hankkia, siis suurinpiirtein sellaisia, jotka ovat jollakin tavalla samanlaisia kuin itse.
Tai että ainakin on edes yksi samanlainen kiinnostuksen kohde.
Ei ne ystävät tosiaan itsestään tule, eikä voi olettaa että aina joku toinen aloittaa keskustelun ja pitää sitä yllä, että ystävyydessä päästään alkuun.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlainen ongelma kuin ap:lla, jään aina ulkopuoliseksi. En tiedä, onko minulla varsinaisia ystäviä. Muutaman kanssa keskustelut ovat kyllä syvällisiä, mutta yhteydenpitoa on ehkä pari kertaa vuodessa (siis jos itse otan yhteyttä, muutoin yhteydenpitoa ei ole). Olen melko puhelias ja iloinen, minun on helppo lähestyä muita ihmisiä. Useimmmiten myös pidän kaikista ihmisistä, olen kiinnostunut kuulemaan muiden elämästä ja ajatuksista, mutta osaan jutella omistakin asioistani. Jostain syystä minusta kuitenkaan ei pidetä tai ainakaan seuraani ei hakeuduta, työpaikalla joudun aina lounastamaan yksin eikä minua kutsuta aftet workeille. Työssä ja harrastuksissa olen aina ulkopuolinen, vaikka yritän reippaasti päästä mukaan. Yleensä jos satun paremmin keneenkään tutustumaan, niin ajaudun jonkinlaiseksi psykoterapeutiksi siksi aikaa, kun henkilöllä on ongelmia, jonka jälkeen minut unohdetaan. Ehkä luonteessani on jotain epämiellyttävää, mutta en tiedä, mitä.
Miksi et itse kutsu muita after workille? Miksi et kutsu itse muita lounaalle istumaan kanssasi? No, jos huomaat että ihmiste välttelee sua kuin ruttoa ja juoksee karkuun, niin ehkä
kantsis miettiä haiseeko hengitys, puhutko aina päälle, annatko suuvuoroa, haiseeko hiki,,,,jotain ihan selvää syytä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on muutama ystävä joita tapaan muutamia kertoja vuodessa. En pidä kovin läheisiä yhteyksiä koska ystävyys vaatii veronsa. Koen että selviydyn juuri ja juuri omasta elämästäni nykyisellä kuormituksella.
Teistä en tiedä, mutta minun elämässäni häpeä aiheutti tälläistä ulkopuolisuutta. Kai sitä piti yllä jotain sosiaalista naamaria, joka sanoi: "katsokaa kuinka normaali minä olen". Sitten oli paljon pinnallisia suhteita ihmisten kanssa, joiden kanssa minulla ei ollut oikeasti mitään yhteistä.
Sitten kun sitä uskalsi olla friikki, niin sitä tapasi sitten samankaltaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano joskus noille after workille lähteville, että mahdunko minäkin mukaan.
Arvelen, että mahdut, kukaan tuskin suoraan torjuu.
Sielläpä sitten olet mukana, ja otat vähän osaa keskusteluun.
Löytääkseen ja saadakseen kavereita tulee olla myös pikkasen röyhkeä, eli mennä mukaan erilaisiin juttuihin. Muutoin on aina syrjässä kaikista porukoista.
Ja kun on pari kertaa ollut mukana, siitä tulee jo itsestään selvyys ja aletaan jopa pyytää mukaan.
Totthan työpaikoilla on aina ne omat klikkinsä, mutta voihan sitä yrittää murtautua sellaiseen klikkiin, mikä tuntuu omimmalta.
Vierailija kirjoitti:
Sano joskus noille after workille lähteville, että mahdunko minäkin mukaan.
Arvelen, että mahdut, kukaan tuskin suoraan torjuu.
Sielläpä sitten olet mukana, ja otat vähän osaa keskusteluun.
Löytääkseen ja saadakseen kavereita tulee olla myös pikkasen röyhkeä, eli mennä mukaan erilaisiin juttuihin. Muutoin on aina syrjässä kaikista porukoista.
Ja kun on pari kertaa ollut mukana, siitä tulee jo itsestään selvyys ja aletaan jopa pyytää mukaan.
Totthan työpaikoilla on aina ne omat klikkinsä, mutta voihan sitä yrittää murtautua sellaiseen klikkiin, mikä tuntuu omimmalta.
Mä oon joissain tollasissa tilanteissa saanu vastauksia, jotka ovat olleet luokkaa
"Sori, mutta me on jo varattu pöytä neljälle."
"Ei me nyt varmaan voida ottaa mukaan, kun tuonne on tulossa myös Mirjan mies ja hänen tuttaviaan, niin et heitä ennestään tunne."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
no, ihan ekana korvaani särähti kirjoituksessasi se että sanot "sinulla ei ole yhtäkään ystävää koulu/lukioajoilta". ELi, jos on joskus ollut, miksi et nyt ota uudestaan heihin yhteyttä? Jos ei koskaan olekaan ollut, silloin lapsena, niin jotain on vialla. Ja valitettavan usein se "syy" löytyy omasta saamattomuudesta, tai esimerkin puutteesta nuoruudessa ja lapsuudessa. Ala-asteilla meidät kyllä suurin piirtein pakotettiin kavereiksi toisillemme, istumaan rinnakkain, tekemään paritöitä, miten mikään noista ei muodostunut ystävyydeksi? Oletko ITSE kiinnostunut toisten luokkakavereittesi kuulumisista, js olet mikä estää sinua laittamasta kaveripyyntöä facebookissa, ja järjestämästä epävirallista luokkakokousta muutaman luokkalaisesi kanssa, tai yhden yksinäisen?
ELi, kyllä se ystävien hankinta JA heissä roikkuminen HUONOINAKIN aikoina lähtee aina ihmisestä itsestään, ei niistä muista. Jotkut ei tosiaan tarvitse sydänystäviä tai lapsuuden parhaita ystäviä, tällaisiakin on, heillä usein ne sisaret tai perheen kautta tulevat suhteet täyttää sen tarpeen.
pikkusen kuulostaa että olet hyvin "kohtelias" ja varovainen suhteissasi, siinä , kenelle avaudut. Ystäyys VAATII avautumista omista asioista, suruista, jne, kun jollekkin avautuu, voi saada samaa takaisin, ja jakaa elämää. Älä ole liian varovainen tai älä tee istestäsi liian täydellistä, ehkä muut luulee ettei sulle voi uskoutua niin eivät vaivaudu kanssasi.
Kuinka moni oikeasti ottaisi yhteyttä joihinkin lukio/yläkoulu/alakoulukavereihin 10-20 vuoden tauon jälkeen? "Moi! Mitä kuuluu? Anna tässä. En tiedä, muistatko mua, mutta oltiin samalla luokalla 1999-2002. Oon se, jolla oli ruskea polkkatukka ja asuin Mäkisen Mikon naapurissa Rantakadulla. Mä asun nykyisin Helsingissä miehen ja kahden kissan kanssa. Olisi kiva pitkästä aikaa vaikka nähdä. :) T. Anna Virtanen (os. Korhonen)"
Kyllä mulle tulisi olo, että onpa toi Anna yksinäinen, kun virittelee tuollaista 20 vuoden tauon jälkeen. Ja kieltämättä miettisin, mikähän taka-ajatus tässä viestissä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlainen ongelma kuin ap:lla, jään aina ulkopuoliseksi. En tiedä, onko minulla varsinaisia ystäviä. Muutaman kanssa keskustelut ovat kyllä syvällisiä, mutta yhteydenpitoa on ehkä pari kertaa vuodessa (siis jos itse otan yhteyttä, muutoin yhteydenpitoa ei ole). Olen melko puhelias ja iloinen, minun on helppo lähestyä muita ihmisiä. Useimmmiten myös pidän kaikista ihmisistä, olen kiinnostunut kuulemaan muiden elämästä ja ajatuksista, mutta osaan jutella omistakin asioistani. Jostain syystä minusta kuitenkaan ei pidetä tai ainakaan seuraani ei hakeuduta, työpaikalla joudun aina lounastamaan yksin eikä minua kutsuta aftet workeille. Työssä ja harrastuksissa olen aina ulkopuolinen, vaikka yritän reippaasti päästä mukaan. Yleensä jos satun paremmin keneenkään tutustumaan, niin ajaudun jonkinlaiseksi psykoterapeutiksi siksi aikaa, kun henkilöllä on ongelmia, jonka jälkeen minut unohdetaan. Ehkä luonteessani on jotain epämiellyttävää, mutta en tiedä, mitä.
Miksi et itse kutsu muita after workille? Miksi et kutsu itse muita lounaalle istumaan kanssasi? No, jos huomaat että ihmiste välttelee sua kuin ruttoa ja juoksee karkuun, niin ehkä
kantsis miettiä haiseeko hengitys, puhutko aina päälle, annatko suuvuoroa, haiseeko hiki,,,,jotain ihan selvää syytä?
Olen pyrkinyt olemaan aktiivinen tutustumisessa, mutta nämä jäävät aina yksipuolisiksi yrityksiksi, siis minua ei vastavuoroisesti pyydetä mukaan. En koe, että minua välteltäisiin kuin ruttoa vaan että jään vain aina ulkopuoliseksi porukoista. Hygienia-asiat ovat ihan kunnossa. Aihepiiri kiinnostaa, jotta voisin ymmärtää (&oppia), miksi muut klikkiytyvät keskenään, mutta itse jään ulkopuoliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että olisi jotenkin mahdollista, että yksinäiset, porukoista ulos jäävät voisivat löytää toisensa. Onnistuisiko?
Vuosien aikana useisiin yksinäisyysketjuihin s-postini laittaneena voin todeta että yleensä halutaan vain voivotella sitä yksinäisyyttä, eikä oikeastaan uusia kavereita kaivatakaan. En ymmärrä mikä siinä on takana, minullakaan ei ole koskaan sydän täynnä, vaan aina on aikaa ja tilaa uusille ystäville :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi tuttua mulle myös. Noh, mulla on yksi, jo aikuinen lapsi, ihana mies(ei lapsen isä), hänen lapsensa, vanhempansa, sisaruksensa, omat vanhemmat ja sisarus, miehen kavereita piipahtaa joskus myös, työkaverit joita näen töissä, sekä pari kaveria, ja yksi ystävä joka asuu kaukana, joten emme näe kuin tosi harvoin.
Olen päättänyt jo vuosia sitten että nämä saavat riittää, ja en oikeastaan uhraa enää ajatustakaan semifrendeille, joiden kanssa olen tarponut tuota samaa "suota" kuin apkin on.
Oli sellainen n. neljän vuoden aika, kun pääsin porukkaan, ja se oli kyllä ihanaa! Kysyttiin mukaan, järkättiin yhdessä kaikkea ja kaikki olivat tervetulleita. Sitten porukka hajosi niin että muutamat lähtivät omiin ympyröihin, ja lopuille jäi tiiviimpi ympyrä, mutta minua ei enää pyydetty mukaan, eikä vastattu jutusteluihini. Siihen liittyi parisuhteita ja eroamisia ja puolien valintoja(itse en seurustellut tuona aikana enkä valinnut puolia). Välillä sitä miettii että olisi kiva tehdä jotain "tyttöjen kanssa", mutta kun en ole koskaan sopinnut "tyttöjen" porukkaan, niin eipä sitten mitään. Olkoot.
no jos ihan oikeesti te tahdotte suoran vastauksen niin saatte. Älkää alapeukuttako jos totuus ei miellytä..
Eli, ystävyys VAATII ystävän PUOLELLA olemista. EI NEUTRAALINA pysymistä, koska se ei ole ystävyyttä. Ymmärrän hyvin jos olet jäänyt valintatilanteessa neutraaliksi, kuten sanot "et valinnut puolia", niin mitä kukaan sellaisella ystävällä tekee. Ja, kyllähän se kuulostaa itsekkäältä, tämän eronneen ystävän käytös vaatia ystäviään ottamaan hänen puoli, mutta....kun hänellä, ja jokaisella ON OIKEUS siihen,itsekkääseen käytökseeen. Valitan. Näin elämän laki menee. Ystävä SAA olla itsekäs hädän hetkelllä ja vaatia ystäviltään TÄYDELLISTÄ lojaaliteettia. Jos et tätä ymmärrä, en jaksa selittää...ja jäät yksin ja ihmettelemään. Et ollut oikeasti sitoutunut ystävyyteen, sillä se maksaa, aina jotain.
Meni sulla nyt vähän huti, ymmärrettävää, kun en mitenkään voi selittää koko kuviota. Jos on useita porukassa, ei siis mikään sydänystävien porukka, jotka sitten alkaa pariutumaan ristiin rastiin, osa jättäytyen pois uusiin kuvioihin, ja porukka repeytyy useisiin suuntiin, niin siinä ei paljon puolien valitsemiset auta. Muut ovat jo valinneet ne kenen kanssa kaveeraavat, ei siinä omat mietinnät aiheesta mitään auta. En tule ikinä koskaan olemaan TÄYDELLISEN lojaali tilanteessa jossa sille ei ole mitään perusteita, eli kun asia ei ole minun ja toisen välinen, vaan yhden sun toisenkin. Yksikään juttu tai salaisuus ei ole minun suustani livahtanut koskaan väärässä paikassa, ja sitäpä nämä minulle läheiset ihmiset arvostavatkin :) Ystävä myös ymmärtää olla käyttämättä ystäväänsä väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan sitä, kuinka moni vetoaa siihen että "mulla on jo sosiaalinen piiri täynnä enkä kaipaa lisää ystäviä". Tuntuu tosi kurjalta kuulla, kun itse juuri kaipaisi niitä uusia ystäviä. Mistäpä niitä saa, jos kenellekään ei ole tilaa tai aikaa?
Mulle tuo on nyt ongelma, että sanot "UUSIA" ystäviä. aina vaan uusia ja uusia, ette opi mitään jos menette aina eteenpäin, mutta ette katso taaksepäin, mitä tapahtui niille vanhoille ystävyyksille? Jokaisella varmasti on niitä vanhoja koulukaverita joiden kanssa voisi muistella vanhoja. Ne "UUDET" ystävät juurikin voi löytyä niistä VANHOISTA. Ihan samaa te toistaisitte aina niiden uusienkin kanssa, jos ette pidä huolta niistä vanhoista ystävyyksistäkään. EI ole olemassa mitään maagista rajatonta "uusien ystävien" varastoa, josta aina vaan otetaan uusi ja uusi kun et itse muista vanhoja. Se ei toimi noin. Me eletään kaikki samassa maailmassa, ihmisten lukumäärä on rajallinen.
Mä olen tästä pitkälti samaa mieltä. Jos aina heivaa elämästään aiemman ystävän, kun tapaa jonkun kivan uuden tyypin, se ei ole kovin mukavaa. Ei varsinkaan sille heivatuksi tulleelle. Mulla on "tilaa" uusille ystäville vasta sitten, kun joku aiempi ystäväni poistuu kuvioista. Siis muuttaa toiselle puolelle maapalloa, kuolee tai tapahtuu jotain muuta, jonka vuoksi yhteydenpito vähenee merkittävästi tai loppuu kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no, ihan ekana korvaani särähti kirjoituksessasi se että sanot "sinulla ei ole yhtäkään ystävää koulu/lukioajoilta". ELi, jos on joskus ollut, miksi et nyt ota uudestaan heihin yhteyttä? Jos ei koskaan olekaan ollut, silloin lapsena, niin jotain on vialla. Ja valitettavan usein se "syy" löytyy omasta saamattomuudesta, tai esimerkin puutteesta nuoruudessa ja lapsuudessa. Ala-asteilla meidät kyllä suurin piirtein pakotettiin kavereiksi toisillemme, istumaan rinnakkain, tekemään paritöitä, miten mikään noista ei muodostunut ystävyydeksi? Oletko ITSE kiinnostunut toisten luokkakavereittesi kuulumisista, js olet mikä estää sinua laittamasta kaveripyyntöä facebookissa, ja järjestämästä epävirallista luokkakokousta muutaman luokkalaisesi kanssa, tai yhden yksinäisen?
ELi, kyllä se ystävien hankinta JA heissä roikkuminen HUONOINAKIN aikoina lähtee aina ihmisestä itsestään, ei niistä muista. Jotkut ei tosiaan tarvitse sydänystäviä tai lapsuuden parhaita ystäviä, tällaisiakin on, heillä usein ne sisaret tai perheen kautta tulevat suhteet täyttää sen tarpeen.
pikkusen kuulostaa että olet hyvin "kohtelias" ja varovainen suhteissasi, siinä , kenelle avaudut. Ystäyys VAATII avautumista omista asioista, suruista, jne, kun jollekkin avautuu, voi saada samaa takaisin, ja jakaa elämää. Älä ole liian varovainen tai älä tee istestäsi liian täydellistä, ehkä muut luulee ettei sulle voi uskoutua niin eivät vaivaudu kanssasi.
Kuinka moni oikeasti ottaisi yhteyttä joihinkin lukio/yläkoulu/alakoulukavereihin 10-20 vuoden tauon jälkeen? "Moi! Mitä kuuluu? Anna tässä. En tiedä, muistatko mua, mutta oltiin samalla luokalla 1999-2002. Oon se, jolla oli ruskea polkkatukka ja asuin Mäkisen Mikon naapurissa Rantakadulla. Mä asun nykyisin Helsingissä miehen ja kahden kissan kanssa. Olisi kiva pitkästä aikaa vaikka nähdä. :) T. Anna Virtanen (os. Korhonen)"
Kyllä mulle tulisi olo, että onpa toi Anna yksinäinen, kun virittelee tuollaista 20 vuoden tauon jälkeen. Ja kieltämättä miettisin, mikähän taka-ajatus tässä viestissä on.
No ei nyt ehkä alakoulukavereihin, mutta esim. mun miehelle tulee pitkin vuotta soittoja/viestejä entisiltä kavereilta, lapsuudenkavereilta joiden kanssa oltiin samat koulut lukiota myöten, armeijakavereita, entisen harrastuksen kavereita, työkavereita, opiskelukavereita jne. Välillä patistan häntä itseä laittamaan heille viestiä myös, kun mies on niin huono pitämään yhteyttä. Moni on vuosien varrella käynyt sitten meillä ihan kylässäkin.
Oivoi!